29 elokuuta 2026

Tomaatti-, paprika- ja chilikuulumisia

Kuten aika monelle juttujani seuranneelle on varmaan käynyt selväksi, olen sielultani kukkatarhuri. Hyötykasvit tulevat vasta hyvänä kakkosena, ja kasvatan niitä lähinnä siksi, että on niin mukava saada jotain pientä "omasta maasta" syödäkseen. Jos minulla olisi isommat tilukset, voisi tilanne tietysti olla toinen, mutta en ole siitäkään ihan varma. Todennäköisesti keskittyisin sittenkin enemmän kukkiin. Vuosien varrella olen perustanut pihaan uusia kasvimaita, mutta ne ovat kaikki jotenkin kummasti ajan saatossa muuttuneet kukkapenkeiksi. Ehkä se kertoo suhtautumisestani asiaan hyvinkin paljon.

TOMAATIT

No mutta, kyllähän minä sentään joitain hyötykasvejakin olen kuluneen kesän aikana kasvatellut. Tomaatteja kasvatan joka vuosi, vaikka inhoan kasvin hajua, ja sitä miltä lehdet ja varret tuntuvat niitä käsitellessä. Tomaateista kyllä tykkään. Eli kärsimyksen kautta voittoon -tyyppinen kasvi.

'Sungold'.

Olen jo monena vuonna kasvattanut samoja varmoja lajikkeita. Runkotomaateista suosikkini on karamellimaisen makea 'Sungold', joka on myös ihanan värinen. Alkuun ne olivat lämmittämättömässä kasvihuoneessa, jonne vein ne jo 13.4. Ilmojen lämmettyä ulkona ne ovat kasvaneet meillä talon seinustalla suojaisessa kohdassa kuistin ja talon kulmauksessa, joka aukeaa aikalailla etelään. Siinä ne ovat menestyneet erinomaisesti. Lasinen kasvihuone on niille ihan liian kuuma paikka. 

Ruukkutomaatit 'Vilma' ja 'Venus'.

Todella kompaktin kokoiset ruukkutomaatit 'Vilma' ja Venus' ovat olleet meillä tomaattivalikoimassa pitkään. Niitä olen kasvattanut jonain kesänä lavassa, toisena kesänä ruukussa. Ne ovat olleet takuuvarmoja. Edelleen ne tuottavat ulkona tomaattia. Pian täytyy kyllä siirtää ruukut kasvihuoneeseen, kun yöt alkavat tästä viiletä. 

Nämä vein sisältä esikasvatuksesta kasvihuoneeseen 30.4.

'Taiko'.

Minun sisälläni asuu myös aikamoinen kokeilija, joten onhan minun pakko tehdä kaikenlaisia vähemmän tieteellisiä kasvatustestejä. Tänä kesänä tomaattien suhteen se tapahtui halpojen runkotomaatti 'Taiko'n siementen kanssa. Kylvin ne suoraan kasvihuoneeseen 14.4. ja ajattelin katsoa ehtivätkö tehdä satoa kesän aikana. Ne itivät siellä 22.4.

2.6. olen siirrellyt tomaatteja isompiin ruukkuihin ja silloin siirsin muistaakseni 'Taiko'tkin. Koska niitä oli monta tainta, laitoin niitä isoon ruukkuun kolme, mikä ei tietysti ollut optimaalista, mutta en halunnut niitä poiskaan heittää. Ne kasvoivat kasvihuoneen ulkopuolen seinustalla kesän aikana hyvin, mutta selvästi nyt elokuulla alkoi voima mullasta loppua, vaikka lannoitinkin silloin tällöin (olen siinäkin asiassa melko leväperäinen). Mutta tomaatit alkoivat kuitenkin kypsyä, vaikka kasvit muuten näyttivät jo tosi ränsistyneiltä. Mutta tulipahan kokeiltua, että tomaatit voi kylvää suoraan kasvihuoneeseen keväällä ja välttyä viheliäiseltä esikasvatukselta sisällä. Edellisenä keväänähän kaikki 'Taiko'n pikkutaimet vain näivettyivät sisällä. Toki aikasta satoa halutessa tämä systeemi ei toimi, mutta minulla kun ei ole mikään kiire näiden hyötykasvieni kanssa, voin kokeilla kaikenlaista.

'Taiko't elokuussa kaikkensa antaneena.


PAPRIKAT 


Kasvihuoneessa alkaa näkyä muutakin kuin vihreää.

Paprikoiden ja chilien kasvatus on ollut minulle melkoista vuoristorataa. Sisällä esikasvatuksessa kiusasivat ensin ripsiäiset. 19.5. kaikki paprikat ja chilit olivat jo lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Siellä kesä sujui mainiosti, kunnes elokuun alussa iskivät yökkösten toukat. Ne onneksi lähtivät, kun suihkuttelin kaikki kasvit läpi puutarhaletkulla. Sen jälkeen en ole niitä havainnut. Mutta ripsiäisiä on joissain kasveissa silloin tällöin vielä loppukesälläkin näkynyt. On ne sitkeitä pirulaisia. 

Paprikat ja chilit ovat kasvaneet aivan liian pienissä astioissa, mutta ikuinen tilanpuute saa tekemään näitä huonoja ratkaisuja. Mutta ihmeesti ne silti ovat selvinneet.


'Estilo'.

'Estilo' -suippopaprikoiden kanssa oli eniten taistelua esikasvatusvaiheessa, kun ripsiäiset meinasivat taas popsia ne suihinsa. Mutta vaikeuksista huolimatta olen saanut kasvatettua paprikoita ihan kypsäksi asti!

'Chocobell'.

Myös 'Chocobell' -paprikat ovat saaneet ominaisen ruskehtavan värinsä. Näille ilmaantui aika moneen latvamätää. Se ei ole kyllä mikään ihme, kun lämpötilat vaihtelivat kesällä kasvihuoneessa niin suuresti ja välillä oli tosi kosteaa tai kuivaa. Ovat siinä kasviparat varmasti olleet ihmeissään. Kuvassakin lehdistä näkee, että monenlaista nakertajaa on käynyt koettamassa onneaan.

Kumpikaan paprikoistani ei ole minua hurmannut maullaan. Ne maistuvat minun mielestäni...paprikalle.


'Madame Paraplü'.

Kasvihuoneessa minulla on kasvamassa myös yksi kokeilu eli paprika 'Madame Paraplü', jonka kylvin sinne 9.6. 'Madame Paraplü'on pieniä minipaprikoita tekevä, kauniin marmoroituneet varigata-lehdet omaava kasvi, jonka aion yrittää talvettaa sisällä. Jos se nyt yleensä selviää hengissä niin pitkään. Nuppujakin on jo näkyvissä! Voisi olla jo aika siirtää madamet sisälle, mutta en millään vielä haluaisi. Täytyisi varmaan sisälle siirron yhteydessä tilata Tarhurinavusta torjuntaötököitä hätiin, kun kuitenkin sekä sisällä että ulkona on kaikkia ei toivottuja öttiäisiä. 


CHILIT


Chili 'Cherry Bomb'.

Chileistä ensimmäisenä sai väriä 'Cherry Bomb', joka on kyllä nimensä ansainnut. Sillä on ihastuttavan paloautonpunaiset hedelmät. Sen kasvusto on myös aika paljon pienempi kuin toisilla chileillä, jotka haarovat joka suuntaan. 'Cherry Bomb' kasvaa niihin verrattuna hyvin siististi. Tai sitten olen vain sitonut sitä aikaisemmin tai paremmin. En ole chilejäni ollenkaan leikellyt, vaan ne ovat saaneet rehottaa kukin luontaiseen tyyliinsä. 

Chili 'Aji Mango'.

'Aji Mango' tekee kivan oranssinkeltaiset hedelmät. Pikku hiljaa väri on alkanut vaihtua, vaikka välillä tuntui, että kasvu ja kypsyminen ovat ihan pysähdyksissä kylmien öiden aikaan. Nyt yöt ovat onneksi olleet hieman lämpöisempiä. Ei ainakaan ole menty niihin jäätäviin 6-7 asteen öihin, joita tässä muutamia on jo ollut.

'Aji Mango'.



Chili 'Bishop's Crown'.

'Bishop's Crown'in podit ovat hauskan muotoiset. Ne ovat kypsyneet kaikkein hitaimmin näistä kolmesta chilistäni. Vasta ihan viime päivinä on alkanut värissä näkyä muutosta. Sille tulee myös punaiset hedelmät. Ne ovat kasvaneet kasveina kaikkein kookkaimmiksi. 

Kaikien näiden kolmen chilini siemenet olen saanut asiakkaaltani, joka on innokas chiliharrastaja. Viime vuonna kasvatukseni menivät ihan pieleen ripsiäisten takia, mutta onneksi siemeniä oli jäljellä vielä täksi vuodeksi uusintakylvöihin. Tänä vuonna saan ehkä siemeniä jo omista kasveistani. Pyysin asikkaaltani mietoja lajikkeita, ja nämä hän minulle valitsi. En ole itse ollenkaan siis tietoinen mitä kasvatan. Enkä tiedä uskallanko näitäkään edes maistaa. Mutta ehkä minun on pakko uhrautua, vaikka en chileistä ollenkaan tykkää. Ne ovat vain kasveina niin kauniita ja kiehtovia. Olen jo tutkinut erilaisia säilöntäohjeita ja miettinyt mitä voisin chileistäni tehdä vaikka joululahjoiksi tutuille, joiden tiedän chileistä pitävän. Saa nähdä saanko mitään aikaiseksi, mutta hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty!

Koristechili 'Bolivian Rainbow'.

Ai niin, onhan minulla tämä neljäskin chili. 'Bolivian Rainbow't minä talvetin sisällä, mutta niille tämä kesä ei ole ollut niin hyvä kuin viime kesä. Ne ovat olleet vähän kitukasvuisia ja podejakin on saanut odottaa ihan tänne elokuun lopulle asti. 

Tämmöiset olivat näiden kasvattieni kuulumiset. Kasvatin kesällä myös minikurkkuja, perunaa, purjoa, punasipulia, valkosipulia, persiljaa ja sokerihernettä. Kaikkia hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Eli onhan minullakin kuitenkin pientä omavaraisuuden tuntua olemassa😄


27 elokuuta 2026

Vielä kukkii

Elokuun loppu lähestyy, mutta kyllä puutarhasta vielä jotain pientä kukintaa löytyy.

Syysvuokot ilta-auringossa.


Loppukesän suloisimpia kukkijoita ovat herkät syysvuokot. Ne ovat kauniita sekä nupulla että kukassa. Ja harvan kukan taustapuoli on niin kaunis kuin syysvuokolla. 



Punatähkät ovat hauskoja patukoita, jotka aloittavat kukintansa ihan väärästä päästä eli latvasta alaspäin. Taustalla kurkistelevat valkoiset punahatut 'White Swan'it ja koreaniiso.



Valkoiset punahatut kasvavat meillä ilmeisesti paremmalla paikalla kuin punaiset, koska nämä ovat selvinneet jo monesta talvesta punaisten käydessä jatkuvaa hengissäpysymistaistelua. Pörriäiset rakastavat punahattuja. 


Ostin viime syksyn alennusmyynnistä kolme punahattu 'Green Twister'iä ja luulin jo, ettei yksikään selvinnyt talvesta. Mutta tämä yksi urhea nousi kesällä auringonkukan tukevan varren vierellä piilotellen. Siinä oli yllätystä yllätyksen vierellä. Kasvatin näitä myös siemenestä tänä kesänä, ja saapa nähdä selviävätkö siemenkasvatit ostotaimia paremmin tulevasta talvesta. Toivottavasti saamme lumisuojaa.


Vain muutama vaaleanpunainen punahattu on kukassa. Tämä yksilö makaa melkein maassa.


Koreaniisot paleltuivat talvella. Onneksi siemenpankki on tarjonnut runsaasti uusia taimia näin loppukesän kukkijoiksi. Yrtti-iisoa toivoisin myös näkeväni, mutta vain yksi taimi on ilmestynyt kukkaan tähän mennessä. Sen kauniista violetinlilasta väristä tykkäisin vielä enemmän. Iisoissa on ihana tuoksu, kun niiden ohi kulkee. Nekin ovat pörrien suuressa suosiossa.


Metsätyräkin syysväritys on kuin toinen kukinta. Lehtien tumma vihreä ja syvä mahonginpunainen ovat aika hätkähdyttävä yhdistelmä. 

Lobelia siphilitica.

Lobelia siphiliticat ovat mukava lisä näihin loppukesän kukkijoihin. Ne ovat meillä tänä vuonna hieman kärsineet talvesta tai sitten jostain muusta, koska eivät kuki yhtä runsaasti kuin tavallisesti. 

Lobelia siphilitica 'Alba'.


Vaaleanpunainen konnanyrtti on vasta aloittelemassa kukintaansa, kun valkoalpi on jo lopettelemassa. Konnanyrtti on meillä ihan näitä viimeisiä perennoja kukassa loppukesällä. Oikeastaan odotan enää vain ametistiukonhatun kukintaa.


Ihanan pinkki nepalinhanhikki on kukkinut jo viikkokaupalla. Sillä on hauskan rento kasvutapa ja se on hyvin helppo ja vähään tyytyvä perenna. 


Kallionauhus kasvaa meillä vähän piilossa vajan nurkalla korkeiden kultapallojen takana. Tänä vuonna se onkin tehnyt ihan hulluna kukkia, joissa pörriäiset viihtyvät hyvin. Sen lehdet on jälleen tänäkin vuonna reijitetty kamalaan kuntoon ilmeisesti etanoiden toimesta. Kultapallot ovat sateiden ansiosta vinksallaan vähän joka suuntaan.


Päivänsilmät ne jaksavat edelleen kukkia. Käyn niiden tykönä päivittäin saamassa annokseni väriterapiaa. Ne ovat uskomattaman kiitollisia perennoja.


Lopuksi kerron vielä yhdestä tämän kesän pitkäpiimäisimmästä kasvatusprojektista. Tämä räiskyvä perennakasvattini on ehdolla vuoden hitaimman kukkijan tittelin voittajaksi. Kylvin loistosädekukka 'Arizona Sun'in siemenet sisälle jo 11.2. Kasvihuoneessa taimet ovat olleet 13.4. lähtien, kukkapenkkiin siirsin ne jossain vaiheessa alkukesästä ja vasta nyt kasvit alkavat olla sitä mieltä, että ne voisivat kukkia. Jo oli aikakin! 
Pidän vahvoista väreistä, mutta tämän kohdalla täytyy sanoa, että ensimmäinen auennut kukka oli aikamoinen järkytys jopa minulle. Siemenvesan siemenpussin kuva oli kyllä aika erinäköinen kuin tämä. Kasvin esittelyteksti heidän sivuillaan kertoo näin: "Korkeus 30 cm. Kylvetään maalis-huhtikuussa. Itää 14-21 vuorokaudessa 18-22 asteessa. Kukinta heinä-lokakuussa seuraavana vuonna, aikaisesta kylvöstä samana vuonna. Kasvupaikka aurinkoinen." Yritin siis tehdä aikaisen kylvön saadakseni kukintaa jo tälle kesälle, ja sitä nyt sain, vaikka pitkälle se venyi.


Puutarhassa on siis edelleen kukkijoita eli ei tässä ihan vielä anneta syksylle periksi!




26 elokuuta 2026

Viikonloppureissu Helsinkiin

Teimme mieheni kanssa pikaisen kulttuuripitoisen viikonloppureissun Helsinkiin. Olin saanut liput Helsingin kaupunginteatterin musikaalin & Julia, ja olihan ne pakko tietysti hyödyntää. Etukäteen matka vähän jännitti, sillä viikonlopuksi oli luvattu aikamoisen kurjaa säätä vesisateineen ja tuulineen. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri sään suhteen, sillä junalla lauantaina päivällä Helsinkiin saapuessamme ei satanut. Kaupungilla reput selässä kävellessämme oli kuitenkin todella kostea ja hikinen keli, vaikkei lämpöasteita niin paljoa ollutkaan. R-Collectionin liikkeessä takkeja sovitellessani meinasin ihan läkähtyä, mutta sitkeän sovittelun päätteeksi mukaani lähti ihana tiilenpunainen anorakki. Se hieman lohdutti, koska viheliäinen polvikipu oli koko reissun ajan riesana, eikä kävely kaupungin mukulakivikaduilla ainakaan tilannetta helpottanut.

Hotellilla hetken huokaistuamme olikin aika lähteä teatterille, joka oli onneksi ihan hotellin lähellä. Teatterille kävellessämme sade oli jo alkanut. En ole aikaisemmin koskaan käynyt Helsingin Kaupunginteatterissa, ja itse rakennuskin oli näkemisen ja kokemisen arvoinen. Meillä oli paikat parvekkeella melkein keskellä, ja se olikin vallan mahtava paikka musikaalin katseluun, koska sieltä näki tanssiesitykset ja lavasteet hienosti. Itse esityksen suhteen minulla oli hieman varaukselliset odotukset, mutta William Shakespearen tunnetuin rakkaustarina oli muokattu todella moderniin pakettiin, joka itse asiassa vei totaalisesti mukanaan. Esiintyjät olivat ihan huikeita, tunnelma katossa ja yleisö oli hienosti mukana. Etukäteen ajattelin, etteivät 90-luvun tai 2000-luvun alun hitit ehkä enää niin kolahda tällaiseen täti-ihmiseen, mutta yllättäen huomasin hyräileväni niitä katsomossa mukana!

Näyttämöllä oli melkoinen touhu ja tohina jo siinä vaiheessa, kun yleisö asettautui paikoilleen.


Teatterilta lähtiessämme satoi edelleen, ja niin satoi myös koko yön. Huoneemme oli hotellin seitsemännessä kerroksessa, ja yöllä kuuli kuinka sade ropisi tuulen kanssa ikkunaan. Aamupalamme oli kulman takana sijaitsevassa kahvilassa, ja sinne aamulla mennessämme ripsi ihan pienesti vettä. Mutta siihen se sade sitten jäikin. Hotellilta lähtiessämme ei satanut enää ollenkaan. Taivas oli kyllä vahvasti pilvessä ja tuuli oli aika kova, mutta sen nyt otti ennemmin kuin vesisateen. 

Meillä oli sovittu iltapäivälle ruokailutreffit nuorimman poikamme ja hänen avovaimonsa kanssa, joten meillä oli ennen sitä aikaa touhuta omiamme. Veimme reppumme rautatieasemalle säilöön ja suunnistimme aseman lähituntumassa sijaitsevaan Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. En tiedä oliko mies siitä niin innostunut kuin minä, mutta hän lähti kyllä isompia nurkumatta mukaan. 



Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1829, ja se on todella upea keidas keskellä kaupunkia. Nyt oltiin vain jo niin loppukesästä liikkeellä, että ulkopuutarhan paras kukinta oli jo ohi. 



Lasiset kasvihuoneet suorastaan kutsuivat luokseen kasvien maailmaan. Ylhäällä töppäreellä sijaitseva upea kivilinna taasen pitää sisällään kasvimuseon kuivattuine sieni- ja kasvikokoelmineen. Sinne ei yleisöllä valitettavasti ole pääsyä. Ja olipahan puutarhaan laskeutunut ufokin, jota kovasti ihmettelimme. Se on Matti Suurosen vuonna 1968 suunnittelema Futuro-talo. Se on paikalla Helsinki Design Weekin ajan.



Ihailin näitä lumpeenlehtien eri vihreän sävyjä.

Erilaiset heinät olivat istutuksissa vielä ihan kivan näköisiä.

Ja onneksi oli kesäkukkia.


Nämä puut kasvihuoneen edustalla olivat upeita. Yllä Kiinasta kotoisin oleva keltatrumpettipuu ja alapuolen kuvassa kaakkois-USA:sta kotoisin oleva alabamantrumpettipuu. Varsinkin jälkimmäisellä oli todella valtavan kokoiset lehdet.


Ulkopuutarhassa hetken haahuiltuamme siirryimme sisälle itse kasvihuoneisiin. Kuvattavaa siellä olisi ollut vaikka kuinka, mutta poimin mukaan vähän kaikkea sellaista, mikä itselle jäi eniten mieleen.

Kasvihuoneiden ovella vierailijoita oli vastaanottamassa komeat pelakuut.


Naavatillandsiat olivat kuin joulupukin ylipitkiä partoja.


Keniankarrookäpypalmu.

Medinilla oli aikeissa kukkia.


Narrinhiippa oli jo kukassa.


Vähän hymyilytti nähdä nämä meiltä kotoakin löytyvät kasvit hieman kookkaampina versioina. Punatupsukki oli aika samaa kaliiperia, mutta käärmetyräkki, piikkikruunu ja rahapuu olivatkin sitten aika paljon isompia.

Myös kiiltotäplikki oli hieman omaani muhkeampi.


Löytyipä kasvihuoneilta myös pikkuisen rehevämpi joulutähti.


Nämä piikikkäät kaverit kiinnostivat minua kovasti, sillä olen hieman epätietoinen siitä kumpi minulla kotona kasvaa. Seinällä vasemmassa kuvassa kiipeilee yönprinsessa ja oikealla on yönkuningatar. Kuningatar on monisärmäisempi ja sillä on selvästi pidemmät piikit. En silti osaa sanoa kumpi minun yöllinen kuninkaalliseni on, vaikka kuinka näitä tarkastelin. Yönkuningattarena olen omani saanut ja sellaisena se saa olla, kunnes toisin todistetaan. Pitäisi nähdä kukinta, niin se ehkä helpottaisi tunnistusta. Tai sitten ei.

Jättiagaave.


Lummehuone.


Edessä kuningatarneidonkieli ja sen takana raikkaanvihreä ketunlieko.



Hetkittäin kasvihuoneissa pääsi oikeaan tropiikin tunnelmaan. Varsinkin kurkistellessaan ylöspäin erilaisten lehtien muodostaman vihreän katon läpi. Vesiaiheiden lirinät ja lorinat toivat oman lisänsä sademetsäfiilikseen.

Ihana vihreä lehtikatto.


Kasvihuoneet kierrettyämme lähdimme kävelemään takaisin rautatieasemalle. Siellä kävimme ennen junan lähtöä nuorison kanssa syömässä Olivia Central Station -ravintolassa. Ja täytyy todeta, että on se aika komea tila, niin kuin koko Helsingin rautatieasema!

Tänään kävin sitten ortopedin juttusilla. Sain nivelrikkoiseen polveeni kortisonia ja lisää lääkkeitä kotiinkin. Keskustelimme pitkään tällaisen vaihdevuosi-ikäisen naisen elämästä ja sen haasteista. Lääkärini on varmaankin aika lailla samaa ikää minun kanssani ja aivan ihanan huumorintajuinen. Oloni oli pois lähtiessäni huomattavasti kevyempi jo ihan siitä syystä, että koin tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. Ja harvoin sitä pois lähtiessä lääkärin kanssa halataan, mutta nyt halattiin!