Minttu on surullisen kuuluisa tavastaan valloittaa kaikki kasvutila ympäriltään, joten se on syytä laittaa kasvamaan johonkin rajattuun tilaa, josta se ei pääse holtittomasti leviämään. Meillä minttu on asustanut takapihan vauvalassa jo vuosia istutettuna vanhasta roskapöntöstä sahatussa pohjattomassa pöntössä. En ole ihan varma sen lajikkeesta, mutta luulen sen olevan piparminttu. On sen verran tymäkän tuoksuinen tapaus. Minttu on kasvanut jo aika huikeisiin mittoihin. Se on silti pysynyt hyvin aisoissa, kunnes tänä kesänä huomasin sen vihdoin löytäneen tiensä ulos. Se oli salakavalasti luikerrellut paksuilla juurillaan pöntön alareunan ali ja alkanut työntää versojaan sinne sun tänne. Mokoma ryökäle!
Joten oli aika käynnistää Operaatio Minttu. Ihan alkajaisiksi napsin sekatööreillä koko komeuden alas, että edes näkisin kasvin juurelle. Vähän täytyi ottaa minttua talteenkin mehuihin laitettavaksi, mutta loput saivat mennä tylysti säkkeihin.
Kaivelin lapiolla pöntön reunojen ulkopuolelta ja paksua, valkoista juurakkoa löytyi ikävän paljon. Itse pönttö oli tiukasti maassa eikä tuntunut ensin hievahtavan mihinkään. Mutta kun sitä lapiolla vähän auttoi joka puolelta, niin kyllähän se lopulta maasta nousi.
Juuria riittikin sitten kiitettävästi siilattavaksi mullan joukosta. Minttu lähtee hanakasti pienestäkin juurenpalasesta, enkä halunnut ottaa kauheasti riskejä sen suhteen. Toivottavasti tein riittävän tarkkaa työtä...
Aika painava paakku minttu juurakkoineen sitten olikin. Se ei hievahtanut pöntöstään mihinkään, vaan sitä oli rikottava lapiolla melkoisella voimalla. Lopulta paakkua sai toiselta reunalta sen verran pienittyä, että sen sai pullautettua ulos kauluksestaan. On se raukka kiertänyt kauan kehää pöntön reunojen sisällä ja rakentanut vuosien saatossa hurjan juuripaakun. Ihan täytyy hattua sille nostaa yritteliäisyydestä!
Siirsin mintun kaulusta vähän parempaan kohtaan, jotta sain kaivettua myös vauvalan takareunalla kasvaneet liljat ylös. Paransin niille kasvupohjaa lisäämällä uutta multaa ja hiekoitusmursketta ilmavoittamaan sitä. Sitten istuttelin liljojen sipulit takaisin saatuani ne jaettua ja järjestettyä. Mintusta pääsi omaan pönttöönsä takaisin pienet jakopalat. Vauvalan muissa pöntöissä kasvaa kaikenlaisten liljojen pikkutaimia ja muita pieniä kasvatteja, joita haluan pitää silmällä. Vauvala on ollut erittäin toimiva systeemi ja ollut minulla käytössä jo vuosia.
Täällä vauvalan takareunalla on varmuusvarastoni erilaisille marhanliljoille. Ja muitakin liljoja sieltä toki löytyy. Välillä vain tahtovat sipulit mennä sekaisin, ja sitten täytyy taas odotella kukintaa ennen kuin tietää mikä lilja on mikäkin. Se on toisinaan vähän ärsyttävää.
Marhanliljat ovat melko hanakoita lisääntymään kasvattamalla sivusipuleita ja myös sipulisuomuista. Yläpuolen kuvan valtava vanhan 'Marhan'in sipulirypäs kasvatti kesällä kaksi parimetristä kukkavartta, joten voimaa tuollaisessa sipulimötikässä kyllä piisaa.
Alapuolen kuvassa on taasen marhanlilja 'Fairy Morning'in pikkusipuleita. Se on varmasti yksi helpoimmin lisääntyvistä marhoistani. Nuokin pääsivät takaisin maahan jatkamaan kasvuaan.
 |
Marhanliljat 'Marhan' ja 'Fairy Morning'. |
Nyt tämä yksi talkoo on suoritettu, ja mieli on taas hetken hyvä. Kunnes alkaa joku toinen operaatio vaatia toimenpiteitä!
Mielenkiintoa herättävä otsikko. Meillä mintut ovat varmaankin vähän huonolaatuisessa maaperässä. Vaikka kuinka yritän - kasvakaa, kasvakaa, levitkää, pysykää edes hengissä - niin korkeintaan tuota viimeistä kehoitusta vähän noudattavat. Vauvala on kiva jo nimensäkin vuoksi.
VastaaPoistaOho, meillä tuo yksilö ainakin valloittaisi koko tontin ja varmaan naapurinkin, jos vain sille antaisi mahdollisuuden😅
PoistaVauvala on hauska nimi pikkutaimien ensikodille🤭
Jopas on juuripitoinen paakku. Siellä sitä syntyy jälkeä, täällä tuntuu, että kaikki kesän aikana miettimäni toimenpiteet ovat tekemättä, aina on ollut jotain muuta jostain syystä.
VastaaPoistaMinttu on pyörittänyt juurirulettiaan pömpelissään aika monta vuotta😄Minulla on nyt jokin ihme tarmonpuuska päällä. Kyllä se täälläkin päässä kohta varmasti laantuu. Piha on kuin mikäkin kaivanto, kun olen joka kulmalla myllännyt!
PoistaHei, unohdin kysyä, vaikka monesti ollut mielessä. Mitä posliinikukille kuuluu tähän aikaan vuodesta?
VastaaPoistaPosliinikukat porskuttavat ihan hienosti, kiitos kysymästä! Kesällä on vain niin paljon tätä puutarha-asiaa, etten ole ehtinyt niistä postailemaan. Syksymmällä varmasti kerron niistäkin taas enemmän!
PoistaVaikuttava kasvuvoima mintulla! Minulla on joku mysteeriminttu omassa pihassani, joka kasvaa ihmeen maltillisesti eikä juurikaan leviä. Tuoksuu tosi raikkaasti mintulle, käytän sitä teen mausteena.
VastaaPoistaOnko sellaisiakin minttuja olemassa, jotka eivät halua valloittaa maailmaa😂?! Joku suositteli minulle suklaaminttua kahviin. Eipä ole tullut vielä kokeiltua. Teehen minttu sopii varmasti hyvin!
PoistaNo siellä on ollut Intoa, tarmoa ja voimaa! Melkoinen juuripaakku ja sitkeästi mintun juuret ovat kehää kiertäneet ennen ulostuloa! Minulla sama homma edessä! Ja komeat liljan sipulit! Sitten joskus kun myyt 'Marhan' -liljaa, haluaisin ostaa! Liljojen jakoa riittää ja innokkaita useimmat ovat lisääntymään! Projekteja pihalla riittää 💚
VastaaPoistaTarkoitatko nyt minttua vai minua😂?! Mintulla niitä ainakin tuntui olleen menneinä vuosina, kun on jaksanut tuollaisen paakun rakentaa juuristaan. No nytpä saa aloittaa touhun taas alusta.
PoistaJos vielä tälle kesälle jaksan noita liljakasvustoja kaivaa, niin pidän sinut mielessä 'Marhan'ien kohdalla. Niitä pitäisi kyllä välillä nostaa ylös ja harventaa. Liljat ovat kyllä suurin osa aika hanakoita lisääntymään😄Projekteja tosiaan riittää, mutta nyt tuntuu, että minäkin olen saanut jotain jopa aikaiseksi!
No olipa mintun juurakolla kokoa. Mintut ovat ihanan makuisia ja niistä on hyvin moneksi. Harmi vain on niiden kova leviäminen. Minulle kävi mintun kanssa köpelösti muutama vuosi sitten, kun siirsin sen pohjattomaan ämpäriin. Se alkoi jostain syystä juroa tosi pahasti ja edes ämpärin poistokaan ei saanut sitä enää tointumaan. Tänä keväänä kylvin sitten kasvilaatikkoon minttua, mutta se on kasvanut todella huonosti. Outoa.
VastaaPoistaKauniit liljat.
Oho, onpa tosiaan outoa, että minttu noin kiukuttelee. Yleensä sitä ei hillitse eikä tapa mikään. Mutta eipä näitä kasvien oikkuja aina tiedä😟
PoistaMinttu on näyttänyt todellisen luonteensa minullekin. Se valtasi koko yrttilaatikon, vei tilan multa kasveilta. Siirsin suuren osan siitä huonoon ja kuivaan paikkaan ja eikös se siinäkin leviä ja kukoista.
VastaaPoistaMinttu osaa olla kyllä melkoinen riesa väärässä paikassa. Olen itsekin joskus istuttanut sen samoin seurauksin kasvulavaan🙁
Poista