Marraskuun viimeisen päivän mietteitä

Luontoäiti on ollut jo hetken aikaa varsin humoristisella päällä, eikä ole oikein tiennyt minne suuntaan olisi säätiloja ruuvannut. Joten sitten on annettu vähän joka sorttia. Jopa samalle päivälle niinkuin tänään. Aamulla autolla kirjamessuille lähtiessämme aurinko paistoi ja tiet olivat ikävästi paikka paikoin mustalla jäällä. Kitkarenkailla oli pito välillä ihan nollassa. Tulipa ajeltua varsin rauhallisesti ja varsinkin risteyksiä hyvin ennakoiden. Illalla äidillä käydessäni vettä satoi lotisten. 

Puutarhassa kasvit ovat jo muutamaan otteeseen saaneet lumikuorrutuksen, mutta nyt piha on taas lumeton. Lumen alta on paljastunut ihmeen vihreitä kasveja. Tammen alla varjoyrtit ja hopeatäpläpeippi ovat kovinkin pirteinä. Varjoyrteissä näyttäisi olevan jopa nuppuja. Tammen pudonneet lehdet tuovat hieman syksyfiilistä kuviin. 

Rönsyansikka kasvaa meillä todella kuivassa paikassa kiveyksen ja orapihlaja-aidan välissä, mutta on viihtynyt siinä todella hyvin. Se on mukavan ikivihreä maanpeittoperenna. Kuunliljat eivät ole enää tähän aikaan vuodesta yhtä edustavan näköisiä.

Yöllä lämpötila oli tosiaan käynyt pakkasen puolella ja vielä iltapäivästäkin osa kasveista oli kuurassa. Keltapeippi näytti nätiltä huurretikut lehdissään.

Pihan kasvit ovat nyt hieman sekaisin vuodenajoista, eikä mikään ihme, kun lämpötilat ovat todella keväisiä. Palavarakkaus työntää uusia versoja tyveltään.

Samoin tekee espanjanunikko puskien jo nuppuakin esiin.

Myös esikoilla on kevättä rinnassa. Ne nyt tunnetusti eivät viileitä ilmoja kavahda.

Sinipallo-ohdakkeellakin on selvästi uusi kasvukausi alkamassa.

Pihassa on vieraillut monen sortin ikävää kulkijaa. Vihreinä pysyviä täpläpipojen taimia on käyty napsimassa. Eniten ärsyttää se, että olen näitä siemenestä kasvattanut, ja sitten joku käy syömässä ne.

Samoin siemenestä kasvattamiani nuokkusaran taimia on syöty jo moneen otteeseen. 

Tarhasalkoruusujen isoimmat lehdet ovat kadonneet kauriiden ahnaisiin kitoihin. Kiitokseksi on jätetty sorkanjälkiä ja kakkakasoja. Toivottavasti nämä selviävät talvesta tuon jäljelle jääneen pienen tyviruusukkeen avulla. Harmittaisi menettää nämäkin siemenkasvattini.

Ja sitten nämä ystävämme myyrät! Koloja löytyy kukkapenkeistä pitkin pihaa, ja ihan hirvittää sipulikukkieni puolesta. Saa nähdä nouseeko keväällä mitään tämän syksyn sipulikukkaistutuksista. Olen loukuttanut myyriä jo vaikka kuinka paljon, mutta aina niitä vaan jostain siunaantuu lisää. 

Kamera väänsi kompostorin alareunan hassusti vinoon.

Vaikka olen jo toivonut lunta ja pakkasta, on tästä lämpimästä säästä ollut hyötyäkin. Jo kertaalleen jäähän vetänyt lämpökompostorin kansi suli itsekseen, ja pääsin vielä tyhjentämään kompostoria talvea vasten. Aika viileäksi oli sisältö jo jäähtynyt pakkasilla, mutta sillä ei oikeastaan ole kovin suurta merkitystä. Lämpökompostori jäätyy meillä yleensä joka talvi, kun sinne tulee vietyä niin vähän täytettä. Sisällä oleva bokashi hoitaa suurimman osan meidän biojätteistä. Mutta kannen yritän pitää lämpökompostorista sulana, että saan täyttää kompostoria talvellakin. Vaikka se jäätyisikin, lämpöisillä keleillä se hyrähtää helposti taas toimintaan. Viimeistään keväällä. 

Nyt kompostori tuli tyhjennettyä puolilleen ja kannen tiivisteet putsattua ja silikonoitua. Varsin komeaa tavaraa kompostorista tulikin. Levittelin sitä katteeksi liljapenkkeihin ja sipulikukille. Meidän kompostori on näköjään hyvä kasvupaikka valkosipuleille, kun sieltä löytyi muutama kovassa kasvussa oleva kynsi.

Kasvihuone on valmiina kevättä varten. Olen laittanut muovisuojat hyllyköihin jo valmiiksi kevään aikaisia kasvatuksia varten. Harsot ja pakkaspeitotkin on kaivettu esiin.

Lumien sulettua kukkapenkit näyttävät taas ihan kauheilta, mutta olen päättänyt sulkea silmäni kevääseen asti tältä rydöltä!

Huomenna onkin sitten jo joulukuu❄️

 

Hoya praetorii se jaksaa kukkia

Hoya praetorii kukkii jo neljättä kertaa tänä vuonna. Se on ollut posliinikukistani pikkuposliinikukan eli Hoya bellan ohella innokkain kukkija. H praetorii kukki viimeksi syyskuun puolenvälin paikkeilla. Heti kukittuaan se alkoi puskea uusia nuppuja. 

H. praetoriin nuput ovat niin kauniita, että niitä on pitänyt ihailla ja ihmetellä joka päivä. Ja lopulta odotus on palkittu suloisilla, karvaisilla kukilla, joissa on sievä ristipistotähti keskellä. Mitähän se luontoäiti on miettinyt tätä kukintoa suunnitellessaan?!

Itse kasvi ei edelleenkään ole kovin iso. Se kasvaa tuskastuttavan hitaasti. Kaikki sen kasvuvoima menee varmaankin tuohon jatkuvaan kukintaan. Mutta kukkikoon nyt sydämensä kyllyydestä.

Toinen pimeän ajan ilonpilkahdus on Hoya sp.aff. burtoniae, joka avasi yhden kukan. Sen kukat ovat pikkiriikkisiä, mutta todella kauniita. Sormeni kukan takana antaa mittakaavaa kukan koolle. Ihan en saanut kunnolla tarkennettua kännykän kameraa pieneen kukkaan, mutta kyllä kuvasta hiukan saa käsitystä sen ulkonäöstä. Iltaisin kukat tuoksuvat toffeelle.

Hoya callistophyllakin, jota aina moitin kukkien tekemisestä kasvin tyvelle piiloon, yritti tehdä kukan ylemmäs varteen. No, eipä se paljoa auttanut, kun yläpuolen varsi makasi kuitenkin kukan päällä. Kuvaan nostin vartta pois tieltä, ettei kukka ollut ihan lytyssä. Kaikenlaisia hassuja tapoja näillä posliinikukilla tuntuu olevan.

Laitetaan tähän loppuun vielä muutama kuva enkelinsiiven kukista marraskuun piristykseksi. Aikas söpöjä nekin!

Imikkähybridi 'Shrimps on the Barbie'

Tutkin tuossa viime kevään valokuvia, ja sieltä nousi touko-kesäkuulta yksi perenna hyvin esille. Se perenna oli imikkä 'Shrimps on the Barbie'. Se jäi mieleen, koska sen kuvia tuntui putkahtelevan ihan loputtomasti. Olin kuvannut sitä melko ahkerasti ja kuvista olikin hyvä kartottaa sen ihan uskomattoman pitkää kukinta-aikaa. En keväällä ollut ollenkaan tajunnut, kuinka pitkän aikaa se tosiaan kukki. Joten annetaan sille nyt oma hetki päästä valokeilaan. Ja onhan sillä hauska nimikin!

Ostin heinäkuussa -23 Viherlassilasta Turusta kolme 'Shrimps on the Barbie'n tainta, jotka istutin takapihan kukkapenkkiin. Kuvassa alhaalla vasemmalla samaan aikaan hankitut vaaleampilehtiset imikkä 'Moonshine't ja oikealla 'Shrimps on the Barbie't. Tässä taimet juuri istutettuina elokuun alussa -23. 'Shrimps on the Barbie' oli nimetty tarhaimikäksi ja 'Moonshine' valkotäpläimikäksi (Pulmonaria saccharata). Tosin 'Moonshine'lla pitäisi olla taimilapun mukaan siniset kukat (mitä kyllä epäilen) ja näillä on valkoiset, joten en nyt ole ihan varma lajikkeesta. Monessa paikassa 'Moonshine' esiintyy Pulmonaria risteymänä ja 'Shrimps on the Barbie' kolmen imikän hybridinä eli P. saccharata, P. officinalis ja P. rubra -risteymänä. Ota näistä nyt sitten selvää!

4.5.25

Kesällä -24 en olekaan imiköitä näköjään kuvannut, mutta hengissä ovat pysyneet, koska viime kesänä olikin sitten hienoa kukintaa. Heti toukokuun alussa 'Shrimps on the Barbie't työnsivät komeita nuppupalleroita ja 4.5. olivat ensimmäiset kukatkin jo auki. Imiköiden aikainen kukinta on myös pölyttäjille tärkeää, vaikka imiköiden karheat lehtiruusukkeet ovat ilman kukkiakin tosi kivan näköisiä. 

13.5.25

20.5.25

30.5.25

8.6.25

Imiköiden sanotaan viihtyvän tuoreessa ja läpäisevässä kasvupohjassa puiden ja pensaiden alla varjossa tai puolivarjossa. Meillä nämä tarhaimikät kasvavat ihan suorassa aamun ja aamupäivän auringossa takapihan kukkapenkissä. Siellä niillä on seuranaan mm. särkynytsydän, marhan- ja varjoliljaa, tyräkkejä, jaloängelmää, rotkolemmikkiä. Liian paahteisessa paikassa imikät saavat keskikesällä helposti härmän riesakseen. Mutta ihmeen hyvin nuo tuossa aamuauringossa ovat viihtyneet. Ehkäpä se auttaa, ettei aurinko kuitenkaan koko päivää pääse penkkiin porottamaan. 

Viime kesänä hankin lisää erilaisia imiköitä ja odotankin innolla ensi kesää, että näen kuinka ne meillä pärjäävät. Kaikki uudetkin imikät pääsivät tänne samaan penkkiin, jota laajensin kesällä, kun leikkasimme taustalla näkyvän syreenimme alas kukkapenkin edestä. Kun syreeni kasvaa takaisin, se antaa varmasti kivaa varjoa imiköille.

'Shrimps on the Barbie' kukki 8.6.25 kauniisti valkoisen särkyneensydämen ja rosoesikon kanssa.

Vielä 19.6.25 on vähän kukkia näkyvissä, kun olen kuvannut särkynyttäsydäntä. 

16.9.25

Syyskuuhun päästessä imikät olivat kasvattaneet komeat lehtiruusukkeet. 'Moonshine'n hienot lehdet pääsivät nyt oikeuksiinsa, kun ne keskikesällä kukinnan jälkeen näyttivät vähän ankeilta. Täytyy keväällä katsella, jos uskaltaisi jakaa näitä. Kolme tainta noin lähekkäin on vähän liikaa. Imikät on helppo jakaa ja ne lähtevät kuulemma hyvin myös pistokkaasta kasvamaan. Itse en ole sitä kokeillut, olen aina lisännyt niitä vain jakamalla.

'Moonshine' kukassa 13.5.25.

'Shrimps on the Barbie' ja 'Moonshine' yhdessä.

Pakkasaamun tunnelmia

Aamu valkeni tänään kirpeässä pakkassäässä. Nouseva aurinko värjäsi pilviä hienosti. Maassa on ollut jo muutaman päivän ajan lunta ja se on kivasti tuonut valoa pimeään marraskuuhun. Ei sillä, että olisin mitenkään pimeästä kärsinyt, mutta puutarhakasvien kannalta olen toivonut suojaavaa lumipeitettä. Huomiselle on ennustettu lisää lunta, mutta myös pakkasen muuttumista nollakeliksi. Katsotaan nyt mitä sieltä sitten tulee.

Lähdin jo yhdeksän aikoihin viemään biojätteitä pihan perälle lämpökompostoriin, mutta sen kansi olikin jäätynyt kiinni. En ollut muistanut taaskaan rasvata kannen tiivistettä. No, nollakelit kannen kyllä varmasti sulattaa ja pääsen tyhjentämään ämpärini. Tämä on sisällä tapahtuvan bokashoinnin yksi varjopuoli. Lämpökompostoriin ei tule talvella tarpeeksi tavaraa ja niinpä se yleensä jäähtyy tosi nopeasti. Kesällä lisäilen lämpökompostoriin myös hieman puutarhajätettä, jolloin se toimii kovalla pöhinällä. 

Mutta kun biojätehomma jäi nyt siis tylysti kesken, hain kameran ja kiertelin pihaa. Vaikka pakkasta ei ollut kuin noin -5°C, tuntui se todella kylmältä. Varsinkin paljaisiin sormiin. Koska aurinko oli vasta kipuamassa taivaalle, tuli kuviin hauska hämyinen tunnelma.

Takapihan keltaheisiangervot eivät vieläkään ole halunneet luopua kaikista lehdistään. Niiden siementupsukat ovat koristeellisen näköisiä.

Keltaheisiangervojen katveessa kasvavista varjohiipoista pienemmät piispanvarjohiippa ja kalvevarjohiippa ovat kellastuneet tai punertuneet, kun taas isommat tarhavarjohiippa ja Epimedium x cantabrigiense ovat pysyneet huomattavan vihreinä.

Keltaheisiangervojen kanssa myöskin kasvava marhanlilja on vapauttanut siemenensä tuulen kuljetettavaksi.

Vajan vieressä kallionauhus heräilee uuteen aamuun. Sillä on ihan mahdottoman suloiset siementupsukat. Ne ovat kuin pieniä, punaisia kissanpentuja. Yksi taittunut oksa ei ollut saanut lumihuntua päälleen, joten pääsin kuvaamaan sitä. En ole koskaan ajatellut, että kallionauhuksella on näin kauniit siemenet!

Kallionauhuksen siemeniä.

Pulloharjaheinä.

Lumi paljastaa puutarhassa tapahtuvan liikennöinnin. On rusakkoa, oravaa, hiiriä, myyriä ja kauriita. Varmasti paljon muitakin.

Vauvala on saanut toivomani lumipeitteen. Toivottavasti liljapienokaiset pärjäävät sen alla mukavasti kevääseen. Kuten kuvasta näkyy minulla on paha tapa unohdella noita perennatukia kukkapenkkeihin talveksi. No, sieltähän ne keväällä helposti sitten löytyvät.

Koristekastikat 'Overdam' ja 'Avalance' seisovat vielä ryhdikkäästi pystyssä kukkapenkissä talon edustalla. Jossain vaiheessa talvea ne saavat lumet katolta niskaansa ja joutuvat taipumaan. Odotan kovasti, että penkkiin istuttamani nuokkusara 'Majken' kasvaisi isoksi. Heinät ovat todella upea lisä perennojen sekaan. Varsinkin tällaisessa paahteisessa ja kuivassa kukkapenkissä ne ovat kuin kotonaan. Heinien taustalla kurottelee mongolianvaahtera.

Mongolianvaahteralla on nätit siemenet lenninsiipineen. Ne näyttävät kivoilta, kun lehdet ovat jo pudonneet, ja kahisevat mukavasti tuulessa.

Yksi sitkeä väripilkku isosta kukkapenkistä vielä löytyy. Täpläpipo 'Mystica' on kesälläkin huomiota herättävän kaunis perenna, mutta ei sen syysvärityskään kylmäksi jätä. 

Joka syksy kuulee sanonnan "talvi yllätti autoilijan", mutta kyllä niin voi käydä puutarhurillekin!