11 lokakuuta 2026

Sadon jatkojalostusta


Syksyn omenasato on ollut niin runsas, että siitä on saanut tehtyä monenlaista herkkua. Varsinkin talviomena 'Åkerö' on kasvattanut ihan valtavan kokoisia omenoita. Olen rouskutellut niitä ihan sellaisenaan, koska pitkän lämpöisen syksyn ansiosta ne ovat melkein ehtineet jopa kypsyä puussa. Olen pilkkonut niitä pakastimeen. Tavallista hilloa tein syysomena 'Keltakaneli'ista. Koska chilejäkin tuli ihan kivasti, mietin mitä niistä voisi yhdessä omenien kanssa tehdä. Netti on pullollaan kaikenlaisia ohjeita ja niitä hiukan viilaamalla kokeilin tehdä kahta erilaista hilloa. 

Hillopurkit 'Åkerö'-pedillä.

Omena-chilihilloon käytin enemmän omenaa ja sen kaveriksi laitoin punaisia 'Cherry Bomb' -chilejä. Siitä tulikin kivan väristä hilloa, kun keitin ne hillosokerin kanssa. Tämä oli niin mietoa, että minäkin pystyn syömään. Chili antoi omenalle vain sellaisen mukavan lämpimän pohjamaun.

Chili-omenahillo olikin sitten tujumpaa tavaraa. Siihen laitoin keltaista 'Aji Mango'-chiliä ja omenaa. Niitä oli ehkä saman verran. Pilkoin sekaan yhden ison sipulin ja tähän tuli myös etikkaa. Kaikki nämä keitin hillosokerin kanssa. Lopputulos oli sen verran tiukan makuista, etten pientä lusikankärjellistä enempää maistellut. Minä kun en chileistä tykkää. Mutta chilin ystävälle tämä on varmasti mieleen!


Koska alunperin tarkoitus olikin antaa nämä ystäville lahjaksi, tein purkkeihin myös "pakettikortit", joiden takapuolelle kirjoitin mitä hillot sisältävät. Löysin varastoistani myös sopivan väriset narut, joilla kiinnittää kortit. Nyt minulla on muutama pikkupurkillinen tuliaisia chilien ystäville valmiina. Yhden purkin tuota omena-chilihilloa ajattelin jättää kyllä myös omaan käyttöön.


Huikean (heh heh😂) punasipulisatoni hyödynsin hukkaamalla ne omenoiden kaveriksi hillokkeeseen. Siitä tuli jännittävän väristä, mutta ihan hyvän makuista. En nyt oikeastaan tiedä onko se nyt sitten hilloa vai hilloketta. Hillosokeria taisi humpsahtaa sen verran, että voi olla sen kääntyvän enemmänkin hillon suuntaan. Surautin omenoita ja sipuleita myös vähän rikki sauvasekoittimella, ja se tietysti teki seoksesta myös hillomaisempaa. Timjami antoi makuun mielenkiintoisen ja hyvän säväyksen. Valitettavasti sitä minulla ei ollut tuoreena, joten jouduin tyytymään kuivattuun.


Toin chilien loppusadon sisälle kypsymään. Levitin ne uunipellille leivinpaperin päälle ja siinä ne vähitellen saivat väriä. Vain muutama rypistyi, eikä kypsynyt. Jostain luin, että niiden maku kärsii näin irrallaan kypsytellessä, mutta minulle sillä nyt ei ole suurta merkitystä, kun en aio näitä itse syödä. Olen siinä mielessä vähän kummallinen chilien kasvattaja. 


Chilien kypsyttyä tein noita edellä mainittuja hilloja ja loput chilit laitoin kuivatukseen. Pilkoin niitä pienemmäksi ja levitin taas uunipellille. Olen kuivattanut niitä uunissa kiertoilma päällä ja luukku raollaan n. +50°C:ssa. Välillä ne ovat olleet ihan pöydällä. Hitaasti tuntuvat kuivuvan. Poistin valkoisia siemenkantoja isoimmista palasista, jotta ne kuivuisivat nopeammin. Näistä asioista näyttää todellisilla chilinkasvattajilla olevan montaa mielipidettä. Toisten mielestä tulisuus lähtee liiaksi, jos siemenkannat ja siemenet poistaa. Minulle asialla ei nyt sinänsä ole mitään merkitystä, kun chilit ovat minun mielestäni joka tapauksessa kuitenkin liian tulisia. Jos saan nämä joskus oikeasti kuivaksi asti, aion murskata ne karkeaksi rouheeksi. 


Aikaisemmasta chilisadosta, joka kypsyi jo kasvihuoneessa, tein muutaman purkin myös tällaista sekoitusta ihan perinteiseen pikkelöintiliemeen eli yksi osa etikkaa, kaksi osaa sokeria ja kolme osaa vettä. Erivärisistä chileistä tuli hauskan näköisiä purkillisia.

Olen keittiössä vähän sellainen ikuinen kokeilija, ja niin nytkin sovelsin näissä säilöntähommissa vähän eri reseptejä, joihin törmäsin netissä. Siksi en tänne kirjoitellut sen tarkempia reseptejä, kun en ihan tarkkaan mitään suhteita mittaillut tai pistänyt muistiin.


6 kommenttia:

  1. Oletkin ahkeroinut keittiössä. Hillosta ja chilisäilykkeistä tuli taatusti herkullisia. Tuollaisia omatekoisia purkillisia on kiva viedä tuliaisiksi ja antaa lahjaksi. Itsekin jaan ahkerasti zilga-hyytelöä ystäville ja tutuille. Olen kuivattanut chilejä ja rouhinut ne sitten kuivina ruokiin lisättäviksi. Hyvin on toiminut. Tosin sitä varten vähempikin määrä chilejä olisi riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilömiset ovat jääneet meillä aika vähälle viime vuosina, kun olemme olleet miehen kanssa kahdestaan, mutta joskus on kiva kokeilla jotain uutta. Toivottavasti saan loput chilini niin kuiviksi, että pääsen minäkin niitä rouhimaan. Ilmankosteus on sisälläkin aika korkea ja se tietysti hidastaa kuivumista.

      Poista
  2. Oi mitä ihanaa satoa. Purkitkin aivan syötävän kauniita.

    VastaaPoista
  3. Varmasti todella hyviä. Kauniisti lasipurkkeihin säilöttynä tuoteselostuksen kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyviä näistä minun koekeittiön tuotoksistani tuli😊

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!