29 syyskuuta 2025

Kylmän yön jälkeen

Hui, kun oli kylmä yö! Mittariin oli jäänyt alimmaksi lämpötilaksi tasan nolla astetta, ja pihassa oli aamulla nurmikko kuurassa. Ensi yöksi on luvattu vielä kylmempää, joten taitaa olla ainakin daalioiden kukkimiset tältä vuodelta ohi. 
Aurinko paistoi aamulla niin kauniisti saaden pisarat hehkumaan kasvien lehdillä ja kukissa. Nyt oli oikeastaan ensimmäistä kertaa hiukan haikean tuntuinen olo puutarhassa kierrosta tehdessä, vaikka aika lailla ruskeita ja keltaisia perennoja on jo pitkään törötellyt kukkapenkeissä. Ehkäpä se on vasta tuo pakkanen, joka tuo sen lopullisen syksyn.

Pulloharjaheinä.

Pikkuruinen tarhakylmänkukan siementaimi on ollut vielä aikeissa kukkia ennen talven tuloa. Voi pientä ressukkaa!



Purjoillakin on ollut kasvulavassa melko vilakka yö. Onneksi ne eivät säikähdä ihan pieniä pakkasasteita. Purjot eivät tänä vuonna oikein tahtoneet menestyä, mutta onneksi sentään edes jonkinlaista satoa tulee.


Tarhakellokärhö 'Arabella' oli vielä aamulla näin täynnä nuppuja. Taitaa kukinta harmittavasti loppua nyt lyhyeen. Se on väliaikaistuessa kanaverkossa. 


Toinen tarhalyhtykärhö 'Princess Diana' oli myöskin aamulla vielä kovasti aikeissa kukkia, vaikka yö oli kuurannut senkin nuput.


Nimetön punainen daalia yritti selvästi imeä aamuauringosta lämpöä hyisen yön jälkeen. Illalla sen lehdissä oli jo jäljet pakkasen puraisuista, mutta kukat olivat vielä ihmeesti pystyssä.

Kasvihuoneen suojissa kukkivat Längelmäen daalian jakopala ja kevään uusi tulokas kaulusdaalia 'Bumble Rumble'. Kohta näillekin saa heittää hellät hyvästit talven ajaksi.


Saapas nähdä kuinka kylmä yö sieltä onkaan seuraavaksi tulossa...

1 kommentti:

  1. Viileäksi meni sää täällä meilläkin. Viimeistään nyt syksy on taitanut ottaa lopullisen vallan.

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!