Kukintaa ripsiäisten kera ja uusia tulokkaita

Kerroin jo aikaisemmin tästä kliiviasta, joka oli aloittelemassa kukintaansa. Kliivia yrittää kovasti nyt kukkia, mutta osa kukista putoilee kesken aukeamisen. Syykin siihen on hyvin tiedossa. Kliivian vaaleanieluisista kukista syylliset on helppo havaita. Ketäpä siellä muita nyt luuraisi kuin parhaita ystäviäni ripsiäisiä. Että nuo pikkuruiset pirulaiset ottavat sitten meikäläistä kupoliin. En tiedä mikä noissa kliivian kukissa on niiden mielestä niin ihanaa ja puoleensavetävää, mutta kukista niitä löytyy joka päivä. Ehkä se on se siitepöly, jota jo aiemmin epäilin.

Olen napsinut ripsiäisiä kukista ihan sormin pois, mutta nyt keksin uuden konstin. Kastoin vanupuikon käsidesiin ja tökin sillä mokomat örkit kukista pois. Tämähän on vanha hyvä keino poistaa villakilpikirvoja kasveista, mutta toimiihan se näköjään tässäkin. Eikös sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ole sallittu?! Voin kertoa, ettei päässäni liikahtanut pienintäkään rakkaudellista ajatusta, kun ripsiäiset tällä konstilla nitistin. 

En tiedä uskallanko tähän näin kirjoittaa vai onko tämä huonon onnen manaamista, mutta ripsiäisiä on tuntunut olevan nyt selvästi vähemmän. Tietyt kasvit niitä edelleen vetävät kovin puoleensa, mutta silti tuntuu, että niitä ei ole ollenkaan niin paljon kuin vielä syksyllä. 

Aikaisemmin jo kerroinkin tästä kukkivasta soihtuköynnös 'Mona Lisa'sta. Oli ihan pakko kuvata sitä vielä uudestaan, kun se teki tällaisen hauskan kukkaryppään. Jotenkin tuli sellainen tunne, että joku tuijottaa minua, kun sihtailin kukkia kamerallani. Ja toden totta, linssin toiselta puolen minua tiiraili kolme kierosilmäistä kaverusta suut ammollaan😂Kahden päivän päästä näiden kuvien ottamisesta nämä hilpeät veikot olivat pudonneet kuihtuneina pöydälle.

Nukkatyräkin lapsukaiset ovat niin hellyyttäviä näin pieninä. Niiden lehtien kuviointi on upea!

Sain puutarhaystävältä tässä taannoin pari hänen äitinsä omasta emokasvistaan erottamaa aaroninparran alkua. Tässä niistä toinen, joka on kasvanut hienosti ja on tehnyt jo noita lapsukaisiakin. Myös aaroninparralla on hienot suonikuvioinnit karvaisissa lehdissään. Vaihdoin sen hieman isompaan ruukkuun ja toivon sen viihtyvän meillä pitkään. Aaroninpartaa minulla ei olekaan ollut vuosikymmeniin, joten se on hyvin tervetullut minun kasvikokoelmaani täydentämään.

Omalla äidillä käydessäni nappasin mukaan fiikuksen eli huonekumipuun oksan, jonka hän oli katkaissut ja oli aikeissa heittää menemään. Sitä kutsutaan nykyään myös kumiviikunaksi. Sen emo on kotoisin äidin naapurin vanhasta kasvista, joten olihan minun pakko tämäkin pelastaa!

 

Tämän vuoden ensimmäiset versotuksetkin olen saanut jo maisteluun. Ai että sielu lepää näitä vihreitä pikku taimia katsellessa. Vuorossa oli Asian Micro mix, jossa on pak choita, keltasinappia, mizunaa eli japaninkaalia ja naurista. Mahtava sekoitus hieman lempeämpää ja kirpeämpää vihreää.