Tänään verkotimme miehen kanssa pupujen suosikit pihassamme eli nuorimmat omenapuumme ja kiinanlaikkuköynnöksen. Keskenkasvuinen kirsikkapuumme on ollut verkotettuna koko kesän. Vadelmat ovat olleet viime vuosina myös pupujen suosiossa, mutta niiden suojaaminen on ihan toivotonta.
Verkkojen kanssa pelaaminen on raivostuttavaa puuhaa. Siinä repii yleensä kätensä verille, oli hanskat kädessä tai ei, ja verkko kieppuu ja takertuu kaikkialle muualle kuin sinne minne pitäisi. Varsinkin noiden kukkamaassa kasvavien puiden verkottaminen on aika työlästä.
Kiinanlaikkuköynnökset pergolassa. Päädyissä kasvaa myös villiviiniä. Verkotuksesta ei kannata antaa tyylipisteitä😅 |
Kesäomenat 'Pirja' ja 'Huvitus' saivat myös verkot. |
Vihonviimeiset purjotkin sain lopulta nostettua. Niitä tulikin lavasta yllättävän paljon, kun olin laittanut ne keväällä melko tiheästi. Ne kun ovat aluksi niin onnettoman kokoisia ruohonkaltaisia ruipeloita, ettei ikinä uskoisi niistä mitään kasvavan. Monenkokoista purjoa sieltä lavasta vielä löytyi!
Viimeisenä kesäkukkana sinnitteli siemenkasvattini härmesalvia 'Fairy Queen', jolla kestikin kasvaa kukkivaksi melko kauan. Mutta sen jälkeen se onkin sitten kukkinut uskollisesti tähän asti ja kestänyt myös ensimmäiset pakkasyöt hienosti. Mutta tänään oli senkin aika siirtyä "talviteloille".
Tulipa hyvään saumaan tämä postaus. Miekin esikasvatin tuota härmesalvioo ja sinistä ja valakiita on. Otankin talavetukseen, en tätä tiennykkään aiemin, jotta sitäkin voip talavettoo. Hitaasti eten kukintakuntoon. Miulla on hommat vielä kesken puutarhassa. Jörkiinit nyt kylymi ja juurakoita nostelen kuivamaan nyt.
VastaaPoistaJuu, kyllä härmesalviakin on monivuotinen, niinkuin moni muukin meillä vain kesäkukkana kasvatettava kasvi. Eivät vaan kestä meidän talvea. Härmesalvian talvetuksesta ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta ainahan kaikkea voi kokeilla!
PoistaTäällä on sama kokemus Åkerön kanssa, kumman aikaisin kypsyivät. Hieno purjosato!
VastaaPoistaVerkkojen laitto on ärsyttävän hankalaa, mutta pakkohan se on. Minusta nuo näyttävät tosi hienoilta!
Varmaan aikainen kevät ja lämmin kesä ovat kypsyttäneet talviomenatkin vauhdilla. Ovat olleet todella aikaisessa tänä vuonna.
PoistaVerkottaessa pitää olla hyvin syönyt ja nukkunut, muuten on avioliitto koetuksella. Tämä pätee kyllä kaikkeen muuhunkin yhteiseen puuhasteluun puutarhassa😅
Sinulla on syystyöt jo hyvässä vaiheessa.
VastaaPoistaSain sinun blogistasi hyvän muistutuksen tuosta verkotuksesta, ja tartuimme toimeen😉Syystyöt on meillä tänä vuonna tehty vähän etupainotteisesti, kun leikkaukseni sattui juuri syyskuulle ja sen jälkeen on voinut touhuta vain hyvin hillitysti. Mutta onpahan nyt sitten suurin osa tehty!
PoistaMeillä on vähän verkottamista kun puutarha on aidattu . Mutta jotain kuitenkin ja se minua kismittää kummasti .
VastaaPoistaYmmärrän. Tuo verkottaminen on kyllä ihan viheliäistä hommaa.
VastaaPoistaOnpa upean värinen pihlaja!
VastaaPoistaEikös olekin! Sitä tulee ihailtua päivittäin.
VastaaPoista