21 kesäkuuta 2026

Mitä niistä orvokkien siemenkasvateista tulikaan?

Jos joku vielä muistaa, minä olin tammikuussa opintomatkalla. Eli aloin elämäni ensimmäistä kertaa esikasvattaa orvokkeja siemenestä. Niiden kylvöstä ja koulimisesta voit lukea muistin virkistykseksi täältä.

Mielestäni orvokkien kasvatus sujui aika mallikelpoisesti, enkä törmännyt mihinkään isompaan ongelmaan. Vein ensimmäiset testikappaleet orvokkien pikkutaimista lämmittämättömään kasvihuoneeseen jo 9.3. ja lopulta 23.3. kaikki orvokin taimet olivat siellä. Olin suorastaan hämmentynyt kuinka hyvin pienet taimet kylmää sietivät. Viileässä taimien kasvu oli aika hidasta, mikä oli tietysti ihan odotettavissa, mutta taimista tuli kestäviä. Eikä minulla ollut kiire saada niitä mihinkään, kunhan kasvattelin ja kokeilin. Ensimmäiset kukat aukesivat tuokokuun puolen välin tienoilla.

Ja mitä niistä kukista sitten tulikaan?

Sarviorvokki 'Arkwright's Ruby'. Kuva Impectan sivuilta.

Otetaan ensin käsittelyyn sarviorvokki (Viola cornuta) 'Arkwright's Ruby', josta referenssikuvana lainaus Impectan sivuilta yllä.


Sitten yksi minun villi pöheikköni, joka siemenistä kasvoi. No joo, onhan siellä muutama ihan oikeankin näköinen yksilö, mutta melkoista sillisalaattia. Värimaailma noissa keltaisemmissakin on minun silmääni ihan ok, mutta hieman turhan levottamasti on värit huiskittu terälehtiin. 


Tämä yksilö on todella kaunis.



Osa kukista oli kovin kylmään punaiseen kallellaan. Se ei minua kovasti miellyttänyt. Mutta tuo etemmainen oranssinkeltainen on nätti. Tässä kuvassa orvokit olivat sateelta suojassa harson alla lavassa.

Tässä ollaan melkein oikean värisinä kaikki.


Entäs se toinen orvokkikokelas sitten? 


Tarhaorvokki 'Spanish Eye's'. Kuva Impectan sivuilta.

Tarhaorvokki (Viola x wittrockiana) 'Spanish Eye's' näytti kuvassa kauniin sinivioletilta. Ja mitäs minä tunnettu valkoisten kukkien ystävä niistä sainkaan? No suurimmaksi osaksi valkoisia orvokkeja pienellä violetinsinisellä keskustalla. Olisi ehkä kannattanut ennen siementen ostamista goolailla hiukan enemmän. Valkoisempiakin versioita netin kuvissa näkyy.


Eivät nämä nyt ihan samalta näytä kuin Impectan kuvassa.


Tässä on nätti kombo, jossa nuo valkoisetkin menevät joukossa.
Oletin kaikkien olevan noiden takimmaisten värisiä. Isommalla tummalla alueella keskellä.


Hurmaavan sekalaista sakkia.

Onneksi en nyt kuitenkaan ollut kasvattamassa näitä mihinkään tiettyyn tarkoitukseen, että värillä olisi oikeasti ollut väliä. Joka kerta, kun kuljen näiden vaaleiden orvokkien ohi, minua suorastaan hymyilyttää. Onko universumi päättänyt alkaa siedättää minua valkoisiin kukkiin?!


Orvokkien pikkutaimet kasvihuoneessa 11.3.26


Semmoinen kasvatustarina tällä kertaa😄Olisi mukava kuulla kuinka omat orvokinkasvatuksesi ovat sujuneet?


14 kommenttia:

  1. Tuli noista kummastakin kyllä tosi hurmaavat värikimarat! Tuokin on niin totta, että aina myyjän kuva ei ole todenmukainen – lajike tai muoto tms. saattaa ollakin aika vaihteleva.
    En nyt muista, olenko ikinä kasvattanut orvokkia siemenestä. Enpä juuri esikasvata, kun reissaan kahden kodon väliä etenkin keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoiset värikimarat tosiaan😄Netin kuviin pitää aina suhtautua hieman varauksella. Mutta nämä olivat ihan hetken mielijohteen ostoksia, kun halvalla sai, joten tässä ei isoa vahinkoa syntynyt. Ja jos tällaista kukkatulvaa saan, en valita!
      Esikasvatusaikaan pitää kyllä melkein istua pikkutaimien vierellä, joten sinun kahden kodin taktiikalla se on aika vaikeaa🫣

      Poista
  2. Samantapaisia kokemuksia. Viime vuonna sain ihan sellaisia Sangrioita kuin pussin kyljessä oli, mutta tämän vuoden rimpsureunaiset Rococo Rufflesit ovat mitä sattuu. Useimmissa ei ole rimpsuja ollenkaan. Kaikissa on keltaista ja lilaa, mutta eri yhdistelminä. Kauniita silti, ja yllätyksellisyys tuo siemenestä kasvattamiseen oman hauskuutensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenkasvatuksiin täytyy aina suhtautua vähemmän ryppyotsaisesti, kun välillä saa melko mielenkiintoisiakin lopputuloksia😄
      Vai että Rufflesit unohtivat rimpsunsakin, no johan on!

      Poista
  3. No juu...samoihin aikoihin taidettiin kylvää. Itse kylvin rimpsureuna orvokkeja. Jossain vaiheessa käytin kääntäjää koska siemenet ovat Puolasta. No luki että ovat kaksivuotisia. Siinä kohtaa ajattelin heivata koko kylvöksen johonkin kukkapenkin nurkkaan. En sitä kuitenkaan tehnyt ja ovat edelleen taimikennossa. Nuppuja on alkanut kuitenkin tulla ja totesin että nyt istutan ne johonkin isompaan purkkiin jotta saavat voimaa kasvaa.
    Sekavärisiä rimpsureunoja pitäisi tulla eli ei tule mitään väripettymyksiä niinkuin sinulla.
    Pussien kuvat ovat kyllä vähän miten sattuu ja siemenetkin usein. Kauniita ovat kuitenkin orvokkisi. Olen joskus miettinyt kun kukat pölyttyvät ristiin että miten sellaisista siemeniä kerätään ja oletetaan että niistä tulee saman värisiä kuin emokasvi. En ole niin vihkiytynyt asiaan että tietäisin miten siementen viljely toimii.
    Toivon nyt että omat orvokkini kukkisivat enemmän syksyllä .
    Hyvää kesää !
    -Eeva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin orvokit joutuivat olemaan vähän liian kauan pienissä astioissa (osa on niissä edelleen). Kiva, että sinullakin on jo nuppuja näkyvissä. Pian saat toivottavasti nauttia rimpsureunojen kukkaloistosta!
      Siemenkasvatus on aina vähän arpapeliä, mutta se tuo oman lisämausteensa. En tiedä minäkään kuinka nämä tietyt lajikkeet saadaan siementen tuotannossa pysymään puhtaina ilman ristipölytystä, se on jännä juttu.
      Minä taidan kohta leikata omani alas, kun ovat kasvaneet kauheiksi puskiksi ja jään odottamaan toista kukintaa...
      Mukavaa kesää sinulle myös!

      Poista
  4. Onnistuit siinä mielessä, että siemenistä kasvoi runsas joukko kukkivia kaunottaria. 'Arkwright's Ruby'n värimaailma on hieno, vaikka ei kovin tasainen olekaan. 'Spanish Eye's' on taasen kuvaan nähden turhan pliisu. Noiden suhteen on näemmä asennoiduttava siten, että kaiken on kelvattava. Takuuvarma kun ei voi olla, että saa toivomaansa ja tilaamaansa.
    En ole kasvattanut orvokkeja. Aika vähän muitakaan perinteisiä kesäkukkia. Asiaan voisi paneutua syvemminkin, sillä kesäkukkiin saa menemään euron jos toisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikki kukkiva kelpaa minulle kyllä. Jopa valkoisena! Tämä oli lähinnä kokeilua ja tutustumista orvokkien sielunmaisemiin. Kivoja kasvatettavia olivat, ei varmaankaan jää vain tähän yhteen kertaan. 'Spanish Eyes' (näköjään tullut noita heittopilkkuja tekstissä vähän vääräänkin kohtaan😅) on tosiaan aika pliisu. Olisin kaivannut enemmän tuota vaaleaa lilaa pohjaväriin!
      Minä kasvatin tänä vuonna niin paljon erilaisia kesäkukkia, että olen ollut niiden kanssa ihan purjeessa, kun en ole ajoissa ehtinyt niitä ruukutella isompiin purkkeihin tai laittaa maahan...

      Poista
  5. Suuri ilo oli, että sait orvokit kasvamaan ja kukkimaan! Sinä ilmeisesti olet ollut valkoisen värin siedätyksessä, kuten minä aikanaan keltaisen värin. Kaikki mitä kylvin (melkein), oli keltaisia ja nyt siedätys on toisaalta tehnyt tehtävänsäkin. Upeat orvokit kuitenkin ja terveet taimet, värikimaraa riittää! Itse en ole aikoihin kasvattanut orvokkeja...muuta kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmä on jo tottunut noihin valkoisiin orvokeihin😂Vallan elinvoimaisia kasveja niistä talven pikku rimpuloista sitten lopulta kasvoi!

      Poista
  6. No ei tullut täysin samanlaisia mitä piti mutta hurmaavia sävyjä kuitenkin. Oikeastaan nuo pienemmät tummat keskustat tekevät noille valkoisille aika hauskat ilmeet. Vähän myrtsejä kyllä osa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia tuli kuitenkin runsaasti, joten ei passaa valittaa😉

      Poista
  7. Hyvä kysymys, niin kuin nykyään niin monesti sanotaan. Siis miten orvokkien kasvatus onnistui. Ensimmäisen kerran yritin kasvattaa orvokkeja ja yksi taimi on tuloksena. Mutta onneksi orvokkeja ilmestyy sinne tänne joistakin vanhoista siemenistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kylläpäs sinulla huonosti orvokit itivät🤔Välillä siemenkasvatus ei onnistu ollenkaan, vaikka kuinka toimisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan!

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!