Koska esittelen täällä auliisti kaikki vähemmänkin onnistuneet kasvatukseni ja kokeiluni, kerrotaan nyt tämäkin pikku episodi kasvirintamalla. Valitan osan kuvien huonoa laatua. Niitä ei ollut missään kohtaa tarkoitus esitellä julkisesti, mutta tässä sitä ollaan. Joten olkaapa hyvät...
![]() |
| Viime kesän malabarinpinaatti 'Rubra' kasvihuoneessa 3.8.26 |
Viime kesänä kasvatin elämäni ensimmäistä kertaa malabarinpinaattia puutarhaystäväni Mallan antamista taimista. Kaikki meni hienosti, ne kasvoivat hyvin ja ihastuin kasviin kovasti. Tämä punaversoinen 'Rubra' oli varsin kaunis. Minulla se oli lähinnä koristekasvina, vaikka se onkin ihan syötävä. Sen rapeita lehtiä voi käyttää pinaatin tapaan. Myös nuoria versoja voi käyttää. Johonkin ruokaan taisin sitä kokeilla, mutta en kyllä muista mihin. Todennäköisesti johonkin pannulla paistettuun kasvissötkötykseen, joita minulla on tapana harrastaa.
![]() |
| 19.9.26 |
Syyskesällä odotin sen siementen kypsymistä, ja sainkin kerättyä omista kasveistani niitä jonkin verran talteen. Säilytin niitä suodatinpussissa talven yli.

Tässä keväällä kaivoin siemenet sitten esiin ja ajattelin alkaa kasvattaa niistä uusia taimia. Ohjeiden mukaan laitoin siemenet likoamaan. Ihmettelin kovin liotusveden muuttuessa kauniin punaiseksi, mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan, onhan kasvin nimessäkin sana rubra. Liotuksen jälkeen siirsin siemenet kostean talouspaperin väliin odottamaan jatkoa ja unohdin ne autuaasti pariksi päiväksi. Muistaessani siemenet kaivoin ne esiin paperin sisältä ja ihmetys oli taasen suuri. Siemenet olivat kasvattaneet ympärilleen homehunnun. Mysteeri selvisi, kun aloin käsitellä siemeniä. Kun otin yhden siemenen sormieni väliin, se liiskaantui ja sisältä ponnahti pieni kova pallo. Sieltähän se varsinainen siemen vasta putkahti. Kyllä minua nauratti ja vähän nolottikin. Olin liotellut vielä hedelmälihan sisällä olevia siemeniä into piukassa ja saanut aikaiseksi homehtuneita pehmeitä hötöjä. Hihitellen puristelin kaikki loputkin siemenet esiin, putsasin ne hedelmälihasta ja työnsin multaan.
Malabarinpinaatti kaipaisi itämiseen aika korkeaa lämpöä, jopa +25-30°C. Lattialämmitys kuistillakin oli jo aika pienellä, joten niin lämmintä paikkaa kotoa oli vaikea löytää. Mallalta sain vinkin, että hän pitää lämpöä tarvitsevia kylvöksiään ilmalämpöpumpun alla. No, minäpä tein sitten samoin. Tosin en ruukkua nyt kovin lähelle pumppua saanut. Voin kuvitella mieheni ihmettelyä, kun häntä vastapäätä pöydässä nökötti aamulla multaruukku. Sentään kyllä vain yksi!
20.3. kylvetyt siemenet heräsivät 29.3. Tai pitäisikö sanoa siemen, koska vain yksi rohkea alkoi pungertaa pinnalle. Ja yhdeksästä siemenestä juurikin se keskimmäinen. Ehkäpä ruukun keskellä oli se lämpimin paikka! Jos olisin liottanut pelkkiä siemeniä ilman sitä suojaavaa hedelmälihaa, olisikohan itävyysprosentti ollut parempi?! Ehkäpä.
![]() |
| 30.3.26 |
![]() |
| 3.4.26 edelleen yksin. |








No hyvä että yksikin iti. :)
VastaaPoistaMinulla käy usein niin että kun kylvän sisällä jotakin niin itää yksi tai kaksi.
Kun siirrän purkit kasvihuoneeseen niin yllättäen sieltä alkaakin itää lisää.
Ehkä se valo ja kun välillä voi olla kuumaakin herättää joitakin siemeniä.
En tiedä,vähän henkimaailman hommia nämä kylvöt ja kasvatukset tuntuu välillä olevan. Oma tapauksensa on minun tämän kevään kannan idötys .Siinähän liotetaan kuumassa vedessä ja hiotaan hiekkapaperilla ja tehdään sitä sun tätä.
Itävyys oli tänä keväänä huono eli en tiedä olinko ottanut siemenet vähän liian aikaisin talteen. No yhtäkaikki kymmenisen kannan tainta on kasvamassa.
Onnea kylvöille ja kasvatukselle!
-Eeva-
Onpa hauska tarina. Onneksi yksi iti :-)
VastaaPoista