Näyttelypuisto on vastapäätä taimistoa. Jo niiden välistä tietä parkkipaikalta sinne kävellessämme bongasimme monta ihanuutta. Valitettavasti päivä oli aika pilvisen harmaa ja sateinen, varsinkin näyttelypuistoa kiertäessämme. Valokuvistakin tuli aika tummia, eikä kaikki tunnelmat oikein välity kameran linssin kautta. Mutta jo tässä kävellessämme huokailimme ihastuksesta. Kasvien sommittelu on tehty ajatuksella ja lopputulos on todella harmoninen ja kaunis. Värien ja muotojen vaihtelu on tehty taiten.
Jo heti tässä istutusryhmässä tuli vastaan kasvi, jota olen Mallalla ja muidenkin puutarhoissa ihaillut eli kameleonttilehti. Sitä oli myymälässä yksi kappale jäljellä, ja otin sen selkeänä merkkinä siitä, että minun piti ostaa se. Kameleonttilehti on matala, suikertava maanpeittokasvi, jolla on hienon moniväriset lehdet. Saa nähdä kuinka se meillä selviää talvesta. Taas yksi kasvi, joka pitäisi kai mieluummin talvettaa kellarissa.
Samaisessa istutusryhmässä näyttelypuiston puolella oli tällainen varsin maukas kohta, jossa syyshohdekukka 'Siesta' ja tarhapunahattu 'Delicious Candy' näyttivät kovin nätiltä happomarjan kainalossa. Mikä värikombo! Tuota syyshohdekukkaa ostin myös kotiin. Tykkäsin siitä, että se noin matala.
![]() |
| Tyrni 'Hikul' näytti vekkulilta. |
Vähän matkan päästä löytyi lisää syyskukkijoita. Loistopäivänhattu 'Goldsturm' ja päivänsilmä 'Bleeding Hearts' hehkuivat kilpaa.
![]() |
| Minun suosikkini päivänsilmä 'Bleeding Hearts', jota löytyy meidänkin pihasta. |
Välillä täytyi vähän väistellä robottiruohonleikkuria, joka mönki nurmikkoa ristiin rastiin. Nurmikko olikin säntillisessä kunnossa. Kaarevissa penkeissä perennat näkyivät hyvin kauempaakin katseltuna.
![]() |
| Tarhapunahattu 'Green Twister'. Hieman pörheämpänä kuin oma yksilöni kotipihassa😂 |
![]() |
| Pallohortensia 'Pink Annabelle' ja idänliljat. Taustalta kurkistelee myös valkotähkä 'Floristan Weiss'. Nimikyltissä luki tosiaan valkotähkä. |
![]() |
| Nuokkuluppio näytti vähän uitetun koiran hännältä, mutta nätti se oli silti. |
Tämä purppuraheisiangervojen ja kallionauhuksen yhdistelmä hiveli silmää. Kuusi komppasi nauhuksen lehtien vihreää hienosti. Kuvasin istutuksen molemmilta puolilta.
Pohjanrantakukka ja tarhaviinikärhö 'Emilia Plater' olivat hyvin sopusointuinen pariskunta. Rantakukka oli hyvin edustettuna näyttelypuutarhassa, ja se onkin todella näyttävä loppukesän väriläiskä. Sitä löytyy myös vaaleanpunaisena versiona.
Vesiaihe oli toiselta reunalta ympäröity lyhtykoisoilla, jotka olivat täynnä noita söpöjä oransseja pikku lyhtyjä. Todella herkullinen väriyhdistelmä tuo lehtien raikas vihreä ja pirteä oranssi. Minulla pitäisi olla kotipihassakin lyhtykoiso jossain, jos ei se ole hukkunut rikkaruohoihin. Se on niin leviävää sorttia, etten ole uskaltanut laittaa sitä parempaan paikkaan.
![]() |
| Toisessa vesiaiheessa lorisi pikkuinen puro, joka laski liuskekivillä ympäröityyn lummelampeen. |
![]() |
| Sulkapiiska 'Blue Spire'. Omani on aika mini tähän verrattuna. |
Marjapihlaja 'Burka' oli mielenkiintoinen tuttavuus tummanpunaisine marjoineen. Pilvinen ilma sai sen näyttämään kuvissa synkemmältä kuin se oikeasti oli. Mutta olivathan nuo marjat komean värisiä. Marjapihlaja on kotipihlajan, saksanpihlajan ja puna-aronian risteytys. Sen marjat maistuvat makeahkolta aronialta. Se on hyvin kompaktin kokoinen, sillä se kasvaa vain 2-3 metriä korkeaksi ja leveyttä sille tulee metristä puoleentoista metriin. Nämä tiedot luin taimiston puolelta kasvin hintaplakaatista.
![]() |
| Marjapihlaja 'Burka'. |
![]() |
| Ihastuttava kesäkukkaistutus. |
![]() |
| Happomarjat 'Dart's Red Lady' ja 'Ruby Star'. |
Näyttelypuistoa kiertäessämme sade yritti koko ajan hätyytellä pienillä ripsauksilla. Lopulta se yltyi sen verran, että päätimme käydä pitämässä sadetta Viljamin vintillä, joka on taimiston toisella reunalla sijaitsevan vanhan navetan parvelle rakennettu kahvila. Siellä olikin vastassa aina yhtä aurinkoinen Piku, jolta ostimme kahvit sekä vähän suolaista ja makeaa.
![]() |
| Maalaiskahvila Viljamin Vintti. |
Kahviteltuamme ulkona yritti jo vähän aurinkokin välillä kurkistella pilvien takaa. Veimme sateensuojat takaisin autoon ja jatkoimme varsinaisen taimiston katsastamista. Taimistokierroksen saimme tehdä ilman sateen hätyyttelyä, vaikka tummia pilviä taivaalla vielä olikin.
![]() |
| Heisiangervoja. |
Taimistolla kasvit ovat siististi omissa ryhmissään ja niissä on hyvät tiedot kunkin kasvin vaatimuksista, kestävyydestä ja koosta. Näyttelypuiston puolella juttelimme puutarhurin kanssa, että puisto varmasti lisää ostohalukkuutta. Hän myönsi tämän naurahtaen ja sanoi, että kun taimistolla käyneet ihmiset tulevat vasta ostosten jälkeen puiston puolelle, aika moni palaa vielä taimistolle hakemaan jonkin puistossa näkemänsä kasvin. Hän sanoi, että me toimimme juuri oikein päin, kun tulimme ensin katsastamaan näyttelypuiston. Samoin taimiston järjestelmällisesti sijoitellut kasvit ja hyvät tietolappuset niiden kohdalla lisäävät taatusti ostohalukkuutta. Samoin kasvien vertailu käy näppärästi, kun jokaista ei tarvitse googlailla erikseen. Minusta kasvitietoa on mukava lueskella, vaikkei kyseistä kasvia olisi edes ostamassa.
Näyttelypuistossa ja taimistolla ihmettelin kuinka vanhaa kunnon pensashanhikkia löytyy nykyään jos jonkin värisellä kukalla varustettuna. Kuvissa ylhäällä 'Glamour Girl' ja 'Mango Tango'. Alhaalla 'Lemon Merengue' ja 'Lovely Pink'. Myös valkoista löytyy ja tietysti sitä perinteistä kullankeltaisin kukin.
Havupuolella oli hauska katsella erilaisia neulaskavereita. Jos ei täältä löydy sopivaa havukasvia, niin johan on ihme. Kuvasta muuten näkee, että olivathan nuo pilvet vielä aika hurjan näköisiä tässäkin vaiheessa. Mutta onneksi niistä ei enää tullut vettä. Havut katsastettuamme suuntasimme kassalle. Kyllähän sitä toisen yhtä puutarhahullun ihmisen kanssa sai helposti monta tuntia tällaisessa kohteessa vierähtämään. Taas kerran täytyy todeta, että on ihanaa, kun on olemassa tällaisia puutarhaystäviä❤️
































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!