Hautausmaan alastomat vaahterat

Kävin lauantai-iltana isänpäivän aattona viemässä kynttilän isäni sekä mummoni ja pappani haudalle Vatialan hautausmaalle Kangasalan puolella. Oli jo aika myöhä, kun sain itseni kotoa liikkeelle, ja vettäkin tihuutteli. 

Perille päästyäni lähdin kävelemään pimeähkölle hautausmaalle, jossa ei kovin montaa muuta ihmistä ollut liikkeellä. Tasan kolme ihmistä tuli vastaan hautausmaan puolella. Välillä kuulin vain jonkun askelten äänet hiekkakäytävillä, vaikka ketään ei näkynyt. 

Olisi luullut, että puolipimeä marraskuinen hautausmaa olisi tuntunut pelottavalta, mutta itse asiassa tunnelma oli jotenkin rauhoittava. Koska vain pääkäytävät oli valaistu, haudoille sytytetyt kynttilät loistivat kauniisti pimeydessä. Tihkusade toi oman pehmentävän vaikutuksensa ääniin ja maisemaan.

Kuvausvälineeni oli vain kännykän kamera, jolla otin nämä kuvat. Ne ovat epätarkkoja, mutta yritin tallentaa edes pieniä pilkahduksia kokemastani. Minä kun olen löytänyt itsestäni tämän suuren rakkauden puita kohtaan. Ihailen varsinkin vanhojen puiden runkoja ja oksistoja. Ja mikä onkaan parempi aika ihailla puiden paljaita muotoja kuin marraskuu, jolloin puut ovat heittäneet kesähepeneensä pois ja seisovat alastomina syksyn harmaudessa. Talvella ne välillä saavat lumihunnun päälleen, mikä sekin on todella viehättävää.

Onneksi ei muita ihmisiä ollut paljon liikkeellä. Olisivat varmaan ihmetelleet yhtä hullua, joka haahuili vaahteroiden alla niitä pimeässä kuvaten. 

Hautausmaalla oli todellisuudessa aika pimeää, mutta kuvat valottuivat kännykän kameralla hauskasti. Vaahterat olivat tiputtaneet kaikki lehtensä ja ne oli jo haravoitukin pois, mutta vesipisarat ja "nenät" eli vaahteran siemenet siipineen roikkuivat oksien päissä.

Vaahteroiden alastomat oksistot näyttivät paikoin hiukan hurjiltakin, kun niitä kuvasi lampun valaistessa alhaalta päin.

Kaiken kaikkiaan tästä hautausmaatuokiosta jäi todella hyvä mieli pitkäksi aikaa. Olen yrittänyt opetella näkemään kauneutta sielläkin, missä sitä ei ihan ensi katsomalla tajuaisi edes olevan. Marraskuukin voi olla kaunis!