16 maaliskuuta 2026

Koska kukkii -haaste 2026

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna laittoi liikkeelle taas hauskan Koska kukkii -haasteen, jossa arvuutellaan leikkimielisesti kunkin itse valitun kasvin kukinta-aikaa tänä keväänä. Minna haastoi minutkin mukaan, ja totta kai silloin pitää ottaa haaste vastaan. Väitin kyllä hänelle, etten ole oikein kevätihmisiä, mutta kyllä meiltäkin jokunen kevätkukkija sentään löytyy!

Viime keväänä tulppaanit saivat vielä 6.5. lunta niskaansa.

Ehkä yksi syy sille, etten ole kauheasti meille haalinut aikaisin kukkivia sipuli- tai muita kasveja, on tapani jättää kukkapenkit syksyllä isommin siistimättä. Keväällä niiden perkaaminen kaikkien aikaisin kasvuun lähteneiden kasvien seasta on aika hankalaa. En tiedä onko tämä oikea syy, mutta tällä voin moista puutetta ehkä hieman yrittää selitellä. Ainakin itselleni!

Pisarapenkki 15.3.2026

Haasteeseen valikoituivat mukaan seuraavat kasvit:

Ensimmäisenä kultasahrami 'Gypsy Girl', joka on kuin itse aurinko kevään mustanharmaassa kukkapenkissä. Tänä keväänä arvelen sen aukaisevan ensimmäisen kukkansa 10.4.

'Gypsy Girl' viime keväänä 17.4.25

Toinen ehdokas on kevätkaihonkukka, joka kasvaa meillä mongolianvaahteran juurella portin pielessä. En ole sinisen värin suuri ystävä, mutta sen sinisyys on suorastaan huikaiseva. Viime vuoden kuvassa se on vasta aukaisemassa kukkiaan, jolloin ne ovat vielä hauskasti hieman punertavia. Veikkaan kevätkaihonkukan kukkivan 20.4.

Kevätkaihonkukka 17.4.25

Kolmas ehdokas on suloinen posliinihyasintti. Siinä yhdistyvät kaksi minun suoranaista inhokkiväriäni (vähän ehkä turhan voimallisesti ilmaistuna), mutta tässä kukassa ne muodostavat jotenkin ihastuttavan kombon. Veikkaan posliinihyasinttien kukkivan jo 10.4.

Posliinihyasintit kuvattuna 30.4.25

Neljäs valintani on kirjopikarililja, joka kuuluu näihin kevätherkkisten joukkoon ruutupaitoineen. Tuo valkoinen versio ei minua näissäkään niin hetkauta, mutta antaahan se kivaa kontrastia tuon tumman vierellä. Kirjopikarililjojen kukinta alkaa tänä keväänä 1.5.

Kirjopikarililjat 7.5.25

Viimeisenä eli viidentenä otin mukaan tarhaimikkä 'Shrimps on the Barbie'n, joka on saanut minut kiedottua pikkusormensa ympärille ihan täysin. Olen aivan tämän kasvin lumoissa. Se kasvaa meillä vähän piilossa talon takana ja sitä täytyy käydä oikein erikseen aina ihailemassa. Ja kyllä minä käynkin! Veikkaan sen kukkivan tänä keväänä myös 1.5. kirjopikarililjojen tapaan.

'Shrimps on the Barbie' 15.5.25

Haasteen säännöt: Tarkoituksena on valita muutama kevätkukkija ja arvata, milloin ne alkavat kukkia. Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä ja kasvien pitää olla vielä lepotilassa. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi mukavaa, jos kävisit laittamassa osallistumisestasi kommentin Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen (löytyy helposti blogin selainversion sivupalkista). Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui. Jos sinulla ei ole omaa puutarhaa, voit aivan hyvin osallistua haasteeseen arvuuttelemalla, milloin bongaat vaikkapa ensimmäisen leskenlehden kukan työmatkasi varrelta, krookuksia lähipuistossasi tai tulppaanin kaverin puutarhasta.

Minnan alkuperäisen haasteen löydät täältä.


Haastan mukaan tähän arvausleikkiin Tuulikin Kukkia ja koukeroita -blogista ja Maatuskan Selätön puutarhuri -blogista.



16 kommenttia:

  1. Minäkin siivoan kaikki penkit vasta keväällä, joten nyt töitä riittää. Itse heräsin myöhään kevään varhaisiin kukkijoihin, sillä kiireisinä työvuosina lasten ollessa pieniä koululaisia, ei oikein tullut kierrettyä piippoja etsimässä, vaikka olen aina tykännyt kukista.
    Nyt olen ihan lääpälläni kaikkiin keväällä maasta nouseviin kukkiin.
    Tämän haasteen myötä on hauska seurata, mitä valintoja itse kukin osallistuja tekee.
    Jäämme siis seuraamaan, miten maan eri puolilla kevät etenee ja kukat alkavat nuppuilla ja avata kukkiaan. Imikät ovat kyllä kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä penkkien siivous on paljon mukavampaa, kun on kuivempaa ja yleensä nuo varret lähtevät ihan vetämällä talven jälkeen. Minä en ilmeisesti niin välitä noista kevätkukkijoista, kun en ole niitä tämän enempää laittanut. Hauskahan niitä kuitenkin on bongailla😊
      Imikät ovat kivoja kasveja!

      Poista
  2. Siivoan myös penkit vasta keväällä. Onhan siellä jokunen piippa mitä täytyy varoa mutta ei mitenkään häiritsevästi. Posliinihyasintti on tavallaan värien puolesta sellainen mistä en niin pidä mutta onhan se keväällä kukkiessaan aivan valloittava. Olen istuttanut kevät kukkia pääasiassa puiden juurille.,ovat verkon suojissa kukkiessaan . Narsisseja on muuallakin,yritän taas niitä vaikka jostakin syystä ne eivät ole meillä mitenkään pitkäikäisiä olleet. Tulppaaneja en ole vuosiin istuttanut kun ne popsitaan parempiin suihin heti kun nousevat. Esikkoja on siellä täällä ja niitä yritän taas kylvää. Ne ovat aivan ihania kevät kukkijoita.
    -Eeva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin😊Onhan piha aika karun näköinen lumien sulettua, mutta aika pianhan joka paikka alkaa vihertää. Olen samaa mieltä posliinihyasintista, mutta se on jotenkin kuitenkin aika aseistariisuvan söpö. Tulppaaneja minäkin olen istutellut, mutta jää nähtäväksi montako niistä nousee, kun syksystä lähtien meillä on ollut melkoista myyräsotaa😕Esikot ovat mukavia kevään tuojia!

      Poista
  3. Olen ollut aina varauksellinen kukkapenkkien siivooja ja tapanani on ollut katkoa isoimmat törröttäjät ja pienimmät meikkaan mullalla piiloon, tosin poikkeuksiakin on. Mukavaa seurata ja odotella, kuinka käy. Kivat ehdokkaat sinulla!
    Torstaina en valitettavasti pääse, meillä ilmeisesti silloin synnytetään ja Muru tulee meille. Aihe olisi kiinnostava, mutta joskus täytyy valita. Mukavaa iltaa silloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus silpunnut törröttäjiä penkkeihin, mutta mieluummin kierrätän ne kompostin kautta. Minulla on aika perinteiset ehdokkaat, mutta on ainakin jotain jännättävää😊
      Minunkin torstain osallistumiseni Puutarhaseuran jäseniltaan on vielä vähän auki, kun työt välillä pyrkivät haittaamaan harrastamista. Sinulla onkin sitten ihan eri kaliiperin jännitystä tiedossa torstaille😍

      Poista
  4. Kivasti teiltäkin on jo lumet lähteneet! Ymmärrän kyllä tuon syyn, sillä perennanvarsien katkominen nousevien sipulikukkien versojen päällä astellen on hermojaraastavaa hommaa. Mutta silti... sipulikukat kun ovat varmaan kaikista kasvityypeistä rakkaimmat, ne ovat niin ihmeellisiä! En pystyisi elämään ilman. Oikeastaan jos pitäisi valita vain yksi kasvityyppi (tyyliin puu, pensas, perenna, yksivuotinen vai sipulikukka), jonka voimin puutarhansa istuttaisi, se taitaisi minun kohdallani olla sipulikukat. Olisihan se aika köyhää, onneksi ei tarvitse valita.
    Tuo katkarapubarbi on kyllä aivan mahtavan värinen! Minäkin kunnostauduin viime vuonna hankkimalla ainakin kaksi uutta imikkää. Ehkä enemmänkin, en oikein enää muistakaan, mitä tuli viime vuonna tehtyä.
    Ihanat kevätkukkakuvat ja toivottavasti veikkauksesi osuvat oikeaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet ovat saaneet täälläkin totisesti kyytiä! Sipulikukat ovat lähellä minunkin sydäntäni, mutta en tiedä miksen ole niin innostunut noista pienistä ensikukkijoista. Tulppaaneita on maahan meillä upotettu pilvin pimein. Toivottavasti jotain nousee, kun myyriä vilisee tontilla. Liljat ovat sipulikukista niitä kaikkein rakkaimpia!
      Katkarapubarbi on vallan ihana. Minäkin hankin viime vuonna muutaman uuden imikän (mahtoikohan jonkun tietyn Saaripalstan bloggarin ansiosta imikkäinnostus sen kuin kasvaa😉). On muuten totta, että on vähän unohtunut viime kesän jutut. Ja perennojen nimiäkin täytyy välillä kelata oikein pitkän mutkan takaa, että muistaa. Ehkäpä asia taas muuttuu, kun päästään kunnolla korkkaamaan uusi puutarhakausi!

      Poista
  5. Kiitos haasteesta. Osallistun niillä muutamalla lajilla mitä löytyy kevatkukkijoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, eiköhän sinultakin jokunen kevätkukkija löydy😊

      Poista
  6. Jaahas, minunkin kukkapenkit näyttävät keväisin samoilta kuin sinulla. Eipä ole montaa kevätkukkijaa tässä pihapiirissä, jokunen tulppu ja idänsinililjamattoalue.

    VastaaPoista
  7. Kiva, että kuitenkin osallistuit, vaikka et niin kevätihminen ollutkaan. Löytyi puutarhastasi kuitenkin jokunen kevätkukkanenkin. Toivotaan, että kukkivat juuri silloin kun olet veikannut. Tuo imikkä on huikean hieno.
    Meillä kaikki kukkapenkit näyttävät keväisin samalta kuin sinulla mutta ei se ole minua estänyt hankkimasta aikaisiakaan sipulikukkia. Aika moni perennanvarsi lähtee keväällä helposti nykäisemällä irti, niin ei tarvitse juurikaan saksilla sohia kukkien seassa. Yritän kyllä kriittisimmistä kohdista ehtiä silputtamaan korsia ennen kuin kevätkukat kukkivat ihan valtoimenaan mutta aina se ei onnistu ja sitten siistitään sen verran kuin pystyy. Kyllä ne pystyyn jääneet varret jossain vaiheessa kesää häviävät muun kasvuston sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinhan minä syksyllä jotain uuttakin sipulikukkaa maahan, joten toivottavasti joitain narsissejakin tällä tontilla keväämmällä näkyy.
      Taitaa olla tuo kukkapenkkien törröttelijät vain tekosyy, etten ole laittanut aikaisia kevätkukkijoita😂En tiedä miksen ole niiden suhteen yhtä innoissani keväästä kuin puutarhaihmiset yleensä tuntuvat olevan. Kyllä minä tykkään kaikkea siemenestä laittaa kasvamaan ja muuten intoilla, mutta pienet kevätkukkijat ovat vähän sellainen "no joo" minulle. Kaikenlaisia puutarhaihmisiä meitä onkin olemassa😅

      Poista
  8. Kiitos haasteesta. Vielä ei ole minkäänlaisia piippoja näkyvissä missään. Asunkohan minä jonkinlaisessa talvimaassa kun toisilla kukkii jo vaikka mitä. Laitoin syksyllä monenlaista sipulikukkaa uuteen penkkiin, saa nähdä nouseeko sieltä jotain. Lumikelloja odottelen eniten, koska viimeksi muutama vuosi sitten sen kasvatus epäonnistui ja olin suuresti pettynyt. Toivotaan nyt vaan lempeää kevätaurinkoa tännekin sulattamaan alapihan lumet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos osallistut, mutta ei mitään paineita! Ei meilläkään ole mitään vielä kukassa. Piippoja sentään näkyy. Minä olen laittanut aika vähän näitä hyvin aikaisia pieniä kevätkukkijoita tai sitten ne ovat väärissä paikoissa kukkiakseen kovin aikaisin😄Mutta kyllä tältäkin tontilta toivottavasti jotain tällekin keväälle kukkimaan nousee. Samaa toivon sinulle sinne😊

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!