22 maaliskuuta 2026

Posliinikukkien maaliskuista kukintaa



Joulukuun puolenvälin aikoihin yhden kukkasen tehnyt ja minua kovasti ilahduttanut Hoya tannaensis päätti esitellä minulle nyt keväämmällä useammankin kukan. Enkä minä ole ollut yhtään pahoillani tämän pienen kaunottaren kukkalahjoista!
Hoya tannaensiksen ensikukinnasta voit lukea täältä.

Tässä tilanteessa oltiin 5.3.


Kukkuu! Ensimmäisen kukan avautumista odottaa aina yhtä malttamattomana
kuin joululahjojen avaamista lapsena. Tilanne 19.3.

Kukat avautuvat yksitellen.


Kukkien tuoksusta en uskalla sanoa mitään, kun väitin aikaisemmin, etten ole huomannut Hoya obovatan kukissa mainittavaa tuoksua. No, kyllä huomasin, kun kävin yöllä alakerrassa ja pari kukkaa oli yhtäaikaa auki. Ilmassa leijui aikas voimakas, ihan kyllä miellyttävä tuoksu. Posliinikukille on hyvin tyypillistä, että niiden kukat tuoksuvat vain öisin. Ilmeisesti yöhyönteiset ovat niiden pääasiallisia pölyttäjiä. Siksi kukkien tuoksu jää päiväsaikaan joskus kokonaan huomaamatta.

22.3.

Alunperin kukkaperässä oli kymmenen nuppua, mutta kaksi putosi matkan varrella pois. Se on posliinikukilla hyvin yleistä. Ne voivat pahoittaa mielensä milloin mistäkin. Ehkä siitäkin, että joku käy niitä näpelöimässä joka päivä. 
Nämä kevätkukkaset ovat vaaleampia kuin joulukuun yksinäinen kukkija, joka oli enemmänkin yksivärinen vaaleanpunainen. Jää nähtäväksi muuttuuko näidenkin väri vanhetessa. H. tannaensiksen kukissa näkee tätä värivariaatiota, kun kuvia netissä selailee. Minusta tämä liukuvärinen on oikeastaan vielä nätimpi versio.

On ne kauniita. Tässä luonnonvalossa.

Koko kasvi on vieläkin aika pieni ja alaston ripsiäisten takia. Edelleen välillä sen lehdistä löytyy jälkiä niiden vierailuista. Olen kylmästi riipinyt vahingoittuneet lehdet pois, ja näköjään uuttakin kasvi jaksaa hyvin työntää. Vähän humoristisen näköinen se silti yhä on.


 

Toinen maaliskuinen kukkija on Hoya callistophylla, joka on heti ensikohtaamisesta lähtien ollut minun ykkössuosikkini, ainakin lehtien osalta. Ja niiden takiahan minä posliinikukista niin pidänkin. Kukat ovat aina vain sellainen bonus. No, ehkä muutaman hoyan olen hankkinut puhtaasti kukkien takia. 


H. callistophyllan lehdistä tulee itselleni ihan joku jurakausi mieleen. Sellainen dinosaurusten aika. Callistophyllan lehtien suonitukset ovat aivan mahtavan upeat. Voisin tuijotella niitä vaikka kuinka kauan. Sillä on hyvin jäykät varret ja sitä on aika vaikea saada nätisti kieputettua tukeen.

Nuput ovat piilossa kasvin taustapuolella, ja niitä täytyy kurkistella tuen takaa.

Hoya callistophylla on aika ahkera kukkija. Ainakin, jos joku muistaa kastella sitä. Sillä on hyvin paksut lehdet, jotka eivät pientä kuivahtamista pelästy. Mutta kukkanuput ovat asia erikseen. Monesti olen tämänkin nähnyt kuivattaneen ja tiputtaneet nuppunsa, kun kastelija on unohtanut hommansa. 
Yksi tämän poslarin ärsyttävimmistä piirteistä onkin noiden kukkanuppujen piilottaminen tuonne kasvin tyvelle tai muuten vain kasvin takapuolelle. Paraatipuolelta niitä ei välttämättä huomaa ollenkaan.

Kukat kuvattuna kasvin takaa ja sama kukinto etupuolelta kuvattuna.
Eipä sitä paljon sieltä huomaa.

Kukkien ihastelu saa ihmisen nöyräksi, kun täytyy niin kovin kumarrella
arvon poslarin puoleen kukat nähdäkseen.

Hoya bella eli pikkuposliinikukka on myös avannut nuppujaan.

Vanha rouva Hoya carnosa eli isoposliinikukka on joutunut kevään aikana luopumaan muutamasta
piiskastaan, ja olen juurrutellut niitä ihan vedessä. Ruukutushommia tiedossa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!