Uusien soihtuköynnösten juurrutusta

Kyllä se vaan tuo helmikuinen auringonpaiste tuntuu jo hyvältä. Kevään voi suorastaan jo haistaa ilmassa. Aamupäivisin ruokahuoneen itäikkunasta sisäviidakko saa ihanaa valohoitoa. Ikkuna on kyllä niin likainen, että ihan hirvittää.

Mutta siis niistä soihtuköynnöksistähän tässä piti kertoa.

Auringosta nauttivat myös juurtumassa olevat soihtuköynnösten pistokkaat. Ostin niitä joulukuussa ihan hulluun aikaan juurruttamista ajatellen, mutta vielä toistaiseksi kaikki ovat hengissä. Ilman kasvilamppuja tämäkään ei tietysti olisi ollut mahdollista. 

Uusista soihtareista parhaiten vauhtiin on päässyt Aeschynanthus 'Japhrolepis', joka on työntänyt jo pitkästi uutta kasvua.

Myös Aeschynanthus radicans eli pikkusoihtuköynnös on juurtunut kivasti ja on hyvin kasvussa. Sitä kutsutaan myös Jaavan kaunottareksi.

Aeschynanthus lobbianus (variegated) on ollut todella hidas kasvuun lähdössään. Mutta pikkuruisia merkkejä silläkin on näkyvissä lehtiensä tyvillä. Olen ollut näiden soihtareiden lajikkeiden kanssa jo pidemmän aikaa ihmeissäni. Mutta ilmeisesti A. radicans, A. pulcher ja A. lobbianus ovat, jos ei nyt sama kasvi, niin ainakin hyvin lähellä toisiaan. Minua saa oikaista, jos olen ihan hakoteillä!

Juurrutin kaikki nämä pistokkaat läpinäkyvissä muovimukeissa, joihin olin tehnyt reikiä. Mukit täytin lecasoralla ja seramiksella, ja mukit laitoin isompiin muovimukiin tai ruukkuun, joissa oli pohjalla vettä. Huputin ne aluksi myös kevyesti muovikannella tai muovipussilla, joissa oli reijät ilmankiertoa varten. 

Muovimukin läpi on ollut hauska seurata juurien kehittymistä. Katsotaan koska uskallan siirtää pistokkaat toisenlaiseen kasvupohjaan. En ole niin hyvin perehtynyt tällaiseen mullattomaan kasvatukseen, että jättäisin pistokkaat lecasoraan kasvamaan. Vaikka korkeaa ilmankosteutta suosivat soihtuköynnökset varmaan viihtyisivätkin siinä hyvin.

Soihtuköynnökset ovat kotoisin trooppisesta Kaakkois-Aasiasta, jossa ne kasvavat epifyytteinä (puiden oksilla) tai litofyytteinä (kivien päällä ja halkeamissa) eli ne ovat ns. päällyskasveja. Siksi ne suosivat ruukussa kasvaessaankin ilmavaa kasvupohjaa. Ne rakastavat myös lämpöä (+28-30°C), sitä äsken jo mainittua korkeaa ilmankosteutta ja kirkasta, epäsuoraa valoa. Alle +15°C lämpötiloja eivät soihtuköynnökset kovin hyvin siedä. Huonekasveina ne on paras laittaa ainakin isompina amppeliin tai hyllyn reunalle, josta ne saavat roikottaa oksiaan.

Sirolehtinen Aeschynanthus 'Green Star' on sitten ollutkin astetta hankalampi tapaus. Pistokkaat olivat niin hentoisia, että toinen niistä kupsahti melkein heti. Tämä toinen hengissä sinnittelevä oli tehohoidossa lisäyslaatikossani irrallisena. Lisäyslaatikon lämpöisessä kosteudessa se oli kasvattanut jo hiukan juuria. Siirsin sen lecasoraan muovikippoon, jonka laitoin ruukkuun. Ruukun pohjalla on tippa vettä, että leca pysyy kosteana. Odotukset eivät ole kovin korkealla tämän soihtarin selviämisen suhteen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Tällä hetkellä soihtuköynnösten pistokkaat pitävät majaa keittiön länsi-ikkunan edessä olevassa hyllykössä, jossa ne saavat kasvilampun valoa noin 12 tuntia päivässä. 

Samaisen hyllykön pistokassekamelskassa uusien tulokkaiden seurana on myös isosoihtuköynnöksen ( A. speciosus) ruukutetut pistokkaat, jotka kasvavat kyllä mahdottoman hitaasti. Aeschynanthus speciosusta kutsutaan Borneon kaunottareksi, mikä taitaa kertoa jotain sen alkuperäisestä kotipaikasta.