01 toukokuuta 2026

Toukokuun ensimmäinen ja aurinko paistaa

Posliinihyasintti.

Toukokuun ensimmäinen päivä eli vappupäivä on hellinyt meitä auringolla ja lämmöllä. Mikä on aika harvinaista herkkua. Oma vappu on kulunut rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla puutarhatöitä tehden. Onkin tuntunut aika mukavalta puuhailla pihalla, kun ei ole enää ollut se jäätävä tuuli kiusana. Eikä ole ollut pääkään kipeä, kun kolmiolääkkeet ovat pitäneet tässä jo hetken raittiutta yllä. Eipä tullut nautittua edes yhtä lasillista kuohuvaa vapun kunniaksi!

Lämpö on saanut puutarhan vihertämään. Vielä kun saataisiin myös sitä kauan kaivattua vettä, niin sitten varmasti vihreys suorastaan räjähtäisi silmille. Meillä on juuri pahaan aikaan ulkohana alkanut reistailla, ja mies laittoi sen käyttökieltoon. Ensi viikolla pitäisi tulla putkimies korjaamaan sitä, ja samalla uusimme lämminvesivaraajan. Ulkohanan läpivienti on kellarissa varaajan yläpuolella todella ahtaassa ja huonossa paikassa. Siksi siirrämme varaajan pesuhuoneesta seinän taakse pukuhuoneeseen, jolloin ulkohanaan pääsee paremmin sisäpuolelta käsiksi ja sinne saa myös laitettua sulun. Odotan remonttia kuin kuuta nousevaa, koska veden kantaminen kastelukannuilla sisältä on kohtuu työlästä. Ja vettä on aurinkoisilla keleillä tarvittu kasvihuoneessa jo melkoisesti.

Scillat piilottelevat keisarinpikarililjojen alla.

Pienet kevätkukkijat ovat ilahduttaneet puutarhassa kovasti, vaikka en niin kevätihmisiin lukeudukaan. Mutta onhan tämä kasvun ihme aina jotenkin sykähdyttävää keväisin!

Kevätkurjenmiekkoja ja marhanliljojen piippoja.

Palloesikko on vankilassa, niin kuin moni muukin kevätkukka meillä.


Olen jo varmaan maininnutkin, ettei meillä ole pihassa kiurunkannuksia. No, nyt sitten tämäkin asia on korjaantunut ihan itsestään! Kun näin jotain hailakan punertavaa ja vihreää nousevan maasta, luulin ensin kyseessä olevan kevätpikkusydämen. Lähempi tarkastelu paljasti luuloni ihan vääräksi. En ole koskaan oikein välittänyt kiurunkannuksista, tai ne ovat olleet siellä "ihan kiva" -osiossa. Katsotaan saako tämä yllätystulokas mieleni muuttumaan. Onhan tuo pehmeiden värien liitto nyt aika hieno.


Eilen järjestelin vähän kasvihuonetta. Poistin muovihuppuja matalista hyllyköistä ja siirtelin niitä uuteen järjestykseen. Yritin laittaa ne kuitenkin niin, että harsoilla pystyy suojaamaan kasveja tarvittaessa. Eilen mies asensi myös kattoluukkujen automaattiavaajat. Tänään olen antanut tuplaovien olla reteästi kokonaan auki, ja kärhö 'Nubia' on saanut paistatella päivää sydämensä kyllyydestä.
Keskellä olevassa harsovirityksessä ovat daaliat ja tomaatit vielä hieman lisäsuojassa auringolta. Yhden ruukullisen koristechili 'Bolivian Rainbow'takin toin jo kasvihuoneeseen. Yksi kolmesta ruukussa olevasta kasvista selviytyi talvesta ja ripsiäisistä sisällä. Se on jo saavutus sinänsä.

'Bolivian Rainbow' -chilit.


Toin ulos keittiössä muhineet multatehtaat ja tsekkasin niiden sisältöä. Ne olivat nyt tekeentyneet reilun pari viikkoa. Kippasin pari ämpäriä kottikärryihin, jotta pääsin paremmin tutkimaan multautumisen astetta. Hienosti olivat mikrobit tehneet tehtävänsä, vaikka multatehtailuaika olikin nyt näin lyhyt. Yleensä olen antanut tehtaiden muhia neljäkin viikkoa. Kävin mullan läpi ja poistin muutamia isompia sattumia sen joukosta. Samoin ämpärien pohjalle laittamani sanomalehden palaset. Aivan upean tuoksuista multaa tehtaasta taas tuli!


Kasvulavani alkavat olla tiensä päässä, mutta josko ne vielä tämän kesän kestäisivät. Näin olen pohtinut jo muutamana kesänä. Nostelin lavassa talvehtineet perennapurkit taimilaatikoihin ja kunnostin pari etummaista lavaa uuden bokashimullan ja pussimullan sekoituksella. Koska kasvihuoneessa on alkanut olla jo aika ahdasta, ajattelin rohkaistua ja siirtää joitain kasveja jo ulos kasvulavaan.


Lavaan siirtyivät purjot, sareptansinapit ja persiljat. Purjojen kanssa samassa dynossa kasvaneet orvokit eivät lavaan päätyneet. Pyörittelen kasveja monesti näin, tyyliin missä vain tilaa löytyy. Eli orvokkilaatikosta olin siirtänyt osan orvokeista jo ruukkuihin, joten olin koulinut orvokkien seuraksi muutaman purjon. Dynot vievät kuitenkin paljon vähemmän tilaa kasvihuoneessakin yksittäisiin ruukkuihin verrattuna. 


Saatuani taimet lavaan tulikin jo kiire kaivaa harsoa niiden suojaksi, kun aurinko alkoi tulla näkyviin talon takaa. 


Lehtikaali 'Scarlet'it pitäisi siirtää myös jo lavaan, mutta vielä ne jäivät odottamaan parvekelaatikkoonsa, johon olen ne jo kertaalleen koulinut kylvöastiasta. Parvekelaatikot ovat myös käteviä näissä väliaikaiskoulinnoissa. Ne ovat hyvän mallisia ja mahtuvat sopivasti moneen paikkaan.

Koulin myös melkoiseksi metsäksi kasvanutta samettikukkakylvöstä. Omat viime kesän siemenet itivät sitten odotettua paremmin. Itävyys oli varmaan 100%.


Sain myös siivottua takapihaa, jonne on kertynyt jos jonkinlaista pussukkaa ja nyssäkkää odottamaan kompostointia. Nyt olikin sopivasti vähän kaikenlaista tavaraa käytössä. Sainkin rakennettua kompostia kivasti kuivemmilla tammenlehdillä ja kosteammilla, talven yli pusseissa fermentoituneilla puutarhajätteillä. Fermentointimikrobit nopeuttavat tavallisessakin kompostoinnissa aineksen hajoamista. 


Kylmänkukka Potentilla flavescens on hengissä, saanut yhden kukan jo auki ja lisää kasvua puskee juurelta. Tämä on kerrassaan ihastuttava kasvi.

Kevättähdet ja kevätkaihonkukka.


Ihan kaikki toivo ei ole sentään mennyt kauriiden käytyä parturoimassa tulppaaneitani. Napsittujen lehtien välistä pilkottaa nuppuja!


Aurinkoista vappupäivää kaikille! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!