Retkellä Kaninkolon kukkapuistossa ja Ilolan Arboretumissa

Lauantaina osallistuin Tampereen Puutarhaseuran järjestämälle päivän kestävälle bussiretkelle, joka suuntautui Varsinais-Suomeen. Ohjelma kuulosti etukäteen erittäin mielenkiintoiselta, ja sellaiseksi se sitten osoittautuikin. Sääkin pysyi suurimman osan päivästä ihan mukavan puolipilvisenä. Myöhään iltapäivästä saimme jo hieman sadetta, mutta onneksi ei mitenkään kaatamalla. Ja puutarhaihmisethän eivät tunnetusti ole sokerista eli sateet eivät meitä hirveästi hetkauta. 

Ensimmäinen kohteemme oli Kaninkolon kukkapuisto Sauvossa. Aivan ihana paikka! Hauskasti nimetty puutarha piti sisällään monia erilaisia alueita englantilaisesta kukkatarhasta kivikkoon ja suoalueesta preeriaistutuksiin. Alue oli laaja ja monessa tasossa. Se on vaatinut käsittämättömän määrän työtunteja. Katsottavaa riitti ja kasveja oli paljon sulassa sovussa keskenään. Suosittelen vierailemaan heidän omilla nettisivuillaan, jotta saa käsityksen paikan koosta ja rakennusvaiheista. Kaninkolon sivuille pääset klikkaamalla tästä.

Vähän näin Liisana pelotti astua tähän ihmemaahan, ettei vain putoaisi kaninkoloon...

Kaninkolon kukkarunsaus oli ihastuttavaa. Kasvit kasvoivat toistensa lomassa hieman boheemisti, mutta kuitenkin vaikutelma oli siisti. Kyläkurjenpolvi oli hyvin edustettuna ja se toimi hienosti monen eri perennan kaverina. Se on mielestäni todella aliarvostettu perenna ja olinkin iloinen nähdessäni sitä näin paljon. Kuvani eivät tee istutuksille oikeutta, mutta saa niistä ehkä jonkinlaista osviittaa.

Runsaita istutuksia.

Orangerian edustalla oleva muotopuutarha.

Tämä punainen lupiini oli mahtava.

Muotoja ja värejä.

Puro.

Pieni vesiputous.

Kaninkolon vierailun jälkeen kävimme syömässä Mathildedahlissa Mathildan Marinassa ja samalla sai käydä tutustumassa läheiseen Matildankartanoon, jossa toimii kyläleipomo, ja jonka takapihalla oli aivan ihastuttava, hieman villiintynyt vanha puutarha. Minulla on jokin pehmeä piste sielussa näiden vanhojen rakennusten suhteen. Varsinkin sellaisten, joilla on vanha pihamaa ja puutarha ympärillään.

Vatsat täynnä lähdimme ajelemaan kohti Saloa, jossa odotteli seuraava kohteemme eli Ilolan Arboretum. Se on 20 hehtaarin metsäpuutarha ja maisemapuisto, joka on puutarhuri Ari Laakson yhden miehen hurja ponnistus. Se tuntui alueella kävellessä ihan uskomattomalta. Hän on halunnut rakentaa kauniita maisemia ja esteettistä harmoniaa, eikä suinkaan vain kerätä esiteltäväksi erilaisia puulajeja. Oppaamme kertoikin, että juuri siksi kasveilla ei ole nimikylttejä. Tarkoitus on nauttia kokonaisuuksista, joita istutusalueet luovat, eikä könytä kasvien juurella nimiä lukemassa. Puistossa kulkiessani sain hyvin kiinni sen perustajan ajatuksesta keskittyä vain olennaiseen eli erilaisten kauniiden näkymien sisäistämiseen. Ari Laakso on halunnut pitää myös kynnyksen matalana, ja siksi pääsymaksu onkin vain kaksi euroa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus vierailla puistossa.

Ilolan Arboretum on niin laaja ja monitahoinen, että oli vaikea valita tähän kuvia. Niitä kun kertyi aika tavalla. Siksi ajattelinkin ottaa kuvista mukaan ne, jotka kuvaavat ehkä parhaiten omaa kokemustani. Joku toinen on varmasti kiinnittänyt huomiota ihan eri asioihin. 

Opastetulle kierrokselle lähdettyämme alkoi sataa ja pilvet roikkuivat matalalla. Surukuuset tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Pilvinen ja harmaa säätila korosti niiden apeaa olemusta.

Istutusalueissa oli erilaisia muotoja sekä penkeissä itsessään, että kasveissa, joita niihin oli istutettu. Havujen moninaiset kiemurat ja roikkuvat oksat saivat monessa kohtaa hymyn huulille. Istutusalueet seurasivat toisiaan eräänlaisena jatkumona, jossa siirryttiin tunnelmasta toiseen.

Istutusalueilla oli myös veistoksia, jotka kyllä sopivat hienosti havujen sekaan. Minusta tämä oli mainio idea!

Hänellä on ihana laahus!

Alueen isoin lampi oli sateella kaunis. Sillä oli varmaan joku nimikin, mutta en muista sitä. Tuijottelin varmaan veteen ja haaveilin oppaan siitä puhuessa.

En voi sille mitään, mutta myös kävyt ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Käytän niitä paljon koristeena. Minusta ne ovat suorastaan taideteoksia.

Kalliopuutarhassa oli tämä hurjan näköinen otus. Se vaikutti siltä, että voisi koska tahansa lähteä liikkeelle noita siiventynkiään läpsytellen!

Valkokartiokuuset seisoivat vakaasti asennossa. Opas sanoi haluavansa joskus laittaa muutamalle tonttulakin päähän ja ottaa joulukorttikuvan. Ihan hauska ajatus!

Tämä veikkonen kumartui hieman uhkaavana alta kulkevien ihmisten ylle, mutta ihan säyseä tyyppi hän kuitenkin oli. 

Ilolassa on yli 4000 alppiruusua ja atsaleaa, jotka kasvavat puiden lomassa hienosti yhteen sulautuen. Välillä näytti ihan siltä kuin puut olisivat kukassa.

Lummelampi oli todella kaunis ja siellä oli rauhallinen tunnelma.

Vierailuajankohtamme näin alkukesästä oli ihan mahtava, koska moni havupuu oli kauneimmillaan uusien kasvujensa kanssa. Ne näyttivät aika pirteiltä.

Oikeastaan sadekeli toi oman lisänsä kokemukseen. Arboretumissa vallitsi jotenkin satumainen tunnelma.

Arboretumissa on myös taimia myynnissä. Ihailin näitä siistejä rivistöjä, mutta mukaan ei tällä retkellä lähtenyt mitään. Itse asiassa yritin pysyä taimista aika kaukana, ettei houkutus olisi käynyt liian suureksi!

Itselleni jäi paikasta sellainen tunne, että haluan kyllä käydä joskus uudestaan. Ehkä vaikkapa joskus loppukesällä. Ja vaikka oppaamme oli ihan mahtava ja asiantunteva, haluaisin ehkä kiertää puistoa ihan itsekseen rauhassa tunnelmoiden. Todella upea paikka!

Kesäkuun alun kukintaa

Olen aina ajatellut, ettei meillä ole paljon kesäkuun kukkijoita puutarhassa, mutta kyllähän näitä pieniä ilonaiheita pitkin pihaa aina kuitenkin löytyy. 

Juhannusruusu on jo täydessä vauhdissa, vaikka juhannukseen on vielä viikko. Se on pihamme ainoa ruusu. Se puolustaa paikkaansa sillä, että se on vanhaa kantaa Juupajoelta, ja siksi halusin sen aikanaan puutarhaamme. Meillä oli joskus iso juhannusruusu talon vierellä, mutta salaojaremontin aikaan se kaivettiin ylös ja hukattiin pois. Juhannusruusussa on jotain ajatonta kauneutta, ja se kuuluu erottamattomasti (ainakin minun mielestäni) Suomen kesään.

Kesäkuu on myös partaisten kaunottarien aikaa. Saksankurjenmiekkojen kukinta yllättää minut joka kesä. Ensin tuntuu, ettei niiden kasvussa tapahdu mitään, ja sitten yhtäkkiä niissä onkin jo nuput. Nimettömän vaaleankeltaisen partasuun ostin aikoinaan jostain puutarhatapahtumasta. Koska ihan puhdas valkoinen väri ei kukissa niin minua miellytä, tämän pehmeämpi väritys on kovasti minun mieleeni.

Tavallinen saksankurjenmiekka oli aamuauringossa vielä nupussa ja vasta raotteli varovasti yhtä terälehteään. Illalla se oli saanut koko kukan auki. Ja onhan se kaunis!

'Black Knight' ehti aueta muutaman päivän ennen tavallista saksankurjenmiekkaa. Sen tummanpuhuvista nupuista aukeaa huikean hieno kukka. Kukkavaret jäivät aika mataliksi. Lieneekö alkukesän kuivuus tehnyt tehtävänsä?

Saksankurjenmiekkojen nieluun täytyy aina kurkistaa!

Amerikanvuokko 'Rubra' paistattelee aamuauringossa.

Japaninlehtosinilatva 'Purple Rain Strain' on valloittanut minun sydämeni dramaattisen tummalla värityksellään ja korkeilla kukkavarsillaan. Eri valaistuksessa tunnelma muuttuu aivan täysin.

Punapäivänkakkara 'Robinson'eja on meillä muutamassa kohtaa kukkapenkeissä ja aina ne saavat hymyn huulille. Se on pirtsakka kasvi jos mikä.

Akileijat kuuluvat kesäkuun varmimpiin kukkijoihin. Niitä putkahtelee joka vuosi uusiin paikkoihin, ja yleensä annan niiden olla. Tämä vaaleanpunainen, monisävyinen yksilö on ollut tuossa paikalla jo useamman vuoden. Taustalla ukkolaukat palloineen.

Tämä minun siemenestä kasvattamani jättikorkea keijunkukka on tänä vuonna näköjään melko vaalea. Se on yleensä hauskan kaksivärinen, puna-valkoinen. Senkin taustalla palloilevat samaiset ukkolaukat, joita onkin tänä kesänä noussut ihanan paljon.

Lisää siemenkasvattejani eli mooseksenpalavapensas. Nämä jouduin muistaakseni toissavuonna siirtämään, enkä ole sitä näköjään vieläkään saanut niiltä anteeksi. Kovin ovat matalia, mutta kukkivat sentään.

Rosoesikoista olen jo laittanut aikaisemmin nuppukuvia, mutta nyt ne ovat täydessä kukassa. Ja kyllä ne sitten kukkivatkin. Nämäkin olen kasvattanut siemenestä, ja hitaita olivat kasvamaan.

Vanha komeapäivänlilja kukkii uskollisesti vuodesta toiseen, vaikka se on runtattu ahtaaseen tilaan raparperin taakse. Sitä ei tunnu hetkauttavan mikään. Tykkään sen lämpimänkeltaisesta väristä kovasti.

Kurjenpolvistakin on moni jo kukassa näin kesäkuussa. Ylärivissä idänkurjenpolvi 'Derrick Cook' ja neidonkurjenpolvi. Alarivissä sekä valkoinen nyppykurjenpolvi että sininen versio 'Philippe Vapelle'. Nyppykurjenpolvien kukat eivät ole niitä ihan kauneimpia kurjenpolvien kukkien joukossa, mutta kasvien kauneusarvo onkin pitkälti niiden erikoisessa nyppyisessä lehdistössä.

Tämä kolmikko vastaväreineen oli minun mielestäni niin viehättävä, että se oli pakko ottaa tähän mukaan. Siinä ovat kevätvuohenjuuri 'Little Leo', kellukka 'Nonna' ja sarviorvokki 'Rebecca Cawthorne' sulassa sovussa. Tuo sarviorvokki on todella nätti!

Sitten vielä monien inhokki, mutta minun lemppari eli tulikellukka. Harmikseni talvi ja myyrät veivät sen vierestä ison kultatyräkin. Ne olivat keväällä makea väripari, kun kirkas keltainen hehkui tuota tulikellukan vahvaa oranssia vasten. Nam!

Loppuun laitan kuvan pariskunnasta, jonka kohtaaminen aamutuimaan sai minut manailemaan hartaasti. Jo kaukaa liljan vihreältä lehdeltä erottunut kirkuvanpunainen pari oli mitä ilmeisimmin aikeissa tehdä rakkaudentekoja. Oikein oli sydänkin nakerrettu lehteen varmemmaksi vakuudeksi aikeista. No, voin kertoa, ettei tämä pari ainakaan enää tee puutarhaan lisää liljakukkoja!