Viikonloppureissu Helsinkiin

Teimme mieheni kanssa pikaisen kulttuuripitoisen viikonloppureissun Helsinkiin. Olin saanut liput Helsingin kaupunginteatterin musikaalin & Julia, ja olihan ne pakko tietysti hyödyntää. Etukäteen matka vähän jännitti, sillä viikonlopuksi oli luvattu aikamoisen kurjaa säätä vesisateineen ja tuulineen. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri sään suhteen, sillä junalla lauantaina päivällä Helsinkiin saapuessamme ei satanut. Kaupungilla reput selässä kävellessämme oli kuitenkin todella kostea ja hikinen keli, vaikkei lämpöasteita niin paljoa ollutkaan. R-Collectionin liikkeessä takkeja sovitellessani meinasin ihan läkähtyä, mutta sitkeän sovittelun päätteeksi mukaani lähti ihana tiilenpunainen anorakki. Se hieman lohdutti, koska viheliäinen polvikipu oli koko reissun ajan riesana, eikä kävely kaupungin mukulakivikaduilla ainakaan tilannetta helpottanut.

Hotellilla hetken huokaistuamme olikin aika lähteä teatterille, joka oli onneksi ihan hotellin lähellä. Teatterille kävellessämme sade oli jo alkanut. En ole aikaisemmin koskaan käynyt Helsingin Kaupunginteatterissa, ja itse rakennuskin oli näkemisen ja kokemisen arvoinen. Meillä oli paikat parvekkeella melkein keskellä, ja se olikin vallan mahtava paikka musikaalin katseluun, koska sieltä näki tanssiesitykset ja lavasteet hienosti. Itse esityksen suhteen minulla oli hieman varaukselliset odotukset, mutta William Shakespearen tunnetuin rakkaustarina oli muokattu todella moderniin pakettiin, joka itse asiassa vei totaalisesti mukanaan. Esiintyjät olivat ihan huikeita, tunnelma katossa ja yleisö oli hienosti mukana. Etukäteen ajattelin, etteivät 90-luvun tai 2000-luvun alun hitit ehkä enää niin kolahda tällaiseen täti-ihmiseen, mutta yllättäen huomasin hyräileväni niitä katsomossa mukana!

Näyttämöllä oli melkoinen touhu ja tohina jo siinä vaiheessa, kun yleisö asettautui paikoilleen.

Teatterilta lähtiessämme satoi edelleen, ja niin satoi myös koko yön. Huoneemme oli hotellin seitsemännessä kerroksessa, ja yöllä kuuli kuinka sade ropisi tuulen kanssa ikkunaan. Aamupalamme oli kulman takana sijaitsevassa kahvilassa, ja sinne aamulla mennessämme ripsi ihan pienesti vettä. Mutta siihen se sade sitten jäikin. Hotellilta lähtiessämme ei satanut enää ollenkaan. Taivas oli kyllä vahvasti pilvessä ja tuuli oli aika kova, mutta sen nyt otti ennemmin kuin vesisateen. 

Meillä oli sovittu iltapäivälle ruokailutreffit nuorimman poikamme ja hänen avovaimonsa kanssa, joten meillä oli ennen sitä aikaa touhuta omiamme. Veimme reppumme rautatieasemalle säilöön ja suunnistimme aseman lähituntumassa sijaitsevaan Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. En tiedä oliko mies siitä niin innostunut kuin minä, mutta hän lähti kyllä isompia nurkumatta mukaan. 

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1829, ja se on todella upea keidas keskellä kaupunkia. Nyt oltiin vain jo niin loppukesästä liikkeellä, että ulkopuutarhan paras kukinta oli jo ohi. 

Lasiset kasvihuoneet suorastaan kutsuivat luokseen kasvien maailmaan. Ylhäällä töppäreellä sijaitseva upea kivilinna taasen pitää sisällään kasvimuseon kuivattuine sieni- ja kasvikokoelmineen. Sinne ei yleisöllä valitettavasti ole pääsyä. Ja olipahan puutarhaan laskeutunut ufokin, jota kovasti ihmettelimme. Se on Matti Suurosen vuonna 1968 suunnittelema Futuro-talo. Se on paikalla Helsinki Design Weekin ajan.

Ihailin näitä lumpeenlehtien eri vihreän sävyjä.

Erilaiset heinät olivat istutuksissa vielä ihan kivan näköisiä.

Ja onneksi oli kesäkukkia.

Nämä puut kasvihuoneen edustalla olivat upeita. Yllä Kiinasta kotoisin oleva keltatrumpettipuu ja alapuolen kuvassa kaakkois-USA:sta kotoisin oleva alabamantrumpettipuu. Varsinkin jälkimmäisellä oli todella valtavan kokoiset lehdet.

Ulkopuutarhassa hetken haahuiltuamme siirryimme sisälle itse kasvihuoneisiin. Kuvattavaa siellä olisi ollut vaikka kuinka, mutta poimin mukaan vähän kaikkea sellaista, mikä itselle jäi eniten mieleen.

Kasvihuoneiden ovella vierailijoita oli vastaanottamassa komeat pelakuut.

Naavatillandsiat olivat kuin joulupukin ylipitkiä partoja.

Keniankarrookäpypalmu.

Medinilla oli aikeissa kukkia.

Narrinhiippa oli jo kukassa.

Vähän hymyilytti nähdä nämä meiltä kotoakin löytyvät kasvit hieman kookkaampina versioina. Punatupsukki oli aika samaa kaliiperia, mutta käärmetyräkki, piikkikruunu ja rahapuu olivatkin sitten aika paljon isompia.

Myös kiiltotäplikki oli hieman omaani muhkeampi.

Löytyipä kasvihuoneilta myös pikkuisen rehevämpi joulutähti.

Nämä piikikkäät kaverit kiinnostivat minua kovasti, sillä olen hieman epätietoinen siitä kumpi minulla kotona kasvaa. Seinällä vasemmassa kuvassa kiipeilee yönprinsessa ja oikealla on yönkuningatar. Kuningatar on monisärmäisempi ja sillä on selvästi pidemmät piikit. En silti osaa sanoa kumpi minun yöllinen kuninkaalliseni on, vaikka kuinka näitä tarkastelin. Yönkuningattarena olen omani saanut ja sellaisena se saa olla, kunnes toisin todistetaan. Pitäisi nähdä kukinta, niin se ehkä helpottaisi tunnistusta. Tai sitten ei.

Jättiagaave.

Lummehuone.

Edessä kuningatarneidonkieli ja sen takana raikkaanvihreä ketunlieko.

Hetkittäin kasvihuoneissa pääsi oikeaan tropiikin tunnelmaan. Varsinkin kurkistellessaan ylöspäin erilaisten lehtien muodostaman vihreän katon läpi. Vesiaiheiden lirinät ja lorinat toivat oman lisänsä sademetsäfiilikseen.

Ihana vihreä lehtikatto.

Kasvihuoneet kierrettyämme lähdimme kävelemään takaisin rautatieasemalle. Siellä kävimme ennen junan lähtöä nuorison kanssa syömässä Olivia Central Station -ravintolassa. Ja täytyy todeta, että on se aika komea tila, niin kuin koko Helsingin rautatieasema!

Tänään kävin sitten ortopedin juttusilla. Sain nivelrikkoiseen polveeni kortisonia ja lisää lääkkeitä kotiinkin. Keskustelimme pitkään tällaisen vaihdevuosi-ikäisen naisen elämästä ja sen haasteista. Lääkärini on varmaankin aika lailla samaa ikää minun kanssani ja aivan ihanan huumorintajuinen. Oloni oli pois lähtiessäni huomattavasti kevyempi jo ihan siitä syystä, että koin tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. Ja harvoin sitä pois lähtiessä lääkärin kanssa halataan, mutta nyt halattiin!