27 heinäkuuta 2025

Valkosipulia ja liljoja

Eilen tuli nostettua jo valkosipulit. Olen katsellut niiden varsien kasvamista pitkin kesää hieman kauhulla. Varret ovat paksuja kuin puut konsanaan. Ikinä en muista tuollaisia varsia valkosipulien meillä kasvattaneen. Tein jo aikaisemmin pienen koenoston ja totesin, että pian voisi olla sopiva aika nostaa kaikki. Viime kesänä nosto venähti pikkuisen liian pitkälle, ja sipulien kynnet olivat jo osasta alkaneet irrottautua. Siksi yritin olla nyt valppaana näiden kanssa!

En tiedä tämän kasvattamani valkosipulin lajiketta. Olen saanut sen alkuja vuosia sitten yhdeltä asiakkaaltani, ja lajike on ollut hyvin helppo ja maukas kasvatettava. Joka vuosi on sato onnistunut. Tosin kokoeroa on tietysti sipuleissa kesästä riippuen ollut. Harvoin on mitään tuholaisia valkosipuleihin iskenyt. Joku vuosi valkosipuleissakin näkyi ilmeisesti jotain sipulikärpäsen toukkia, mutta onneksi vain muutamassa sipulissa.

En yleensä huuhtele nostamiani valkosipuleita, vaan niputan ne ja nostan vajan ulkoseinälle räystään alle kuivumaan. Nyt ajattelin kerrankin suihkuttaa sipulit puhtaaksi mullasta, kun niiden mukana maasta nousi aikamoiset savipaakut. Yleensä laitan ne kuivumaan tuon näköisinä kuin ne ensimmäisessä kuvassa ovat. Mielenkiintoista nähdä onko pesulla vaikutusta esimerkiksi säilyvyyteen.

Kasvatan valkosipulia, vaikken sen suuri ystävä itse olekaan. Mielestäni se kuitenkin tuo ruokaan sellaista jännää pyöreää pohjamakua, jota ei voi oikein sanoin kuvailla. Olisikohan se sitten sitä umamia?

Liljat jatkavat kukkimistaan ja uusia aukeaa melkein päivittäin. Tässä niistä vähän kuvasatoa.

'Night Rider'.

Nimetön tarhasarjalilja. Tällä on aikaisemmin ollut huomattavasti ruskeampi tuo keskusta.

Puutarhaystävä Mallalta saatu 'Easy Whisper' on jotenkin herkän kaunis.

'Whistler'.
Valkoinen 'Kent' ei ihan ehtinyt kukkimaan yhtä aikaa oranssien liljojen kanssa.


Vaikka tuollainen 'Kent'in kaltainen puhtaan valkoinen, yksivärinen lilja on minun silmiini hyvin mitäänsanomaton, kuningaslilja on ihan toista maata. Sen kukan hieno muoto, nielun kaunis keltainen väritys ja ulkopuolen punertavat raidat näyttävät todella hienoilta. Tämä yksinäinen yksilö on kumartunut kesäkukkieni puoleen ja muodostaa vaaleanpunaisen tiibetinkoirankieli 'Mystery Rose'n kanssa nätin yhdistelmän. Muuten tämä minun kesäkukkapenkkini näyttää kyllä lähinnä huvittavalta. Rikkaruohoja taitaa olla siinä kohta enemmän kuin kesäkukkia. Jänönhäntien tupsut ja tummat leijonankidat erottuvat joukosta. Samoin tummanpunaiset purppurarevonhännät, jotka ovat olleet maassa kyllä todella hitaita kasvamaan. 




Kärhöverkon viereen heittelin kaikenlaisia omista kasveista kerättyjä kesäkukkien siemeniä. Kovasti vihreää kasvua on tullut, ja sentään yksi kukkakin. Malvahan se siellä yrittää kovasti kukkia. En tiedä onko se maurinkiiltomalva vai kiiltomalva 'Zebrina', kun ei se ole ihan niistä kummankaan näköinen. Kumpaakin minulla on kasvanut ja ovat voineet tietysti risteytyäkin. Ainakin kosmoskukkaa, koristeporkkanaa ja pioniunikkoa näkyy olevan tulossa malvojen lisäksi. Katsotaan mikä niistä jaksaa tuolta sekasotkusta nousta esille ja kukkia.




 

8 kommenttia:

  1. Whistler ja kuningaslilja ovat eniten miun makuun. Toki kaikki ovat kauniita.

    VastaaPoista
  2. Whistler on upea ja kuningaslilja ihan huikea. Huikea on myös sen tuoksu, kun niitä on useampi yhtä aikaa kukassa. Onneksi ovat kaukana takapihalla, ettei ulkona tarvitse ihan pyörtyä!

    VastaaPoista
  3. Tavallista sipulia olen jo pari nostanut syötäväksi. Valkosipulit ovat saaneet kasvaa. Pitääkin tarkastaa, mikä niiden tilanne on. Ukkokulta ei käytännössä puutarhahommiin osallistu, mutta valkosipulit ovat hänen jokavuotinen ohjelmanumeronsa. Hän loukkaantuu, jos "sotkeudun" hänen reviirilleen. Lajikkeena on Aleksandra. Pari vuotta sitten koko sato mädäntyi kammottavan keväisen jääkannen vuoksi. Monta muutakin kasvia kuoli samasta syystä. Silloin hankittiin uudet Aleksandrat muistaakseni Hyötykasviyhdistyksestä.
    Jänönhännät tummien leijonankitojen kanssa näyttävät somilta. Kesämalvikki täällä jo kukkii. Kosmoksissa ei ole vielä edes kovin montaa nuppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jai, äläpä sekaannu ukkokullan reviirille, nämä ovat arkoja asioita😅Aleksandran pitäisikin olla hyvä lajike. Harmi, kun en tiedä mitä omani ovat!
      Kosmokset kukkivat luultavasti vasta syksyllä 😂Hidasta on!

      Poista
  4. Onpa todella komeat valkkarit! Koenostoa olen ajatellut myös, pian on todella noston aika. Mulla kasvaa neljää eri sorttia valkosipulia ja sitä meillä kuluu paljon, skeipit mukaan lukien.
    Upeat liljat, meillä ei vielä kuki muut kuin kanadalaiset ja michiganilaiset ja tietenkin yksi värililja, madonnanlilja on nupulla ja sen kukintaa odottelen. Kukingaslilja on meillä mukavasti lisääntynyt, siitä tykkään myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Hyötykasvikuningattarelta saatu kehu kyllä lämmittää❤️Skeippejä olen minäkin koettanut aiemmin hyödyntää monella tapaa, mutta ne eivät vaan oikein tahdo minulle maistua muodossa eikä toisessakaan. Kun en ole niin suuri valkosipulin ystävä muutenkaan.
      Meillä puuliljatkin jo aloittelevat kukintaa ja kuningasliljan tuoksu on puutarhassa huumaava, vaikkei niitä edes kauhean montaa olekaan!

      Poista
  5. Ahaa, juuri tänään sain kommentin, että voisin nostaa valkosipulini. En tiennytkään, että niiden satoaika on näin aikaisin. Rakastan valkosipulia, mutta en ollut sitä aiemmin kasvattanut yhtä enempää, joka ei tuntunut kasvavan yhtenäkään vuonna. Mutta syksyllä pistin pussillisen kynsiä ja kylläpä niistä kasvoi hyvät valkosipulit.
    Ihana kesäkukkaniitty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vähän kurkistaa valkkarien tilannetta sielläkin! Kesäkukkaniittyni näyttävät kyllä aika huvittavilta, mutta kiitos kuitenkin😂Täytyy yrittää suitsia tätä liikaa kriittisyyttäni!

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!