Taimipäivillä

Tekemistä senkun piisaa, huh! Mutta on se vaan ihanaa, kun on ikioma puutarha, missä saa puuhastella. Välillä koko kroppa huutaa iltaisin hoosiannaa, ja töissä aina toivoo, ettei kauheasti mitään putoaisi lattialle, kun tavaroiden nostelu on aika kankeahkoa toimintaa kireiden pakara- ja reisilihasten kanssa. Perjantaina alkoi kroppa sitten jo sanoa kokonaan sopimusta irti. Ensin töissä oli rankka päivä, ja kotiin tullessa piti vielä alkaa pakkaushommiin, kun lauantaina olin menossa taimipäiville myymään omia taimiani. Päästyäni vihdoin nukkumaan, heräsin yöllä ihaniin jalkojen suonenvetoihin. Paras oli sisäreiteen tullut suonenveto, joka sai minut ulvomaan tuskasta. Mieskin heräsi siihen älämölöön ja pelästyi kamalasti. Suonenveto on aina ihan järkkyä, mutta sisäreidessä se on suorastaan kidutusta!

Peräkärry pakattuna.

Lauantain sääennuste vaihteli pitkin viikkoa melkoisesti ja jännitystä riitti ihan aamuun asti millaiseksi keli lopulta sitten muodostuu. Ensin luvattiin kaatosadetta, mutta onneksi ennuste siitä sitten parani pikku hiljaa loppuviikkoa kohti mentäessä. Aamu valkeni pilvisenä, mutta sade pysyi poissa. Poikani ajoi minut myyntipaikalle, joka on meiltä mukavasti vajaan parin kilometrin päässä, hän auttoi purkamaan lastin myyntipaikalle ja vei auton peräkärryineen pois. Peräkärrystä on erittäin epämiellyttävä myydä taimia, enkä siksi halunnut sitä paikalle jättää.

Tampereen Puutarhaseuran taimipäivä järjestettiin nyt jo viidennen kerran Tampereen Linnainmaan Citymarketin parkkipaikalla. Itse olen olen ollut mukana myymässä neljänä vuonna. Viime vuosi jäi väliin. Tosin kävinhän minä tietysti paikan päällä ihmettelemässä ja rahaa meni tuhottomasti. Päätin, että parempi olla itse myymässä, niin säästyy todella paljon rahaa. Vaikka ei sekään ole monena vuonna onnistunut. Aiempina vuosina olen ollut myymässä yksin, nyt sain ihanan ystäväni Hennan aputytökseni.

Päivä oli varsin onnistunut. Sade pysytteli poissa ihan muutamaa pisaraa lukuunottamatta. Välillä paistoi aurinkokin oikein mukavasti, mutta tuuli oli melkoinen. Viereisellä paikalla puuntaimiaan myyneen taimiston puut retkottivat tämän tästä nurin tuulen niitä riepotellessa. Onneksi tuuli äityi kovemmaksi vasta myyntiajan loppupuolella, ja isommilta vahingoilta vältyttiin.

Omalla myyntipisteellä.

Otin myyntiin omasta pihasta myös raparperia. Se on mennyt hyvin kaupaksi, kun hinta on kohdillaan. Meidän raparperi on ihan hullu. En tiedä minkä vesisuonen päällä se kasvaa, mutta se on valtava. Kuvista sen kokoa ei oikein hahmota, mutta laitoin tuon 160 cm korkean haravan mittatikuksi. Kukinnot ovat hieman painuneet omasta painostaan alaspäin, mutta silti ne huitelevat korkeuksissa. Minä annan raparperin yleensä kukkia vapaasti, koska minusta se on kaunis kukkiessaan. Eikä kukinta todellakaan vaikuta sen varsien kasvuun. 

Raparperin varret ovat ranteen paksuisia ja pitkiä kuin mitkä. Noita isoimpia en kehdannut viedä edes myyntiin. Ajattelin, että jos ovat vaikka jonkun mielestä jo puisevia. Itse olen niitä kyllä käyttänyt. Tuossa oikealla tuollainen normaali raparperin varsi lehtineen antamassa vertailukohtaa. Samoin kastelukannu.

Sitten ilouutisia saksankurjenmiekkojen suunnalta. Yhdessä on jo yksi kukka auki, ja millainen väri. Nuput ovat niin tummansinisiä, että tämä väri oli suorastaan yllätys. Olen hankkinut 'Black Knight'ia ja 'Royal Satin'ia. Kumpihan tämä nyt sitten mahtaa olla vai onko kumpikaan? Kirjanpitoni mukaan tuota ensimmäistä.

Ihaillaan tätä yhtä nyt sitten joka valossa ja joka suunnasta. Kyllä sitä nyt pitää hehkuttaa!

Nämä ovat kyllä uskomattoman hienoja luomuksia!

Tänään kävimme miehen kanssa pyörähtämässä mökillä. Miehen ajaessa nurmikkoa, minä hiippailin hänen vanhan kotitalonsa pihassa ja kävin ihailemassa hänen mummunsa vanhoja kirjoukonhattukasvustoja. Asumattoman talon heinittyneessä pihassa rikkaruohojen keskellä vanha kirjoukonhattu kukoistaa uskomattoman elinvoimaisena. Olen siirtänyt sitä meille kotipihaan useampaankin kertaan, mutta meillä se tuntuu vaan kituvan. Pihamme on niin kuuma ja kuiva, ettei se tahdo viihtyä siellä. Täytyisi keksiä sille joku hyvä paikka talon taakse hieman varjoisempaan kohtaan.

Pörriäiset viihtyivät ojakellukan kukissa.

Ojakellukkaa kasvaa mökillä tienvieret täynnä. Ihailin niitä, ja sitten vähän naurattikin. Juuri kuvasin omassa pihassa ojakellukkaani, jonka olin ostanut valkoisena, mutta joka ei sitä sitten ollutkaan. Se näyttää melkeinpä juurikin tämän luonnonvaraisen ojakellukan väriseltä. Olen siis tainnut maksaa turhaan ojakellukasta, jota olisin voinut kaivaa mökiltä monta kuutiota ihan ilmaiseksi!