Nyt marraskuun alettua olen jotenkin huomannut, etten enää oikein osaa tarttua ulkona töihin, vaan suurin osa ajasta kuluu ihmeelliseen maleksimiseen ja mietiskelyyn. Onkohan tämä nyt sitä laskeutumista talviaikaa ja rauhoittumista kohti vai ihan vaan laiskuutta? Varmaan vähän molempia. Eikä kyse ole mistään syysmasennuksesta, sillä minä rakastan syksyä. Toki minunkin mielestäni syksyyn liittyy tietty melankolisuus ja jonkinmoista luopumisen tuskaakin kesän loputtua, mutta jopa marraskuinen puutarha tarjoaa kaikkea pientä hauskaa tutkittavaa, kun vain osaa katsoa.
Viime viikonloppuna tein pientä siivousta kukkapenkeissä. En syksyllä niihin yleensä kauheasti koske, katkon vain pisimpiä perennan varsia, etteivät ne talvella makaa pitkin poikin. Osan jätän ihan koskematta.
Tässä ennen ja jälkeen kuva pionikaaren päästä isoa kukkapenkkiä. Joku voisi kysyä, että miten niin ennen ja jälkeen. Eihän tuossa ole tapahtunut juuri mitään. Mutta tuon paremmin en kukkapenkkejä meillä siivoa. En edes kitke kaikkia vuohenputkia. Jälkimmäisessä kuvassa mies on ajanut ruohonleikkurilla tammen lehtiä silpuksi. Sitä yleensä haravoin vielä kukkapenkkiin kasvien suojaksi. Punaisena penkissä nököttävä pensas on purppuraheisiangervo 'Little Angel', joka näyttää aika orvolta, kun kaverit ovat viereltä poissa.
Yksi syy sille, että aloin isoa penkkiä siivoamaan, oli koko kesän ajan joka puolelta penkkiä löytyneet onkalot, ja halusin tutkia tilannetta tarkemmin. Myyrät ovat mellastaneet tänä vuonna oikein urakalla, ja vaikkei ne kaikkiin kasveihin koskekaan, moni kasvi silti kärsii, kun juurakon alla on vain tyhjä luolasto. Oli aika mielenkiintoista tepastella kukkapenkissä, kun välillä jalka humpsahti alta johonkin koloon. Löysin muutaman sopivan kulkuaukon, joihin sain viriteltyä loukut ja niiden suojaksi saviruukut. Saalista olen saanut.
Käydessäni läpi isoa kukkapenkkiä keräsin samalla pois perennatukia. Mieheni aina ihmettelee niitä lisää ostaessani, että mihin ihmeeseen minä niitä niin paljon tarvitsen. Yritän sitten kertoa hänelle, että joka kesä kiivaimman kasvukauden aikaan ne loppuvat jossain vaiheessa kesken. Viime kesänä hankin myös noita yksittäisiä tukia, mutta ne osoittautuivat aika heppoisiksi ainakin raskaammille kukille. Moni liljakin on niin latvapainotteinen kukkiessaan, ettei tuollainen tikku jaksa niitä pitää pystyssä. Vanha kunnon harjateräs puolustaa siinä kohtaa hyvin paikkaansa.
Pihakiveyksemme alkaa muuten olla aika kamalassa kunnossa. Pitäisi jostain kerätä aimo annos tarmoa, että jaksaisi sitä alkaa kunnolla puhdistaa. Varsinkin nämä kohdat, joissa minulla on kesäkukkien ruukkuja, sammaloituvat vauhdilla. Rappusten ympäriltä raaputtelin isompia sammalmättäitä irti. Samalla ihmettelin kuinka sinnikkäitä jotkut kasvit osaavat olla. Nimittäin rappusten vieressä on jo useamman vuoden kasvanut iisoppi, jota olen joskus kasvattanut "kesäkukkana" ruukussa rappusten vieressä. Tämä yksilö taitaa olla sen siementaimi. Kaipa siinä pihakivien raossa on sen verran mukava kasvaa, että se on päättänyt asettua jäädäkseen. Penkistä se on monta kertaa kuollut talvella.
![]() |
| Iisopista tuli tällainen vähän suttuinen iltakuva. |
![]() |
| Rotkolemmikki ja valkotäpläimikkä. |
Olen ihaillut ruskistuvan ja kellastuvan maiseman keskeltä pilkottavia vihreitä mättäitä tammen alla. Rotkolemmikki ja valkotäpläimikkä pysyvät hyvin vehreinä vielä marraskuullakin, kun taas kuunlilja niiden vierellä on jo ihan kellastunut lötkö. Kotkansiivet olen katkonut jo aikaa sitten ja niistä on jäljellä vain ruskeat tököt.
![]() |
| Hopeatäpläpeippi ja varjoyrtit. |
Myös hopeatäpläpeippi ja varjoyrtit tuovat pirteyttä tammenlehtien keskelle. Variegata varjoyrtti on sinnitellyt meillä monta vuotta hengissä muutaman tupsun voimin. Tammen alla taitaa olla sille vähän liian kuiva paikka.
![]() |
| Rotkolemmikki ja keijunkukka 'Green Spice'. |
Tammen toisellakin puolella on rotkolemmikki ja sen seurassa kaunislehtinen keijunkukka 'Green Spice', jolla on todella hurmaava suonitus lehdisssään. Ja löytyyhän niitä vuohenputkia täältäkin!
Takapihalla metsätyräkki 'Chameleon' on ollut hienossa syysasussa jo pitkään, mutta vieläkin se löysi itsestään uusia sävyjä. Lehdet ruostetäpläisinäkin se on vielä kaunis.
Miekkaimikkä 'Diana Clare'n leikkasin kesällä alas sen ruskistettua imiköiden tapaan lehtensä kukinnan jälkeen. Se on nyt syksyllä kasvattanut uudet lehdet ja muutamat niistä ovat todella upean hopeisia. Talon takana oleva penkki taitaa olla imiköille ihan liian aurinkoinen, sillä nuo aikaisemmin kuvassa näkyneet tavalliset valkotäpläimikät tammen alla eivät ole ruskistuneet kukinnan jälkeen tai edes loppukesällä.
Niittysinilatva 'Variegata'kin on tehnyt muutamia komeita lehtiä nyt syksyllä. Ne ovat paljon isompia kuin kesällä kasvaneet, ja kuinka hienolla värityksellä.
Kukkapenkkejä ruopsutellessani taivaalta alkoi kuulua tuttua töräyttelyä. Kahdeksan joutsenen aura lensi ylitse ja huuteli mennessään. Tämän näkemisestä ja kuulemisesta tuli vallan syksyisen haikea fiilis!










