Puutarha alkaa näyttää jo syksyiseltä

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä. Yöllä lämpötila oli käynyt vain parissa plusasteessa, eikä lämpö näin keskellä päivääkään näytä paljon yli +10°C kipuavan. Vähän yritin puutarhassa ihmetellä, jotta josko jotakin pientä voisi puuhata, mutta kylmähän siellä tuli, kun tahti täytyy vielä pitää maltillisena. Sairauslomani sappileikkauksen jälkeen loppuu tänään ja huomenna alkaa sitten työt. Onkin ollut melkoista kidutusta olla kotosalla, kun ei ole voinut tehdä puutarhatöitä ja upeita kelejä on kuitenkin näihin kahteen viikkoon mahtunut runsaasti.

Jotain kuitenkin sain tehtyä valokuvaamisen ja ihmettelyn lisäksi. Sain nostettua osan purjoista ja persiljat. Viimeiset perunat nostin lavasta viime tiistaina. Ne olivat säilyneet siellä mullan alla hienosti, vaikka jouduin ruton takia katkaisemaan niiden varret jo aikaa sitten. 

Iltapäivän puolella taivaalle hiipi yllättäen pilviä ja satoi vettä. Naapurissa kuulemma satoi rakeitakin. Itse olin siinä kohtaa jo sisällä, joten en tiedä satoiko niitä meidänkin kohdalla. Sitten oli hetken pilvisempää. Sitten taas paistoi aurinko. Kuinka monenlaista säätä tässä yhden päivän aikana voikaan olla? 

Valkoinen punahattukin antoi viimein periksi. Pitkään se jaksoikin kukkia.
Aurinko osui kivasti sen mykeröön, josta kohta pääsen ottamaan
siemeniä talteen kunhan tuosta tuleentuvat.

Aamupäivän valo leikki ison kukkapenkin kasveilla.
Syysasteri 'Patricia Ballard' ja lilakonnanyrtti vielä kukkivat.

Rusopäivänlilja kaaripenkin päädyssä.

Pihamme kuningatar, omenapuu 'Keltakaneli', siellä venyttelee
taustalla, kun perennat kylpevät syysauringossa.

Tammi on kova roskaamaan. Lehtiä ja oksanpätkää putoilee runsaasti. Niistä ihanista kukkapenkkiin ilmestyvistä pikkutaimista nyt puhumattakaan. Onneksi meidän tammemme tiputtaa lehtensä syksyllä,
eikä talvella lumen päälle niinkuin monella muulla naapurustossamme.

Pisarapenkistä löytyy ainoa kiva jänöjussi meidän pihassa. Tämä ei tee tuhoja, ja on minusta
 muutenkin tosi symppis kaveri. Päivänliljat ja kuunliljat ovat jo kovasti syysasussa.
Ja rikkaruohoja riittää. Olen jo antanut periksi tuon juolavehnän kanssa päivänliljojen seassa.
Isoja juurakoita on aivan mahdotonta putsata juolavehnän juurista,
kun ne ovat kerran sinne sekaan asettuneet. Olen koettanut nostaa kaikki ylös ja liotellakin,
mutta se on ollut turhaa touhua. Päivänliljan juurakot olisi pitänyt pilkkoa ihan pieniksi, 
jotta olisi saanut kaikki rikkaruohot väleistä pois.

 

Aamupäivällä oli todella kosteaa. Laiskan puutarhurin laahustusjäljet jäivät kivasti nurmikon
pintaan. Tässä olivat meidän viime talvena paleltuneet luumupuut. Aluksi mietin, että saavat 
kasvaa uudelleen vesoista, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Mies veti ne moottorisahalla
ihan matalaksi ja koetti rikkoa kantojakin. Toivottavasti juurivesat eivät muodostu ongelmaksi. 
Toiveissa olisi istuttaa tilalle tuohon väliin joku pikkupuu. Mietinnässä on vielä mikä se olisi. Luumupuita en enää halua. Taustalla näkyvässä pyöreässä pikkupenkissä kasvaa kirsikkapuu.  

Lobelia cardinalis porskuttaa. Tämä se ei lannistu.
Aivan uskomaton perenna. Se aloitti kukintansa
heinäkuun lopulla ja edelleen se vaan jatkaa.

Myös Lobelia siphilitica 'Alba' jaksaa kukkia,
vaikka lehtiin on ilmestynyt jo hiukan syysväriä.
Tämä on ihan pikkuruisessa ruukussa kasvava tämän
kesän siementaimi.

Muut kasvit ympärillä kuihtuvat ja Lobeliat vaan kukkivat.

Kasvien kasvupaikalla on näköjään paljonkin väliä.
Talon itä/pohjoispuolella olevassa penkissä kasvavat Lobelia 
siphilitica 'Alba't ovat kukkineet jo aikaa sitten.

Samassa penkissä rotkolemmikki nauttii auringosta.

Myös tämä ihanuus löytyy samasta penkistä talon takaa. Tarhatyräkki 'Fen's Ruby'.
Se näyttää neulasilta, mutta on suloisen pehmeä.

Syysasteri 'Patricia Ballard'.

Kultahelokin syysväriä.

Komeamaksaruoho on takuuvarma syyskukkija.

Purjoja olisi voinut alkaa nostaa jo aikaisemmin. Nyt meinaavat jo hukkua
rikkaruohoihin, ja joku on käynyt niitä jo hieman nakertamassakin.
En vaan koskaan pidä purjojen kanssa kiirettä niiden noston kanssa,
kun ne kestävät hyvin jopa pikkupakkastakin. Ja kun tänä vuonna
näiden kasvatus oli kyllä yhtä tuskien taivalta.

Persiljatkin alkoivat jo kellastua, joten keräsin niitäkin talteen.

Purjot ja persiljat matkalla pakastimeen.

Bokashikin sai runsaasti täytettä. Vähän pelottava määrä tuli tuota sipulirompetta, joka on
bokashissa vähän varottava aines. Se saattaa aiheuttaa aika epämiellyttävää hajua. 
Ratkaisin asian sillä, että laitoin tavaran kahteen bokashiämpäriin, kun toinen on jo aika lailla 
täyttymässä ja muutenkin olisi siis otettava toinen ämpäri käyttöön. Ja laitoin bokashirouheen lisäksi
Black Bokashi-mikrobiohiiltä, joka sitoo hajuja tehokkaasti.

Tungin täyttymässä olevan bokashiämpärin niin täyteen kuin sinne
vaan mahtui, lisäsin bokashirouhetta ja biohiiltä ja painelin massan alas.
Ihan mielettömästi tuohon ämpäriin mahtuu biojätettä, kun massa
vajoaa fermentoitumisen myötä ja jätteistä irtoaa nestettä.
Kuvittelin, että voin jo jättää tämän fermentoitumaan
rauhassa, mutta vielähän tuonne tavaraa mahtuu.

Mansikkalavani ovat menestyneet mainiosti. Nämä siis kaivoin kesällä ylös, kun multa oli vajonnut
 niin alas, että mansikat olivat ihan pimennossa. Lisäsin uutta multaa ja istutin mansikat uudestaan. 
Mullan pinnalle lisäsin katteeksi hakettamiani edellisvuotisia perennan varsia.
Mansikat ovat kesän aikana kasvaneet kovasti ja rönsyt roikkuvat laatikoiden ulkopuolella. 
Kukkivat nyt edelleen ihan hulluna ja kypsiä mansikoitakin saa napsia aina välillä suuhunsa.
Vähän seassa kasvaa maahumalaa, voikukkaa, palavaarakkautta ja väriminttua😉

Ihan voisi kuvitella, että on keskikesä. Nam!

Kohtalonköynnös kukkii

Maaliskuun loppupuolella sain asiakkaaltani hänen vanhasta kohtalonköynnöksestään pari pistokasta, jotka hän oli vieläpä juurruttanut minulle valmiiksi. Kohtalonköynnös tuntui vanhan rouvan puheiden perusteella olevan hänelle todella tärkeä ja rakas kasvi, joten olin kovin kiitollinen kun hän raski minulle siitä pistokkaita antaa. Arvostan kovasti tällaisia vanhan kannan huonekasveja, jotka ovat yleensä paljon kestävämpiä ja pitkäikäisempiä kuin nykyiset tehotuotetut kasvit.

Rouvan iso kohtalonköynnös oli talvella pudottanut kaikki lehtensä, ja hän oli luullut sen heittäneen henkensä. Mutta kasvi olikin pitänyt vain normaalin talvileponsa, johon kuuluu myös tämä lehtien pudottelu. Kevään tullen hänen kasvinsa oli kuitenkin virkistynyt ja alkanut kasvattaa uusia lehtiä ja tehnyt hurjan määrän kukkia. Tätä ihmettä hän minulle silmät loistaen kertoi, ja minähän  olin tietysti täysillä hengessä mukana.

Kohtalonköynnös on kotoisin Länsi-Afrikasta ja siitä kasvaa vanhemmiten puuvartinen köynnös. Kukkiakseen se tarvitsee paljon valoa, ja ilmeisesti myös talven lepokausi viileämmässä ja vähemmällä kastelulla olisi kukinnalle eduksi. Ja jostain luin, että se kukkii kaikkein parhaiten juurikin silloin, jos se tiputtaa kaikki lehtensä lepokauden aikana. Kohtalonköynnös tarvitsee muutenkin valoisan kasvupaikan joko kirkkaassa hajavalossa tai jopa suoranaisessa auringossa, kunhan kastelusta huolehditaan. Se pitää tasaisesta kosteudesta kasvukaudella, mutta ei kuitenkaan seisovasta vedestä. Kasvualusta saa olla läpäisevä ja ilmava. 

Oma pikkuinen kohtalonköynnökseni on näköjään sitten sitä mieltä, että nyt on kevät ja nyt kukitaan. Se on tosin kasvanut meillä koko ajan kasvilampun alla, joten keinovalo on ehkä sekoittanut raukan rytmin. Mutta enhän minä tästä tietenkään pahoillani ole, kun meinasin jo kesällä tappaa sen kuivuuteen. Ehkä se kuivahtaminen selittääkin tämänhetkisen kukkimisen. Ehkä se luuli, että nyt tuli lepokausi, ja kun taas tuli kunnolla vettä, se päätti kiireesti kukkia. Kuka tietää.

Kohtalonköynnöksen kukinto on todella kaunis. Ensin muodostuvat valkoiset verholehdet,
joiden sisältä varsinainen kirkkaanpunainen kukka putkahtaa esille. 

Kukat ovat auringonvalossa kauneimmillaan. Puhtaan valkoisen 
ja kirkkaan punaisen yhdistelmä on aika säpäkkä.

Varsinaisten kukkien avautumista oli hauska seurata.

Ensin putkahtivat pienet punaiset pallot verholehtien suojista.

Koko kasvi ei ole vielä mitenkään koolla pilattu.

Vielä yksi pallerokuva.

 Nuput ehtivät aika isoiksi ennen kuin edes huomasin niitä.
Kuva on otettu 2.9. 

Tästä lähdettiin maaliskuun lopulla liikkeelle. Pistokkaat juuri istutettuina.

 

Kompostilaatikot saivat uudet katot

Kuten aiemmissa postauksissani olen jo kertonut, kompostointi on yksi lempipuuhistani puutarhassa. Mieheni, joka on maalta kotoisin, ei aina ihan ymmärrä valtavaa innostustani kyseistä puuhaa kohtaan. Mutta on hän sen verran kyllä aina kotkotuksissani mukana, että hän rakentelee minulle kompostikehikoita ja auttaa niiden pyörittelyssä tyhjennysvaiheessa. 

Viime kesänä hän nikkaroi minulle tuon uusimman kompostikehikon, josta tehtiinkin yhtenäinen, mutta kaksilokeroinen. Vanhat kehikot ovat olleet metri kertaa metri yksittäisiä laatikoita, jotka on ollut kohtuu helppo kahdestaan nostaa vajonneen kompostikasan ympäriltä ylös. Etureunasta on jätetty muutama lauta pois, jotta täyttäminen olisi helpompaa reunan ollessa matalampi. Tämä systeemi on toiminut mielestäni todella hyvin. 

Tänä kesänä oli toiveissa saada kaikille kompostilaatikoille myös katot pään päälle, jottei sade huuhtoisi kaikkia arvokkaita ravinteita massasta. Mieheni käydessä mökillä puita tekemässä, hän löysi sieltä pari vanhaa aaltopellinpalasta, jotka sattuivatkin olemaan ihan juurikin oikean kokoisia kompostilaatikoiden katoksi. Koska ne yksinään olivat aika lötköjä, mies ruuvaili niihin muutamasta purkulaudasta puiset kehykset. Nämä ovat siis täysin kierrätysaineksista tehdyt!

Uudet katot pään päällä. Kuinka onnelliseksi ihminen voikaan tulla tällaisesta näystä!

Tällaiset pellinpalaset onneksi löytyivät mökiltä. Nyt ne olivat tarpeen.

Timpuri työssään. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun katot olivat kasassa.

Olin antanut vanhoille kompostikehikoille purkutuomion, kun ajattelin niiden olevan jo aivan lahonneita. Mutta kun ne kaivettiin tuolta vajan takaa esiin ja tyhjennettiin,
totesin niiden pysyvän vielä ihan tomerasti pystyssä ja ne saivat vielä luvan 
pysyä palveluksessa. Nyt ne ovat vielä tyhjillään ja niiden päälle on kerätty katkottuja
kesäkukkien ja perennojen varsia. Siksi tällainen sekamelska.

Vanhat kannetkin ovat kierrätyskamaa. Niiden pellit on aikanaan purettu talomme
sokkelin ympäriltä salaojaremontin aikana. Nämä kannet ovat vielä ihan kunnossa.

Tässä vielä uusin kompostilaatikko tekeillä viime vuoden elokuun alussa.

Halusin tähän irrotettavat etuseinät tyhjennystä silmällä pitäen, koska tämän nostelu ei
varmasti ole ihan helppoa. Käytäntö sitten osoittaa kuinka tämä ratkaisu toimii. 
Minusta nuo "lukkosalvat" ovat aika hauskat. 

Juuri tervattuna se oli aika hurja näky. 

Saatuaan kompostien katot valmiiksi mieheni joutui vielä kaivuuhommiin. Viimeinen daalia
oli vielä maassa ja sen hän joutui kaivamaan ylös, kun itse olen vielä toipilaana.
Ja melkoisen juurakon vanha rouva olikin kasvattanut kanankakan voimalla.
Hyvä kun banaanilaatikkoon mahtui!

Aamun huurteinen satumaailma

Viime yönä se pakkasherra sitten vieraili ensimmäistä kertaa oikein kunnolla pihassa ja kosketti huurteisella sormellaan puutarhan kasveja. Mittariin tallentui alimmaksi lämpötilaksi -1,5°C, joka ei äkkiseltään kovin kummoiselta tunnu, mutta monille kasveille se hyvinkin riitti.

Puoli kahdeksan aikaan vedin villasukat jalkaan, toppatakin niskaan ja suuntasin ulos varsin kipakan raikkaaseen syysaamuun. Ulkona minua odottikin melkoinen satumaailma. Kasvit olivat saaneet erittäin kauniit pitsihepeneet ylleen. Kaikki olivat kuuralla kuorrutettuja ja aivan liikkumatta. Hassulla tavalla puutarha näytti äärettömän kauniilta ja samalla surulliselta. Tuntui oikeasti syksyltä. 

Purppuraheisiangervo 'Little Angel'.

Juhannusruusu.

Leijonankita 'Black Prince'.

Jalokurjenpolvi 'Dragon Heart'.

Päivänsilmä.

Päivänsilmä 'Bleeding Hearts'.

Nimetön daaliakaunotar. Ainoa, joka daalioista on enää ulkona. Nyt sekin pääsee pian
talvetukseen kellariin.

Sama nimetön daalia.

Puutarhagargoilikin oli hieman hämillään pakkasesta punaluppion ja helminukkajäkkärän suojissa.

Värinokkonen.

Värinokkoset ja pensasbasilika myöhemmin iltapäivällä. Näitä katsellessa olen entistäkin
onnellisempi siitä, että eilen tuli valokuvailtua pihaa ja ikuistettua vielä pieni palanen kesää 
muistoihin.