Marraskuuta pidetään pimeänä, harmaana ja ankeana kuukautena. Ja niinhän yleensä onkin. Mutta luontoäiti päätti osoittaa, että se voi olla myös jotain muuta, ja pisti niin sanotusti valot päälle. Minä nautin näistä muutamista aurinkoisista marraskuun päivistä ja suorastaan hullaannuin taas tästä syksyn ihanasta valosta, joka leikitteli puutarhan kasveilla. Ja vaikka vähän siivosinkin kukkapenkkejä, jotka ovat meillä ihan ulko-oven edessä ja etupihalla, takapihalta löytyy paljon pystyssä törröttäviä perennan varsia. Yksi syy siihen on se, että kerään siemeniä omista kasveistani.
Puutarhavajan nurkalla kasvava kallionauhus oli tehnyt hauskoja hahtuvapallojaan, jotka näyttivät suorastaan hehkuvan auringossa. Tämä näky sai minut hakemaan kameran sisältä. Sen hetken valo oli vain yksinkertaisesti liian upea hukattavaksi.
Samassa vajapenkissä kasvavat myös punatähkät, joilla on hieman erilaiset tupsut siemenkodissaan. Taustalla näkyy punahattujen siemenkartioita.
Auringonvalo siilautui kauniisti myös siniheinä 'Heidezwerg'in kukintohuiskiloiden läpi. Tämä lajike kasvaa vain noin 40-60 cm korkeaksi eli se on tosi kompaktin kokoinen.
Koreaniiso 'Liquorice White' on valloittanut minun liljapenkkiäni siementaimillaan, joita on putkahdellut pitkin kesää sinne tänne. Mutta se on ihan mukava valloittaja, koska se on todella helppo nyppiä pois kohdasta, johon se ei ole tervetullut. Pörriäiset rakastavat iisoja, ja minä myös. Puutarhassa kuljeskellessa käyn aina niitä sivelemässä ja nuuhkimassa. Niiden tuoksu on hyvin aromaattinen ja anismainen, koreaniisolla jopa lakritsimainen. Siementen keräilykin niistä on tuoksuvaa puuhaa!
Kasvatin siemenestä punahattu 'Green Twister'iä ja sain nähdä jopa yhden kukan. Tämä toinen ei oikein kunnolla ehtinyt kukkia, mutta näköjään se ehti tehdä kauniin siemenpalleron.
Pergolassa kiipeilevä siemenestä kasvattamani mantsuriankärhö on kuin morsian pörröpuuhkassaan. Sitä ihailin pitkän aikaa auringon valossa. Näytti aivan siltä kuin se olisi ollut uudelleen kukassa. Sen ruskeat siemenkodat olivat kuin pieniä kukkia. Lisää siemeniä olisi kovasti tarjolla.
![]() |
| Mantsuriankärhö. |
Varjo- ja marhanliljoilla on vekkulit siemenkodat, jotka kääntyvät siemenvaiheessa ylöspäin, vaikka alunperin kukka roikkuu alaspäin.
Rentoukonhattu kukki kesällä todella runsaasti, mikä näkyy siemenkotien määrästä.
Harmaamalvikki (nykyinen harmaamalva) on varsinainen supersiementäjä. En millään haluaisi leikata sen siemenkotia pois, kun se on mielestäni niin koristeellinen kukittuaankin. Ja siitä maksan kovaa hintaa. Sen pikkutaimia löytyy joka puolelta. Ne kasvattavat jo pieninä melkoisen paalujuuren, jonka kitkemisessä tarvitaan vähintään dynamiittia.
Jotkut kasvit muuttuvat kukittuaan aika pelottavan näköisiksi. Yksi tällainen kasvi on maariankello. Sen siemenkodat näyttävät ihan vihaisilta. Ja siltä ne tuntuvatkin. Siementen keräämisessä täytyy käyttää suojavälineitä, muuten sormet ovat täynnä karheista siemenkodista irronneita pikkuruisia piikkejä.
![]() |
| Maariankellon siemenkotia ja siemeniä. |
Lilium regale eli kuningaslilja on hyvin tuottelias siementen suhteen. Sillä on mahtavat pinot siemeniä pitkulaisissa siemenkodisaan. Tällaisia pehmeitä, isoja siemeniä on mukava keräillä talteen. Osan annan aina tippua kasvien juurelle.
Enkeliperhoangervo on kaunis ja siro kesällä kukkiessaan, mutta hyvin kauniit ovat sen siemenkodatkin.
Sinipiikkiputki on myös näitä pisteliäämpiä tapauksia. Sen siementupsukat ovat hyvin piikkisiä ja tarttuvia. Helpommalla pääsisi, kun antaisi kukkien kuivua jossain paperipussissa ja antaa siementen irrota omia aikojaan, mutta kun ne vievät silloin paljon enemmän tilaa.
Aloitin tarinani pörröisillä palloilla, joten lienee sopivaa päättääkin juttuni sellaisiin. Tämän syksyn uusi alehankintani pursuasteri 'Starshine' oli tehnyt söpöjä siemenpalleroita, joita keräsin talteen. Vähän sillä ajatuksella, että jos äitikasvi ei ehdi kunnolla juurtua eikä selviä talvesta, on minulla siemeniä varalla. Ovathan nuo nyt suloisia, kuin beigejä pajunkissoja😄
















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!