Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotkansiipisaniainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotkansiipisaniainen. Näytä kaikki tekstit

18 toukokuuta 2025

Hiljainen kansa ja muut kevään airuet

Aurinko on paistanut kivasti viikonloppuna. Puutarhan kasvit ovat selvästi nauttineet lämmöstä, ja pihassa alkaa olla vihreyttä yllin kyllin. Tammen alla "varjopenkissä", niinkuin minä tammen alustaa nimitän, ovat kotkansiipisaniaiset heränneet. Niille minä olen antanut taasen nimeksi hiljainen kansa. Ne kun tuulessa heiluessaan tuntuvat juttelevan keskenään salaisia saniaisjuttujaan. Niiden seurassa tammen alla kasvaa rotkolemmikkiä ja imikkää. Tammen toisella puolella kasvaa sormivaleangervoa, josta on vasta pienet kymmensenttiset piipat näkyvissä.

Hiljainen kansa aamuauringossa.

Hiljainen kansa ilta-auringossa. Kotkansiipien vihreys keväällä on todella kaunis.

Kotkansiipisaniaiset ovat kuin joitain avaruushirviöitä alkaessaan
keväällä työntyä kuivan kasvustonsa keskeltä.

 
Yksi ja ainoa tänä keväänä kukkaan asti päässyt keisarinpikarililja on aukaissut nuppunsa. 


Mies ajoi eilen ensimmäistä kertaa nurmikon tänä kesänä. Ja jatkoi tänään. Syynä kaksipäiväiselle hommalle oli tämä meidän ihana mukulaleinikki, jolla on niin tiheä ja kostea kasvusto, ettei akkuleikkurissa riitä edes kolme akkua sen selättämiseen yhdellä latauksella. Olisi kiva antaa sen kukkia loppuun, mutta nurmikko on aika kauhean näköinen mukulaleinikin alta todella pitkään. Näin kun sen leikkaa ajoissa alas, nurmikko toipuu paremmin kuin myöhemmin kesällä. Nurmikolla on vielä kasoja, joita mies putsasi leikkurin teristä. Tuollaisen taiteellisen ympyrän mies vielä jätti omenapuun ympärille.


Tänä keväänä meidän pihassa on onneksi tulppaaneja, kun keisarinpikarililjat mokomat pettivät. Raitatulppaani 'Quebec' kurottelee kohti aurinkoa terälehdet ammollaan. Minulle uusi tuttavuus, mutta varsin kaunis tulppaani. Tulppaaneissa on upeaa tämä kuinka erinäköisiä ne ovat illalla supussa ja päivällä auringossa.

Raitatulppaani 'Quebec'.

'Quebec' illalla supussa. Sillä on varsin kaunismuotoiset kukat.


Tulitulppaani 'Rigas Barikades' on avannut narrinhattunsa.

Ja tämä ihanuus! Kerrottu myöhäinen tulppaani 'Orange Princess'. Seassa vielä nupussa sen yksinkertainen versio 'Princess Irene', joka on vuodesta toiseen minun ehdoton lempitulppaanini. Olenko jo liian monesti kertonut, että oranssi on lempivärini?!

Punainen särkynytsydän nuppuilee.

Valkoinen särkynytsydän on talon takana jo hieman pidemmällä nuppuineen.


Kevätkaihonkukka kukkii mongolianvaahteran tyvellä. Tästä pidän kovasti,
vaikka sininen väri ei minulle muuten ole niin mieleen.


Kärhöt ovat ilokseni selvinneet talvesta hienosti ja ovat suurin osa jo komeassa kasvussa. Verkkoaidan  tolpan viereen istuttamani kolme kärhöä ovat nekin heränneet. Istutin ne aikanaan ihan vierekkäin, kun ajatus oli, ettivät ne kaikki kolme kuitenkaan lähde kasvuun. Mutta kappas vain, nehän ovat kaikki voimissaan. En uskalla alkaa niitä siirtämään, yrittäkööt mahtua sopuisasti tuohon kasvamaan. Siinä on loistokärhö 'Warzawska Nike', tarhaviinikärhö 'Justa' ja kolmannen pitäisi olla loistokärhö 'Dr. Ruppel', mutta se onkin jokin vaaleakukkainen kärhö. Ihan kaunis kyllä sekin. Kiva, että on hengissä.

Lumikärhö ponnistaa jo kovin terhakkaana maasta. Samassa tuessa sen kanssa kasvaa viinikärhö
 'Polish Spirit', jossa jo myöskin pikkuisen pilkottaa uutta kasvua.

Viime vuonna ostamani tarhakellokärhö 'Arabella'kin on hengissä.

Tämän vuoden hankinta loistokärhö 'Nubia' kukkii vielä kasvihuoneen suojissa. Olen edelleen
ihan haltioitunut sen upeasta väristä!

Pensasbasilikan talvetus onnistui hienosti ja minulla on monta kasvia odottamassa kesää.
Isoin ruukutettu pensasbasilika ei mahtunut edes kuvaan.

Tänään tuli istutettua perunat lavaan. Niitä en tänä vuonna edes esikasvattanut, kun meinasin kokonaan unohtaa hankkia siemenperunoita. Olisin halunnut laittaa 'Siikli'ä, mutta 'Annabella'an oli tyytyminen, kun en mistään äkkiä löytänyt pikkuista pussia 'Siikli'n siemenperunaa.
Kaikki loputkin esikasvatukset olen siirtänyt sisältä kasvihuoneeseen. Yritin saada kasvihuoneeseen tilaa siirtämällä sieltä lisää pak-choita, rucolaa, persiljaa, varsiparsakaalia ja pinaattia lavaan harson alle. Punasipuliakin tökin muutaman sekaan. Niistä loputkin aion istuttaa lavaan, kunhan saan lavojen päällystät tyhjiksi muusta roinasta eli myytävistä ruukutetuista kasveista. Ensi viikon sunnuntaina on omakotiyhdistyksen kirpputoritapahtuma ihan naapurissamme, ja Tampereen puutarhaseuran taimipäiväkin kesäkuun alkupuolella lähestyy, eli toivottavasti pian pääsen eroon ylimääräisistä kasveista!