Enkelinsiipeni tarina

Puutarhassa ei selvästikään ole vielä minun mielestäni tarpeeksi tapahtumia, koska mielenkiintoni on suuntautunut edelleen kovasti huonekasvieni kanssa touhuamiseen. Tällä kertaa leikkikavereinani ovat olleet ihanaiset enkelinsiivet eli korallibegoniat.

En muista olenko täällä blogissani kertonut oman enkelinsiipeni tarinaa, mutta ei kai se haittaa vaikka olisinkin. Enkelinsiipeni alku on kotoisin Yläneeltä vanhasta maatalosta, jossa kävin paikallisella jäsenkorjaajalla ollessani vierailulla ystävien luona heidän kesämökillään. Kokemus oli aivan kertakaikkisen upea. Sain todella asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista perinnehoitoa kuivakuppauksineen ihanassa ympäristössä. Puolivilli pihapiiri oli täynnä kauniita kasveja, perennoja ja luonnonkukkia sulassa sovussa, ja myös sisällä oli viherkasveja. Näitä enkelinsiipiä hoitajallani oli sekä sisällä että ulkona sidottuina yhteen kasvamaan ylöspäin hauskoina palmuina. Koska kasveja oli niin paljon, uskaltauduin varovasti kysymään josko voisin ostaa/saada pienen pistokkaan. Siinä samassa emäntä katosi johonkin ja palasi mukanaan ruukullinen enkelinsiipeä, jonka hän lykkäsi minulle. Hän sanoi niitä olevan itsellään ihan tarpeeksi ja kehotti vain ottamaan kasvin vastaan ilman sen isompia kiitoksia taikka maksuja. Hieman hämmentyneenä moisesta ystävällisyydestä tein työtä käskettyä. Minut siis korjattiin sekä sisäisesti että ulkoisesti, ja sain vielä oman suojelusenkelin kotimatkalle mukaan. Ei kai ihminen voi paljoa enempää toivoa.

Enkelinsiiven eli korallibegonian (Begonia corallina) kantalaji on kotoisin Brasiliasta. Sitä on jalostettu paljon, ja tunnetuin lajike lienee 'Luzerna', jota omanikin epäilen olevan. Sen alkuperäinen nimi on ollut Begonia 'Corallina de Lucerna', myös muotoa 'Lucerne' näkee. Sen on jalostanut sveitsiläinen tohtori Wettstein Lucernessa vuonna 1892.

Enkelinsiipi on melko nopeakasvuinen ja voi kasvaa jopa kaksimetriseksi. Sillä on upeat valkopilkkuiset ja taustapuoleltaan vahvan punaiset lehdet, jotka voivat kasvaa melko kookkaiksi. Oma isoin enkelinsiipeni oli jossain kohtaa minun mittaiseni (olen 168 cm pitkä), ja sillä on tälläkin hetkellä mittaa reilusti yli metrin. Sen suurimmat lehdet ovat hieman yli 30 senttisiä. Lehtien muotoa kun katsoo, niin ei ole vaikea arvata mistä kasvin kansanomainen nimi on saanut innoituksensa. 

Enkelilläni on kokoonsa nähden pieni saviruukku, joka on vain noin 15 cm halkaisijaltaan. Siksi sillä onkin vaikeuksia pysyä pystyssä bambukaareensa tuettuna. Kasvupohjana kaikilla enkelinsiivilläni on lecasoralla tai perliitillä kevennetty multa. Annan kasvupohjan kuivahtaa pinnalta ennen seuraavaa kastelua. Oman kokemukseni mukaan enkelinsiivet tarvitsevat aika runsaasti vettä, mutta se ei saa jäädä alusvadille seisomaan, koska se saa enkelinsiiven herkästi kellastuttamaan ja pudottamaan lehtiään.

Uudet lehdet ovat hauskasti hieman punertavan oliivinvihreitä ja niissä on jo pienestä pitäen tunnusomaiset valkoiset pilkut. Nuorien lehtien voimakas sahalaitaisuus tasoittuu niiden kasvaessa.

Lehtien pilkut ovat aika jännittävän näköisiä. Trypofobiselle eli reikäkammoiselle ihmiselle enkelinsiipi ei ehkä ole se kaikkein mieluisin kasvi. Kaiken tietävä Wikipedia kertoo, että tutkimusten mukaan jopa noin 10-18 % aikuisväestöstä kokee jonkinasteista ahdistusta nähdessään pienten reikien rykelmiä. Asia tulee minulle usein mieleen enkelinsiiven pilkkuja katsellessa, vaikka en itse moisesta pelosta kärsikään.

Enkelinsiipi on tällainen hyvin perinteinen "mummokasvi", jota oli aikaisemmin kovastikin kotien ikkunoilla. Sitten se katosi pitkäksi aikaa tullakseen taas "muotiin" ja kaikkien haluamaksi kasviksi. Näin on käynyt monelle muullekin vanhanajan huonekasville.

Talven jäljiltä oli aika kaivaa enkelinsiivet esiin ja tarkastella niiden kuntoa. Yllättävän hyvin ne ovat talvesta selvinneet kasvivalojen alla. Isoin jopa kukki joulukuussa vuoden pimeimpään aikaan. Nostin kaikki kolme vierekkäin perhepotrettiin. Talven vähäinen valo on saanut kaikki kolme tiputtamaan alalehtiään ja paljastamaan vartta. Näitä pitäisi leikata, että ne pysyisivät nätteinä, mutta ei minusta ole sellaiseen hifistelyyn. Napsin latvoista pistokkaita, kun löytyy moiseen taas viitseliäisyyttä. Itseasiassa nostin kaikki kolme esiin juuri tätä tarkoitusta varten, mutta yllättävää (tai vähemmän yllättävää) kyllä en sitten saanutkaan mitään aikaiseksi. Joku muu asia oli taas kiinnostavampaa. Todennäköisesti saan pistokkaiden oton suoritettua vasta, kun jokin enkuloista kaatuu ja katkeaa. Sitten asia hoituu ikään kuin itsestään.

Isoin enkelinsiipi "unohtui" päiväkausiksi seisomaan keittiön pikkuikkunan eteen odottamaan toimenpiteitä, joita ei sitten tullutkaan, ja siitä kasvi muutaman päivän päästä palautui omalle paikalleen. 

Enkelinsiivet haluavat valoisan kasvupaikan, mutta eivät kuitenkaan ihan suoraa auringonpaistetta. Lehdet haalistuvat kovassa paahteessa rumiksi. Kuva sisäilma on niille myös myrkkyä. Se kuivattaa niiden lehtiä tehokkaasti. Lehtien suihkutuksen kanssa pitää olla silti aika varovainen, sillä begoniat ovat hyvin alttiita härmälle. Parasta olisi tietysti kostuttaa talvella sisäilmaa ilmankostuttimen avulla.

Hedekukkia auki.

Enkelinsiiven hedekukat eivät kestä montaa päivää avautumisensa jälkeen, mutta emikukat voivat säilyä viikkoja. Kukkien väri vaihtelee valoisuuden mukaan hennosta vaaleanpunaisesta tummempaan punaiseen. Runsaassa valossa kukat ovat tummemmat. Oman kasvilamppujen loimotuksessa kukkineen enkulan kukat olivat aika hailakoita. No, eipä paljon muuta voi odottaa, kun se päätti kukkia vuoden pimeimpään aikaan!

Emikukkia auki.

Onko sinulla oma enkeli ikkunalaudallasi?