18 kesäkuuta 2024

Kesäkuun puoliväli ohitettu


Kesä etenee hurjaa vauhtia, ja puutarha on täynnä tuoksuja ja värejä.
 Joka päivä on monenlaista kasvua ja nuppujen aukeamista tapahtunut ympäri pihaa.
Välillä tuntuu, ettei ehdi edes tarpeeksi ihastella kaikkea, 
kun on pakolliset puutarhahommat kuitenkin hoidettavana.
Itse nautin kyllä eniten siitä, kun saan kuljeskella pitkin pihaa kitkemisen
ja kompostin kääntämisen välissä, ja tutkia kasvun ihmettä siinä kaiken
touhuamisen lomassa. Jotenkin vain istuskelu ja joutenolo eivät sisälly minun 
puutarhasanastooni.

Tässä tunnelmia tältä päivältä ilta-auringossa.

Pellavalilja. Sen punainen on niin kirkas, että silmiin sattuu.
Näiden selviämisestä talven yli olen aina kovin ilahtunut.


Kaksi lempikurjenpolveani. Pinkki jalokurjenpolvi Patricia
ja violetinsininen tarhakurjenpolvi.


Penstemon grandiflorus. Tämän olen kasvattanut siemenestä
ja se selvisi ainokaisena talvesta. Tänä vuonna talvikylvöstä
sain useita taimia, joita olen istutellut tämän ympärille. 
Toivottavasti niistä saan lisää.


Idänunikon nuput ovat kuin rypytettyä silkkipaperia.


Punainen varjolilja.


Tänä vuonna varjoliljat avautuivat ennen
marhanliljoja.


Valkoinen varjolilja lehtosinilatvan kera.

On se vaan kaunis!


Marhanliljat ovat vasta alkamassa kukintaa.

Claude Shride ilta-auringossa.



Pionikaaressa kukitaan. Coral Sunset on jo vauhdissa, kun takana Coral Charm
vasta aloittelee. Red Charm on jo lähes kukkinut.

Coral Charmin takana keskenkasvuinen Karl Rosenfield
on komeilla nupuilla.

Coral Charm ja enkeliperhoangervo taustalla.

Toisen penkin idänunikko.

Lehtosinilatva ja idänunikko. Melkoinen väriyhdistelmä.


Aamulla kuvasin tämän valtavan raparperin varren.
 On siinä rapskulla kokoa!

 

09 kesäkuuta 2024

Mietteitä menneestä toukokuusta


Näin kesäkuun puolella on hyvä miettiä mennyttä toukokuuta, kun ulkona sataa
 ja lämpötila on noin kolmetoista astetta plussalla. Mikä on kyllä 
erittäin tervetullutta. Varsinkin tuo sade!
Tämän vuoden toukokuu kun oli paikoin ennätyskuiva ja poikkeuksellisen lämmin.
Myös koko kevät oli suuressa osassa maata selvästi tavanomaista 
lämpimämpi.

Toukokuussa oli 16 hellepäivää, mikä on toukokuun hellepäivien uusi ennätys.
Edellinen ennätys, 14 hellepäivää, on vuodelta 2018.

Kuukauden ylin lämpötila (+29,9°C) mitattiin toukokuun 31. päivänä
Hattulan Lepaan havaintoasemalla. Kuukauden alin lämpötila (-13,2°C) 
mitattiin toukokuun 8. päivänä Savukosken Tulppion havaintoasemalla.

Toukokuussa myös satoi monin paikoin poikkeuksellisen vähän, aurinko paistoi
runsaasti ja salamointia esiintyi tavanomaista enemmän.

Kaikki nämä tiedot Ilmatieteen laitoksen sivuilta.

Näitä tietoja tutkiessa miettii, että on siinä puutarhuri ollut välillä 
ihan ihmeissään, kun pikkutaimet ovat paistuneet
viisikymmenasteisessa lasikasvihuoneessa ja kastella on saanut
ihan huolella joka puolella. Ja kun vettä ei ole tullut taivaalta, on kastelu
tapahtunut tietysti kallilla hanavedellä. Mitään ei ole myöskään uskaltanut 
perennapenkeissä siirtää, ettei olisi tullut menetyksiä siirrokkaiden
 kuivahtaessa paahteessa.

Mielenkiinnolla odotan millainen tästä loppukesästä säiden puolesta tulee!


Jättilaukat 7. kesäkuuta.
 

28 toukokuuta 2024

Pihan iltakierroksella ihailtuja ihanuuksia


Tässä pieni kattaus pihan iltakierroksella löytyneitä silmäkarkkeja 
tai muuten mielenkiintoisia tuttavuuksia.


Luhtaesikko.


Tämän olen nimettömänä saanut, mutta epäilen vahvasti sen 
olevan ojakellukka Mai Tai. Seurataan tilannetta, sillä kukinnan
edetessä kukan värin pitäisi muuttua persikkaisesta
pinkiksi.

Kukka on kyllä herkän kaunis.


Arovuokot jaksavat ihastuttaa joka kevät.


Särkynytsydän ilta-auringossa.

Tammen alla asustavat kotkansiipisaniaiset ja sormivaleangervot
sulassa sovussa.

Marhanlilja Claude Shriden nuput ovat jopa hieman
pelottavan näköisiä.

Muurahainen tutkii olisiko pioni Red Charmin nupussa
jotain makeaa jo tarjolla.

Morsiusleinikin kukka on todella suloinen.



Kultatyräkin loisto suorastaa hätkähdyttää aina keväisin.


Keltakielokki roikottaa ujosti keltaisia kukkiaan.


Isojumaltenkukka on hienon värinen.

Vuorijumaltenkukka.

Jättilaukat.

 

Siemenestä kasvatetut kuolanpionit

Onnistumisen iloa!
Olen kasvattanut nämä kaksi kuolanpionia siemenestä ja nyt kumpikin kukkii.
Toinen on kylläkin vielä nupulla, mutta kukkia siis tulossa.
Näistä etummainen on Pioniseuran entiseltä puheenjohtajalta
Riitta Juonalalta saadusta siemenestä ja takana oleva Ahlmanin perennapuistosta 
napatusta siemenestä kasvatettu. Kummankin olen laittanut vuonna 2019
kylmäkäsittelyyn ja aloittanut siitä kasvatuksen. Pionilla kestää
4-6 vuotta kasvaa siemenestä kukkivaksi, joten aikataulussa ollaan.









 

Toukokuun lopun tilannekatsausta


Toukokuu on ollut varsin helteinen, kun kylmyys lopulta hellitti otteensa. Vettä on satanut todella niukasti. Mutta eilen sitä saatiin oikein kunnolla muutaman ukkoskuuron verran. Ja kyllä kasvit kiittivät!

Tässä vähän kuvia tältä illalta kaikista kasvateista.


Maitotölkeissä esikasvatetut Siikli-perunat kasvavat kokeeksi lavassa.


Daalioiden esikasvatus on sujunut mallikkaasti. Pitäisi alkaa etsiä
isompia ruukkuja. Olisi kiva saada maahan kasvamaan, 
mutta kun ei ole penkeissä tilaa.


Tomaatit ovat lähteneet hurjaan kasvuun päästyään isompiin ruukkuihin.
Tässä Sungoldit.


Tomaattia ja basilikaa.


Salaattibasilika vasemmalla, keskellä thaibasilika ja oikealla 
vaniljabasilika. Kasvihuoneessa leijuu välillä huumaava
basilikan tuoksu.


Koulitut pikkutaimet kasvihuoneessa. Välillä on ollut haastavaa
näiden kanssa, kun aurinko on porotellut hulluna, ja kasvihuoneessa 
lämpö on kohonnut viiteenkymmeneen asteeseen.


Samettikukat.


Yksi pikkuinen esikasvatettu kosmoskukka yrittää jo kukkia.


Rappujen viereen tynnyrin puolikkaisiin laitoin samettikukkaa 
reunoille ja härmesalvia Fairy Queenia keskelle. Saa nähdä pysyykö
istutus tällaisena vai tulenko toisiin ajatuksiin jossain kohtaa.


Kesäkukkakasvatit ruukuissa. Tsinnoita, leijonankitaa ja myös
 tarha- ja koreaniisoa.


Ensimmäistä kertaa laitoin syksyllä valkosipulit lavaan kasvamaan. 
Lähtivät keväällä tosi myöhään kasvuun, mutta nyt näyttää jo hyvältä.
Saivat ruohosilppua juurille suojakseen.



 

01 toukokuuta 2024

Vapunpäivän tunnelmia 1.5.2024

Vappua saimme tänä vuonna viettää varsin komeassa säässä. Oli lämmintä ja oli aurinkoa.
Lämpötila huiteli sekä eilen että tänään parhaimmillaan yli parissakymmenessä asteessa. 
Viime yö tosin oli todella kylmä. Meidän oma mittari vajan seinällä
 oli käynyt alimmillaan + 0,2°C:ssa. Kasvihuoneessa kaikki taimet 
ja juurakot olivat ihan ok viileydestä huolimatta. Olen pikku hiljaa vienyt sinne
sisällä esikasvattamiani tsinnioita, leijonankitoja ja iisoja.

Keisarinpikarililjat ovat kasvaneet hurjasti.

Nuput ovat jo isoja.

Nyt ei kaivata enää yhtään yöpakkasia.

Marhanliljat ovat myös kovassa kasvussa. Joku niiden lehtiä
on tänäkin vuonna käynyt jyrsimässä. Teinpä siis vähän
valkosipulivettä karkotteeksi.


Keitin vettä ja kaadoin pilkottujen valkosipulinkynsien
päälle. Annoin hautua muutaman tunnin ja siilasin 
suihkupulloon. Lisäsin vettä ja suihkin liljoille.


Otin kynnetkin talteen ja heittelin liljojen sekaan.
Pihapöytä on vielä näköjään pesemättä!

Laitoin kasvihuoneessa hetken jo asustelleet purjot kasvulavaan.

Ei uskoisi, että näistä ruohoista syksyyn mennessä 
tulee paksuja purjoja.

Myyränkoloja ilmestyi uudestaan seuraavana päivänä,
kun ne edellisenä päivänä peittelin.
Eli pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Laitoin eilen hiirenloukkuihin
ruisleipää ja sijoitin ne myyränreikien viereen. 
Kahdessa päivässä kolme myyrää on jäänyt loukkuun.
En varsinaisesti ole innossani tästä myyrien lahtaamisesta,
mutta en pidä myöskään siitä, että ne syövät perennani.