Hatanpään arboretum on upea puistoalue Pyhäjärven rantamaisemissa Tampereella. Se on perustettu 1970-luvulla entisen Hatanpään kartanon maille. Nykyään arboretumin alueeseen kuuluu kolme eri puistoa: Hatanpään arboretum, Hatanpään kartanopuisto ja Vihilahdenpuisto.
Häpeäkseni missasin sen kesällä aivan kokonaan. Ei edes kuuluisan ruusutarhan kukinta saanut minua liikkeelle, vaikka ihmiset sitä kovasti hehkuttivat. Ehkä en sitten ole niin ruusuihmisiä.
Mutta tänään sain ajatuksen poiketa Hatanpäällä, kun olin muutenkin jo liikenteessä kaupungilla, minulla oli vapaapäivä ja sääkin näytti suosiolliselta. Niinpä hyppäsin bussiin ja huristelin keskustasta Hatanpäälle.
Alkuun taivaalla liikuskeli vähän pilven riekaleita, mutta sitten aurinko alkoi paistaa kunnolla ja kultasi maiseman. Ja koska olen täydestä sydämestäni syksyä rakastava ihminen, olin kyllä ihan seitsemännessä taivaassa. Nurmikko oli niin märkää, että kenkäni ja varpaani kastuivat siellä kulkiessani, ja tuuli puhalsi järveltä melko napakasti, mutta mikään ei voinut pilata tunnelmaani!
Tuntui siltä, että nyt sai ladattua akut värikylvyssä kunnolla täyteen. Ja noiden puiston vanhojen puiden alla kuljeskelu tuntui suorastaan terapeuttiselta.
Syksyn valo on ihanan lempeää siilautuessaan matalalta puiden oksien läpi luoden kauniin valon ja varjon leikin. Puiden upeat rungot ja oksistot pääsevät oikeuksiinsa, kun osa lehdistä on jo pudonnut. Ja täällä arboretumissa järvi tuo vielä oman viehättävän lisänsä maisemaan.
Seisoin pitkän aikaa näiden valtavien haapojen alla ja kuuntelin kuinka tuuli havisutti niiden lehtiä.
|
Kultaiset koivut. |
|
Vaahterat rivissä. |
|
Olen harkinnut tuurenpihlaja (Sorbus ulleungensis) 'Dodong'ia pihaamme ja tämä kirkuvan oranssinpunainen rento kaveri kyllä sinetöi päätökseni. |
|
Toisesta suunnasta. |
|
Tässä myös kaksi nättiä puuta. Takana sitruunapihlaja ja edessä arnoldinpihlaja. |
|
Arnoldinpihlaja (Sorbus x arnoldiana) 'Kirsten Pink'illä on söpöt vaaleanpunaiset marjat. |
|
Sitruunapihlaja (Sorbus) 'Joseph Rock'illa on keltaiset marjat. |
|
Makeakirsikka (Prunus avium) on kasvanut valtavan isoksi. |
|
Tuohituomi (Prunus maackii) on kuin taideteos. |
|
Tuohituomi toisesta suunnasta. Melkoinen vänkyrä.
|
|
Visakoivu (Betula pendula var. carelica) näyttää ihan meduusalta. |
|
Visakoivu lähempää. |
|
Mustamarjaorapihlajat (Crataegus douglasii) hehkuvat kuvan keskellä. |
|
Ajaninkuuset (Picea jezoensis) seisovat ylväinä. |
|
Joka paikasta aukeaa kauniita näkymiä puiden lomasta. Vasemmassa reunassa vaaleanvihreä amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense). |
|
Vaahterat syysasussa. Harmi, kun tässä kohtaa oli niin pilvistä.
|
|
Syksyllä arboretumin parasta antia ovat ehdottomasti kaikki upeat puut. Näiden etualan komeiden havupuiden nimi jäi katsomatta. Niiden keskeltä kurkistelee amurinkorkkipuu. |
|
Arboretum Cafe olisi ollut vielä auki, mutta kylmä tuuli ei houkutellut istahtamaan terassille. |
Moni on varmasti vieraillut Hatanpään arboretumissa kesällä, mutta voin todella lämpimästi suositella myös syksyistä retkeä sinne. Nuo isot puut syksyn pehmeässä valossa tekivät todellakin syvän vaikutuksen ainakin minuun!
No nyt osuit sinne kreivin aikaan. Miten upeaa ja kaunista! Olen käynyt Hatanpäässä vain kerran ja silloin oli kesä. Se on todella hienolla paikalla.
VastaaPoistaOn kyllä upea puistoalue. Ja tosiaan syksylläkin aivan valtavan vaikuttava isoine puineen!
PoistaTäällä toinen paikallinen - en minäkään ole Hatanpään arboretumissa käynyt moneen vuoteen! Täytyy ensi kesänä ottaa oikein ohjelmaan käydä katsomassa upean magnolian kukinta, rodot, ruusut ja kaikki muu ja viimein tuo ihana ruska ja puiden muodot! Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa! Meillä oli vuosia sitten siellä bloggaritapaaminen.
VastaaPoistaSe on kyllä kumma, että aina täytyy mukamas lähteä merta edemmäs kalaan, vaikka tällaisia helmiä löytyy kotinurkilta!
PoistaAivan mahtava paikka tapaamiselle💖
Oletpa kävellyt hienossa paikassa, ja saanut puista ja maisemista kauniita kuvia. Todella erikoisia puita siellä on. Tuo tuurenpihlaja on minunkin ostoslistalla.
VastaaPoistaPuut pääsivät oikeuksiinsa näin syksyllä, kun ilmakin oli suosiollinen!
PoistaOi, miten upeita värejä ja muotoja. Vanhojen puiden vänkyräiset rungot ovat katsomisen ja kuvaamisen arvoisia. Visakoivukin kuin notkea Jorma Uotinen tanssiesityksessään.
VastaaPoistaOlen käynyt Hatanpäässä muutaman kerran keväällä ja kesällä. Pitäisi kyllä käydä myös syksyllä.
Minun tuurenpihlajani on parhaillaan aivan "liekeissä". Olen niin onnellinen, että sen hankin.
Hah hah, tuo Jorma Uotinen osui kyllä ihan nappiin!!!
PoistaJuu, kannattaa tehdä myös syksyinen retki Hatanpäälle. Nuo vanhat puut ovat kyllä upeita.
Sinun blogissasi olen tuurenpihlajaa saanutkin monesti ihailla😍
Kiitos sinulle! Oli todella hienoa nähdä kuvasi ja päästä mukaan Hatanpään syksyisille kierrokselle. Nautin kovasti!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentistasi!
Poista