Puutarhaystäväni Malla, joka saa aina omalla innostuksellaan houkuteltua minutkin kaikenlaiseen kasvihullutukseen mukaan, saapui tuomaan minulle uutta "haastetta". Tosin ajattelin kyllä tässä ja nyt nimetä Mallan puutarhaenkelikseni. Niin ihanassa kassissa hän tuomisensa minulle toimitti!
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2HDKNcFX6WOoyySyyAqkCrOJEY9wlmW6g96OyOloKZJXwKncW6s8hESxs2ll_t0FR0DWp5j0SfqZFGC5hlUExxNaMDf64TPAk4XXCS-2FfM8p3URnOns88JtNdkClQS4sPqTzypxRzm9S-tTfMaACnAT67T9DViDJLDj2nuaEclrpoEsQOEKFgdtpQzIc/w552-h640/IMG_20250208_181640.jpg) |
Puutarhaenkelini tuomiset oli pakattu suloiseen kassiin. |
Ja mitäpä sieltä kassista sitten löytyikään. Noin miljoona pussia erilaisia siemeniä ja kolme alustaa. Täydellinen aloitussetti versotukseen. Kun Malla kysyi olenko koskaan kokeillut versotusta, ensimmäisenä itselleni tuli mieleen siemenet ja lasipurkki astiankuivauskaapissa. Mutta sehän onkin idätystä, jolloin siemenet syödään jo ituvaiheessa eikä niitä kasvateta mullassa tai muussa kasvupohjassa. Versotuksella tarkoitetaan itse kylvettyjen ja kasvatettujen taimien syömistä pieninä versoina, jolloin niiden ravintoainepitoisuus on korkeimmillaan. Sekä idut että versot ovat siis todellista superruokaa.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjatYUE6EgGktFXYh7eRRpK0FbRofUrAjnE4ZYS67iU74NnnbVrC3lfJw_2olcuJrTPE-8NfiA9iM0fOv3pl6kgCzESDRGCmEBF3UvcF0xWxX03C4c9qLRDHV4rzUj3tzq8xgOUqU-BiF7ia9XEVJC6WnzEHl_kmqDX9DOT0VwNsTjW_t5HkQWi90EtCjb2/w640-h592/IMG_20250205_165058.jpg) |
Hieno aloitussetti. |
Mallan tuomassa setissä oli siis kolme alustaa, joita piti heti päästä testaamaan. Alimmaiseksi tuli ehjä alusta, sitten reijitetty, johon tuli kasvupohja ja siemenet, ja päällimmäiseksi taas ehjä alusta, jonka päälle tuli aluksi paino. Ensimmäisenä kokeiluun pääsivät mizuna eli japaninkaali ja Asian micro mix, jotka kylvin samaan astiaan ihan tavalliseen multaan. Multa oli hyvin kostutettu ennen kylvöä. Sitten päälle tuli ehjä astia ja painoksi rasvapurkki.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhttKU6wKIraXjtLOS7k_4hBlz3kFGq02UNbqgcxqGJnSI8Scw-ukgXEZ2neBycjyDtwyubrY-_mlTRYYEncR02yD-9PUAN2vmyY3oZHgtFCDir0qO9n41fq9m0NqDVXCdNYG4t4kLHXTbL4cSGVSuk2RV7j40VG3P0BRMH1xDEq-81AdtVuzT9hAYUEw2z/w424-h640/IMG_20250205_194358.jpg) |
Mizuna ja Asian micro mix kylvetty 5.2. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiXAMfR_iKXiv3w_tKG3zJuGDYN3lACXTPbvfYdRr-bbPF9sTgsAqz9NlhW7pXyEVtEa1BZeJhJxxKeJhiQHQ5p9sUYStJlZjwZpdNTF1cogCiB05OiRo0TIebXihyphenhyphenW6GSVgOBv3ZRhQxK3SylCQ9CduYKPxFRP5tIIMb-xYsfC-zatsE-Y9rbhAUiF3m5Y/w640-h510/IMG_20250205_194519.jpg) |
Kylvös painon alla. |
Kylvös saa olla rauhassa painon alla 3-4 päivää siementen itämisnopeudesta riippuen. Kerran päivässä kannattaa tsekata kosteus- ja kasvutilanne ja suihkutella kylvöstä päältäpäin tarvittaessa. Kun versot ovat selvästi näkyvillä, on aika poistaa paino. Tämän jälkeen versot voi halutessaan vielä pitää muutaman päivän pimeässä, jolloin ne venyvät paremmin pituutta, ja siirtää sen jälkeen valoon saamaan lehtivihreää. Toki painokäsittely ei ole pakollinen, mutta sen on tutkittu edistävän juurten suuntautumista oikeaan suuntaan eli kasvupohjaan. Pimeys sen sijaan on versotuksessa ainakin alkuun suositeltavaa, koska siemenet yleensä itävät pimeässä paremmin.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhF8Kxw3bXlfB6GuFlTjTk4tFqrvw_ET8bussC8_U7lQP2Pg7Y-3Tdhx4Owu0BJHWylcOJXeQwATe7eJFTIxf4VzhA6zYZM2RVq2mfoVIM8fXgPeSWBIk59MOsyiF2xbav-neAZI9QcTAYnGpr1NQIyfa5va53TJfS_uVV9u9EjSUv5k7kAEqn06J2QQzno/w640-h618/IMG_20250207_192721.jpg) |
Mizunan juurikarvoja 7.2. Hauskoja pörröjä, jotka kuuluvat asiaan. Onneksi luin niistä etukäteen, muuten olisin luullut kylvökseni homehtuneen. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbmqvCiN2WzWJ7TfTC30yxGy1LuDFtgnibwozCtFkL14R3_c8Fp0jB40H8xgPNmSPNCrsrSYPUu75hKSyZsyf0767cUeHm2UlM7HmNm-1AfrJ2Ip7KOdEiIJPQKkPqNy6T5flNqU3Q191M4SemPxcPV8trXpQ_M32A5hDuduyWyakbGwcBsRqGS-iw0JV-/w640-h452/IMG_20250208_171601.jpg) |
Mizuna ja Asian Micro mix pääsivät pois painon alta 8.2. Tämän jälkeen ne joutuivat vielä pimeään ilman painoa muutamaksi päiväksi. Pimeä saa versot venymään pituutta, kun ne eivät ole enää painon alla. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhSvM0Ynw368kbQ7iCOvfebIlXPDuFNX15TjPIdnao3J9U1EUherYeEBPgBTv5PSCDmCQVg4TU7KeTfVBNkoEn9saZu_Mvqvgx8Fu0kbAnK5wJIEL7G8x9mxqs0fK8Ale3p8P_GvA91TBIZP6zyvpc8Wi_jc6FNDKLss-hLJZhlrupFqMAXONQ9jbxRm3js/w640-h474/IMG_20250208_172143.jpg) |
Juurien ilmestyminen pohjareijistä on hyvä merkki. Se kertoo siitä, että alut ovat juurtuneet ja juuret hakeutuvat pohjan kosteutta kohti. Nyt voi aloittaa varovaisen kastelun pohjan eli alimmaisen astian kautta, mutta vain tarvittaessa. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBZTm8vMcWnu3CJPsleceNp7IzJCws9Lb0M1qYscfPTjKt7TX1OdZO_-KgP4mmua23FWTog-QFtQnQT_uTZbNpVObwp6lOTybWRPsa5ufAfsFussIntyh5Jn7q5aij3ZK2aY1v7W6_R2DG1mArhVcBNz97fptPhE6srcQe9cwIplzfjIup_t8QG9C_30uk/w640-h432/IMG_20250209_112603.jpg) |
Parsakaalin ja kaalirapin siemenet laitoin jäätelörasiaan kookospedille kasvamaan 6.2. (vaikka olen näköjään säleeseen kirjoittanut väärän kuukauden😂) Kuvassa on tilanne 9.2. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgIwb8AEf0s7ueF5uNl-iftWD14fzOxtuLqMYppOybQOepZ6VskFC8bBobCutfyLvTV5MyEcYhLwOJJJ5vq6idLPbpDiVTLp_eTSaoNVwoXOKxQelLtcazfzDNMh6TVKj4xTnk98GrASx4yGDnxr-MjMHwN4AZ93MaaXpeOBSVxeZwxovfIOSuHNvgOX1PV/w640-h640/IMG20250210092647.jpg) |
Pidin kylvöksiäni painon poistamisen jälkeen kansi nurin käännettynä ja musta muovi vielä ilmavasti päälle heitettynä. Mizuna ja Asian mix olivat pimeässä kaksi päivää, parsakaali ja kaalirapi vain päivän. Ne kasvoivat niin vauhdilla, että alkoivat jo itse nostaa kansia pois päältään. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEsUj6B8ZypiplKO-WjD9zvZqa0iAt_I9Ewz-vUMzKyyUPx2PMlwMBYzXIbPTKQaprvqDUaavcrMbyV7Xd3aw9BZuj0qentwxdxYzA0pmxXVwXoPSto_H5FEQKbvxHtFn4sC4acbAp15Q0zu2xSQqGqp1boDoE2_cv_idj3cGHkewg7UMRR5CDQRyJvuPq/w640-h640/IMG20250210092725.jpg) |
Kukkuu! |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg43FJ_AkMrz4XGxVtQpv7gn0cH4FhLzLgPJzq8pcIIV6hs-AVzgE7bFNVYMtHRPPcIzcPBPrNwYOomsqTUH7QOLrWuc5DbLp5PgUpjh3cSVrWObbzG-MxyA-GqDjv8M3zUpSzljnv9SM0p5lligqagF9RMqcbhTILxzEM9WgKBqVR4PAyR423zArGl4K3A/w640-h640/IMG20250210092758.jpg) |
Kukkuu! |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjrLJyF7pWpNFPX3I83G36u_OkYUUMpq9p4zTLrnGcMfhmH8OlH9NhvHUB234mHm2da4ig-sgjv_s6FvcN0BD63RVFy0Q352XSA9Wox6CfNvgYqsiRdEnYL0R-C0nNGtthrKdNx8se4SDOjC_pX8lMRpcR9xZz0vVunrZdsvM6f8ZRwu7VIbWCzbqpyLnZL/w640-h640/IMG20250210092957.jpg) |
Tarkistelin kosteutta joka päivä, mutta aloin kastella kylvöksiä vasta tässä vaiheessa, kun juuret puskivat kunnolla pohjareijistä läpi. Suoritin kastelun alakautta ja hyvin kevyesti. Painon ja kannen alla kosteus pysyy hyvin, kun kasvupohja on kunnolla kostutettu kylvövaiheessa. En huomannut mainittavaa eroa mullassa tai kookoksessa kasvupohjana. Kumpikin toimi hyvin. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgu4ffzOYokL3X-FBlMU6stoqKGf9cZRY56_qdVlqKliJ7mD8zJ4b6njWCyFNOAw8OzDqMC_Xsh1aIP2XWGMUfa2veBhWC27Ny6ZqvuC_mF-9i_tlcMQyN0hkKjVd8O6VNVUTOp9rNIZtbUMkreQrcN2uKGEKFDt20V06Q6eCEtF5SMFDP0bFDccOUOBhNI/w640-h640/IMG20250210093848.jpg) |
Aamulla 10.2. nostin kalpeat kylvökset kasvilampun alle. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_UePNv3GhZVJbxrHNM7j670WXYfnQ2CZaHAYCgX8yV6q6hGNwGzuEKWz8zOeO86m5HRmxHa69RcE3a5v1PHeA3D7CF6R_3_LOZ1I1lWG_qd43GEnoYPxdZ7tiDLfEgbGREoPaOUm2o8pKUhhd39ajWTu3hBmO_tJ7cvCpgUZ5e3xnYMcW4a-BiCiZrxLw/w640-h640/IMG20250210184732.jpg) |
Ja saman päivän iltana ne olivat jo pörhistyneet pystyyn ja saaneet mukavasti vihreyttä. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqw_F9RS5AdmiIYdHTMP3q1nBJeoZHSDmMMNs8RiuzK_RJqEbmbPrZSUH-npI9d9feW1oLzqLck5GELECFzycmQEV1hh6MURNWK8HQwCRO2z-29wGQA41HGA2YHBPexGtGuzMbCVcquo1mYFcnS9cNP2vm0DjCJiZGIE61vErgGENOW8EJHvrhLTqHg_At/w552-h640/IMG_20250211_152004.jpg) |
Seuraavana päivänä 11.2. näytti jo tosi hyvältä. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkU4RBoHSq1UNsY-6ZtAdPhH21oCHPZvLqusCk6DpXfHDyr_0KC63Aej9sdnXj3_jzwDL8T_rVip6Dwp2oV8Gs8d0mIPlPp7QYOU6WqofW8MM2M1eI3mqrKEU0Ggm1zFtpJ09oo0z0GbJ27LS9FXvcdS6F7jFOH8RtN8WyLeG5g9wmNXaMHltlMFpTSnch/w638-h640/IMG_20250211_155516.jpg) |
Ihana vihreä minimetsä🌱 |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjucGc2kDMPbxm7nHB60q38ZwfP9CpsK_5OdQqYXaPG80qnGtl95-GQA920mveLcckb8ybr_5P6-IDe2xW1LYrtQwAcSetY5aucOwrFO1H4N-pNmq_TqB-qoXtiiR1Dx9IHeolmMk3vQuVmod9bRmsRNAbxEv3bMZM84DmJPLNCS_tNr9cmFIvdUn9aZ7uK/w640-h640/IMG_20250211_155358.jpg) |
11.2. sain illalla jo maistiaisia paahtoleivän päälle. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj355fnOmg9y3ax2Zo7cCqvQSw2Qp6kuv1nEwQzYYL__Czel2OplF2KNjqMHshMRR1VTISS9Pm1lcH3K4tot-yktxh-kWErLrRwcMeo34JcHkw0dOyHJI5hGB-hdsTGt8icQl92WccMMKbEkTj_1bvcvhjrjedTHgh02AaAJCz38Lb_R0dDY-bqftytCbJf/w640-h640/IMG_20250211_155421.jpg) |
Nämä miniversot ovat kyllä kauniita. Ja mikä parasta, ne ovat myös hyviä! |
Tässä esiteltynä yksi versotustekniikka, jonka Malla minulle opasti. Versottaa voi myös yksinkertaisemmin ihan vain kylvämällä siemenet kasvupohjaan ja antaa niiden kasvaa ilman sen kummempia kommervenkkejä. Mutta tämä tapa tuntui mielestäni oikein kätevältä, mielenkiintoiselta ja helpolta. Kiitos taas ihana puutarhaenkelini Malla❤️
Meninkö jo sekaisin, onko kaalirapi tuo violettivartinen? Söpöjä ovat nuo kaikki idut. Ja tiedän, että ovat maukkaita, kun olen kaupasta ostanut valmiita. Paitsi, että itse kasvatetut ovat tietysti vielä parempia 😁.
VastaaPoistaKyllä tuo violettivartinen on kaalirapi. Se on hienon värinen. Sen verran korjaan, että nämä on nyt siis niitä versoja ei ituja. Itsellänikin meni alkuun nämä kaksi termiä (idättäminen ja versotus) sekaisin! Mutta hyviä ja terveellisiä ovat😊
PoistaKiitos oikaisusta! Kaupan sekoituksesta, jossa on parsakaalin, sinimailasen ja puna-apilan versoja, pidän eniten.
Poista😊🌱
PoistaIdätys on kyllä kivaa ja lisäksi idut ovat terveellisiä. Itse olen idättänyt lähinnä sinimailasta ja myös herneenversoja.
VastaaPoistaTämä on siis versotusta. Kuten jo Annalle tuossa edellä vastasinkin, itsekin olin alkuun aivot solmussa näiden kahden asian kanssa😅 Mutta yhtä kaikki, hyvää ja terveellistä saa molemmilla tavoilla!
PoistaTämä oli oikein seikkaperäinen ja kiinnostava esitys versotuksesta, kiitos! Ja nam, nam.
VastaaPoistaKiitos, Päivi😊
PoistaNam! Ihania versoja. Minä kasvattelen yleensä vain jossakin astiassa moneen kertaan taitellun talouspaperin päällä. Sitä täytyy kyllä muistaa kastella! Punajuuristakin tulee supermaukkaita versoja. Auringonkukka on silti ehkä kestosuosikki, niin maukas ja rapea.
VastaaPoistaNämä on kyllä hyviä, melkoisia makupommeja! Niitä voi tosiaan kasvattaa helpomminkin, vaikka paperin päällä niinkuin totesit. Näppärää!
PoistaSeuraavaksi minulla on tulossa keltaista punajuurta, retiisiä ja auringonkukkaa, jota Mallakin ylisti.
Idättänyt olen, versottanut en, näyttää kyllä kivalta ja herkulliselta! Puutarhaenkeleitä tarvitaan 💚
VastaaPoistaOn kivaa ja herkullista! Ja nopeasti saa ihanaa vihreää makuelämystä vaikka leivän päälle.
PoistaPuutarhaenkeleitä todellakin tarvitaan🌱😍