Heinäkuun puoliväli on saavutettu, hyvänen aika! Ollaanko nyt sitten keskikesässä vai oliko se jo juhannuksen tienoilla? Minun parasta kesääni on elokuu, joten minä ainakin taidan sitten elää sitä keskikesän aikaa.
Keräsin pienen kattauksen tällä hetkellä puutarhassa kukkivista perinneperennoista. Tuoksuherne ei tosin ole perenna, mutta hyvin perinteinen kesäkukka se on.
Aloitetaan siis tuoksuherne 'Prima Ballerina'sta, jonka herkän unenomaisia kukkia tässä yhtenä päivänä jäin ihailemaan. Kuinka hienosti laveerattu väritys siinä onkaan. Ja nuo tummemmat terälehtien reunat.
Tuoksuherneet ovat kiukutelleet minulle tänä kesänä oikein olan takaa. Kasvu on niillä välillä pysähtynyt ihan kokonaan, lehdet ovat kellastuneet tai niihin on tullut muuta vioitusta. Korkeimmaksi kasvaneen jouduin katkaisemaan ihan juuresta uuteen kasvuun, kun sen lehdet menivät oudon vaaleapilkullisiksi. Minulla on niitä sekä ruukussa, kasvulavassa että kukkapenkeissä, ja joka paikassa ne ovat jotenkin kitukasvuisia. Helteistäkö ne ottivat itseensä?
Harmaakäenkukkaa minulla on alun perin ollut vain valkoisena. Punaista olen aina halunnut, ja nyt olen sitäkin lopulta saanut. Kerran olen siemenestä laittanut punasilmäistä 'Oculata'a, ja se onkin tullut jäädäkseen. Nyt minulla on sitten hauska kokoelma erilaisia kukkia. Harmaakäenkukka on kaksivuotinen eli ensimmäisenä vuonna se kasvattaa lehtiruusukkeen, joka talvehtii ja kukkii seuraavana vuonna. Nytkin olen kerännyt ruusukkeita samaan kohtaan kukkapenkkiin, niin ensi vuoden kukintakin on toivottavasti varmistettu, eivätkä siementaimet kasva siellä täällä.
Rohtosormustinkukka on myös kaksivuotinen. Samaan tapaan harmaakäenkukan kanssa se kasvattaa ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen ja kukkii vasta seuraavana vuonna. Niidenkin siementaimia minä keräilen semmoisiin kohtiin, joissa haluan sen seuraavana kesänä kukkivan. Näin saan kerättyä niitä isommiksi kokonaisuuksiksi. Tälle kuvaamalleni yksilölle pitäisi antaa kyllä joku tsemppipalkinto. Sateen maahan kaatama kukinto on nostanut tomerasti päänsä ja pyrkii taas ylöspäin. Ihan nauratti, kun mies oli ajanut nurmikon ja hän oli kiltisti kiertänyt tämän ressukan, joka oli nuupahtanut kukkapenkin ulkopuolelle.
Siniset ukonkellot kukkivat meillä jo aikaa sitten, kun valkoiset vasta nyt alkavat olla parhaassa kukassa.
Ukonhatut ovat tänä vuonna todella korkeita ja komeita. Eikä kesäkuun kuivuudesta huolimatta hirveää kirva-invaasiota ole ilmaantunut. Vain ihan muutamassa varressa niitä näkyy. Miehen mummun peruja oleva kirjoukonhattu on ukonhatuista minun suosikkini.
Valkoinen ukonhattu on ollut meillä jo useamman vuoden, mutta vasta nyt se alkaa kotiutua. Siirsin sen isoon kukkapenkkiin hieman varjoisampaan paikkaan tammen suojiin, ja ilmeisesti se tykkää paikasta, koska se on kasvanut todella komeaksi puskaksi. Ensimmäistä kertaa näen sillä kunnollista kukintaa.
Jalokallioiset ovat 'Huvitus' -omenapuun alla vähän huonossa paikassa. Kuka lienee ne sinne laittanutkin?! Niiden kansanomainen nimitys "hienon naisen silmäripsi" ei nyt oikein pidä paikkaansa, kun ripset ovat vähän sotkuiset.
Rusopäivänliljan kukintaa odotan aina innolla. Se on hyvällä paikalla aamun ja keskipäivän auringossa, ja nauttii olostaan. Ainoa miinus on sitä joka vuosi vaivaava päivänliljasääski, joka munii liljan nuppuihin ja toukat syövät ne pilalle. Onneksi nuppuja on niin paljon, että kukinta on sääskistä huolimatta aina melko näyttävä.
Päivänliljasääsken vikuunnuttaman nupun tunnistaa helposti ulkomuodosta. Toukat syövät nupun sisältä päin, ja nupusta tulee epämuodostunut ja pullistunut. Tarpeeksi kasvettuaan toukat koteloituvat ja tiputtautuvat maahan talvehtimaan. Keräilen vikuuntuneet nuput pois, kun niitä ilmaantuu. Ennen heitin ne aina sekajätteeseen, mutta nyt Leena Luodon ohjeistuksen mukaan laitan ne kompostiin.
Palavarakkaus alkuperäisenä versiona ja mummon alushousujen värisenä. Moni inhoaa kirkkaan punaista palavaarakkautta, mutta minusta se on vallan ihana. Minusta tuo vaaleanpunainen on ihan kamalan värinen. Minulla oli myös valkoista tuossa samassa puskassa, mutta se on hävinnyt. Vaaleanpunainen tosin ei oikein tiedä ollakko vaaleanpunainen vai valkoinen. Taustalla kurkkii harmaamalvikki. Vai olikohan silläkin jo joku uusi kummallinen nimi? Harmaamalvikkia minulla on kahdessa eri paikassa ihan eri puolilla pihaa, ja molemmat ovat kärsineet talvesta. Kumpikin on hyvin matala ja kukkavarsia on tosi vähän. Ja minä kun olen ajatellut, ettei tätä kasvia mikään lannista. On muuten aika järkky väriyhdistelmä tuo kirkuvanpunainen palavarakkaus ja hentoisen lilan-vaaleanpunainen harmaamalvikki.
Kultahelokki on minun ja pörriäisten suuri suosikki. Auringonpaisteessa kultahelokki suorastaan loistaa. Ja se on perenna, joka on kaunis noustessaan keväällä, nuppuisena, kukkiessaan ja syysvärityksessään. Aika harva perenna pystyy samaan.
Kultahelokilla on 'Åkerö' -omenapuun katveessa kavereinaan kuunliljoja. Vihreä on nimettömänä saatu ja sellaiseksi jäänyt, mutta lähempänä kultahelokkia oleva kelta-vihreä kuunlilja on 'Orange Marmalade'. Sen väritys toistaa kultahelokin värejä hieman hillitympänä.
Meillä on puutarhassa aika paljon näitä perinteisiä perennoja, koska mielestäni ne sopivat hyvin vanhan rintamamiestalon pihaan. Ja nämä vanhat maatiaisperennat ovat yleensä myös niitä kaikkein kestävimpiä. Niitä ei siis sovi ylenkatsoa, vaikka kaikenlaista uuttakin on aina kiva siinä vierellä kokeilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!