Leiskuvia lehtiä, kukintaa ja pistokkaita

Keräsin taas yhden postauksen verran pieniä poimintoja touhuistani huonekasvien kanssa näin maaliskuun lopulla. Tänne jää mukavasti muistiin tietoa siitä, mitä olen niiden kanssa milloinkin tehnyt. 

Puukaktuksen uudet kasvut leiskuvat auringossa ja illalla kasvilampun valossa. Siihen ei oikeastaan kukkia edes kaipaa, kun nuo punaiset lehdet näyttävät ihan kukilta. Molemmat puukaktukseni ovat tällä hetkellä aika pieniä, mutta kesä taas korjaa sen asian. Alasleikatut kasvit kasvavat kuin rikkaruoho, kun valo on lisääntynyt. Toinen, joka saa tällä hetkellä vain keinovaloa, on huomattavasti vaisumman värinen.

Hoya tannaensis avasi ensimmäisen kukkansa 19.3. ja kukat olivat edelleen 29.3. ihan vielä freesin oloisia. Tätä pientä kaunokaista ei voi liiaksi ihailla. Nuo pienet mesipisarat ovat jotenkin liikuttavia.

Yläkerran makuuhuoneessa Hoya parasitica (nykyinen H. verticillata) on tehnyt valtavasti nuppuja ja kukkii parhaillaan. Sen kukissa on melko voimakas tuoksu, mutta vielä se on saanut kukkia omalla paikallaan. Välillä huomaan tuoksun yöllä vessakäynnin jälkeen huoneeseen palatessani, mutta se on ihan siedettävä, eikä kasvia ole tarvinnut nostaa aulan puolelle.

Hoya 'Rangsan' väkertää kukkatappia kukkatapin perään, mutta ei saa kunnolla kukintojaan valmiiksi asti. Vain yksittäisiä kukkia aukeaa, muut jäävät kehittymättä. En tiedä mikä moisen aiheuttaa. Hoya macrophylla tekee joskus ihan samaa. H. 'Rangsan'illa on ihan mielenkiintoiset lehdet, mutta kasvutapa ei niin kovin kaunis sitten olekaan. Sen lehdet ovat kovat ja varret jäykät, eikä sen pyörittely tukeen ole kovinkaan helppo tehtävä. Täytyisi varmaan pätkiä sekin ja aloittaa kasvatus alusta. Josko onnistuisin kasvattamaan siitä hiukan nätimmän?!

Tammikuun lopulla äidiltä tuomani huonekumipuun eli fiikuksen pistokas oli kasvattanut parissa kuukaudessa vedessä komeat juuret ja jopa hieman uutta kasvua. Istutin sen lecasoralla kevennettyyn puutarhamultaan. Kovin kaunista kasviahan tällaisesta varsipistokkaasta ei fiikuksesta kasva, koska kasvu alkaa vähän jo valmiiksi vinoon, mutta katsellaan mikä siitä aikanaan sitten tulee. Latvapistokas olisi aina parempi. Halusin kuitenkin pelastaa tämän pistokkaan, koska se on peräisin vanhasta fiikuksesta.

Yhden enkelinsiivistänikin sain lopulta pätkittyä. Laitoin pistokkaat veteen juurtumaan. Enkelinsiipi lähtee hyvin myös noista lehdettömistä varren pätkistä. Yleensä olen tökännyt pistokkaat suoraan multaan. Seurakseen ne saivat puutarhaystävältä saadun punalehden eli iresinen pistokkaan.

Iresinellä on mahdottoman hienon punaiset lehdet.

Tulppaanipelargoni 'Red Pandora't joutuivat nekin taas minun syyniini. Niillä on todella jännittävän pysty kasvutapa ja ne venyvät hetkessä ihan huikeisiin korkeuksiin. Kahdella pienemmälläkin näkyi kasvua juurelta, joten napsaisin niiden pitkät latvukset poikki ja pistokkaiksi. Toinen pienistä oli juuri lopettelemassa kukintaansa. Isoimman pätkäisin myös hieman matalammaksi. Pistokkaita tulikin aika runsaasti, kun kaikki kolme oli pätkitty. Tökin ne suoraan multaan juurtumaan.

Näitä hojottimia on todella vaikea saada kuviin järkevästi. Nostin ne valkoista ovea vasten ja sivusta tuleva voimakas kukkavalo sai aikaan kovat varjot. Yksi hyvä puoli niiden kasvutavassa tietysti on, ne mahtuvat nimittäin kätevästi kapealle ikkunalaudalle!

'Red Pandora'.

Myös nimetön pinkki pelargoni on ilahduttanut kukinnalla.

Kevättä pukkaa

Täältä tullaan vaikka väkisin!

Kovin on välillä keväisen lämpöisiä hetkiä puutarhassa, ja hetkessä hyytävä tuuli muuttaa tuntuman ihan toiseksi. Koko ajan takaraivossa on se pieni nakertava pelko takatalvesta, lumesta ja pakkasesta. Ei kevään tarvitsisi tulla näin aikaisin. Mutta katsellaan mitä tuleman pitää. Kasvit ainakin ovat heränneet ja niiden kohtalo tässä huolettaakin.

Kasvihuoneessa on ollut mukava puuhastella kaikkea pientä, vaikka enimmäkseen se vielä tähän aikaan vuodesta onkin romuvarasto. Siltä se ainakin näin valokuvassa näyttää. Aurinkoisina päivinä olen jättänyt toisen oven yläosan auki, ettei lasihuone muuttuisi ihan pätsiksi. Se tapahtuu hetkessä. Tämä kevätaika onkin ollut melkoista säätilojen tarkkailua ja miettimistä kuinka uskaltaa jättää kasvihuoneen  ovea päiväksi auki vai uskaltaako ollenkaan. Välillä laitan töistä aikaisemmin kotiin päässeelle miehelleni viestiä, että kävisi sulkemassa oven, jos aurinko ehtii laskea tai menee pilveen. 

Silmän korkeudella lämpötilat kipuavat auringossa nopeasti huimiin lukemiin. Lattianrajassa digitaalinen mittari kertoo ihan eri lukemia. 

Kellarissa talvensa viettänyt loistokärhö 'Nubia' on pysynyt hengissä kasvihuoneessa. Öisin olen kietonut sen harsoon. Toinen raukka kasvattelee edelleen kovasti nuppujaan. Sillä on kevättä rinnassa. Niin kuin myös kylmälavassa talvehtineilla tulppaani- ja hyasinttiruukuilla. Olen miettinyt, että mitähän sipuleita olen näihin ruukkuihin lykännyt. Kyllä niissä nimisäleet on, mutta ovatko sipulit uusia vai vanhoja, siitä ei ole mitään hajua! Hyasintit on viime kevään istutuksesta peräisin. Sen verran sentään muistan. Välillä käy mielessä sekin ajatus, että onkohan näitä kasveja jo ihan liikaa, kun ei kaikkia edes muista, mutta onneksi se ajatus väistyy yhtä pian kuin ilmestyykin.

Kärhöruukun reunalla on alkanut myös vihertää. Kesäistutuksesta siihen lykkäämäni pikkuiset muratit selvisivät näköjään kärhön seurassa talvesta kellarissa. Kaikki tällaiset pienet yllätykset saavat aina mielen niin hyväksi.

Orvokit ovat saaneet muovikasvariin seurakseen persiljaa ja purjoa. Vaikka välillä kasvihuoneenkin puolelle on pakkanen kylminä öinä hiipinyt, pikkutaimet ovat ihan kunnossa. En koskaan lakkaa hämmästelemästä pikkutaimien sitkeyttä. Viileässä kasvu on hidasta korkeista päivälämpötiloista huolimatta, mutta taimista tulee tanakoita.

Persiljat.

Orvokit.

Tehdäänpä sitten vielä pieni kierros kasvihuoneen ulkopuolella.

Lämpökompostori on sulamisensa jälkeen pöhissyt 50-60 asteen lämpötiloissa ja massa sen sisällä on painunut hienosti. Massan pinnalla oli komeaa rihmastoa, jonka kääntelin uuden biojätesatsin kanssa ja lisäsin pinnalle vielä kuiviketta. Kompostorimme on jo aika vanha ja se alkaa vähän ränsistyä, mutta hyvin se on jaksanut meitä edelleen palvella. 

Viime kesänä ylösnostamani ja jakamani jättilaukka 'Globemaster'it nousevat nyt vähän harvemmalla kasvustolla. Onneksi eivät näköjään suuttuneet jakamisesta.

Ukonhatut eivät viileästä hätkähdä keväällä eikä syksyllä. Näiden näkemisestä olen niin onnellinen. Yllä viime kesänä juurakosta kasvattamani ametistiukonhatut, jotka näyttävät varsin elinvoimaisilta, ja alla siemenestä kasvattamani rentoukonhatut. Niillä on todella kaunis kasvutapa ja kukka.

Valkoinen särkynytsydän on ottanut myös varaslähdön kevääseen.

Vanha keltainen päivänlilja, jonka siirsin myös viime kesänä.

Varjoyrtti on vihreä ilopilleri muuten niin ruskeassa keväässä.

Etukukkapenkistä puskee tulppua ja laukkaa.
 Ja ehkä silmäni näkevät myös vuohenputken alkua.

Maaliskuun loppu alkaa häämöttää. Pian on huhtikuu, se kuukausista julmin (T.S. Eliotin mukaan).

Enkelinsiipeni tarina

Puutarhassa ei selvästikään ole vielä minun mielestäni tarpeeksi tapahtumia, koska mielenkiintoni on suuntautunut edelleen kovasti huonekasvieni kanssa touhuamiseen. Tällä kertaa leikkikavereinani ovat olleet ihanaiset enkelinsiivet eli korallibegoniat.

En muista olenko täällä blogissani kertonut oman enkelinsiipeni tarinaa, mutta ei kai se haittaa vaikka olisinkin. Enkelinsiipeni alku on kotoisin Yläneeltä vanhasta maatalosta, jossa kävin paikallisella jäsenkorjaajalla ollessani vierailulla ystävien luona heidän kesämökillään. Kokemus oli aivan kertakaikkisen upea. Sain todella asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista perinnehoitoa kuivakuppauksineen ihanassa ympäristössä. Puolivilli pihapiiri oli täynnä kauniita kasveja, perennoja ja luonnonkukkia sulassa sovussa, ja myös sisällä oli viherkasveja. Näitä enkelinsiipiä hoitajallani oli sekä sisällä että ulkona sidottuina yhteen kasvamaan ylöspäin hauskoina palmuina. Koska kasveja oli niin paljon, uskaltauduin varovasti kysymään josko voisin ostaa/saada pienen pistokkaan. Siinä samassa emäntä katosi johonkin ja palasi mukanaan ruukullinen enkelinsiipeä, jonka hän lykkäsi minulle. Hän sanoi niitä olevan itsellään ihan tarpeeksi ja kehotti vain ottamaan kasvin vastaan ilman sen isompia kiitoksia taikka maksuja. Hieman hämmentyneenä moisesta ystävällisyydestä tein työtä käskettyä. Minut siis korjattiin sekä sisäisesti että ulkoisesti, ja sain vielä oman suojelusenkelin kotimatkalle mukaan. Ei kai ihminen voi paljoa enempää toivoa.

Enkelinsiiven eli korallibegonian (Begonia corallina) kantalaji on kotoisin Brasiliasta. Sitä on jalostettu paljon, ja tunnetuin lajike lienee 'Luzerna', jota omanikin epäilen olevan. Sen alkuperäinen nimi on ollut Begonia 'Corallina de Lucerna', myös muotoa 'Lucerne' näkee. Sen on jalostanut sveitsiläinen tohtori Wettstein Lucernessa vuonna 1892.

Enkelinsiipi on melko nopeakasvuinen ja voi kasvaa jopa kaksimetriseksi. Sillä on upeat valkopilkkuiset ja taustapuoleltaan vahvan punaiset lehdet, jotka voivat kasvaa melko kookkaiksi. Oma isoin enkelinsiipeni oli jossain kohtaa minun mittaiseni (olen 168 cm pitkä), ja sillä on tälläkin hetkellä mittaa reilusti yli metrin. Sen suurimmat lehdet ovat hieman yli 30 senttisiä. Lehtien muotoa kun katsoo, niin ei ole vaikea arvata mistä kasvin kansanomainen nimi on saanut innoituksensa. 

Enkelilläni on kokoonsa nähden pieni saviruukku, joka on vain noin 15 cm halkaisijaltaan. Siksi sillä onkin vaikeuksia pysyä pystyssä bambukaareensa tuettuna. Kasvupohjana kaikilla enkelinsiivilläni on lecasoralla tai perliitillä kevennetty multa. Annan kasvupohjan kuivahtaa pinnalta ennen seuraavaa kastelua. Oman kokemukseni mukaan enkelinsiivet tarvitsevat aika runsaasti vettä, mutta se ei saa jäädä alusvadille seisomaan, koska se saa enkelinsiiven herkästi kellastuttamaan ja pudottamaan lehtiään.

Uudet lehdet ovat hauskasti hieman punertavan oliivinvihreitä ja niissä on jo pienestä pitäen tunnusomaiset valkoiset pilkut. Nuorien lehtien voimakas sahalaitaisuus tasoittuu niiden kasvaessa.

Lehtien pilkut ovat aika jännittävän näköisiä. Trypofobiselle eli reikäkammoiselle ihmiselle enkelinsiipi ei ehkä ole se kaikkein mieluisin kasvi. Kaiken tietävä Wikipedia kertoo, että tutkimusten mukaan jopa noin 10-18 % aikuisväestöstä kokee jonkinasteista ahdistusta nähdessään pienten reikien rykelmiä. Asia tulee minulle usein mieleen enkelinsiiven pilkkuja katsellessa, vaikka en itse moisesta pelosta kärsikään.

Enkelinsiipi on tällainen hyvin perinteinen "mummokasvi", jota oli aikaisemmin kovastikin kotien ikkunoilla. Sitten se katosi pitkäksi aikaa tullakseen taas "muotiin" ja kaikkien haluamaksi kasviksi. Näin on käynyt monelle muullekin vanhanajan huonekasville.

Talven jäljiltä oli aika kaivaa enkelinsiivet esiin ja tarkastella niiden kuntoa. Yllättävän hyvin ne ovat talvesta selvinneet kasvivalojen alla. Isoin jopa kukki joulukuussa vuoden pimeimpään aikaan. Nostin kaikki kolme vierekkäin perhepotrettiin. Talven vähäinen valo on saanut kaikki kolme tiputtamaan alalehtiään ja paljastamaan vartta. Näitä pitäisi leikata, että ne pysyisivät nätteinä, mutta ei minusta ole sellaiseen hifistelyyn. Napsin latvoista pistokkaita, kun löytyy moiseen taas viitseliäisyyttä. Itseasiassa nostin kaikki kolme esiin juuri tätä tarkoitusta varten, mutta yllättävää (tai vähemmän yllättävää) kyllä en sitten saanutkaan mitään aikaiseksi. Joku muu asia oli taas kiinnostavampaa. Todennäköisesti saan pistokkaiden oton suoritettua vasta, kun jokin enkuloista kaatuu ja katkeaa. Sitten asia hoituu ikään kuin itsestään.

Isoin enkelinsiipi "unohtui" päiväkausiksi seisomaan keittiön pikkuikkunan eteen odottamaan toimenpiteitä, joita ei sitten tullutkaan, ja siitä kasvi muutaman päivän päästä palautui omalle paikalleen. 

Enkelinsiivet haluavat valoisan kasvupaikan, mutta eivät kuitenkaan ihan suoraa auringonpaistetta. Lehdet haalistuvat kovassa paahteessa rumiksi. Kuva sisäilma on niille myös myrkkyä. Se kuivattaa niiden lehtiä tehokkaasti. Lehtien suihkutuksen kanssa pitää olla silti aika varovainen, sillä begoniat ovat hyvin alttiita härmälle. Parasta olisi tietysti kostuttaa talvella sisäilmaa ilmankostuttimen avulla.

Hedekukkia auki.

Enkelinsiiven hedekukat eivät kestä montaa päivää avautumisensa jälkeen, mutta emikukat voivat säilyä viikkoja. Kukkien väri vaihtelee valoisuuden mukaan hennosta vaaleanpunaisesta tummempaan punaiseen. Runsaassa valossa kukat ovat tummemmat. Oman kasvilamppujen loimotuksessa kukkineen enkulan kukat olivat aika hailakoita. No, eipä paljon muuta voi odottaa, kun se päätti kukkia vuoden pimeimpään aikaan!

Emikukkia auki.

Onko sinulla oma enkeli ikkunalaudallasi?

 

Posliinikukkien maaliskuista kukintaa

Joulukuun puolenvälin aikoihin yhden kukkasen tehnyt ja minua kovasti ilahduttanut Hoya tannaensis päätti esitellä minulle nyt keväämmällä useammankin kukan. Enkä minä ole ollut yhtään pahoillani tämän pienen kaunottaren kukkalahjoista!

Hoya tannaensiksen ensikukinnasta voit lukea täältä.

Tässä tilanteessa oltiin 5.3.

Kukkuu! Ensimmäisen kukan avautumista odottaa aina yhtä malttamattomana
kuin joululahjojen avaamista lapsena. Tilanne 19.3.

Kukat avautuvat yksitellen.

Kukkien tuoksusta en uskalla sanoa mitään, kun väitin aikaisemmin, etten ole huomannut Hoya obovatan kukissa mainittavaa tuoksua. No, kyllä huomasin, kun kävin yöllä alakerrassa ja pari kukkaa oli yhtäaikaa auki. Ilmassa leijui aikas voimakas, ihan kyllä miellyttävä tuoksu. Posliinikukille on hyvin tyypillistä, että niiden kukat tuoksuvat vain öisin. Ilmeisesti yöhyönteiset ovat niiden pääasiallisia pölyttäjiä. Siksi kukkien tuoksu jää päiväsaikaan joskus kokonaan huomaamatta.

22.3.

Alunperin kukkaperässä oli kymmenen nuppua, mutta kaksi putosi matkan varrella pois. Se on posliinikukilla hyvin yleistä. Ne voivat pahoittaa mielensä milloin mistäkin. Ehkä siitäkin, että joku käy niitä näpelöimässä joka päivä. 

Nämä kevätkukkaset ovat vaaleampia kuin joulukuun yksinäinen kukkija, joka oli enemmänkin yksivärinen vaaleanpunainen. Jää nähtäväksi muuttuuko näidenkin väri vanhetessa. H. tannaensiksen kukissa näkee tätä värivariaatiota, kun kuvia netissä selailee. Minusta tämä liukuvärinen on oikeastaan vielä nätimpi versio.

On ne kauniita. Tässä luonnonvalossa.

Koko kasvi on vieläkin aika pieni ja alaston ripsiäisten takia. Edelleen välillä sen lehdistä löytyy jälkiä niiden vierailuista. Olen kylmästi riipinyt vahingoittuneet lehdet pois, ja näköjään uuttakin kasvi jaksaa hyvin työntää. Vähän humoristisen näköinen se silti yhä on.

 

Toinen maaliskuinen kukkija on Hoya callistophylla, joka on heti ensikohtaamisesta lähtien ollut minun ykkössuosikkini, ainakin lehtien osalta. Ja niiden takiahan minä posliinikukista niin pidänkin. Kukat ovat aina vain sellainen bonus. No, ehkä muutaman hoyan olen hankkinut puhtaasti kukkien takia. 

H. callistophyllan lehdistä tulee itselleni ihan joku jurakausi mieleen. Sellainen dinosaurusten aika. Callistophyllan lehtien suonitukset ovat aivan mahtavan upeat. Voisin tuijotella niitä vaikka kuinka kauan. Sillä on hyvin jäykät varret ja sitä on aika vaikea saada nätisti kieputettua tukeen.

Nuput ovat piilossa kasvin taustapuolella, ja niitä täytyy kurkistella tuen takaa.

Hoya callistophylla on aika ahkera kukkija. Ainakin, jos joku muistaa kastella sitä. Sillä on hyvin paksut lehdet, jotka eivät pientä kuivahtamista pelästy. Mutta kukkanuput ovat asia erikseen. Monesti olen tämänkin nähnyt kuivattaneen ja tiputtaneet nuppunsa, kun kastelija on unohtanut hommansa. 

Yksi tämän poslarin ärsyttävimmistä piirteistä onkin noiden kukkanuppujen piilottaminen tuonne kasvin tyvelle tai muuten vain kasvin takapuolelle. Paraatipuolelta niitä ei välttämättä huomaa ollenkaan.

Kukat kuvattuna kasvin takaa ja sama kukinto etupuolelta kuvattuna.
Eipä sitä paljon sieltä huomaa.

Kukkien ihastelu saa ihmisen nöyräksi, kun täytyy niin kovin kumarrella
arvon poslarin puoleen kukat nähdäkseen.

Hoya bella eli pikkuposliinikukka on myös avannut nuppujaan.

Vanha rouva Hoya carnosa eli isoposliinikukka on joutunut kevään aikana luopumaan muutamasta
piiskastaan, ja olen juurrutellut niitä ihan vedessä. Ruukutushommia tiedossa!