Olohuoneen posliinikukkien kylpyläpäivä

Vapaapäivälleni oli ennustettu vesisadetta, joten en edes ajatellut lähteä puutarhahommiin, vaikka semmoisiakin olisi vielä ollut rästissä. Tosin se sade jäikin sitten aika vähiin, ja olisin ihan hyvin voinut mennä ulos. Mutta tulipahan tehtyä yksi minua pitkään vaivannut talkoo sisällä. Otin nimittäin työn alle olohuoneen ikkunalla kasvavat posliinikukat, jotka olivat jo pitkään kaivanneet muutakin hoitoa kuin vain kastelua, joka sekin tuppaa minulta välillä unohtumaan turhan pitkäksi aikaa. poslarit olivat raukat ihan pölyisiä ja osa vähän nuupahtaneitakin. Koska meillä on suihkutilat vain kellarissa, posliinikukkien kylpyläksi valikoitui keittiön tiskiallas, koska en todellakaan jaksa raahata tällaista kasvimäärää alas kellariin suihkuun ja taas takaisin.

Hommasta muodostuikin aika humoristinen, kun yritin mahduttaa isot ja jäykkävartiset poslarit kohtuullisen pieneen tiskialtaaseen. Onneksi isomman altaan vieressä on myös pieni kaatoallas, johon kasvin ruukun saa mukavasti aseteltua lehtien puunauksen ajaksi. Aloitin pesut Hoya surigaoensisista ja  mielessä kävi kyllä ajatus, että pitäisiköhän minun luopua näistä suurikoisimmista hoyista, kun niiden huolto on meidän ahtaissa tiloissamme aika hankalaa. Mutta sain kuin sainkin sen lehdet huuhdeltua ilman isompia vaurioita ja kasvupohjankin kasteltua kunnolla. Pesun jälkeen annoin sen hetken valutella liikoja vesiä pois ruukustaan ja nostin sen sitten lattialle levitetyn lakanan päälle kuivahtamaan.

Hoya surigaoensis pesun jälkeen.

Hoya obovata on toinen iso posliinikukka olohuoneen ikkunalla. Sen pesu oli vieläkin haastavampaa kuin H. surigaoensisin, koska sillä on vieläkin jäykempi varsi. Tässä hommassa pari apukättä olisivat olleet tarpeen. En voinut nostaa edes ruukkua pois altaasta saadakseni vartta suoremmaksi ja lehtiä helpommin pestyä, koska silloin jäykkä varsi yritti heti kipata ruukun. Obovata onkin kituuttanut pikkuruisessa ruukussaan jo ihan liian pitkään, joten vaihdoin sille astetta isomman ruukunkin samassa rytäkässä. 

Kahden ensimmäisen hankalan tapauksen jälkeen oli suorastaan ilo pyöritellä näitä pienempiä kasveja hanan alla. Hoya wayetiit (tavallinen kokovihreä ja vaaleakeskustainen inner variegated) mahtuivat hyvin yhteiskylvetykseen.

Hoya carnosa inner variegated on yksi lempiposliinikukistani, mutta valitettavasti myös ripsiäiset pitävät siitä kovasti. Se on jännä juttu, koska tavallinen vihreälehtinen isoposliinikukka (Hoya carnosa) ei tunnu niitä kuitenkaan kiinnostavan. Ehkä variegataversiolla on ohuemmat ja makoisammat lehdet?

Hoya australis 'Lisa' on melkein kuin minun nimikkokasvini, ja myös aivan ihastuttava väritykseltään. Tämä yksilö on jo toinen yritys kyseisen kasvin kanssa. Ensimmäisen 'Lisa'ni ripsiäiset tuhosivat. Tähän väliin täytyy muuten todeta, että tilasin taas Tarhurinavusta ripsiäispetopunkkeja ja kesärikkaluteita, ja sain ripsiäisten määrän romahtamaan selvästi. Edelleen niitä joistain yksittäisistä kasveista löytyy, mutta hyvin vähän. Alan vahvasti uskoa, että torjuntaötököistä tosiaan on apua.

Tässä koko olohuoneen posliinikukkapesue lakanan päällä kuivumassa keittiön lattialla. Hoya kerrii, Hoya carnosa outer variegated ja Hoya macrophylla 'Snow Queen' jäivät erikseen esittelemättä. Tämän joukkion irrottelu tuistaan, kuuraaminen, takaisin tukiinsa vääntäminen ja olohuoneen ikkunan pesu sisäpuolelta vei minulta lähemmäs kolme tuntia. Ja tietysti oli vielä kasvien paikoilleen asettelu. Joku voisi ajatella, että ihan hullun hommaa, mutta minusta kaikki kasvien kanssa touhuaminen on silkkaa lepoa pääkopalle.

Pestyt ja trimmatut posliinikukat pääsivät takaisin olohuoneen ikkunalle. Yllättävän vähän katkesi lehtiä, vaikka hiukan väkivaltaakin tarvittiin kasvien irrottelussa ja takaisin tukiin vääntäessä. Muutamia varsia oli pakko katkaista, koska tuet alkoivat käydä jo liian pieniksi. Pistokkaat pääsivät hikilatikkoon juurtumaan. 

Ikkunassa roikkuviin lamppuihin vaihdoin vähän aikaa sitten Superluxit, kun kukkalampuista alkoivat ledit vedellä viimeisiään. Enemmän valoa poslarit varmasti kaipaisivat, kun ovat kasvaneet niin isoiksi, ettei valo yllä enää kaikille. Mutta en haluaisi millään luopua noista roikkuvista valaisimistani.

Kerronpa vielä pienen loppukevennyksen. Tässä yhtenä päivänä minun vielä ollessani töissä meillä oli poikennut taas joku kaupustelija, joka oli oman myyntipuheensa päätteeksi kysynyt mieheltäni, että asuuko meillä kenties joku hortonomi. Nuorimies oli ihmetellyt kasvivalojen määrää ikkunoissa😅