Suloiset syysvuokot

Meillä on jo useamman vuoden kasvanut pihan perällä kirsikkapuun alla syysvuokkoja. Kuvittelen niiden olevan Anemone hupehensiksia, mutta en ole asiasta ihan varma. Olkoon ne nyt sitten mitä ovatkaan, mutta varsin kestäviä ja runsaskukkaisia tuntuvat olevan vuodesta toiseen. Kirsikkapuussa ovat alimmat oksat niin matalalla, että syysvuokot piiloutuvat kukkiessaan usein niiden sekaan. Pitäisi joko karsia kirsikkapuusta oksia tai siirtää syysvuokkoja. Kumpaakaan en ole saanut vielä tehtyä. 

Syysvuokko kirsikkapuun kainalossa.

Syysvuokot eivät siedä talvimärkyyttä, ja meilläkin ne kasvavat kohopenkissä. Tai no, joskus se ainakin on ollut kohopenkki. Syysvuokot kaipaavat runsasravinteista, kuohkeaa ja hyvin vettä läpäisevää hiekansekaista multamaata, jota ei ainakaan meillä ole ollut tarjolla. Mutta hyvin ovat silti viihtyneet. Ehkäpä penkki on kuitenkin sen verran koholla alla olevasta savimaasta, että ne kasvupaikkansa olosuhteita sietävät. Ja komposti- ja pussimullalla olen penkin aikanaan perustanut.

Syysvuokkojen kukinta osuu syyskesällä aikaan, jolloin muut kasvit alkavat jo himmailla ja valmistautua talviunille. Myöhäinen kukinta on yksi syy sille, miksi syysvuokko on niin mukava kasvi puutarhassa. Sen kukkavarret kohoavat paljon lehdistöä korkeammalle tehden koko kasvista hyvin ilmavan ja jopa hieman keijumaisen oloisen.

Pidän syysvuokon kukista kaikkein eniten hieman suppuisina, juuri auenneina. Ja nupuista pidän ehkä vielä enemmän kuin kukista konsanaan. 

Tänä vuonna syysvuokoilla on ollut seuranaan yksivuotista italianpantaheinää ja vieressä kasvavaa meksikonhanhikkia. Toisella puolella seuralaisena on komeamaksaruohoa, joka on myös aloittelemassa kukintaansa.

Syysvuokko ja komeamaksaruoho.

Siroa ja keijukaismaista kukintaa.

Ja nämä nuput! Niitä en lakkaa varmaan koskaan ihailemasta, ja joka vuosi niitä tulee kuvattua joka suunnasta. Tuo terälehtien taustan ihana väritys ja suloinen nukkapinta sulattavat kyllä paatuneimmankin sydämen. 

Nukkapintaiset söpöliinit.

Myös kukinnan jälkeen syysvuokko on edelleen hyvin mielenkiintoisen näköinen hienoine yksityiskohtineen. Putoavat heteet terälehdillä, jotka muuttuvat pikku hiljaa lähes läpikuultaviksi ennen irtoamistaan. Ja tuo jäljelle jäävä kellanvihreä pallo, johon siemenet muodostuvat, on myös omalla tavallaan hauska lisä kukinnan päälle.

Pitäisi varmaan yrittää siirtää syysvuokkoja vähän näkyvämmälle paikalle, jotta voisi paremmin ihailla niiden kukintaa. Nyt niitä täytyy oikein varta vasten mennä katsomaan takapihalle.