28 heinäkuuta 2026

Puutarhaseuran retki Helsinkiin 25.7.2026


Annalan huvila muotopuutarhoineen.

Tampereen Puutarhaseura teki päiväretken Helsinkiin. Ensimmäinen kohteemme oli Annalan puistoalue Vanhassakaupungissa. Alueen ehdoton helmi on vuonna 1832 valmistunut Helsingin vanhin huvilarakennus, Annalan huvila eli Villa Anneberg. Vuonna 2017 Hyötykasviyhdistys osti huvilan, ja siitä on tarkoitus tehdä valtakunnallinen puutarhakulttuurin keskus. Siellä järjestetään erilaisia tapahtumia ja sitä voivat vuokrata myös yksityiset ihmiset ja yhteisöt. 




Annalan huvilan edessä oleva muotopuutarha oli ihan mahtava. Istutukset olivat upeita ja niihin oli valittu hienoja kasveja. Huvila sijaitsee korkealla mäellä ja sieltä on aikanaan avautunut taatusti hienot näkymät alas kaupunkiin. Nyt maiseman edessä alhaalla on kerrostaloja.


Huvila Hämeentieltä päin kuvattuna. 


Muotopuutarhan istutuksia.



Hyötykasviyhdistys toimii alueella olevassa keltaisessa puutalossa, jossa järjestetään kaikenlaisia kursseja ja tapahtumia. Talo olikin oikein tunnelmallinen ja söpö vanha rakennus.




Hyötykasviyhdistyksellä on alueella teemapuutarhoja, joista löytyy mm. keittiökasvimaa, yrttimaa ja perhospuutarha. Teemapuutarhojen alue oli hyvin mielenkiintoinen ja kaunis. Siellä kasvoivat sulassa sovussa hyötykasvit, perennat ja kesäkukat. 

Teemapuutarhojen lisäksi alueelta löytyy historiallinen talvikasvihuone eli orangeria. Se olikin todella jännittävä paikka. Siellä on vanhojen huonekasvien ja pelargonien kokoelma. 

Orangerian asukkeja.


Annalan opastetun kierroksen ja lounaan jälkeen lähdimme päivän toiseen kohteeseemme, joka oli Kumpulan kasvitieteellinen puutarha.

Kumpulan kuuden hehtaarin kokoinen kasvitieteellinen puutarha on jaettu kasvimaantieteellisiin osioihin ja kulttuurikasvien puutarhaan, jossa on sekä hyöty- että koristekasveja. Oppaanamme siellä oli biologi Leena Luoto. Tosin hän harhautui hieman liikaa puhumaan omista jutuistaan eikä niinkään Kumpulasta, joten lähdimme muutaman seuralaisen kanssa tekemään kierrosta itsekseen. Aluksi oli siis ilmoitettu, että niinkin saa halutessaan toimia.


Kulttuurikasvien osastolla koristekasvipuolella sai ihastella runsasta kukintaa. Kartanon edessä olivat komeat maljasinisarjat (Agapanthus campanulatus) ja jättiagaavet (Agave americana).



Väriminttuja ja ilmeisesti yrtti-iisoa.


Pohjanrantakukat pistivät parastaan.

Sinisalvian huikaisevan sininen väri melkein sattui silmiin.

Nämä banaanit istutusryhmissä olivat aika mahtavia. Tuo punalehtinen tuli kuvattua vähän hassusti tummaa puuta vasten. 



Lammen vesi näytti olevan aika alhaalla.




Hyötykasvipuoli.

Tämä peruukkipensas oli tosi komea ilmestys.

Chilenaraukaria (Araucaria araucana) näytti aika vekkulilta.


Viimeinen kohteemme ennen kotiinlähtöä oli puutarhamyymälä Muhevainen. Ja se olikin mieluisa paikka. Sieltä löytyi vaikka mitä kivaa. Muutama perenna lähti mukanani kohti Tamperetta.

Tässä saaliini Muhevaiselta:
Maksaruoho (Sedum takesimense) 'Atlantis'
Nappileinikki (Ranunculus acris) 'Multiplex'
Punaimikkä (Pulmonaria rubra)
Valkotäpläimikkä (Pulmonaria saccharata) 'Mrs. Moon'
Helmisaniainen (Onoclea sensibilis)
Lehtosalvia (Salvia nemorosa) 'Schwellenburg'
(Tämä lehtosalvia heitti meillä henkensä viime kesänä)



Kaiken kaikkiaan oli todella kiva retki, vaikka päivä olikin pilvinen. Onneksi ei kuitenkaan satanut, vaikka sitä oli ennustettu koko viikon ajan retkipäivälle. Muhevaisella alkoi aurinkokin vähän pilkistellä. Tutustuin myös pariin seuralaiseen vähän paremmin retken aikana, ja se on aina yhtä mukavaa!



26 heinäkuuta 2026

Poimintoja puutarhasta ja emalinen löytö

Viime vuonna kasvatin siemenestä talvikylvönä tummaa tarhasalkoruusu (Alcea rosea) 'Arabian Nights'ia. Taimet talvehtivat hyvin ja tänä vuonna olen vihdoin nähnyt ensimmäiset kukat. Kyllä niitä kannattikin odottaa. Huikean tummanpuhuvat kukat ovat mahdottoman kauniita. Syvänpunaisille terälehdille putoava siitepöly tuo oman viehättävän lisänsä kukkien olemukseen. Tänä vuonna kasvatin näitä lisää, jotta varmistan ensi kesänkin kukinnan. Olen jotenkin kovin viehtynyt tällaisiin tummiin kukkiin.

Kaukasiantörmäkukka (Scabiosa caucasica) 'Isaac House' -sekoitus on tuottanut vallan ihastuttavia kukkia. Valkoiset ja vaalean lilat rimpsuisin terälehdin varustetut kukat ovat hurmaavia. Olen kasvattanut nämäkin siemenestä ja aika monta vuotta niiden kunnollinen kotiutuminen on vienyt. Tänä kesänä kasvustot ovat komeat ja kukkia näyttää tulevan paljon. Kukat kaunistuvat tästä vielä, kun nuo keskushörsylätkin avautuvat. Auringossa nuo terälehtien kauniit muodot tulivat vielä paremmin esille, kun varjot toivat kuviin lisää syvyyttä.


Aamukasteinen karvasilkkiyrtti (Asclepias tuberosa).

Talvi vei taas karvasilkkiyrttini kukkapenkistä, mutta sitkeästi minä silti yritän saada sen meillä säilymään hengissä. Omista Lidlin kevään juurakoista tuli soihtuliljaa. Puutarhaystäväni Malla sai karvasilkkiyrttiä ja hän lahjoittikin sen minulle. Sain lopulta omankin karvasilkkiyrtin, mutta se ei vielä kuki. Nämä yksilöt yritän nyt talvettaa kellarissa. Kukkapenkissä talven kylmä kosteus on karvasilkkiyrtille kohtalokasta.

Purppurasilkkiyrtti (Asclepias incarnata).

Purppurasilkkiyrttiä minulla on ollut jo pitkään. Se ei ole ollenkaan niin talvenarka kuin karvasilkkiyrtti. Myös valkoista purppurasilkkiyrttiä minulla on, mutta se ei ole vielä koskaan kukkinut. Hengissä näkyy kuitenkin olevan.  Myös tähtisilkkiyrtti (Asclepias speciosa) kukkapenkistä löytyy. Senkään kukintaa en ole vielä meillä nähnyt. Onpahan mitä odotella.

Alppipiikkiputki (Eryngium alpinum).

Rohtopähkämö (Betonica officinalis).


Nepalinhanhikki (Potentilla nepalensis).


Tähkäverbena (Verbena hastata).

Meksikonhanhikki (Potentilla thurberi).


Syyspäivänlilja (Hemerocallis citrina).


Päivänlilja (Hemerocallis hybrid) 'Joan Senior' on upean värinen.

Valkoisen punahattu (Echinacea purpurea) 'White Swan'in kukat
yrittävät tunkea kaikki samaan sumppuun.


Sitten taas vähän juttua rakkaista ystävistäni ripsiäisistä. Mielestäni on kohtuutonta, että ne piinaavat ulkokasvejanikin kaiken sen kiusan lisäksi, jota ne ovat koko talven tehneet sisäkasveille. Gladiolukset tuntuvat ulkona olevan niille kovasti mieleen. Ja jännästi juuri ruukuissa kasvavat. Maahan istuttamani ovat saaneet (ainakin toistaiseksi) olla ihan rauhassa. Harmittavan tutun näköinen vioitus gladiolusten lehdissä herätti minut, ja tarkempi lehtien syynäys paljasti pienet mustat pirulaiset. Saa nähdä jaksavatko nämä ruukkugladiolukseni kukkia ollenkaan näin pahan invaasion jälkeen. 



Lopuksi ihana löytö, jonka tein viikonloppuna eräältä maalaiskirppikseltä. Olen keräillyt pikku hiljaa näitä punakeltaisia emalikattiloita saadakseni täyden värisuoran eturappusille. Nyt löytyi viides kattila, ja jokaisella portaalla on siis nyt omansa. Tuo valkoinen emalikattila on pieni kauneusvirhe kokonaisuudessa, mutta yritän sulkea silmäni sen kohdalla!





23 heinäkuuta 2026

Kärhöjuttuja

En ole ollut varsinainen kärhöihminen missään vaiheessa puutarhaharrastustani, mutta onhan niitä meillekin muutama siunaantunut. Yksi ensimmäisistä taitaa olla tämä lumikärhönä saamani yksilö, joka oli pikkuinen siementaimi meille tullessaan. Joku viisaampi sitten kertoi, ettei se ole lumikärhö ollenkaan. Valistuneita arvauksia on esitetty, ja lähimpänä niistä taitaa olla saksankärhö. 

Melko nopeasti saksankärhö-oletettu on kasvanut ihan kunnon kokoiseksi, mutta tänä vuonna se on riehaantunut ihan mahdottomaksi. Se on saanut minulta lisänimen hirviökärhö. Se kasvaa meillä takapihalla raudoitusverkosta tehdyssä tuessa, jossa sillä alkuun oli kaverina mantsuriankärhö, joka valitettavasti muutama vuosi sitten heitti henkensä. Toisena seuralaisena sillä on tarhaviinikärhö 'Polish Spirit', joka on muistaakseni se ihan ensimmäinen kärhö meidän pihassa. 


Saksankärhö on valloittanut oman tukensa ja on kovaa vauhtia ollut kiipeämässä myös viereiseen kaareen, jossa kasvaa kaksi jälleen väärää kärhöä. Muistaakseni kaaren tällä reunalla piti olla ainakin loistokärhö 'Dr. Ruppel', joka osoittautuikin sitten tuoksi kaaren päällä kiipeileväksi vaaleakukkaiseksi kärhöksi. Toinen kaaren kärhöistä on tummanpunainen, joka näkyy vasemmalla. Ilmeisesti se on 'Rouge Cardinal'. Oikeassa reunassa kuikuilee 'Polish Spirit'. Molemmat ovat hätää kärsimässä hirviökärhön puristuksessa. Varsinkin, kun viime viikonlopun rankat sateet lyttäsivät kärhöjättiä kasaan tuessaan. Sille tuntuvat kelpaavan kainalosauvoiksi myös vierellään kasvavat herukkapensaat ja pionit.

Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit'.


Kaaressa kukkiva mysteerikärhö on pohjaväriltään puhdas valkoinen ja sillä on hentoiset vaaleanpunaiset raidat terälehdissään. Sen heteissä on tummanpunaiset kärjet. Minun mielestäni se näyttää kovasti loistokärhö 'John Paul II' :lta. Muitakin veikkauksia otan mielelläni vastaan kokeneemmilta kärhöihmisiltä!

Mysteerikärhö.


Vasemmalla 'Warzawska Nike' ja oikealla 'Rouge Cardinal'.

Pergolan yhden tolpan juurella kasvoi vuosia loistokärhö 'Warzawska Nike', joka on ollut minusta aina yksi kauneimman värisistä kärhöistä. Sitten yhtenä keväänä se ei enää noussutkaan. Olen istuttanut samaan kohtaan useampiakin kärhöjä, eikä mikään ole menestynyt. Tänä keväänä laitoin tolpan juureen tuoksuhernettä. Ja yllättäen sen viereen alkoikin nousta kärhö. Jännityksellä odotin, että mikähän monesta kärhöstä sieltä putkahtaisi. Ensimmäinen kukka paljasti sen Nikeksi! 


Pergolan toisen jalan juurella on monta vuotta sinnitellyt loistokärhö 'Rouge Cardinal', jota meillä on kolme kappaletta. Tämä on niistä ainoa, jonka olen tarkoituksella ostanut. Kardinaalilla on vähän huono tuki, kun se ei ole oikein koskaan halunnut kasvaa isoksi. Tänä vuonna se keksi, että villiviinin oksa roikkui sopivasti sen ulottuvilla, ja sehän nappasi siitä itselleen tuen. Omatoiminen kärhö!
Tämän tolpan toisella puolen kävi samoin kuin vastapäisen tolpan juurella. Laitoin tännekin tuoksuhernettä, kun loistokärhö 'Piilu' ei suostunut nousemaan. Ilmeisesti toisen kasvin tulo 'Piilu'n paikalle ärsytti sitä sen verran, että kyllähän sieltä joku risu on nousemassa.


Pergolan toisella reunalla kasvaa kiinanlaikkuköynnöstä ja siemenestä kasvattamani uusi mantsuriankärhö, joka on jo kivunnut pergolan katolle asti. Ihan näin tiheää kasvustoa on ole pergolaan ajatellut, mutta kun kymmenen vuotta olen odottanut, että kasvit kasvaisivat, en aio niitä kovasti harventaakaan. Auringon paahteessa kiinanlaikkuköynnöksen ylimmät lehdet ovat komeasti punertuneet pergolan katolla.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Diana'.


Tarhakellokärhö 'Arabella' on kasvanut komeaksi puskaksi. Se on vähän hassussa tuessa, mutta en halua sen levittäytyvät kovin laajalle ahtaassa paikassaan. Se jaksaa kukkia aivan käsittämättömän pitkään ja hartaasti. Minusta se näyttää tosi kivalta harmaakäenkukkien ja kaukasiantörmäkukkien seurassa.

'Arabella'.



Tarhaviinikärhö 'Justa' on hengissä viimekesäisen siirto-operaation jälkeen. Toivottavasti se on ensi kesänä terhakkaampi kasvussaan kuin nyt. Mutta muutama kukka on aina parempi kuin ei yhtään. Sen seurana tuessa pitäisi olla viime kesän hankinta tarhaviinikärhö 'Pernille', mutta kovin on hiljaista sen kohdalla. Toivottavasti ensi kesänä sekin näyttäytyisi. 



Sarjassamme ruksi seinään: loistokärhö 'Hagley Hybrid' näyttäisi olevan sitä mitä pitikin olla. Se pääsi viime vuonna hankkimaani toiseen metallitukeen ja sai seurakseen loistokärhö 'The President'in. Myös se on noussut talven jälkeen, mutta kukkia ei vielä ole auennut, joten tunnistusta ei ole vielä voinut tehdä. 


Viime kesän hankintoihin kuuluu myös matala patiokärhö 'Nubia', joka talvehti hienosti kellarissa ja kukki keväällä ensin kasvihuoneessa ja sitten ulkorappusilla varsin komeasti. Sitten kesällä se yhtäkkiä kuivatti kaikki lehtensä ja kukkansa. Olin jo heittämässä sitä pois, mutta sitten leikkasinkin sen alas ja tutkin juurakkoa. Juuret näyttivät hyväkuntoisilta, niinpä otin siitä pienen jakopalan ja istutin sekä sen että jäljelle jääneen juurakon takaisin ruukkuihin. Ja uutta kasvua on ilmaantunut molempiin. Ihanaa!


Kevään siemenkasvatuksissani oli mukana myös kaksi kärhöä, kiinankeltakärhö 'Radar Love' ja kruunukärhö 'Large Hybrids'. Molemmat kylvin sisälle jo tammikuun alussa, eikä kummankaan kasvu ole siis ollut päätä huimaavaa. 'Radar Love'a sain yhden taimen ja kruunukärhön taimia näkyy olevan kaksi ihan vieretysten. En ole uskaltanut niitä edes erottaa, etteivät hermostu. Kruunukärhökylvöksen heitin maaliskuussa jopa ulos kylmäkäsittelyyn, mutta en silti enempää taimia saanut. Mutta olipahan mielenkiintoinen kokeilu tämäkin!

Tällaista kärhötarinaa meidän tontiltamme tällä kertaa. Meillä nämä kärhöt ovat vähän sitä sun tätä, kun ostelen niitä yleensä alennusmyynneistä, ja valikoima on silloin aika suppea. Ja usein tulee ihan jotain muuta kuin on tarkoitus. Tänäkin kesänä ehdin jo ostaa uuden 'Warzawska Nike'n Kukkatalon alennusmyynnistä, ja sitten vanha heräsikin henkiin. Mutta enhän minä toisaalta tiedä onko uusi kärhö oikea vai ei?!