Viikonlopun urakointia

Eilinen oli onneksi sen verran kuiva päivä, että saimme tehtyä yhden ikävän ja aikaa vievän puutarhahomman pois työlistalta. Eli siis iki-inhokki orapihlaja-aidan leikkaaminen. Se on meillä miehen hommia, ja eilen hän jopa hätisti minut kokonaan pois omiin puuhiini aputytön paikalta. Olen yleensä ollut hänen apunaan haravoimassa ja keräämässä leikkuuroskaa pois, mutta nyt mies hoiti koko talkoon yksin. Meillä on tapana kerätä oksat suursäkkeihin ja viedä kaatopaikalle. Niin tapahtuu nytkin. Näitä kammottavia piikkioksia en halua omaan kompostiin vuosiksi pyörimään, vaikka muuten yritämme kaiken omalla tontilla kompostoida. Toisinaan omenapuita leikatessakin leikkuujätettä tulee niin paljon, että viemme ainakin osan kaatopaikalle.

Tienpuoleinen osuus aidasta on tässä leikattu. Kävelytien puolella aita on vielä leikkaamatta. Meillä on neljällä sivulla orapihlaja-aita, mutta meidän hoidossamme on vain kaksi. Tämä on vanhaa rintamamiestaloaluetta, ja vanhat sopimukset ovat vielä voimassa nykyistenkin asukkaiden kesken. Kahdella sivulla aidat on istutettu naapurien puolelle rajaa ja ovat heidän hoidossaan. Tähän muuttaessamme olimme ihmeissämme moisesta asiasta, mutta näillä sopimuksilla on menty.

Tästä kuvasta näkyy kuinka järkevästi olen pionit istuttanut tuonne "pionikaareen" hyvin katseilta piiloon. Pionit kukkivat tontin kulmaan päin, missä niitä ei kukaan näe. No, kukin tyylillään!

Kaunottaria täytyy käydä ihailemassa oikein erikseen. Tässä 'Sunset Coral' esittelee jo väriä muuttaneita ja auenneita kukkiaan. Tästä vaiheesta niiden kukinnassa pidän itse erityisen paljon. Tuo kukan muoto ja kerrassaan upea väri puhuttelevat kovasti. Kaikkein takimmaiset nuput kuuluvat 'Coral Charm'ille, joka kukkii aina hieman myöhemmin.

Pioni 'Coral Sunset'.

Mutta takaisin asiaan. Kun mies keskittui orapihlaja-aitaan, en minäkään jäänyt kädet taskuissa seisoskelemaan. Sain kolme viikkoa sitten hankittua itselleni kauan haikailemani tuurenpihlajan. Olimme mullanhakureissulla peräkärryn kanssa paikallisessa K-Raudassa, kun tein pikakierroksen puutarhamyymälän puolella ja löysin sieltä yhden ainokaisen tuurenpihlajan. Se on hieman muotopuoli ja raasku, mutta mukaan se lähti kuitenkin, kun oli niin edullinen. En tiedä lieneekö ollut joku tarjous, mutta vähän päälle viisikymppiä ei mielestäni ollut paha hinta. 

Puu on seissyt meidän terassilla tuolilla tuettuna aitaa vasten, ja olen välillä ihan unohtanutkin sen. Toinen syy on varmasti ollut laiskuus lähteä kaivamaan tuota meidän savikkoa takapihalle. Mutta eilen sain hengen päälle ja otin urakan. Tarkoitus oli kaivaa isompi penkki, mutta saatuani kaivettua kottikärryllisen vettyneitä ja tonnin painoisia savikökköjä nurmituppaiden mukana, tuli raja vastaan. Laajennan penkkiä ehkä myöhemmin. Joko tänä kesänä tai joku toinen kesä. Tai en koskaan.

Penkkiä kaivaessani aurinko paistoi täydeltä terältä, mutta saatuani puun istutettua, oli jo näin pilvistä. Tuurenpihlaja sai seurakseen kasvimaan reunassa parempaa paikkaa odottaneen purppuraheisiangervo 'Little Angel'in, joka on edelleen aika minikokoinen, vaikka olen ostanut sen jo vuonna 2020. Eihän se kovin isoksi kyllä kasvakaan, 50-90 cm pitäisi sen korkeus täysikasvuisena olla. Kaksikko pääsi paikkaamaan aukkoa, jonka talvella 2023-2024 kuolleet luumupuumme jättivät jälkeensä.

Purppuraheisiangervo 'Little Angel'.

Tänään oli vuorostaan työn alla talon takana kasvava syreeni, jolle emme ole tehneet suurinpiirtein mitään näiden liki parinkymmenen vuoden aikana, joina olemme tällä tontilla asustaneet. Naapurin kaadettua ison koivun omalta puoleltaan tonttiemme rajalta, ajattelin että on aika uudistaa myös meidän syreenimme, joka oli koivun varjossa kasvanut ihan vinoon ja oli muutenkin kovin onnettoman näköinen. Kuinkahan vanha se oikein lieneekään ollut?

Syreeni talon päädystä kuvattuna. Täältä se ei edes kuvassa näytä kovin pahalta, kun se on kallellaan juurikin tähän suuntaan. Peräkärrymme on ollut parkissa tässä nurkassa kiveyksen päädyssä, ja syreeni on oksillaan ikävästi aina sotkenut sen kuomun oksillaan. 

Talon takaa otetussa kuvassa syreenin varsin vino asento näkyy paremmin. Syreeni saa ihan mieluusti kasvaa tuohon takaisin, jos se vaan niin tahtoo, vaikkei se mikään lempikasvini olekaan. Ainakaan kukkivana. Tuoksu on nimittäin aivan liian mojova minun nenälleni. Onneksi syreeni on talon takana, joten siedän sen olemassaolon ihan hyvin, jopa kukkivana. Syreeni kuitenkin jotenkin kuuluu vanhan rintamiestalon pihaan.

Jäljelle jäi melko komea kanto miehen vetäessä moottorisahalla syreenin poikki. Oksat saimme melkein kaikki mahtumaan peräkärryyn orapihlaja-aidan leikkuujätteen kanssa, mutta osa jäi vielä jäljelle. Polttopuutakin tuli jonkin verran. Naapurit olivat varmaan taas mielissään sunnuntain moottorisahakonsertista!

Sitten palaan tähän ihanuuteen, joka aukesi muutama päivä takaperin. Laitoin sen avautumassa olevasta tummanpuhuvasta nupusta kuvan 25.6. olleeseen postaukseeni "Edelleen sadetta". Eipä olisi arvannut sen värisestä nupusta kuoriutuvan tällaista kaunokaista. Tämän vierellä on käyty huokailemassa kerran jos toisenkin. Ja nyt, kun se aukesi, sille löytyy nimikin. Tämä on vuonna 2020 Barkholtin taimistolta ostamani tarhakurjenmiekka 'Natchez Trace', joka ostaessani oli vielä kukassa, mutta sen jälkeen en ole kukkia nähnyt. Joten tämä on oikea työvoitto! Kukka on valtavan iso ja huikean pitkässä varressa. Itseasiassa tänään piti varsi oikein tukea, kun pelkäsin tämänpäiväisen hurjan tuulen kaatavan sen.

Tämän väritys on ihan parasta ikinä. Nuo "suonet" noissa pystyissä terälehdissä ja tuo syvänpunainen väri noissa samettisissa alaskääntyvissä terälehdissä. Valo vaikuttaa kukan väriin todella paljon, kuten kuvista huomaa. Ja pitihän tämänkin kurkkuun kurkistaa!

Mysteerililja.

Myös liljojen rintamalla riittää ihmeteltävää. Vanhojen ruskoliljojen vierellä minulla kasvaa tällaisia toisenlaisia oransseja liljoja. Niissä on paljon isompi kukka kuin perinteisellä ruskoliljallani ja värissä on lisänä tuollaista punaista säpäkkyyttä. Sillä on samanlaiset lehdet kuin ruskoliljalla, mutta ei itusilmuja varressa. Muutenkin varsinkin nuput näyttävät hassun viroottisilta (toivottavasti ei ole sitä). Sahramililjalla ei ole itusilmuja, mutta ei tuo mysteerililja minun silmääni ihan siltäkään näytä. Eikä nuo lehdet taas sovi ihan tavalliseen värililjaankaan. Jos jollakulla on heittää valistunutta arvausta, niin kiitollisena otan vastaan! Minulla on vielä kolmaskin lilja, joka muistuttaa lehdiltään ja kukaltaan ruskoliljaa, mutta on paljon matalampi ja kukka on punaisempi. Pää näiden kanssa sekoaa😂

Ruskolilja vasemmalla, mysteerililja oikealla.