Slovenian reissu

Lähdimme mieheni kanssa juhlistamaan 20-vuotishääpäiväämme Sloveniaan, joka on ollut jo pitkään haaveissamme. Koronapandemia torppasi suunnitelmamme vuonna 2020, jolloin meillä oli jo ostettu lennot Venetsiaan, josta oli tarkoitus jatkaa matkaamme Slovenian puolelle. No, ei sitten menty. Onneksi saimme rahat takaisin. Koronavuodet tekivät minusta entistä enemmän koti-ihmisen, ja mies sai hetken minua suostutella, jotta sai minut innostumaan lähtemään. Ehkäpä pyöreä hääpäiväkin oli osaltaan houkuttelemassa tekemään jotain hieman repäisevämpää kuin vain juomaan kuohujuomaa kotosalla.

Lensimme Finnairilla suoraan Slovenian pääkaupunki Ljubljanaan. Kentältä hurautimme shuttle-kuljetuksella majapaikkaamme. Olimme perillä niin aikaisin, ettemme päässeet vielä huoneeseemme, mutta jätimme matkalaukkumme respaan ja lähdimme seikkailemaan kaupungin keskustaan. Majapaikkamme oli noin puolen tunnin päässä keskustasta, mutta bussi kulki ihan vierestä ja sillä oli helppo suhata edestakaisin. Respan tyttö oli hyvin avulias ja hänen neuvoillaan bussilla kulkeminen sujui helposti. Matkan hintakaan (1,30e) ei päätä huimannut. Ja kulkeminen paikallisten joukossa on aina yhtä hauskaa. Paitsi ruuhkabussissa. Sekin tuli koettua.

Pyörimme siis ensimmäisenä päivänä keskustassa vanhassakaupungissa. Sää oli lämmin ja koska aurinkovoiteet olivat matkalaukuissa majapaikassa, kärväytimme jo hiukan molemmat itseämme.  Aloitimme turistiurakkamme nousemalla funikulaarilla ylös keskiaikaiseen Ljubljanski grad -linnaan, josta olikin hienot näkymät alas kaupunkiin.

Ljubljanan vanhankaupungin tärkein aukio on Prešernov trg, jonka vierestä lähtee kuuluisa kolmoissilta Ljubjanica-joen yli. Koko vanhakaupunki on suljettu autoilulta, joten siellä on mukava kävellä.

Ljubljanan symboli on lohikäärme, ja niiden suurena ystävänä olin kovin ihastunut tähän Lohikäärmesiltaan (Zmaiski most). Neljän ison lohikäärmeen lisäksi siltä löytyy myös kuusitoista pienempää lohikäärmettä.

Lohikäärmesillan kohdalla on Vodnikovin aukio (Vodnikov trg), jossa ihmettelimme värikkäitä ja herkullisen näköisiä toripöytiä.

Toisena päivänä satoi vettä koko päivän. Välillä ihan kaatamalla. Siitä tulikin sitten museopäivä. Kävimme kansallismuseossa ja luonnontieteellisessä museossa. Monesti tykkäämme miehen kanssa vierailla ulkomailla museoissa, koska monesti ne ovat jo rakennuksina niin hienoja. Luonnontieteellinen olikin täällä aika pettymys kokoelmien osalta, mutta muuten rakennuksena kyllä upea.

Yläkuvassa kansallismuseo ja alakuvassa luonnontieteellinen.

Kolmantena päivänä saimme vuokra-auton käyttöömme. Lähdimme ajelemaan Postojnaan, joka sijaitsee noin 45 kilometriä Ljubljanasta lounaaseen. Siellä pääsimme seikkailulle tippukiviluolaan (Postojna jama). Sitä varsinkin mies oli odottanut innolla. Ja olihan se mahtava kokemus. Maan alla on parikymmentä kilometriä luolastoa, josta vain osaan on turisteilla mahdollisuus päästä. Pikkuruisella junalla huristelimme valaistujen tippukiviluolien läpi, sitten kävelimme oppaan johdolla merkittyjä reittejä (oli melkoinen ylä- ja alamäkiharjoitus, huh), ja lopuksi menimme taas junalla loppupätkän. Luolastossa oli todella viileää ja välillä vettä tipahteli niskaan. Kävellessä tarkeni hyvin, mutta avoimen pikkujunan kyydissä meinasi tulla vilu. Luolaston lämpötila on kuitenkin vain noin kahdeksan astetta ja viima teki siitä aika raikkaan tuntuisen. Mutta kokemus oli niin huikea, että viileyttä tuskin edes huomasi.

Postojnasta noin seitsemän kilometrin päässä sijaitseva Predjaman linna (Predjamski grad) oli päivän toinen kohteemme. Se on pystysuoraan kallioseinämään rakennettu keskiaikainen linna, jonka taakse jää huikea luolien verkosto. Se onkin maailman suurin luolalinna. Ylhäältä avautui hienot näkymät alas laaksoon, jossa virtasi myös kuohuva joki.

Neljäntenä päivänä suuntasimme auton nokan koilliseen. Ensimmäisenä kohteena oli todella paljon kauneudestaan kehuja saanut Bled-järvi. Suurin odotuksin saavuimme sinne ja totesimme sen varsinaiseksi turistirysäksi. Emme löytäneet edes minkäänlaista parkkipaikkaa, joten muistoksi jäi vain pari liikkuvan auton ikkunasta otettua räpsyä (ylärivin kuvat). Ilmakin oli vähän pilvinen ja harmaa, joten sekin varmaan vaikutti tuntemuksiin.

Jatkoimme matkaa ja kiepautimme mutkan Bohinj-järvelle (alarivin kuvat). Sinne meidän ei alunperin  oikeastaan ollut aikomus edes mennä, koska se näytti kartassa umpiperältä. Mutta käynti siellä olikin hyvä päätös, sillä Bohinj oli huomattavasti rauhallisempi paikka. Ja mielestäni myös paljon kauniimpi. Aurinkokin pilkisteli siellä jo pilvien raosta. Auton sai kivasti parkkiin ja pääsimme ihailemaan kirkasvetistä järveä. 

Bohinjista matkamme jatkui lähellä Itävallan ja Italian rajaa sijaitsevaa Kranjska Goraa. Sieltä lähdimme ajelemaan etelään Triglavin kansallispuiston läpi kiemurtelevaa serpentiinitietä. Sen rakensivat venäläiset sotavangit ensimmäisen maailmansodan aikana tarvikkeiden kuljetusta varten. Kuolleiden vankien muistoksi on tien varrelle rakennettu kappeli ja hautausmaa, jonne pääsi kiipeämään kivisiä rappusia myöten. Voin vain kuvitella millaista on ollut rakentaa tietä vankina taatusti hurjissa olosuhteissa vaikeassa maastossa. Tiessä on viisikymmentä tällaista kimuranttia mutkaa ja ne on numeroitu. Navigaattorin kuva kertoo jo aika paljon tien luonteesta. Ensin jurnutettiin mutkitellen vuoristoa ylös ja sitten tietysti myös alas. Mutkat olivat paikoin niin kiperiä ja tie niin kapea, että ainakin repsikalla eli minulla oli välillä sydän kurkussa. Varsinkin kun seassa seikkaili vielä paljon pyöräilijöitä, ja osa paikallisista tuntui ajavan rallia!

Tien korkeimmalta kohdalta oli hienot näköalat. Pahuksen ilma oli vain sateisen suttuinen ja maisemien ihailu jäi aika vähäiseksi.

Soca-joki oli upea näky. Valkoinen vuokra-automme näkyy kuvan vasemmassa yläkulmassa. Tässä kohtaa onneksi pystyi hetkeksi pysähtymään. Monessa paikassa oli hienoja maisemia, mutta ei tilaa pysähtyä turvallisesti.

Viides päivä suuntasimme taas lounaaseen, mutta nyt vähän pidemmälle eli rannikolle. Slovenialla on rantaviivaa Adrianmereen vain noin 40 kilometriä, mutta sille kaistaleelle mahtuu monta kaunista kaupunkia. Ohitimme Koperin, Izolan ja Portorozin ja vierailimme Piranissa. Päivä oli aurinkoinen ja ihan liian kuuma kiipeilyyn kivisillä kaduilla, mutta selvisimme retkestä hengissä. Auto piti jättää ylös parkkitaloon. Ennen laskeutumista alas kaupunkiin kävimme ihailemassa näkymiä kaupungin muureilta. Piran on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja oli ihan kiva viettää hääpäivää niin kauniissa paikassa!

Paluumatkalla Piranista tajusimme ajavamme Škocjanin luolien (Škocjanske jame) ohi ja poikkesimme katsomaan paikkaa. Valitettavasti kello oli jo niin paljon, ettemme ehtineet enää opastetulle kierrokselle, joka olisi ollut ainoa mahdollisuus päästä tutustumaan luoliin. Meidän täytyi tyytyä vain kiipeämään näköalapaikalle, josta näki alas rotkoon luolille. 

Koska auto oli meillä enää yhden päivän, ajattelimme hyödyntää sitä ja ajella Ljubljanasta parikymmentä kilometriä sijaitsevaan arboretumiin. Sepäs olikin hieno paikka, mutta siitä teen ihan oman postauksen!

Arboretumista jatkoimme matkaa koilliseen Mariboriin, kun oli vauhtiin siihen suuntaan jo päästy. Maribor oli sunnuntaipäivänä aivan kuollut. Ajoimme auton parkkihalliin ja nousimme sieltä rappuja tyhjään kauppakeskukseen, josta etsimme ulospääsyä. Tuntui hieman aavemaiselta vaellella puolipimeässä kauppakeskuksessa, jossa kaikki kaupat olivat kiinni ja ovet lukossa. Lopulta pääsimme ulos parkkihallin rampin kautta. 

Maribor oli aika nopeasti nähty. Keskustan pääaukiokin oli melkein tyhjä. Vain joitain ihmisiä istuskeli kahviloissa. Yritimme etsiä paikkaa, mistä saisi ruokaa, ja yhden kahvilan tarjoilija neuvoikin meidät ystävällisesti eteenpäin, kun yritimme kysellä ruokailumahdollisuutta. Hän naureskeli vielä lähtiessämme, että emme olleet ainoita kyselijöitä. Hassua, kun paikan ulko-oven kyltissä kuitenkin mainostettiin ruokia. Kaiken kaikkiaan Mariborista jäi jotenkin kummallinen kuva, koska oletin Slovenian toiseksi suurimman kaupungin olevan paljon eläväisempi paikka.

Matkalla Mariborista takaisin Ljubljanaan saimme vettä oikein kunnolla taas niskaamme. Onneksi moottoritiet olivat hyväkuntoisia ja niitä pitkin pääsi sujuvasti paikasta toiseen. Matkan varrella oli mahtavia maissipeltoja. Kaiken kaikkiaan autolla oli Sloveniassa helppo liikkua ja liikenne oli kohtuu rauhallista. Kaupungissa torvet kyllä soivat herkästi ja kädet heiluivat, mutta pääsääntöisesti liikkuminen oli ihan siedettävää vuokra-autollakin.

Auton vuokra-ajan päätyttyä seuraavana päivänä meillä oli aikaa kuljeskella leppoisasti Ljubljanassa. Kävimme Tivoli-puistossa ja nautimme iltapäiväkahvit Grad Tivolissa eli Tivolin linnassa, joka on jonkinlainen graafisen taiteen kansainvälinen keskus. Puistokäytävällä linnan edessä oli ulkoilmanäyttely.

Keskustassa oli tarjolla silmänruokaa katukauppiaiden kukkien muodossa. Nuo kuivakukista tehdyt kimput olivat todella taidokkaasti sidottuja.

Ljubljanan tuomiokirkko eli Pyhän Nikolaoksen kirkko on todella upea barokkikirkko aivan kaupungin sydämessä. 

Koska ilma oli viimeisenä päivänä todella hieno, päätimme mennä vielä veneajelulle katselemaan kaupunkia sen läpi virtaavalta Ljubljanica-joelta. Veneestä avautui ihan uusia näkymiä kaupunkiin ja varsinkin siltoja oli kiva katsella myös tästä kuvakulmasta.

Meidän Bed & Breakfast -majapaikkamme Sawa-joen varrella oli hyvä tukikohta Slovenian matkallamme. Henkilökunta oli hyvin ystävällistä ja avuliasta, ja sijainti oli ihan huippu. Auton sai parkkiin pihaan, vaikka välillä autoralli oli viereisen ravintolan ja samassa rakennuksessa sijaitsevan kahvilan vuoksi melkoinen.

Slovenia on pieni maa ja autolla pääsee joka kolkkaan nopeasti. Luonto on ihan uskomattoman kaunis ja suurin osa paikallisistakin todella ystävällisiä. Sloveniasta jäi hyvät muistot ja sitä voikin lämpimästi suositella matkakohteeksi.