Potta ja pääläri puutarhassa

Pidän kovasti vanhoista emalisista käyttöesineistä. Juuri vähän aikaa sitten kerroin löytämästäni punakeltaisesta emalikattilasta, joka täydensi rappukattiloiden kokoelmaani. Mutta minulla on myös muita emalisia apulaisia puutarhassa. Tässä jutussa pääsette tutustumaan niihin.

Emalisangot ja pikkuinen pääläri (tai maitohinkki) ovat minulla kovassa käytössä kasvihuoneessa. Sangoissa on puutarhamursketta ja hienoa hiekkaa, pääläri on kannellisena hyvä säilytyspaikka kanankakalle. Ruukuttaessa käytän usein mursketta ja hiekkaa mullan seassa. Ja kanankakkaa tarvitaan lannoitukseen pitkin kesää. Nuo pienet emalimukit ovat todella käteensopivat työkalut kaikkien kolmen kauhomiseen. Myös sankojen puiset kädensijat on muotoiltu vallan upeasti, ja ne tekevät kantamisesta huomattavasti mukavampaa.

Näpsäkkä kolmikko työpaikallaan kasvihuoneessa.

Vanhat potat ja vadit ovat kivoja ruukkuja kesäkukille. Tuo pikkuinen vati on miehen kotoa, ja olemme miettineet voisiko olla hänen äitiyspakkauksestaan peräisin. Mieheni on syntynyt vuonna 1964. Muuten suurin osa emalitavaroista on kirpputoreilta haalittu. Kuvassa näkyvä alumiininen siiviläkin tarttui joskus jostain kirpparilta mukaan. Se on hyvä apu vaikkapa nokkosveden siivilöinnissä. Näiden vanhojen käyttöesineiden muotokieli on minusta suorastaan hienostunutta verrattuna nykyisiin suoriin kippoihin, joita on tarjolla.

Potta, siivilä ja kauha. 

Vanha emalimuki on kaunis ja kätevä .

Onko sinulla puutarhassa käytössä tällaisia vanhoja esineitä?

Emalirakkautta

Minulla on jokin ihmeellinen fiksaatio näihin vanhoihin emalisiin käyttöesineisiin. Ne toimivat minulla ulkona mullan, hiekan ja lannoitteiden annostelijoina, ruukkuina, kukka-alusina ja milloin missäkin roolissa. Minulla on myös muutama emalikattila, joissa kasvatan kesäkukkia. 

Kaikki emaliastiani olen ostanut kirpputoreilta. Niiden ohi en tahdo millään päästä, kun silmiini sellaisen saan. Varsinkin nämä kukka-aiheiset emalikipot saavat minut aina niin hyvälle tuulelle, kun niiden kanssa touhuan. Minusta näissä vanhoissa emalitavaroissa on jotenkin sellaista mukavaa särmää ja luonnetta!

Viime kesän muistona vielä vähän multaa kyljessä.

Nämä kaksi mukia ovat varsinaisia silmäkarkkeja.

Tämä vaaleankeltaisen ja vihreän liitto osuu myös minun sydämeeni.
Noita mukeja minulta löytyy kaksi.
Mukien muotoilu on jotenkin hurmaava, ja kahva sopii käteen täydellisesti.

 

Toinen mukeista on viettänyt talven kellarissa hiekkaämpärin seuralaisena. Hiekkaa käytän
kylvösten päällä, siksi ämpäri on ollut talven sisällä kasvihuoneen sijaan.

Nämä punakeltaiset emalikattilat ovat minun mieleeni.
Ja samettikukat sopivat niihin kuin nenä päähän!

Tämä uusvanha jauhokauha ei ole emalinen, mutta se pääsi mukaan kertomaan ihastuksestani
 myös peltisiin juttuihin. Se on erittäin kaunis ja kätevä!

Marraskuinen hyvä työ

Aikaansaamattomuutta on ollut liikkeellä. Ja pitkään. Olemme asuneet talossamme jo lähes kaksikymmentä vuotta, ja varmaan saman ajan olen manaillut vajamme hallitsematonta kaaosta. Puutarhatyökalut ovat roikkuneet kaikenlaisissa edellisten omistajien laittamissa naula- ja koukkuvirityksissä, emmekä ole saaneet aikaiseksi laittaa asioita siltä osin kuntoon. Tosin vajaan on vuosien saatossa myös kertynyt lisää kaikenlaista tavaraa. Oksasilppuria, trimmeriä ja uusia puutarhatyökaluja. Takaseinän hyllykössä on varmasti tavaraa, jonka omistamisesta en ole edes tietoinen. Sen siivous ja inventointi saa jäädä miellyttävämpään vuodenaikaan.

Tämänkin homman olisi varmaan voinut tehdä kesällä, kun oli lämmintä ja valoisaa, mutta paljon kivempaahan se oli näin marraskuussa tihkusateessa sormet jäässä ja into ylimmillään. Ja tietenkään koukkuja ei lopulta ollut edes tarpeeksi, joten niitä piti lähteä kesken kaiken hakemaan lisää. Sepäs vasta onkin aina yhtä riemastuttavaa!

Tehtyämme pienen autoajelun ja haettuamme lisää koukkuja, saimme lopulta ripustettua työkalut siististi seinälle. Samalla luovuimme vanhoista epäkäytännöllisistä työkaluista, joita emme olleet koko aikana edes käyttäneet. Miksi ihmeessä niitäkin on pitänyt näin pitkään säilytellä?

Kurkihirteen laitoimme myös uudet koukut, jotta saimme ainaista päänvaivaa aiheuttaneet teleskooppioksaleikkurit ja -sahat pois tieltä, mutta kätevästi saataville. Mies nosti siimaleikkurinkin killumaan ylös katonrajaan. Sekin on vienyt aina valtavasti tilaa roikkuessaan seinällä. Paljon siis hyviä uudistuksia. Oikein sydäntä lämmittää katsella näitä kuvia!

Katkoin vielä muutamia perennanvarsia, joita marraskuun alun lumisade oli painanut lakoon. Kultatyräkillä oli selvästi kevättä rinnassa, kun uudet alut jo pilkistelivät maasta. On kyllä kummallinen syksy meneillään. Ja lämmintä loppuviikkoa edelleen luvattu.

Joka puolelta kukkapenkeistä on noussut persiljaa. Mielenkiintoista. Olen varmaan kopistellut itämättömiä ruukkuja kukkapenkkeihin. Näitä yllätyskasveja löytyy aina kummallisista paikoista, kun olen niin innokas siemenkasvattaja, ja multaahan ei hukkaan heitetä.

Kuten olen jo aikaisemmin tainnut todetakin, en ole järin innokas pihan syyskoristelija. Mutta lyhdyistä ja kynttilänvalosta tykkään kovasti. Joten laitoin pihapöydälle pari lyhtyä marraskuisen illan alkaessa hämärtyä. Rakastan oranssia ja laitoinkin nuo venetsiakynttilät lyhtyihin tuomaan lämmintä valoa ja väriä muuten niin harmaaseen päivään.

Satokauden päätteeksi viimeiset 'Åkerö'- talviomenat pääsivät omenapiirakkaan, jotta saatiin suutkin vielä makeaksi!