09 kesäkuuta 2026

Tomaatti-, peruna- ja raparperijuttuja

Sain viime viikolla vihdoin tomaattini siirrettyä lopullisiin ruukkuihinsa. Ne ovat olleet kasvihuoneessa jo pitkään ja siellä kasvu on ollut viileydestä johtuen kovin maltillista. Ruukkutomaatit 'Vilma' ja 'Venus' pääsivät pienempiin altakasteluruukkuihin. Niihin en laittanut edes tukia, kun kumpikin tomaatti on tosi matalakasvuinen. Kun satoa alkaa tulla, työntelen niille tarvittaessa tukikeppejä. 'Vilma'lla näköjään onkin jo yksi. En ole mikään kummoinen tomaatin kasvattaja, mutta tykkään napsia kesällä kypsiä tomskuja suoraan pensaista suuhun. Nämä molemmat ruukkutomaatit ovat olleet kivan satoisia ja hyvän makuisia.

'Vilma'ssa on jo kukkia.


'Sungold'

Runkotomaatti 'Sungold'ia olen kasvattanut myös jo useampana kesänä. Se tekee mahdottoman makeita kirsikkatomaatteja. 'Sungold'it pääsivät myös altakasteluruukkuihin ja saivat tuet ympärilleen. Lisään tuille korkeutta kasvien kasvaessa. Runkotomaatit ovat meillä yleensä kasvaneet talon tai kasvihuoneen seinustalla, koska kasvihuone on niille ihan liian kuuma. Etummainen yksilö katkesi jossain vaiheessa. Tökkäsin sen multaan ja se juurtui helposti. Nopeasti se kirii toisia kiinni kasvussa.

'Sungold'in kukkia. 


Viime vuoden keväällä yritin esikasvattaa sisällä näitä 'Taiko' -luumutomaatteja. Kaikki itivät ja lähtivät kasvuun, mutta näivettyivät sitten yksi kerrallaan. Tänä vuonna ajattelin tehdä tieteellisen kokeen ja kylvin ne kylmään kasvihuoneeseen 14.4. Siellä ne itivät 22.4. ja lähtivät hyvin kasvuun. Kuvassa tilanne 2.6. Nopeammalla koulimisella isompiin ruukkuihin olisivat varmasti vielä isompia. 'Taiko' on runkotomaatti, ja nyt odotankin innolla kuinka pitkälle menee ennen kuin se alkaa tehdä satoa näin kasvatettuna. 


Malabarinpinaatti, jonka siementen kanssa taiteilin keväällä, päätti sitten kasvihuoneeseen päästyään kasvattaa poikueen ympärilleen. Sisällä siemenistä iti ensin yksi, sitten aikojen päästä toinen ja kasvarissa ilmestyi vielä viisi vauvelia lisää! Malabarikin pitäisi siirtää kiireesti isompaan ruukkuun, mutta kun tekemistä on niin paljon...Nuo pienet eivät taida enää tälle kesälle ehtiä?!


Ylpeän äidin tavoin esittelen myös perunapienokaiseni, jotka joutuvat ikuisen tilanpuutteen takia kasvamaan noissa lötkösaaveissa. Ne ovat lähteneet hyvin kasvuun ja lisäsin niille jo multaakin. Kasvun edistyessä lisään multaa niille vielä uudestaan.

 

Pistin osan perunoista puolikkaaseen lavaan. Pienet ovat meidän perunamaat. Tänäkin vuonna lajikkeena oli 'Annabelle', joka on tehnyt useampana kesänä todella hyviä perunoita.



Raparperit 24.5.26

Raparperit ovat venyneet taas ihan älyttömiin mittoihin, vaikka keväällä epäilin koko kasvuston kuolleen, kun mitään ei alkanut nousta pinnalle. Mutta saatuaan kasvun alkuun raparperi on sitten kasvanutkin hulluna. En tiedä sen lajiketta, kun se oli pihassa jo meidän tähän muuttaessamme, mutta todella satoisa ja vahvakasvuinen se on.



Vaikka aineksia olisi ollut tarjolla jo aikaa sitten, ensimmäisen raparperipiirakan teko venyi viikon kesäkuun puolelle. Täytteeseen laitoin tällä kertaa tuorejuustoa ja luonnonjogurttia. Olen varsinainen säveltäjä näiden ohjeiden kanssa ja teen enimmäkseen mitä kaapista löytyy -tyylillä.  Samalla tein raparperihilloa, johon lisäsin pikkuisen pakastimesta viimekesäisiä mansikoita antamaan väriä ja taittamaan raparperin kirpeyttä. 

Tuli aika kivan näköistä ja  hyvää hilloa!




17 kommenttia:

  1. Edelleen on kiva seurata sinun puuhiasi. Toivotan hyvää kasvua sinun kaikille tomaateille ja potuille. Minä nostin muuten tänään ruokaa valmistellessa ensimmäisen perunanvarren ja saimme todella kauniita ja niin supermaukkaita Annabelle perunoita herkuteltavaksi. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puuhani ovat täällä vähän pienemmässä mittakaavassa kuin teidän arboretumissa, mutta silti on kiva mukamas yrittää kaikkea kasvattaa. On aina hauska lukea toisten kokemuksista ja tavoista tehdä asioita😊
      Te olette päässeet jo herkuttelemaan! Annabelle on kyllä hyvän makuinen peruna ja ollut ainakin meillä ihmeen terve kasvatti!

      Poista
  2. Nam, miten herkullisen näköistä hilloa. Minun ei tule tehtyä - ainakaan näin alkukesästä - hilloja, kun ne pitäisi laittaa jääkaappiin. Muita viileitä tiloja ei tässä vaiheessa vuotta ole.
    Tomaattisi ovat oikein hyvän näköisiä. Sungold on todellakin maukas tomaatti. Oman pihan kasvarituotannolla ei ole taloudellista merkitystä. Mutta maussa itse kasvatettu voittaa kaupan tomaatit mennen tullen. Sadepäivänä on ihana istua kasvarissa nyppimässä tomaatteja ja maistelemassa kypsyneitä. Sitä saa vielä hetken odottaa. Omat tomaattini ovat kasvaneet reippaasti, mutta alaosistaan niiden lehdet kellertävät ja ovat ottaneet ensimmäisten öiden viileydestä nokkiinsa.
    Tein tänään raparperipiirakan muistaakseni Kotivinkin ohjeella. Siinä piirakan päälle laitettiin kinuskikuorrutus. Aluksi ajattelin piirakasta tulevan liian makeaa, mutta hyvin makea kinuski taittaa raparperin ärhäkkyyttä. Ja rapsku muuttui uunissa lähes hillomaiseksi piirakassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillosta tulikin todella hyvää. En ole hetkeen hilloja keitellyt, kun ne ovat tahtoneet jäädä syömättä. Mutta pannaria tehdessäni huomasin, että sen päälle hilloa kaipaisi. Ja kun kerran materiaalia omassa pihassa on runsain mitoin, niin pistin toimeksi. Hillosokerilla keiteltynä hillot säilyvät meidän kellarissa hienosti, vaikka lämpö sielläkin kesällä nousee aika korkeaksi. Juuri löysin sieltä vuoden -18 omenahillopurkin, joka poksahti avatessa eli tyhjiö oli säilynyt. Ei hometta, vain väri oli muuttunut tummemmaksi. Maistoin, ja hillo olisi varmasti ollut ihan käyttökelpoista, mutta kompostiin se silti meni. En uskaltanut riskeerata.
      Tomaattien kanssa on aina kauheaa taistelua tuo esikasvatus sisällä. Mutta jos 'Taiko't ehtivät nopeasti kasvaa ja tehdä satoa, alan kylvää tomaatit suoraan kasvihuoneeseen😄
      Kinuski sopiikin hienosti raparperin kanssa!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Terhakoita tomaatteja ja hyvässä kasvussa olevia perunoita. Itse emme paljon perunoita tapaa normaalisti syödä, mitä nyt lastenlapsille pitää välillä tehdä perunamuusia. Aina kesämökillä ollessa uuden sadon perunoita pitää kuitenkin ehdottomasti olla ja ne maistuvat todella hyvältä tillillä ja sipulilla ryyditetyn voikastikkeen kanssa.
    Meilläkin kesälomalla oleva lapsenlapsi leipoi mieheni opastuksella kesän ensimmäisen raparperipiirakan ja että se olikin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit jurottivat aika pitkään kylmässä kasvihuoneessa, mutta ilmojen lämmettyä ne ovat alkaneet ihan kivasti terhakoitua. Perunaa pitää aina kasvattaa edes sen verran, että muutaman kerran saa niitä omasta maasta keittää. Uusi peruna on herkkua!
      Kesän ensimmäinen rapskupiirakka maistuu aina niiiiiin hyvälle!

      Poista
  5. Beautiful photos, lovely garden harvest. Warm greetings from Montreal, Canada ❤️ 😊 🇨🇦

    VastaaPoista
  6. Nam nam, vesi kielellä ajattelen kypsinä poimittuja tomaatteja, uusia perunoita ja raparperipiirakkaa! Sitä minun pitikin tehdä, ostin ainekset, mutta enpä ole ehtinyt. Pitäisi löytää joku hushollerska, joka huolehtisi tuollaisista asioista. Raparperi on järkyn kokoinen enkä ole siitä vielä varren vartta taittanut tänä vuonna. Taikinalla ei onneksi ole kiire, se odottaa pakastimessa :-D Olen niin surkea kokki, etten enää viitsi edes yrittää tehdä taikinaa itse, kun siitä tulee aina pahaa. Parempi jättää se niille, jotka osaa.
    Annabelle on tosiaan herkkuperuna. Ihanan näköinen tuo teidän miniperunamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista herkkua saa omasta pienestäkin pihasta! Minä taas tykkään leipoa, mutta kun ei aika riitä kaikkeen. Valmistaikina on ihan ok, ei kaikkea tarvitse aina tehdä itse.
      Annabelle on hyvä ja satoisa peruna. Tykkään kovasti. Meidän perunamaa on todella mini😂

      Poista
  7. Nam mitä hilloa ja piirakkaa. Ja sitten on kasvamassa lisää kaikenlaista herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on raparperiherkkuja😊Tomaatteja ja perunaa joutuu vielä vähän odottelemaan vesi kielellä...

      Poista
  8. Matalat tomaatit olisivat käteviä, katkoin jo yhdestä pitkästä taimesta vahingossa latvan. Mietin, kasvaako varkaasta uusi latva. Raparperista saa kätevästi hyvää tarjottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ruukkutomaatit ovat aika käteviä kasvattaa ahtaissakin tiloissa, vaikka parvekkeella. Eiköhän siitä varkaasta voi antaa kasvaa uuden latvan. Tuon yhden oman Sungoldini katkaisin vahingossa ja juurrutin koko kasvin uudelleen. Oli silloin vielä aika pieni.

      Poista
  9. Kauniisti kukkii sinulla kaikki. Tuota raparperihilloa pitääkin kokeilla tehdä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!