Marraskuisia mietteitä

Nyt marraskuun alettua olen jotenkin huomannut, etten enää oikein osaa tarttua ulkona töihin, vaan suurin osa ajasta kuluu ihmeelliseen maleksimiseen ja mietiskelyyn. Onkohan tämä nyt sitä laskeutumista talviaikaa ja rauhoittumista kohti vai ihan vaan laiskuutta? Varmaan vähän molempia. Eikä kyse ole mistään syysmasennuksesta, sillä minä rakastan syksyä. Toki minunkin mielestäni syksyyn liittyy tietty melankolisuus ja jonkinmoista luopumisen tuskaakin kesän loputtua, mutta jopa marraskuinen puutarha tarjoaa kaikkea pientä hauskaa tutkittavaa, kun vain osaa katsoa. 

Viime viikonloppuna tein pientä siivousta kukkapenkeissä. En syksyllä niihin yleensä kauheasti koske, katkon vain pisimpiä perennan varsia, etteivät ne talvella makaa pitkin poikin. Osan jätän ihan koskematta. 

Tässä ennen ja jälkeen kuva pionikaaren päästä isoa kukkapenkkiä. Joku voisi kysyä, että miten niin ennen ja jälkeen. Eihän tuossa ole tapahtunut juuri mitään. Mutta tuon paremmin en kukkapenkkejä meillä siivoa. En edes kitke kaikkia vuohenputkia. Jälkimmäisessä kuvassa mies on ajanut ruohonleikkurilla tammen lehtiä silpuksi. Sitä yleensä haravoin vielä kukkapenkkiin kasvien suojaksi. Punaisena penkissä nököttävä pensas on purppuraheisiangervo 'Little Angel', joka näyttää aika orvolta, kun kaverit ovat viereltä poissa.

Yksi syy sille, että aloin isoa penkkiä siivoamaan, oli koko kesän ajan joka puolelta penkkiä löytyneet onkalot, ja halusin tutkia tilannetta tarkemmin. Myyrät ovat mellastaneet tänä vuonna oikein urakalla, ja vaikkei ne kaikkiin kasveihin koskekaan, moni kasvi silti kärsii, kun juurakon alla on vain tyhjä luolasto. Oli aika mielenkiintoista tepastella kukkapenkissä, kun välillä jalka humpsahti alta johonkin koloon. Löysin muutaman sopivan kulkuaukon, joihin sain viriteltyä loukut ja niiden suojaksi saviruukut. Saalista olen saanut.

Käydessäni läpi isoa kukkapenkkiä keräsin samalla pois perennatukia. Mieheni aina ihmettelee niitä lisää ostaessani, että mihin ihmeeseen minä niitä niin paljon tarvitsen. Yritän sitten kertoa hänelle, että joka kesä kiivaimman kasvukauden aikaan ne loppuvat jossain vaiheessa kesken. Viime kesänä hankin myös noita yksittäisiä tukia, mutta ne osoittautuivat aika heppoisiksi ainakin raskaammille kukille. Moni liljakin on niin latvapainotteinen kukkiessaan, ettei tuollainen tikku jaksa niitä pitää pystyssä. Vanha kunnon harjateräs puolustaa siinä kohtaa hyvin paikkaansa.

Pihakiveyksemme alkaa muuten olla aika kamalassa kunnossa. Pitäisi jostain kerätä aimo annos tarmoa, että jaksaisi sitä alkaa kunnolla puhdistaa. Varsinkin nämä kohdat, joissa minulla on kesäkukkien ruukkuja, sammaloituvat vauhdilla. Rappusten ympäriltä raaputtelin isompia sammalmättäitä irti. Samalla ihmettelin kuinka sinnikkäitä jotkut kasvit osaavat olla. Nimittäin rappusten vieressä on jo useamman vuoden kasvanut iisoppi, jota olen joskus kasvattanut "kesäkukkana" ruukussa rappusten vieressä. Tämä yksilö taitaa olla sen siementaimi. Kaipa siinä pihakivien raossa on sen verran mukava kasvaa, että se on päättänyt asettua jäädäkseen. Penkistä se on monta kertaa kuollut talvella.

Iisopista tuli tällainen vähän suttuinen iltakuva.

Rotkolemmikki ja valkotäpläimikkä.

Olen ihaillut ruskistuvan ja kellastuvan maiseman keskeltä pilkottavia vihreitä mättäitä tammen alla. Rotkolemmikki ja valkotäpläimikkä pysyvät hyvin vehreinä vielä marraskuullakin, kun taas kuunlilja niiden vierellä on jo ihan kellastunut lötkö. Kotkansiivet olen katkonut jo aikaa sitten ja niistä on jäljellä vain ruskeat tököt.

Hopeatäpläpeippi ja varjoyrtit.

Myös hopeatäpläpeippi ja varjoyrtit tuovat pirteyttä tammenlehtien keskelle. Variegata varjoyrtti on sinnitellyt meillä monta vuotta hengissä muutaman tupsun voimin. Tammen alla taitaa olla sille vähän liian kuiva paikka.

Rotkolemmikki ja keijunkukka 'Green Spice'.

Tammen toisellakin puolella on rotkolemmikki ja sen seurassa kaunislehtinen keijunkukka 'Green Spice', jolla on todella hurmaava suonitus lehdisssään. Ja löytyyhän niitä vuohenputkia täältäkin!

Takapihalla metsätyräkki 'Chameleon' on ollut hienossa syysasussa jo pitkään, mutta vieläkin se löysi itsestään uusia sävyjä. Lehdet ruostetäpläisinäkin se on vielä kaunis.

Miekkaimikkä 'Diana Clare'n leikkasin kesällä alas sen ruskistettua imiköiden tapaan lehtensä kukinnan jälkeen. Se on nyt syksyllä kasvattanut uudet lehdet ja muutamat niistä ovat todella upean hopeisia. Talon takana oleva penkki taitaa olla imiköille ihan liian aurinkoinen, sillä nuo aikaisemmin kuvassa näkyneet tavalliset valkotäpläimikät tammen alla eivät ole ruskistuneet kukinnan jälkeen tai edes loppukesällä.

Niittysinilatva 'Variegata'kin on tehnyt muutamia komeita lehtiä nyt syksyllä. Ne ovat paljon isompia kuin kesällä kasvaneet, ja kuinka hienolla värityksellä.

Kukkapenkkejä ruopsutellessani taivaalta alkoi kuulua tuttua töräyttelyä. Kahdeksan joutsenen aura lensi ylitse ja huuteli mennessään. Tämän näkemisestä ja kuulemisesta tuli vallan syksyisen haikea fiilis!

 

Marraskuun viimeisen päivän mietteitä

Luontoäiti on ollut jo hetken aikaa varsin humoristisella päällä, eikä ole oikein tiennyt minne suuntaan olisi säätiloja ruuvannut. Joten sitten on annettu vähän joka sorttia. Jopa samalle päivälle niinkuin tänään. Aamulla autolla kirjamessuille lähtiessämme aurinko paistoi ja tiet olivat ikävästi paikka paikoin mustalla jäällä. Kitkarenkailla oli pito välillä ihan nollassa. Tulipa ajeltua varsin rauhallisesti ja varsinkin risteyksiä hyvin ennakoiden. Illalla äidillä käydessäni vettä satoi lotisten. 

Puutarhassa kasvit ovat jo muutamaan otteeseen saaneet lumikuorrutuksen, mutta nyt piha on taas lumeton. Lumen alta on paljastunut ihmeen vihreitä kasveja. Tammen alla varjoyrtit ja hopeatäpläpeippi ovat kovinkin pirteinä. Varjoyrteissä näyttäisi olevan jopa nuppuja. Tammen pudonneet lehdet tuovat hieman syksyfiilistä kuviin. 

Rönsyansikka kasvaa meillä todella kuivassa paikassa kiveyksen ja orapihlaja-aidan välissä, mutta on viihtynyt siinä todella hyvin. Se on mukavan ikivihreä maanpeittoperenna. Kuunliljat eivät ole enää tähän aikaan vuodesta yhtä edustavan näköisiä.

Yöllä lämpötila oli tosiaan käynyt pakkasen puolella ja vielä iltapäivästäkin osa kasveista oli kuurassa. Keltapeippi näytti nätiltä huurretikut lehdissään.

Pihan kasvit ovat nyt hieman sekaisin vuodenajoista, eikä mikään ihme, kun lämpötilat ovat todella keväisiä. Palavarakkaus työntää uusia versoja tyveltään.

Samoin tekee espanjanunikko puskien jo nuppuakin esiin.

Myös esikoilla on kevättä rinnassa. Ne nyt tunnetusti eivät viileitä ilmoja kavahda.

Sinipallo-ohdakkeellakin on selvästi uusi kasvukausi alkamassa.

Pihassa on vieraillut monen sortin ikävää kulkijaa. Vihreinä pysyviä täpläpipojen taimia on käyty napsimassa. Eniten ärsyttää se, että olen näitä siemenestä kasvattanut, ja sitten joku käy syömässä ne.

Samoin siemenestä kasvattamiani nuokkusaran taimia on syöty jo moneen otteeseen. 

Tarhasalkoruusujen isoimmat lehdet ovat kadonneet kauriiden ahnaisiin kitoihin. Kiitokseksi on jätetty sorkanjälkiä ja kakkakasoja. Toivottavasti nämä selviävät talvesta tuon jäljelle jääneen pienen tyviruusukkeen avulla. Harmittaisi menettää nämäkin siemenkasvattini.

Ja sitten nämä ystävämme myyrät! Koloja löytyy kukkapenkeistä pitkin pihaa, ja ihan hirvittää sipulikukkieni puolesta. Saa nähdä nouseeko keväällä mitään tämän syksyn sipulikukkaistutuksista. Olen loukuttanut myyriä jo vaikka kuinka paljon, mutta aina niitä vaan jostain siunaantuu lisää. 

Kamera väänsi kompostorin alareunan hassusti vinoon.

Vaikka olen jo toivonut lunta ja pakkasta, on tästä lämpimästä säästä ollut hyötyäkin. Jo kertaalleen jäähän vetänyt lämpökompostorin kansi suli itsekseen, ja pääsin vielä tyhjentämään kompostoria talvea vasten. Aika viileäksi oli sisältö jo jäähtynyt pakkasilla, mutta sillä ei oikeastaan ole kovin suurta merkitystä. Lämpökompostori jäätyy meillä yleensä joka talvi, kun sinne tulee vietyä niin vähän täytettä. Sisällä oleva bokashi hoitaa suurimman osan meidän biojätteistä. Mutta kannen yritän pitää lämpökompostorista sulana, että saan täyttää kompostoria talvellakin. Vaikka se jäätyisikin, lämpöisillä keleillä se hyrähtää helposti taas toimintaan. Viimeistään keväällä. 

Nyt kompostori tuli tyhjennettyä puolilleen ja kannen tiivisteet putsattua ja silikonoitua. Varsin komeaa tavaraa kompostorista tulikin. Levittelin sitä katteeksi liljapenkkeihin ja sipulikukille. Meidän kompostori on näköjään hyvä kasvupaikka valkosipuleille, kun sieltä löytyi muutama kovassa kasvussa oleva kynsi.

Kasvihuone on valmiina kevättä varten. Olen laittanut muovisuojat hyllyköihin jo valmiiksi kevään aikaisia kasvatuksia varten. Harsot ja pakkaspeitotkin on kaivettu esiin.

Lumien sulettua kukkapenkit näyttävät taas ihan kauheilta, mutta olen päättänyt sulkea silmäni kevääseen asti tältä rydöltä!

Huomenna onkin sitten jo joulukuu❄️

 

Hautausmaan alastomat vaahterat

Kävin lauantai-iltana isänpäivän aattona viemässä kynttilän isäni sekä mummoni ja pappani haudalle Vatialan hautausmaalle Kangasalan puolella. Oli jo aika myöhä, kun sain itseni kotoa liikkeelle, ja vettäkin tihuutteli. 

Perille päästyäni lähdin kävelemään pimeähkölle hautausmaalle, jossa ei kovin montaa muuta ihmistä ollut liikkeellä. Tasan kolme ihmistä tuli vastaan hautausmaan puolella. Välillä kuulin vain jonkun askelten äänet hiekkakäytävillä, vaikka ketään ei näkynyt. 

Olisi luullut, että puolipimeä marraskuinen hautausmaa olisi tuntunut pelottavalta, mutta itse asiassa tunnelma oli jotenkin rauhoittava. Koska vain pääkäytävät oli valaistu, haudoille sytytetyt kynttilät loistivat kauniisti pimeydessä. Tihkusade toi oman pehmentävän vaikutuksensa ääniin ja maisemaan.

Kuvausvälineeni oli vain kännykän kamera, jolla otin nämä kuvat. Ne ovat epätarkkoja, mutta yritin tallentaa edes pieniä pilkahduksia kokemastani. Minä kun olen löytänyt itsestäni tämän suuren rakkauden puita kohtaan. Ihailen varsinkin vanhojen puiden runkoja ja oksistoja. Ja mikä onkaan parempi aika ihailla puiden paljaita muotoja kuin marraskuu, jolloin puut ovat heittäneet kesähepeneensä pois ja seisovat alastomina syksyn harmaudessa. Talvella ne välillä saavat lumihunnun päälleen, mikä sekin on todella viehättävää.

Onneksi ei muita ihmisiä ollut paljon liikkeellä. Olisivat varmaan ihmetelleet yhtä hullua, joka haahuili vaahteroiden alla niitä pimeässä kuvaten. 

Hautausmaalla oli todellisuudessa aika pimeää, mutta kuvat valottuivat kännykän kameralla hauskasti. Vaahterat olivat tiputtaneet kaikki lehtensä ja ne oli jo haravoitukin pois, mutta vesipisarat ja "nenät" eli vaahteran siemenet siipineen roikkuivat oksien päissä.

Vaahteroiden alastomat oksistot näyttivät paikoin hiukan hurjiltakin, kun niitä kuvasi lampun valaistessa alhaalta päin.

Kaiken kaikkiaan tästä hautausmaatuokiosta jäi todella hyvä mieli pitkäksi aikaa. Olen yrittänyt opetella näkemään kauneutta sielläkin, missä sitä ei ihan ensi katsomalla tajuaisi edes olevan. Marraskuukin voi olla kaunis!

Marraskuisia pihapuuhia

Marraskuinen puutarha alkaa olla aika ankean näköinen runsaiden sateiden jäljiltä. Nurmikolla kävely on välillä suorastaan vaarallista, kun jalka meinaa joka toisella askeleella livetä liukkaalla nurmikolla, joka suorastaan litisee jalan alla. Tässä on odoteltu poutaisempia ilmoja, jotta voisi vielä ajaa tammen lehtiä ruohonleikkurilla pieneksi. Olen keräillyt kukkapenkeistä perennatukia talviteloille. Samalla olen olen harrastanut myyräjahtia. Nytkin kukkapenkeissä töröttää ämpäreitä nurinpäin. Niiden alla on myyränkolon eteen asetettu hiirenloukku syötteineen turvassa muilta eläimiltä ja linnuilta. Myyriä on jäänyt loukkuun jo useampia. Yhden päivän saldo oli neljä myyrää. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. 

Eivätkä pelkästään myyrät aiheuta niitä kuuluisia harmaita hiuksia tällä tontilla. Kauriit vaeltelevat öisin pihan läpi ja napsivat ohikulkeissaan kaikkea mahdollista. Kakkakasoista ja sorkkien jäljistä ei voi erehtyä. Yksi yö oli siemenestä kasvattamani salkoruusun taimet niistetty matalaksi. 

Kukkasipuli-istutukset ovat harakoille mieleisiä tonkimispaikkoja. Sipuleita löytyi ylös kiskottuina, kunnes laitoin verkon istutusten päälle. Samoin taustalla näkyvät valeistutukset, joiden nimilappuja harakat heittelevät kuin pahaiset kakarat sinne tänne. Olen jo vuosia sitten oppinut piirtelemään karttoja istuksistani, jotta keväällä olisi edes jotain hajua mitä mistäkin pitäisi nousta.

Omenapuu 'Åkerö'kin on vihdoin saanut pudotettua melkein kaikki lehtensä. Niille onkin jo hyvä käyttötarkoitus mielessä. Taustalla kuvassa näkyy kuinka siisti nurmikko on, kun mies on ajanut ruohonleikkurilla jo aikaisemmin pudonneet omenapuiden lehdet keskemmältä pihaa. Pisarapenkissä 'Åkerö'n taustalla töröttävät vielä aika monen perennan varret pystyssä. Jos luvassa on vielä kuulaita syyspäiviä, voin niitä vielä vähän katkoa. Tai sitten ne jäävät kevääseen. Olen jo siedättänyt itseäni katselemaan tätä sekasotkua puutarhassa. Keväällä on paljon kivampi tehdä pihahommia, kun silloin on yleensä kuivempaa ja valoisampaa. Nytkin jo aikaisemmin katkotut perennat lötköttävät nurmikolla litimärkinä odottamassa haketusta. Iltaisin ei ehdi mitään työpäivän jälkeen ennen pimeää ja vapaapäivinä on monesti satanut vettä. 

'Åkerö'n takana kasvavat lumimarja ja keltaheisiangervot pitää keväällä ottaa syyniin ja leikata niitä vähän siistimmäksi. Ne ovat saaneet rehottaa monta vuotta ihan valtoimenaan. Meinaavat jo puskea aidan yli naapurin puolelle. Lumimarja on kyllä hauskan näköinen lehtien pudottua, kun valkoiset marjat keikkuvat paljaissa oksissa. Tämän pensaan oikeastaan ainoa huono puoli on sen leviäminen hanakasti juurivesoilla. Se ole mitenkään kranttu kasvupaikastaan ja on muutenkin vähään tyytyvä tapaus.

Lumimarja.

Sain vauvalan siivottua tässä jo vähän aikaisemmin lokakuun puolella. Hoitelen siellä yleensä liljojen siemenkasvatuksia ja pikkusipuleita. Muutama pohjaton putkenpätkä oli vapaana, ja kylvin niihin hohtopiikkiputken ja lumikärhön siemeniä. Koska tilanpuute on huutava ja joku oli ostanut meille kauheasti kukkasipuleita, otin vauvalan vieressä kulkeneen polun hyötykäyttöön ja istutin sipuleita myös siihen. Kaivoin polun kohdan ensin kunnolla ympäri, poistin rikkaruohot ja lisäsin mursketta keventämään tiivistynyttä maata. 

'Åkerö'n lehdet pääsivät hommiin katteeksi vauvalan ja kukkasipuli-istutusten päälle. Nyt oli käyttöä myös niille vettyneille perennanvarsille. Ne pääsivät painoksi lehtien päälle, ettei tuuli lennätä niitä naapuriin. Myös täällä on myyrille asetettu loukku ämpärin alle.

Kylmälava alkaa olla aika täynnä. Suojasin muutaman mahdollisesti myyriä kiinnostavan ruukun verkolla. Jos se vaikka nyt vähän hidastaisi niiden touhuja. Kylmien ilmojen tultua laitan vielä pakkaspeiton ruukkujen suojaksi. 

Siementen keräilykin on ollut sateiden takia hankalaa, kun kaikki on niin tihkuvan märkää. Olen joutunut katkomaan monista haluamistani kasveista siemenkodat varsineen kuivumaan sisälle. Tässä kuvassa vasemmalla täpläpipo 'Mystica' ja oikealla isopipo (Penstemon grandiflorus). On niillä melkoinen kokoero siemenkodissaan ja siemenissään.

 

Onhan puutarhassa vielä ainakin yksi todellinen väripilkku. Tuurenpihlajan viereen istutetun japaninhappomarja 'Maria'n punaiset marjat hehkuvat keltaisia lehtiä vasten. Taustalla pilarihappomarja 'Orange Rocket' komppaa kivasti. Ihan takimmaisena kurkistelee purppuraheisiangervo 'Diable d'Or'. Kaikki ovat viime kesän hankintoja tuurenpihlajan lisäksi. Tuure on päässyt talveksi verkon taakse suojaan nälkäisiltä "puutarhaystäviltä".

Kyllä nyt tuntuu kärhö 'Arabella'kin olevan sitä mieltä, ettei kesä jatku enää, vaikka lämmintä keliä onkin riittänyt. Ehkä valon vähyyskin alkaa jo tuntua. Mutta sitkeä kukkija se on ollut. Se on kesän -24 ostos, joka vietti ensimmäisen talvensa kellarissa. Nyt on edessä siis ensimmäinen talvi ulkona. Maksoin siitä 2,50 euroa, joten menetys ei ole suuren suuri, jos talvi sen vie. Mutta toivoisin todellakin tämän kaunokaisen selviävän ensi kevääseen hengissä!