Helmikuun iloinen yllätys

Talven aikana on meidänkin sisäviidakko harventunut muutamalla kasvilla. Kaikki kolme marraskuunkaktustani olen kantanut kompostiin. Ne ottivat jotenkin itseensä viime kesän ulkoilusta, eivätkä missään vaiheessa enää syksyn ja talven mittaan toipuneet, vaikka kaikki kuitenkin yrittivät kukkiakin. Muutama muukin lehtikaktus on heittänyt henkensä. Alkaa jo pikku hiljaa tuntua siltä, että lehtareilla on jotain hanpaankolossa minua vastaan. 

Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Kyllä maailmassa kasveja riittää. Jos ei omia, niin sitten ostettuja. Netissä aikani surffailtuani vastaan tupsahti kasvi, josta olin jo pitkään haaveillut. Ja tämähän aiheutti melkoisen lumipalloefektin, kun pääsin verkkokaupan sivuille. Kyseinen kauppa oli Lakeuden vihertaimisto, joka sijaitsee Seinäjoella. Klikkailin ostoskoriin haluamani kasvit, maksoin tilauksen ja muutamassa päivässä minulla oli kotona hienosti lämpöpakkauksen kera paketoidut kasvit. Kaikki toimi kuin unelma, enkä ole koskaan mistään verkkokaupasta saanut niin hyväkuntoisia kasveja kuin heiltä sain. Oli ihan pakko laittaa oikein kiitokset sähköpostilla perään. Voin todella lämpimästi suositella kyseistä verkkokauppaa, vaikka minulla ei olekaan minkäänlaista kaupallista yhteistyötä heidän kanssaan.

Ostointoni herättänyt kasvi on tyräkki Euphorbia platyclada. Sitä kutsutaan nimellä "kuollut kasvi", eikä nimi ole kovin kaukaa haettu. Kasvi on aika vinkeän näköinen. Kuin nippu kuivia oksia tökättynä ruukkuun. Mutta lähempi tarkastelu paljastaa sen upean värityksen sen vihertävänkirjavissa, litteissä lehdyköissä. No joo, täytyy myöntää, että tunnen vetoa kaikkia kummallisen näköisiä kasveja kohtaan, ja tämä taitaa olla yksi niistä.

Euphorbia platyclada on kotoisin Madagaskarilta, missä se kasvaa hyvin karuissa olosuhteissa. Se tarvitsee muiden tyräkkien tapaan paljon valoa, mutta ei suoraa auringon paahdetta. Kasvupohja saa olla hyvin läpäisevä ja kastella sitä kannattaa vasta kasvupohjan kuivahdettua ensin kunnolla. Se kaipaa lämpöä ja alle +10°C lämpötiloja se ei siedä. Ja se on kasvi, joka viihtyy kuivassa ilmassa!

Toinen tilaamani kasvi oli aavikkoruusu (Adenium obesum). Se on myös yksi näitä hassun näköisiä kasveja, joita toivelistalleni on kerääntynyt. Se on kotoisin Afrikan ja Lähi-Idän kuivilta seuduilta. Aavikkokasvina sen vedentarve on aika vähäinen ja siksi kasvupohja saa silläkin olla hyvin läpäisevä. Kukkiakseen se tarvitsee runsaasti valoa ja siksi se viihtyykin hyvin paahteisella eteläikkunalla. Tämän todellakin haluaisin saada kukkimaan!

Pari piikkistäkin kaveria tuli tilauksen mukana. Madagaskarinpalmu (Pachypodium lamerei) ja tyräkki Euphorbia aeruginosa. Madagaskarinpalmu minulla joskus on ollutkin, mutta sekin heitti henkensä. Nyt sain uuden. Nimensä mukaisesti se on kotoisin samaiselta Madagaskarin saarelta kuin E. platyclada. Madagaskarinpalmu tunnetaan myös nimellä aavikkopaksujalka, joka ehkä sopiikin sille paremmin, koska se ei ole mitään sukua palmuille. Aavikkopaksujalka elää luonnossa kuivilla seuduilla ja se varastoi vettä paksuun, piikkiseen runkoonsa.

E. aeruginosa puolestaan on Etelä-Afrikasta kotoisin oleva pieni, runsaspiikkinen tyräkki. Kotiseuduillaan se kasvaa kuivilla hiekkamailla. Sillä on erikoisen väriset sinivihreät varret, joissa on ruskeita piikkejä. Se viihtyy auringossa, eikä tarvitse runsasta kastelua. Kasvupohjaksi sopii läpäisevä kaktusmulta. Tyräkkien tapaan sekä E. aeruginosa että E. platyclada vuotavat murtumista ja haavoista valkoista maitiaisnestettä, joka on hyvin voimakkaasti ihoa ärsyttävää. Kasveista esimerkiksi pistokkaita ottaessa onkin hyvä pitää käsineitä käsissä, eikä silmienkään suojaus varmaan pahitteeksi olisi.

Olihan minun pakko pari posliinikukkaakin tilaukseen saada. Hoya soligamiana (vas.) ja Hoya wibergiae (oik.) muuttivat meille myös. Molemmat ovat kotoisin Filippiineiltä. H. wibergiae on taas ilmeisesti yksi näitä nimeään vaihtaneita posliinikukkia. Nykyisin se taitaa olla H. verticillata, mutta tästä asiasta en ole ihan varma. Se on kuitenkin tunnettu lehtiensä kuvioinneista, jotka saavat usein hienon pinkin sävyn.

Tällaiset ihanuudet meille siis saapuivat. Tulette niistä varmasti kuulemaan jatkossakin, jos en saa niitä heti hengiltä!

Huomenna ollaankin sitten jo virallisesti kevään puolella🌞

Marmorisoihtuköynnöksen huoltopäivä

Pari viikkoa sitten postailin uusista soihtuköynnöspistokkaistani. Nyt esille pääsee isoin soihtuköynnökseni eli marmorisoihtuköynnös (Aeschynanthus marmoratus). Sitä näkee myös nimellä kirjosoihtuköynnös. Ja nykyisin tuo tieteellinen nimikin on tainnut muuttua ja se on Aeschynanthus longicaulis. Näiden nimimuutosten perässä ei oikein aina tahdo pysyä, ja tuo marmoratus on jotenkin niin syöpynyt mieleeni, että siitä on vaikea luopua. 

Marmorisoihtuköynnös on kotoisin Vietnamista, Thaimaasta ja Malesiasta. Se kaipaisi korkeaa ilmankosteutta ja kirkasta hajavaloa, mutta sen saa kyllä viihtymään ihan tavallisessa huoneilmassakin. Talviaika ilman lisäilmankosteutusta saa sen kuitenkin hieman ränsistymään. Varsinkin, jos kastelija on niin huolimaton kuin minä. Marmorisoihtuköynnös on hyvin hoidettuna aivan upea kasvi, joten omani ei nyt tee sille kunnolla oikeutta.

Katselin tässä yhtenä päivänä yläkerran ikkunan edessä roikkuvaa marmorisoihtuköynnöstäni ja totesin sen kaipaavan jo pikku hiljaa jotain huoltotoimenpiteitä. Se oli kasvanut aikamoiseksi roikoksi ja keltaisia lehtiäkin näkyi siellä täällä. Raukka oli ihan rutikuivakin. Kannoin sen alakertaan ja ajattelin vaihtaa sille mullat, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin, kun kieputtelin sitä hetken käsissäni. Marmorisoihtuköynnöksellä on varsin kovat ja hauraat oksat, jotka taittuvat hyvin helposti. Samoin sen parittain kasvavat lehdet ovat kovat, ne tarttuvat helposti joka paikkaan ja irtoilevat sen seurauksena. Monesti sitä kastellessakin ja vähän liikutellessa, se takertuu naapurikasveihinsa hyvin hanakasti ja seurauksena on lähes aina jonkinlaista vauriota. Siinä oli myös yksi syy miksi halusin sitä hieman lyhentää.

Kasvupohjana marmorisoihtuköynnökselläni näkyy olevan jonkinlainen sekoitus multaa ja ainakin kaarnaa. Luultavasti sekoituksessa on myös lecaa ja ehkä biohiiltäkin. Edellisestä mullanvaihdosta on sen verran aikaa, etten nyt ihan pysty muistamaan tarkasti. Koska soihtuköynnökset ovat kaikki jonkinlaisia epifyyttejä eli päällyskasveja, olen todennäköisesti halunnut tällekin kuohkean ja hyvin läpäisevän kasvupohjan. Annan yleensä kaikkien soihtuköynnösteni hieman kuivahtaa kastelujen välillä. Joskus tuo "hieman" tarkoittaa minun hoidossani sellaista Sahara-vaihetta, jolloin kasvit pääsevät kuivahtamaan ihan liikaa. Sitten yritän lepytellä niitä viemällä ne kunnon suihkuun!

Marmorisoihtuköynnös on saanut nimensä lehtien alapuolten hienon kuvioinnin perusteella. Sen kukat ovat varsin pienet ja aika mitättömän väriset. Usein ne jäävät ihan huomaamatta, jos ei kasvia sen lähemmin tarkastele. Meillä marmorisoihtuköynnös kukkii usein marraskuulla vuoden pimeimpään aikaan. Se elää itäikkunalla kasvilamppujen valossa.

Koska mullan vaihto tuntui ylivoimaiselta operaatiolta, päädyin vain saksimaan kasvin pisimpiä roikkoja hieman lyhemmäksi. Ja koska leikatut pätkät näyttivät ihan hyviltä, en minä tietenkään raskinut niitä pois heittää, vaan napsin pistokkaiksi. Suurimpaan osaan pistokkaista jätin vain kaksi lehteä, koska pienempi pistokas juurtuu yleensä paremmin. Muutamaan jätin ihan testimielessä useamman lehden.

Pistokkaat pääsivät isoposliinikukan pistokkaiden kanssa samaan astiaan veteen juurtumaan. Jo aikaisemmin ottamani marmorisoihtuköynnöksen pistokaskin on kasvattanut lisäyslaatikossani kosteassa lecasorassa komeat juuret.

Iso marmorisoihtuköynnös pääsi suihkuun kunnon kasteluun ja pääsi takaisin omalle paikalleen yläkerran ikkunalle nauttimaan helmikuun lopun auringosta. Pitäisi nostaa säleverhot ylös, mutta kun edessä on niin paljon kasveja, etten pääse ikkunalle verhoja säätämään!

Leidien selviytymistarina

Oikuttelevien leidien tarina jatkuu. Lokakuun lopussa liotin ja ruukutin ritarinkukka 'Lady Jane'n kolme sipulia. Ne olivat ensimmäiset ritarinkukkien sipulit, jotka laitoin kasvamaan. Tarkoitus oli alunperin kasvattaa niistä joulukukat ystäville annettaviksi, mutta toisinhan siinä sitten kävi...

1.1.26

Joulun aikaan 'Lady Jane't kukkivat ihmeellisillä minivarsilla. Kaikki kolme tekivät vain yhden kukkavarren. Kaksi niistä oli tekemässäni jouluasetelmassa, josta tulikin sitten aika torso, kun ritarien kukkavanat jäivät tosi mataliksi. Tässä kuvassa ne on jo purettu asetelmasta. Olivat siis noissa omissa ruukuissaan myös asetelmassa. Kolmas oli omassa purkissaan. Silläkin oli tuolla suojaruukun sisällä samanlainen saviruukku kuin noilla kahdella muulla.

17.1.26

Tammikuun puolivälin paikkeilla ihmettelin, kun 'Lady Jane'n sipulit keikkuivat ruukuissaan kovin heppoisen oloisesti, eikä minkäänlaista kasvua ollut havaittavissa. Nehän sitten lähtivätkin ruukuistaan ihan kevyesti nostamalla. Eikä ihme, sillä eihän niillä ollut juuria nimeksikään. Pesin sipulit ja käsittelin tyvilevyt kanelilla ennen istutusta. Laitoin ne matalaan broitsurasiaan ihan vain testimielessä, mutta nepä yllättäen lähtivätkin toipumaan. Helmikuussa alkoivat nuput nousta. Koska tuo multatila on niillä nyt niin mahdottoman pieni, olen kastellut niitä ihan reippaasti alakautta eli olen lorotellut kasteluveden tuonne mustan dynon pohjalle ja sieltä se on saanut imeytyä juurille (joita sipuleille toivottavasti nyt on jo kasvanut). Olen antanut kasvun alettua myös laimennettua bokashinestettä.

8.2.26

En tiedä sääteleekö sipuli itse kukkavarren pituutta juuriston kunnon mukaan vai mikä vaikuttaa kukkavarsien erilaiseen pituuteen. Myös lehtien kasvu kulkee kaikilla ihan omaan tahtiin. Sipulit ovat kuitenkin aika saman kokoiset ja olosuhteet ovat kaikilla taatusti olleet ihan samanlaiset. On tämä mielenkiintoista seurata näiden edesottamuksia!

Yksi 'Lady Jane' kasvatti niin pitkän kukkavarren, että minun oli varmuuden vuoksi tuettava se naapuriinsa. Kohtalonköynnös saa nyt toimia herrasmiesmäisenä tukena leidille.

Ainahan paratiisissa se käärme pitää olla. Niinpä ritaritkin ovat joutuneet ripsiäisten hyökkäysten kohteeksi. Kukkavarressa on jälkiä, jotka ovat mitä ilmeisimmin ripsiäisten aikaansaannoksia. Lehtien välistä olen nitistänyt niitä lähes päivittäin.

Tuolla ylemmässäkin kuvassa näkyi leidien vieressä myös ritarinkukka 'Red Amazone'n ruukku. Sekin kukki vain yhdellä kukkavarrella joulun tienoissa, mutta nyt on kaksi nuppua nousemassa. Myös sitä olen kastellut ja antanut lannoitusta. Jotenkin tuntuu, että osa tämän talven ritareista on ollut erityisen omapäisiä.

Tammikuun puolivälissä hankkimani saintpauliat ovat kukkineet jo yli kuukauden. Niitä oli alunperin kolme, mutta yhden vein äidille. Olen kastellut santtuja aluslautaselle laimennetulla bokashinesteellä ja kahvilla. Ovat ilmeisesti tykänneet. Ihanaa, kun on kukkivia kukkia sisällä näin talvella.

Joulun 2024 ritarinkukka 'Mandela' oli toden totta "jakautunut" tai toisin sanoen emosipuli oli kuollut ja tyvilevystä oli kasvanut kolme poikasta. Sipuli alkoi koko ajan pienentyä ja lopulta sen kuoren läpi tunsi kolme erillistä sipulia. Niinpä kaivoin koko komeuden mullasta ja jaoin kolme pikkusipulia erikseen. Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogistahan huomasi aiemmassa postauksessani sen, että 'Mandela'sta kasvaa lehdet kolmesta eri kohtaa. Silloin sipuli tuntui vielä ihan kiinteältä, enkä ollut itse asiaan kiinnittänyt sen isompaa huomiota. Hyvä, että on tarkkaavaisia blogikamuja!


 

Katastrofin ainekset taas kasassa

Viimevuotisen paprika- ja chilikatastrofin jälkeen suhtauduin hieman arastellen ajatukseen yrittää kasvattaa niitä uudelleen tänä keväänä. Viime keväänä onnistuin saamaan melkein kaikki paprikani ja chilini hengiltä lannoite- ja kasteluövereillä. Ja ripsiäiset viimeistelivät tuhon. Mutta koska haluan näköjään hakata päätäni seinään uudemmankin kerran, päätin sitten kuitenkin tarttua haasteeseen.

 Paprikoista valikoituivat kasvatukseen lajikkeet 'Estilo' ja 'Chocobell' (taisivat olla silloin syksyllä tarjouksessa), ja chileistä viime vuonnakin kokeilussa olleet 'Aji Mango', 'Bishop's Crown' ja 'Cherry Bomb'. Ne olivat asiakkaaltani saatuja siemeniä, joita oli vielä jäljellä. Myös muutaman 'Bolivian Rainbow'n siemenen pistin multiin. Ne olivat omista kasveistani kerättyjä.

3.1.26 kylvetyt ja 8.-9.1.26 itäneet 'Estilo't ja 'Chocobell'it olivat 30.1.26 kasvilampuista huolimatta venähtäneet jo aika pitkiksi, ja koulinkin ne sitten parin päivän päästä. 

1.2.26 taimet pääsivät uusiin "ruukkuihin" eli kahvipusseihin ja maitotölkkeihin. Upotin venähtäneet varret hieman syvempään. Kastelun kanssa olen yrittänyt olla kieli keskellä suuta, enkä ole edes uskaltanut uneksia lannoituksesta. 

'Chocobell'it 9.2.26

'Estilo't 9.2.26

18.2. muutamaan 'Estilo'on on ilmestynyt tällaista ryppyä pariin lehteen. Se näyttää ihan ödeemalta, tosin minkäänlaista kidettä ei lehdissä ole näkyvissä. Eipä tässä muu auta taas kuin seurata tilannetta ja toivoa, että tämä olisi vain kosmeettinen haitta. Onneksi kummassakin kasvissa uudet lehdet näyttävät ihan hyviltä. Ainakin toistaiseksi.

Chilipienokaiset 18.2. kuvattuina. 'Aji Mango' ja 'Bishop's Crown' ovat venähtäneet hujopeiksi. 'Cherry Bomb' on kasvanut maltillisemmin ja 'Bolivian Rainbow' on juuri ja juuri saanut kolme kitukasvuista tainta pinnalle. 

Yritän pitää paprikan- ja chilintaimet mahdollisimman kaukana muista kasveista, jottei ripsiäiset löytäisi niitä. Mutta koska meillä ei tilaa niin ruhtinaallisen paljon ole, taimipöytä on kuitenkin melko lähellä huonekasveja. Auringonvalo olisi taimille varmasti hyvin tervetullutta, mutta ikkunan edusta on niin täynnä huonekasveja, että sinne pääsystä voivat taimet vain haaveilla!

 

Versoja lautaselle

Vihdoinkin versot ovat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, että olen päässyt niitä kunnolla hyödyntämään. Tosin auringonkukan ja lupiinin versot olen napsinut parempiin suihin jo ennen kuin ne ovat ehtineet edes kunnolla tiputtaa siemenensä versojensa päistä.

Korianteri ei halua sitten millään luopua siemenistään. Korianteri taitaa maustekasvina jakaa ihmiset hyvin voimakkaasti. Toiset rakastavat, toiset eivät voi sietää. Korianteria itse voin kyllä syödä ruuassa, mutta ihan pelkältään makusteltuna se maistuu liikaa saippualle. Tämän sanotaan johtuvan jonkinlaisesta geenimuunnoksesta näillä ihmisillä. Korianteria käytetään paljon aasialaisissa ruuissa, esimerkiksi curryssa.

Kyssäkaali eli kaalirapi.

Mizuna eli japaninkaali.

Harrastan tosi paljon itsetehtyjä smoothieita. Ne ovat töissäkin käteviä, koska ne ovat nopeita lorauttaa kurkusta alas, jos ei ole aikaa syödä kunnolla. Niillä jaksaa pari tuntia eteenpäin, kunnes ehtii lämmitellä kunnon ruokaa. Tänään tein tällaisen vihersmoothien. Pohjana käytin rasvatonta luonnonjogurttia, jota meillä on aina jääkaapissa. Lisäsin jogurttiin banaania, pähkinöitä, kauraryynejä ja versoja mizunasta, kyssäkaalista ja pak-choista. Mitään makeutusta en tarvitse, banaani riittää. Koko komeuden surautan tasaiseksi sauvasekoittimella, kun tehosekoitinta en omista.

Toissapäivänä tein munakkaan, joka on kätevä ruoka, jos jääkaapissa on vain kaiken maailman jämiä jäljellä. Munakkaaseen on helppo heitellä esimerkiksi kuivahtaneet juustopalat, pehmenneet tomaatit ja paprikat. Munakkaani sai päälleen auringonkukan ja lupiinin versoja. Kaivoin munakkaaseen pakastimesta itse kasvatettua purjoa ja persiljaa sekä herne-maissi-paprikaa. Vielä vähän juustoa, broilerinpaloja, Provence-yrttimaustetta ja suolaa. Nam!

Lupiini.

Talvehtijoiden rankat ajat

Sisällä lämpimässä talvehtivilla viime kesän kasvateilla on jäljellä vielä viimeinen puristus ennen kevättä. Tämä on usein kasveille se vuodenkierron vaikein hetki. Talvi on pian päättymässä, ja kevätaurinko alkaa helliä kaikkia meitä, sekä ihmisiä että kasveja. Silloin moni kasvi heittää sisällä henkensä. En tiedä mikä moisen ilmiön aiheuttaa, mutta se on ihan totta. Tosiasia taitaa olla myös se, että keväällä me ihmisetkin teemme eniten itsemurhia. Tai voiko kasvin kohdalla puhua itsemurhasta, en tiedä...

Tarkoitus ei ollut mennä ihan näin syviin vesiin talvehtijoiden kanssa. Palataanpa ruotuun. Pensasbasilikat ovat talvehtineet hyvin vaihtelevasti. Viileällä kuistilla kasvaneet kaksi vasemmanpuoleista ruukullista ovat kärsineet hirmuisesti ripsiäisten tuhoista. Olen napsinut niistä alalehtiä sitä mukaa, kun ripsut ovat niitä vallanneet. Nämä kaksi ovat olleet myös kauempana kasvilampusta kuin tuo oikeanpuoleinen, joka on ollut myös paljon lämpöisemmässä tilassa. Tosin siitäkin ruukusta on kuollut pari pistokasta.

Leikkasin noiden pahiten kärsineiden basilikoiden latvat 4.2. ja laitoin veteen hupun alle juurtumaan. Pensasbasilika tekee nopeasti juuria, ja sainkin pistokkaat jo istutettua kasvupohjaan, joka on suurimmaksi osaksi ihan multaa. Suojaruukun pohjalle laitoin kasteltua lecasoraa, jotta pistokkailla säilyisi hyvin kosteus. Minä kun tunnetusti olen hyvin hajamielinen kastelija. 

Pistokkaat pääsivät lämpimämpään paikkaan kasvamaan pelargonien seuraan. Meillä pelakuut ovat ihan sisäkasveja ympäri vuoden. Joskus kesällä saattavat käväistä ulkona, mutta ei mitenkään säännönmukaisesti. Tulppaanipelargoni 'Pink Pandora'n pistokas yrittää kukkia.

 

Pensasbasilikaa tulee aina nuuskittua ohikulkeissaan. Se on myös hyvin kaunis lehdiltään. Saati sitten kukkiessaan.

Chililandiassa on ollut ongelmia läpi talven. Koristechili 'Bolivian Rainbow'n talvehtijat ovat olleet myös ripsiäisten ruokalistalla, ja se valitettavasti näkyy. Olen isommasta karsinut myös rankalla kädellä ripsujen tuhoamia lehtiä. Nyt tosin tilanne tuntuu hieman rauhoittuneen, ja isompi on alkanut pukata uutta kasvua tervein lehdin. Saa nähdä kauanko tämä välirauha kestää?!

'Bolivian Rainbow'lla on kauniin violetinlilat kukat.

Pienempi bolivialaisista on ollut koko talven lehdet enemmän tai vähemmän kippuralla. Siinä en ole edes kauhean montaa tuholaista tavannut. Onkohan sillä muuten vain paha mieli talvesta tai mistä lie?

Minähän en siis ole minkään sortin chiliasiantuntija. Olen vain yrittänyt tutustua niiden sielunelämään ja opetella niiden metkuja. Olen lukenut paljon eri lähteistä tietoutta niiden kasvattamisesta, kun olen ihmetellyt tätä lehtien kipristelyä. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen vain se, että chilit ovat hyvin nättinokkaisia kasveja, jotka ottavat hyvin äkkiä itseensä väärästä kastelusta, lannoituksesta ja valosta. Elä sitten tällaisten kanssa!

Saa nähdä kuinka nämä talvetettavani selviävät vielä yli tämän viimeisen ponnistuksen. Sormet ja varpaat ristiin!