12 maaliskuuta 2026

Leidien pelastusoperaation viimeinen vaihe

En tiedä jaksaako ketään enää kiinnostaa näiden minun oikuttelevien leidieni tarina, mutta voin kertoa, että minulla itselläni on ainakin ollut näiden kanssa aika mielenkiintoinen matka. Olen oppinut melkoisesti ritarinkukkien sielunelämästä ja niiden sitkeydestä. Leidien pelastusoperaation alkuvaiheista löytyy lisää juttua täältä.

Pelastusoperaatiossa laitoin siis juurensa kadottaneet ritarinkukka 'Lady Jane't matalaan broitsurasiaan, kun ajattelin, ettei niistä enää mitään tule. Mutta nepä yllättivät minut iloisesti. Sipulit ovat edelleen kiinteitä, ja mielestäni jopa kasvaneet ympärysmittaa. Yksi on alkanut kuivattaa itselleen uutta päällystakkia, kun minä ne silloin aikanaan kuorin sipulien kunnon nähdäkseni. Tämän matkan aikana olen oppinut myös, että kolhiintuessaan tai hyönteisten niitä järsiessä, sipuliin ja lehtiin tulee tuollaista punaista. 

Naurattaa tuo rasian kyljessä oleva, aika osuva teksti!


Kaikki kolme leidiä siis kaikesta huolimatta kukkivat. Kukin omalla tavallaan ja aikataulullaan, mutta kukkivat kuitenkin. Kaksi ensimmäistä kukkivat kiltisti ilman isompia ongelmia, mutta tämä viimeinen hyväkäs alkoikin vääntää kukkavanaansa mutkalle ja kiipeämään sipuleineen ulos rasiasta. Sille ei auttanut enää edes tukeminen naapuriinsa. Minun oli pakko katkaista kukkavarsi maljakkoon. Siitä sitten siirryttiinkin sujuvasti pelastusoperaation viimeiseen osaan eli uuteen ruukutukseen. 


Ikävähän leidejä oli taas kiskoa ylös kesken kasvun, mutta ei siinä muu auttanut. Nyt oli sentään jonkinmoisia juuria kasvanut kaikille. Kaikkein pisimmällä juurineen oli ensimmäisenä kukkinut ja pienimmät juuret oli tällä viimeisellä keikkujalla. 


Leidit pääsivät omiin yksiöihinsä, ja kovasti toivon, etten häirinnyt niiden kasvua liikaa. Ruukkujen pohjalle laitoin lecasoraa ja sekoitin sitä myös multaan reilusti, jotta sain ilmavuutta kasvupohjaan. Pinnalle laitoin myös kerroksen lecasoraa. Kastelin leidejä menestyksellä alakautta niiden kasvaessa broitsurasiassa. Kaadoin vettä aina tuon dynon pohjalle, ja ne saivat imeä kosteutta sen kautta. Lannoitin leidejä myös ahkerasti bokashinesteellä. Ajattelin jatkaa hyväksi havaitulla tavalla. Kesällä vien leidit ehkä ulos, jos ne sinne asti suvaitsevat selviytyä.


Maljakkoon katkaisemani 'Lady Jane' sopii niin kovin hyvin naistenpäiväruusujeni seuraan. Ai että, tässä kuvassa silmä lepää🧡

 

22 kommenttia:

  1. Jestas miten sinnikäs kasvattaja sinä olet . Ihailen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila😊Ei kai hommia nyt kesken jätetä, kun ei ritarit ole kerran alkuun kunnolla kukkineet!

      Poista
  2. Todellakin silmä lepää. Sanoisin jopa niin kuin jossakin näin kirjoitettavan, että tuo kuva silittää sielua, silittää miellyttävällä ja energisoivalla tavalla.

    VastaaPoista
  3. Jännityskertomus leideistä oli sangen kiinnostava ja loppu onnellinen - ilman muuta kiinnostaa ja kovasti! Mielenkiintoisia havaintoja sinulla on ollut ja tuo punaisuus on yksi niistä. Upea, herkullisen värinen on tuo kerrattu oranssi ritarinkukka ja uskon, että leidit kiittävät sinua huolenpidosta! Minulla kaksi ritaria jäi kukkimatta, vaikka kasvu oli muuten hyvä ja sipuli jämäkkä ja terveen oloinen - ehkä ensi syksynä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leidien saaga on ollut varsin pitkä ja vaiherikas. Kaikenlaista on tullut taas opittua. Ritarit ovat välillä näköjään vähän oikukkaita. Toivotaan, että sinunkin ritarisi kukkivat ensi syksynä sitten sitäkin innokkaammin😊

      Poista
  4. On kyllä todella hieno selviytymistarina ja myös tarina sinnikkyydestä ja optimismista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan ollut varsinainen työvoitto tämä leidien kukittaminen😊

      Poista
  5. Huolenpito kasveistasi on tosi ihailtavaa ja jaksat paneutua niiden hoitamiseen todella huolella. 👍
    Aivan ihanan värinen ja kaunis ’Lady Jane’.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iski näiden kanssa vähän sellainen mieli, että katsotaan kumpi tässä on sitkeämpi, minä vai leidit😅
      'Lady Jane' on kyllä minunkin silmääni aika kivan näköinen😊

      Poista
  6. Hieno kertomus! Loppu hyvin, kaikki hyvin - tosin leidien tarina jatkunee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti leidien tarina tästä vielä jatkuu näin kovan vaivannäön jälkeen🙏

      Poista
  7. Kyllä kiinnostaa kasvatus aina ja iankaikkisesti. Ihanaa kun jaksat perehtyä leidien jatkokasvatukseen sensijaan että pitäisit niitä vain kausikukkina. Todella kaunis on tuo Lady Janen kukka, siinä silmä lepää. Kiitos tästä postauksesta Liisa - todellakin katsoin mitä on hyvä kasvatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatus kiinnostaa aina ja iankaikkisesti, ihanaa Tuulikki! Siihen lauseeseen kiteytyy ihan kaikki😉En tiedä oliko tämä kaikki puuhaaminen leidien kanssa niin hyvää kasvatusta, mutta ainakin ne kukkivat. Eikös ne kaikki keinot olleet sallittuja...?

      Poista
  8. Jännää lukea tätä tarinaa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leidien tarinasta kehkeytyi vähän tällainen jatkokertomus😊Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  9. Todellakin! Silmä ei ainoastaan lepää vaan oikein ahmii viimeisen kuvan kauneutta.
    Sinä suhtaudut kasvatukseen harvinaisen perusteellisesti. Eipä taida kovin monen esikasvatusastiassa lukea qr-koodilla varustettuja ohjeita "Katso mitä on hyvä kasvatus."
    Leikki leikkinä, sinnikkyytesi palkitaan syystäkin. Niin huolella ja rakkaudella hoidat kasvejasi.
    Hyvää viikonloppua sinulle - ja tottakai myös kasveillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tuon tekstin vasta kuvan otettuani ja se nauratti kovin😅Sopi niin hyvin tilanteeseen! Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka leidit eivät tämän jälkeen kukkisi enää koskaan. Olen saanut niin paljon tietoa ja mielenkiintoisia hetkiä leidien parissa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  10. Kaikki kasvu ja kukinta on ilahduttavaa. Varsinkin sellaisen vaivannäön jälkeen, jota leidisi ovat aiheuttaneet.

    VastaaPoista
  11. Kirjoita vaan kaikesta sinua kiinnostavasti, kyllä me täällä seuraamme! Osa jutuistasi on minulle niin uusia, etten osaa oikein sanoa mitään järkevää niihin, mutta luen silti kiinnostuneena ja yritän oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä voi välillä tulla vähän kummallistakin tarinointia, eikä kaikkeen tarvitse todellakaan reagoida😄Enkä edes tiedä kannattaako kaikesta oppiakaan ottaa. Kunhan kerron mitä hassua olen kulloinkin kasvien kanssa touhunnut😂

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!