Lapioimista ja kitkemistä

Eilen oli aivan ihanteellinen puutarhapuuhapäivä, eikä taaskaan muistettu pyhittää lepopäivää. Näin työssäkäyvänä se vaan on niin, että puutarhahommia on tehtävä silloin, kun on ilmaa, aikaa ja jaksamista. Mutta niin tuntui naapureissakin hurisevan ruohonleikkurit ja jopa kantojyrsin. Iloisia työn ääniä siis ympärilläkin!

Ensimmäinen lapiointikohteeni oli pergolan jalan vieressä kasvanut villiviini. joka jostain syystä pikku hiljaa kuivui ja kuoli. Sillä olikin pitkiä juuria joka suuntaan ja varmasti osa jäi maahankin. Tilalle istutin vuonna -23 siemenestä kasvattamani mantsuriankärhön. Iso mantsuriankärhöni kuoli talvella 23-24, joten aivan kuin olisin jotenkin aavistanut sen ja kerännyt siemeniä talteen sen vuoksi. Onneksi olin. Olin laittanut siemenet nihkeässä mullassa minigrip-pussissa jääkaappiin kylmäkäsittelyyn 17.4.23 ja siirtänyt ulos "vauvalaan" 22.6.23. Muistiinpanojeni mukaan siemenet olivat itäneet 22.7.23. Varsin helppo kasvattaa siis mantsurialaista siemenestä!

Mantsuriankärhölle täytyy vielä keksiä joku tuki tuohon tolpan ympärille. Tolppien välissä on raudoitusverkkoa, jossa kiemurtelee kiinanlaikkuköynnös. Toisessa päässä on tolpan juurella villiviini, joka on toistaiseksi vielä hengissä. Tämä meidän pergola tuntuu olevan jotenkin kirottu, kun sen ympäriltä on kuollut vaikka kuinka monta kasvia. Vai voisiko syy olla kenties puutarhurissa?!

Pergolan tolppien välissä on kukkapenkki, jossa kasvaa sekalainen seurakunta perennoja ja sipulikukkia. Yksi ihanimmista on tiarella 'Sugar and Spice', jota on penkissä useampi tupsu. Sillä on nätit lehdet ja herkät kukat. Hajulaukka on halunnut ehdottomasti levitä aivan sen kylkeen. Ne pitäisi kaivaa ylös ja siirtää parempaan paikkaan, mutta kun ne ovat kukkineet, ne on helppo taas unohtaa. Myös rönsytiarella löytyy, mutta se ei vielä kuki. Muutamat penkissä kasvaneet keijunkukat olivat nostaneet juurakkoaan maasta (niinkuin niillä on tapana) ja kuolleet talvella. Lisää siis kuolonuhreja! Keijunkukka 'Twilight'ista pelastin pari juurakonpalasta, joissa näkyi pikkuriikkisen elämää, ja otin ne tehohoitoon.

Luhtaesikko.

Tiarellojen takana edellisessäkin kuvassa vilkkunut luhtaesikko kasvaa tässä penkissä raudoitusverkon toisella puolella. Se on hauska esikko, joka kukittuaan katoaa kuvioista lähes kokonaan. Se vieressä kasvaa sammalleimu 'Candy Stripes'ia, jolla on herkullisten kukkien lisäksi suloiset nuput. Myös vaaleanlilaa sammalleimua löytyy sen kaverina, mutta sitä ruohottunutta tupasta en viitsinyt kuvata.

Sammalleimu 'Candy Stripes'.

Toisen puolen pergolan jalan viereen pelastin ohotanmarunan pisarapenkistä, jossa se oli joutua kultahelokin jyräämäksi. Ohotanmaruna on itseasiassa aikaisemmin kasvanutkin samaisen pergolan tolpan juurella. En tiedä miksi olen sen siitä siirtänyt pois, kun se suorastaan viihtyi siinä. Tuntemattomia ovat puutarhurin ajatusten kiemurat aina välillä.

Ohotanmaruna.

Päivän toinen kaivuukohde oli uudemman vanhan kasvimaan (näitä vanhoja kasvimaita meillä riittää, ne kun tuppaavat muuttumaan kukkapenkeiksi) kulmaus, jossa mieleni niin kovin pahoittaneet kukkimattomat keisarinpikarililjat kasvoivat. Kaivoin ne ylös ja nostin varsineen päivineen vajaan kuivumaan. Tilalle laitoin siemenestä kasvattamiani kesäkukkia. Tämän vuoden taimikasvatukset ovat olleet yhtä tuskien taivalta, mutta jotain olen sentään saanut pysymään hengissä. 

Penkkiin tuli punarevonhäntä 'Velvet Curtains'ia, koristeporkkana 'Dara'a, kosmoskukka 'Sweet Dreams'ia, tiibetinkoirankieli 'Mystery Rose'a, leijonankita 'Purple Prince'ä, jänönhäntää ja koristehirssi 'Frosted Explosion'ia. Tökin ne tuohon ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa ja harvennan tarpeen mukaan. 

Taustalla valkosipulit ovat jo komean kokoisia. Valkosipulia kasvaa myös noiden vasemmassa reunassa näkyvien liljojen välissä. Mietinkin aina, että miksi vaivaudun niitä erikseen viljelemään, kun niitä kasvaa "rikkaruohoina" jo valmiiksi niin paljon. 

Keisarinpikarililjat vajassa kuivumassa. Mieheni ei ole asiasta kauhean innoissaan,
kun survon vielä kasvejakin muutenkin pieneen vajaan. Mutta onneksi lehdet tuleentuvat
melko pian, ja sitten sipulit mahtuvatkin huomattavasti pienempään tilaan.
Ja kyllä, en aio syksyllä istuttaa näitä kaikkia samaan penkkiin. Jotain olen sentään oppinut!

Valkosipulien takana kasvavat nämä toiset murheenkryynit. Kukkimattomat saksankurjenmiekat. Keräsin ne jo muistaakseni edelliskesänä tähän samaan paikkaan, jotta saisin selvyyden niiden kukkien väreistä. Mutta nepä eivät suostu mokomat kukkimaan. Yhdessä näkyy nuppuja. Siitä tulee upea tumma sininen. Ja yksi vaaleankeltainen on kukkinut joka kesä. Perkasin rikkaruohot, laitoin vähän uutta multaa talven aikana paljastuneiden juurakoiden päälle ja heitin kanankakkaa. 

Kuolanpionit ovat kasvatelleet nuppujaan jo todella pitkään.
Ehkäpä viileä sää on viivästyttänyt niidenkin kukintaa.

Toukoheidinkukka 19.4.

Keväällä ihmettelin vanhan kasvimaan takalaidalla maasta puskevaa pörröistä, vaaleanpunaista karvakasaa. Se osoittautuikin todelliseksi kaunottareksi, toukoheidinkukaksi. Olen yrittänyt kasvattaa sitä siemenestä huonolla menestyksellä. Niinpä sitten ostin valmiin kasvin. Eikä kyllä kaduta yhtään!

Toukoheidinkukka.

Toukoheidinkukan takana jättilaukka 'Globemaster' pullistelee komeita nuppujaan. Tämä on siitä kiitollinen laukka, ettei se ihan heti kukkavarsien ilmestyessä ala kellastuttaa lehtiään.
Tämäkin täytyisi kiireesti jakaa!

Juhannusruusun nuput ovat siistissä jonossa kuin pienet, hiippalakkiset tontut.

Saksankurjenmiekkojen välistä rikkoja peratessani jotain keltaista vilahti näkökentässäni. Vihreää lehteä vasten pieni hämähäkki oli kuin huutomerkki. Unohduin seurailemaan hämähäkin touhuja pitkäksi aikaa, ja lopulta piti hakea kamerakin. Yllätyksekseni googlailu antoi hämpyn nimeksi kukkahämähäkki eli kukkaravukki. Olin siksi yllättynyt, kun aikaisemmin näkemäni kukkaravukit ovat olleet valkoisia. Mutta lisätutkinta selvitti asiaa: kukkaravukki pystyy vaihtamaan väriään valkoisesta keltaiseen ilmeisesti sen kasvin kukan mukaan, missä se kulloinkin piileskentelee saalista vaanimassa. Tosin värin vaihto ei tapahdu ihan hetkessä vaan vie useita päiviä. Se ei kudo verkkoa vaan saalistaa väijymällä. Tämä yksilö kyllä suolsi peräpäästään pitkän rihman, jolla se laskeutui alemmas. Tuulessa temppu oli astetta vaikeampi, ja hämppy sai tehdä töitä seittinsä kanssa. Mutta hienosti se taituroi itsensä toiselle lehdelle. Tämä oli mukava kohtaaminen!

Kukkaravukin kaksi etummaista jalkaparia ovat pidemmät 
saaliin nappaamista varten. Niillä se myös
"viittoili" minulle ahkerasti. Taisi yrittää huitoa
minua kauemmaksi. Olin ilmeisesti liian iso saalis😂