25 syyskuuta 2025

Siementen keräilyä

Olen varmaan vähän kummallinen puutarhuri, kun minusta kukintansa ohittaneet ja tuleentuneet kasvit ovat kauniita. Monella kasvilla on mielenkiintoiset ja hienot siemenkodat. Ja siemenet ovat luonnon pieniä ihmeitä. Niihin on kätketty kaikki se tieto, mikä tarvitaan uuden kasvin kasvattamiseen. Itselleni yksi syksyn mieluisimpia tehtäviä on siementen keräily. Olen innokas kasvattamaan kaikkea siemenistä ja siksi omista kasveista kerätyt siemenet ovatkin hyvin tarpeellisia.


Punavärimintun siemenpallerot ovat valmiita kerättäviksi. Tämä kolmen värin sekoitus 'Panorama Mix' kukki kesällä komeasti. 


Mielestäni kaikkein kauneimmat ja juhlallisimmat siemenkodat on varjo- ja marhanliljoilla. Niiden alaspäin nuokkuvat kukat kääntyvät siemenvaiheessa jännästi ylöspäin. Niistä tulee mieleen kuninkaanlinnojen salien komeat kattokruunut. Ne ovat myös hienoja talventörröttäjiä.


Alppipiikkiputkellakin on jo komea siemenkattaus valmiina. Niiden siementen keräämisessä saa olla varovainen, sillä koko kasvi on ikävän teräväpiikkinen.


Kasvattamistani samettikukista olen kerännyt siemenet talteen jo pitkään. Tällä hetkellä minulla on sekoitus alunperin kolmesta erilaisesta samettikukasta. Joka kesä on hauska odottaa millaisia kukkia niistä minäkin vuonna kasvaa, kun ne sekoittuvat pörriäisten ansiosta keskenään. 


Tämän kesän samettikukkien satoa. Vähän epätarkka kuva, mutta kyllä siitä ehkä jonkinlaisen käsityksen erilaisista värikirjoista saa.


Suodatinpussit sekä tyhjentyneet sokeri- ja jauhopussit ovat kovassa käytössä näin syksyisin. Hengittävissä paperipusseissa vähän kosteatkaan siemenet eivät helposti homehdu. Näitä nyssyköitä kertyy syksyllä melkoisesti. Täytyisi tehdä myös vanhojen siemenvarastojen inventaario ja heittää vanhemmasta päästä ainakin samoja siemeniä poiskin. Yllättävän pitkään siementen itävyys kuitenkin säilyy ja ihan suin päin ei vanhentuneita siemeniä kannatakaan heittää pois.

Malabarinpinaatin jännät vaaleanpunavalkoiset "kukat" alkavat myös tummua lähes mustiksi. Tästä kasvista en olekaan aikaisemmin kerännyt siemeniä ja nyt onkin opettelua koska mahtavat olla kypsiä?!


18 kommenttia:

  1. Siementen keruuta tapaan tehdä minäkin. Siinä säästää pitkän pennin, sillä yleensä siemenpusseissa on ostaessa vain muutama siemen, joista kylvjä ei paljon kostu.

    VastaaPoista
  2. Hauskoja siemenkotia. Samettikukkakokoelma on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Hatunnosto, kun jaksat siemeniä kerätä. Minä vaan luotan siihen, että siementävät itse. Voisi sitä olla järjestelmällisempikin. Toisaalta en välttämättä ole keväällä kovin tasaisesti kotona, niinpä siemenkasvatuksessa on aina se riski, että kuivuvat kuoliaaksi, kun olenkin poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa saa meilläkin putoilla ihan omaan tahtiin maahan. Luonto sitten hoitaa lisääntymisen itsekseen. Siemenkasvatuksissa on juurikin se huono puoli, että tarvitsevat hyysäämistä.

      Poista
  4. Ihailen uutteruuttasi sekä siementen keräämisessä että taimikasvatuksessa!!

    VastaaPoista
  5. Jonkin verran tulee siemeniä kerättyä, mutta monen annan siementää sijoilleen. Siemenkodat ovat useilla kasveilla kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna yritin olla valppaana muutaman kasvin suhteen, että ehdin katkoa varret ennen siementen kypsymistä. Harmaamalvikki on varsinainen riesa siementaimineen, joissa on hetkessä mahtavat paalujuuret. Haluan sen kuitenkin vanhassa puutarhassa pitää.

      Poista
  6. Siementen kerääminen on järkevää, saa uusia kasveja ja voi antaa tutuille myös. Ja on hyvä olla siemenpankki jemmassa, kun ei voi koskaan tietää millainen talvi tulee. On kokemusta kestävien perennojen häviämisestä jäisenä talvena. Kesäkukkia olen vuosikausia kasvattanut omista siemenistä.

    VastaaPoista
  7. Siementen keruu on kyllä mukavaa puuhaa ja sitä harrastan myös, vuosikausia olen tomaattien siemenet kerännyt ja toki paljon muutakin ja sehän on selvää säästöä! Jaan ajatuksesi marhojen ja varjoliljojen siemenkotien kauneudesta! Tänä vuonna tuli erityisen hyvä siemensato kaukasianpionista ja kaikki otin talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hauska kulkea puutarhassa, seurata siementen kypsymistä ja kerätä ne sopivan hetken tullen talteen. Tulee hyvin omavarainen olo!

      Poista
  8. Siemeniä minäkin kerään, toisia etteivät jotkut kasvit leviä ja toisia, jotta voin levittää jotain kasvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä kaksi pätevää syytä kerätä siemeniä😄Näin minäkin toimin!

      Poista
  9. Siementen kerääminen on hauskaa ja vielä hauskempaa on nähdä, minkälaisia kukkia niistä aikanaan tuleekaan.
    Tuli muuten tässä juuri mieleen, että kävin elokuussa tutkimassa niitä esikoita, joiden siemenistä mainitsit joskus olevasi kiinnostunut. Ne siperianesikko-oletetut olivat siinä vaiheessa jo ehtineet karistaa siemenensä mutta valkoisista luhtaesikoista osassa oli vielä siemeniä jäljellä. Kovin herkästi nekin varisivat kun vähänkin yritti ujuttaa paperipussia melkein maassa makaavan siemenkodan alle. Pikaisesti laskettuna siemeniä näyttäisi olevan noin kolmisenkymmentä, jos vielä olet kiinnostunut. Itämiskyvystä en yhtään tiedä kun omat kasvini sain valmiina taimina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä yllätyksellisyys onkin siemenkasvatuksen hauskimpia puolia, kun välillä saa aikaan ihan erilaisia kasveja kuin oli ajatuksissa😄
      Jos raskit siemenistä luopua (tai edes osasta), niin olen kyllä edelleen kiinnostunut! Pistän sinulle viestiä.

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!