Isotähtiputket ovat puutarhan hauskoja huiskiloita kukkavarsien noustessa korkealle
lehdistön yläpuolelle. Itse kukat ovat kuin pieniä neulatyynyjä ja todella kauniita
läheltä tarkasteltuna.
Isotähtiputket saattavat kasvaa jopa 90 cm korkeaksi lajikkeesta ja kasvupaikasta
riippuen. Kasvupaikkansa suhteen ne ovat kohtuu vaatimattomia, mutta hieman
enemmän kosteutta pidättävässä maassa ne voivat selvästi paremmin.
Ne viihtyvät sekä auringossa että puolivarjossa
ja kukkivat pitkään näin keskikesällä.
Kukat ovat valkoisia, vaaleanpunaisia tai punaisen eri sävyisiä. Tähtiputket
sopivat mielestäni erinomaisesti kukkapenkkiin monen eri perennan kaveriksi.
Ainoa haittapuoli on kova leviäminen siemenistä. Joten jos haluaa pitää tähtiputket
kurissa, kannattaa kukkavarret katkaista ennen siementen kypsymistä.
Toisaalta pieniä siementaimia voi myös lahjoitella eteenpäin
puutarhaystäville.
Valkoinen isotähtiputki kivalla punaisella tyvivärillä. |
Kauniita tähtiputkia, ovat minustakin yksinkertaisuudessaan kivoja ja söpöjä. Sopivat myös mukavasti erilaisiin kukkakimppuihin. Mutta sama havainto, niiden vähän turhankin tehokas siemen leviäminen on ainoa ongelma.
VastaaPoistaTähtiputki on minulla uudessa pienessä perennapenkissä yksi viime talvesta parhaiten selvinneitä kasveja. Näyttää viihtyvän myös hyvinkin varjoisassa paikassa.
Kauniit kuvat tähtiputkista. Minullakin on näitä, mutta en tiedä ovatko isotähtiputkea vai tavallista. Tänä vuonna löysin ensimmäiset siementaimet. Siemenet varisevat herkästi. Kiva kun löysin tänne, nyt tutkin muita postauksiasi.
VastaaPoistaKiitos! Kiva, kun löysit blogini : ) Tätä touhua tässä vasta yritän kovasti harjoitella.
PoistaMeillä on tähtiputkea ollut monta vuotta. Kukkii kauniisti, mutta alalehtiin tullee ruskeita läiskiä joka vuosi. En tiedä mikä on vikana.
VastaaPoistaTaitaa olla tähtiputkenmiinaaja asialla. Inhottava otus, jolle ei oikein ilmeisesti ole kovasti tehtävissä muuta kuin koko kasvin hävittäminen. Itse olen joskus poiminut vain viottuneita lehtiä pois, mutta siitä ei ole kovinkaan paljon hyötyä. Vuosia sitten jouduin hävittämään kullerot pihasta, kun niihin tuli oma miinaajansa. Tylsiä otuksia!
VastaaPoista