Ensimmäiset chilit testikylvöön

Juttelin syksyllä chilinkasvatusta harrastavan asiakkaani kanssa kasvien siemenkasvatuksesta. Lähinnä puhetta oli tomaateista ja tietysti chileistä. Siinä jutellessa kysyin olisiko hänellä yhtään ylimääräisiä siemeniä omista kasvattamistaan chileistä, ja olihan hänellä. Seuraavalla kerralla hän saapuikin sitten pikkupussukoiden kera. Olen sitä mieltä, että harrastajien siemenet ovat useimmiten paljon parempia kuin kaupasta hankitut.

Itse en ole millään muotoa tulisten tai edes kovin mausteisten ruokien ystävä, joten chilinkasvatuskin on jäänyt aika vähiin. Paprikoista toki pidän kovasti, mutta ne painivatkin ihan eri sarjassa kuin chilit. Kerroin tämän myös asiakkaalleni, ja hän yritti valita minulle omistaan miedompia chililaatuja. Itselläni ei ole näistä mitään hajua, mutta kokeillaan!

Asiakkaani toi chilien siemenet nätisti pussitettuina ja nimettyinä.

Tällaisia lajikkeita sieltä minulle tuli:

Aji Mango (Capsicum baccatum)

mieto chili, maku hedelmäinen/mangomainen, oranssit hedelmät

Bishop's Crown  (Capsicum baccatum)  mieto/medium chili, sitruunan/aprikoosin makuinen, kellonmuotoinen chili, hedelmä punainen ja mansikan kokoinen, rapea

Cherry Bomb (Capsicum annuum)  medium chili, kirkkaanpunaiset, pienet (3x3cm), pyöreät tai sydämenmuotoiset hedelmät,  koko kasvi noin 60 cm korkea

Siemenet kylvetty 28.12.
Vielä hienoa hiekkaa siementen päälle ja siinä se.

Laitoin kustakin lajikkeesta testiin vain kolme siementä. Katsotaan kuinka lähtevät kasvuun. Käytin astian pohjalla ihan puutarhamultaa, mutta pintaan laitoin kerroksen taimimultaa. Lopuksi peitin siemenet hienolla hiekalla. En muista yhtään miten olen aiemmin chilejä kasvatellut. Jostain luin, että alalämpö olisi hyväksi, ja lämmin paikka muutenkin. Joskus olen pitänyt lämpöä vaativia kylvöksiä jääkaapin tai lattialämmityksen päällä. Toistaiseksi tämä kylvökokeilu pääsi ihan vain kasvilampun alle, vaikka ei itääkseen valoa tarvitsekaan.

Kesällä ihastuin myös puutarhaystäväni Mallan terassilla rehottaneeseen komeaan chiliin, joka osoittautui Bolivian Rainbow Chiliksi (Capsicum annuum var. Bolivian Rainbow). Se oli niin hauskan ja koristeellisen näköinen, että en tahtonut saada silmiäni siitä irti. Malla huomasi innostukseni, ja niinpä minä lähdin heiltä chilin oksa mukanani. Ja juurikin Mallalta sain viime kesänä myös monta pistokasta paljon hehkuttamastani pensasbasilikasta. Taitaa kohta vierailuni heidän puutarhassaan harventua, kun lähden heiltä aina jotain mukanani😂

Laitoin tästäkin chilistä siemeniä testikylvöön. Bolivian Rainbow:n itämislämpötilaksi ilmoitetaan 22-28°C ja itämisajaksi 8-21 päivää.

Mallan koristeellinen Bolivian Rainbow. 

 

Bolivian Rainbow:n lehdet ja varret ovat hyvin tummat.
Koristeelliset hedelmät vaihtavat kypsyessään väriä violetista vaaleaan, keltaiseen ja oranssiin,
ja ovat kypsinä punaisia.

Bolivian Rainbow:n kuivahtaneita hedelmiä ja siemeniä. Testaillaan nyt saanko näitä itämään.

Pensasbasilikan pistokkaiden talvihoitoa

Otin syksyllä kesän ulkona kasvaneista pensasbasilikasta ja värinokkosista pistokkaita tarkoituksena kokeilla kuinka ne selviäisivät sisällä talven. Molemmat kasvattivat vedessä kasvilamppujen alla komeat juuret ja siirsin ne multaan. Värinokkoset kuolla kupsahtivat hyvin pian, mutta pensasbasilikat kasvoivat innolla. Itseasiassa ne ovat kasvaneet niin hienosti, että olen ottanut jo pistokkaistakin pistokkaita. 

Puutarhaystäväni Malla, jolta tämä pensasbasilikan pistokkaita alun perin kesällä sain, talvettaa myös oman basilikansa sisällä. Varsin elinvoimainen ja kestävä basilikalaji siis kyseessä. Se on paljon vahvakasvuisempi kuin tavallinen basilika ja kestää myös kylmyyttä huomattavasti paremmin. Kasvatin viime kesänä myös thai-, vanilja- kaneli-, sitruuna- ja punalehtistä basilikaa, mutta mikään niistä ei ollut ulkonäöllisesti niin kaunis kuin tämä pensasbasilika. Maussa pensasbasilika jää kyllä varmasti monen mielestä toiseksi noille edellä mainituille.

Rönsyilyä sisällä kasvilamppujen alla. Sisäkasvatuksessa värit jäävät hailakammiksi.

Pistokkaat juuri leikattuna 2. joulukuuta.

Juuret kasvavat nopeasti näissä juurrutuspurkeissa.
Tilanne 17.12. Itse pistokkaatkin ovat kivasti venyneet mittaa.

Ruukutettuina ja suihkunraikkaina.

Sitten jatketaan kasvua keittiön ikkunalla kasvilampun alla posliinikukkapienokaisten seurassa.

Hieman aina arastelen tuoda syksyllä kasveja ulkoa sisälle kaikenlaisten öttiäisten pelossa, mutta olen todennut tuholaisia ilmaantuvan väistämättä jossain vaiheessa, kun kasvimäärä on valtava myös sisällä. Pensasbasilikan mukana ei onneksi tullut mitään ei toivottavaa salamatkustajaa sisälle.

Ihastuin pensasbasilikaan kesällä ikihyviksi. Sen väritys on ihan huikea!

Tarhakriinumin ihmettelyä

Kävin tänään kellarissa kurkistelemassa talvehtijoideni tilannetta. Lähinnä talvetan daalioita. Niistä olenkin ollut hieman huolissani, kun jouduin leikkaamaan ne alas ja laittamaan talviteloille ihan liian aikaisin syyskuisen sappileikkaukseni takia, joka aikaisti kummasti syystöitäni puutarhassa. Mutta ainakin suurin osa näytti olevan ihan kunnossa. Takimmaisia en viitsinyt edes kaivaa esiin hyllykön alta. Tutkitaan keväämmällä niiden vointia. 

Mutta eihän minun daalioista pitänyt tässä kirjoittaa, vaan tarhakriinumeista, jotka ovat olleet minulla jo vuoden 2022 keväästä asti. Nekin ovat olleet talvehtimassa daalioiden seurassa. Olen saanut ne vaarinlilja-nimellä, mutta Huonekasviseuran tietäjät tunnistivat ne tänä kesänä tarhakriinumeiksi. Eli sillä tiedolla nyt mennään. Vaarinlilja taitaa olla niin harvinainen, että sitä saisi luullakseni vain tosiharrastajilta. 

Tarhakriinumi (Crinum x powellii) on kahden etelä-afrikkalaisen kriinumin risteytys (C. bulbispermum x C. moorei). Sen nimi on kunnianosoitus irlantilais-englantilaiselle C.B.Powellille, joka esitteli tämän hybridin vuoden 1858 tietämissä. 

Tarhakriinumi voi kasvaa noin metrin korkuiseksi ja se viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Sen sipulit voivat kasvaa valtaviksi, mutta siitä huolimatta se viihtyy hyvin ahtaassa ruukussa. Sen sipuli kestää katteen alla jopa - 12°C pakkasen, mutta meidän talvia se ei sentään kestä eli se on talvetettava. Jänikset ja kauriit eivät kriinumiin koske, mikä on tietysti mukava tieto. Sitä voi lisätä pikkusipuleista, joita se kasvattaa isojen sipulien kylkeen, tai siemenistä. Siemenet kasvavat +21°C:ssa niiden tuleennuttua. Kukat ovat joko valkoisia tai vaaleanpunaisia (omani pitäisi olla tätä) ja tuoksun pitäisi olla jotakin vaniljan ja appelsiinin tapaista. Sitä odotellessa!

No, joka tapauksessa olen nyt pari vuotta ihmetellyt näiden sipulien kanssa. Nämä saadessani en edes oikein tiennyt sainko sisä- vai ulkokukkia. Kesällä -22 ja -23 olen kasvattanut niitä ulkona ruukussa. Menneenä kesänä ne saivat kasvaa maassa. Kukkia ei ole näkynyt, mutta en yhtään ihmettele, kun jostain luin, että tarvitsee kasvurauhan kukkiakseen. Ja minä tyttö se olen joka vuosi puljannut sipuleita ruukkuun ja pois, maahan ja ylös. Viime kesänä hermostuin ruukkukasvatukseen ja kaivoin sipulit penkkiin. Siellä ne viettivät koko kesän ison Längelmäen daalian kainalossa. Ja sieltä ne löytyivät, kun mieheni minulle samaisen jättidaalian kaivoi syyskuun lopulla ylös.

Ylöskaivetut tarhakriinumit 23.9.2024.

Komeita sipuleita ja paljon pienokaisia.

28.9.2024.
Tungin sipulit hurjine juurineen rahkapurkkiin ja laitoin multaa sekaan ennen kellariin viemistä.

Tämän näköisinä sipulit tulivat talvilevoltaan.

Olen talvettanut tarhakriinumeita siis kolme talvea. Ja nyt asioista selvää ottaneena ja ehkä hitusen viisaampana annan kriinumeille kasvurauhan ja saavat pysyä ruukuissaan minun niitä sorkkimatta. Ne tarvitsevat kolmen kuukauden lepokauden viileässä kukkiakseen. Minulla ei ole tarjota niille viileää ja valoisaa paikkaa, joten ne saavat tyytyä pimeään ja viileään kellariin. Lehtien kuoleminen ei haittaa, koska sipuli kasvattaa uudet päästessään takaisin valoon. En kyllä tiedä kukkisiko kasvi helpommin, jos sen ei tarvitsisi kasvattaa aina lehtiä ihan alusta. Koska kai sekin sipulin voimia vie?

Komeat juuret sipuleilla.

Poistin huonoja juuria ja istutin sipulit uuteen multaan.

Ruukutettuina.
Tarhakriinumin sipulia ei saa upottaa liian syvälle.

Laitoin pienokaiset omaan ruukkuun.
Sitten kastelin mullan ja ruukut pääsivät valon alle.

Onko sinulla kokemusta tarhakriinumin kasvattamisesta? Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia.

Jaloritarinkukka 'Mandela'

Voiko tällaista samettista ihanuutta olla olemassakaan?! Jaloritarinkukka (Hippeastrum x hortorum) 'Mandela' on yllättänyt minut dramaattisella värillään. Jo tummaraitaisista nupuista pikkuhiljaa esiin työntyvät terälehdet herättivät kasvavaa kiinnostusta ja ihastuksen huokailuja. Olen seurannut silmä kovana kukkien avautumista kuin parastakin jännitysnäytelmää. En ole valkoisten tai vaaleanpunaisten ritarinkukkien ystävä, vaikka kauniitahan nekin ovat. Minun silmiäni hivelevät tällaiset vahvat värit ja persoonallisuudet. Ja onhan tällä varsin mahtipontinen nimikin.

Tämän kaunottaren sain joulukukkana mukavalta asiakkaaltani Jaanalta, joka aina minua muistaa kukilla pitkin vuotta. Nyt hänelle erityisen lämpöiset kiitokset. Tämän ritarinkukan minä kyllä taatusti yritän säästää ja kukittaa uudelleen!!!

Vaikea on tämänkin punaista väriä vangita kuvaan.

Kuusi kukkaa aukeamassa samaan varteen.

Terälehdet ovat kuin vakosamettia.

'Mandela'n nuputkin ovat tummemmat kuin vieressä olevan
perinteisen punaisen ritarinkukan.

Tässä toinen kukinto aukeamassa.

Kun 'Mandela'n viereen laittaa tavallisen punaisen amarylliksen, sen tummuuden oikein
vasta tajuaa. 'Mandela'n kuudella kukalla on hieman ahdasta. Onneksi toinen varsi alkoi avata
kukkiaan hieman matalampana.

'Mandela' ja 'Red Victory' vierekkäin.

Tämän upean ritarinkukan myötä toivotan kaikille lukijoilleni

 Rauhallista ja Rentouttavaa Joulua!

Talvikylvökausi alkoi eilen

Eilen oli talvipäivänseisaus ja vuoden lyhyin päivä. Samalla alkoi myös virallinen talvikylvökausi. Haluan aina nostaa tähän aikaan vuodesta esille tämän mielestäni aivan älyttömän yksinkertaisen tavan kasvattaa esimerkiksi perennoja siemenestä.

Kävin kaivamassa kulahtaneet talvikylvölaatikkoni kellarin kaaoksesta esiin ja totesin niiden palvelevan hienosti vielä ainakin yhden talven. Olen käyttänyt samoja laatikoita jo ainakin viisi-kuusi vuotta, ehkä kauemminkin. Ne ovat olleet kyllä hyvä ostos. Talvikylvöihin kannattaa hankkia laatikoita, jotka kestävät pakkasta. Ainakin, jos haluaa käyttää niitä useamman vuoden.

Itselläni on tällaisia laatikoita käytössä.

Olen talvikylvänyt tällä laatikkomenetelmällä jo ainakin vuodesta 2017 lähtien. Tai siitä lähtien minulla on asiasta tallessa muistiinpanoja. Talvikylvön nimellä kulkee monia erilaisia tapoja, mutta tämä käyttämäni tapa on amerikkalaisen Trudi Davidoffin "kehittämä". Hän piti aikanaan Winter sowing -nimistä sivustoa netissä, ja jostakin minä hänen nettisivuilleen vain eksyin. Nykyään hänen kotisivunsa eivät ilmeisesti enää päivity, vaan Facebookissa toimii edelleen hänen perustamansa Winter sowers -ryhmä, jota vetävät tällä hetkellä jo eri ihmiset, mutta hänen alkuperäisideaansa kunnioittaen.

Trudi Davidoffin alkuperäisajatus oli kierrätys ja ekologisuus. Hän asui pienessä talossa, jossa ikkunatilaa pikkutaimille oli rajatusti. Hänellä oli myös kissa, jolle hän halusi suoda pääsyn ikkunalle. Hän ei halunnut myöskään käyttää kasvivaloja energiansäästön takia. Metodilla säästyi myös harsosääskiltä ja taimipoltteelta. Alkuun hän käytti kaikenlaisia kaupasta ostosten mukana tulleita läpinäkyviä kertakäyttöpakkauksia kylvääkseen siemenet talvella ulos. 

Trudi on opettanut tätä metodiaan jo kaksi vuosikymmentä. Amerikassa käytettävät muoviset maitopullot olivat alkuun myös kovasti suosittuja talvikylvöön. Ihmiset kokeilivat kaikenlaisia uusia juttuja asian tiimoilta, ja joku oli sitten keksinyt tämän reijitetyn muovilaatikon. Sen idean nappasin itselleni, koska mielestäni se oli kaikkein järkevin ja helpoin tapa suorittaa talvikylvöt.

Vanhat ja vähän paikkaillutkin talvikylvölaatikkoni.

Ideana tällaisessa talvikylvössä on siis se, että astia toimii ikäänkuin pienoiskasvihuoneena, ja pikkutaimet saavat kasvaa hieman suojatummassa tilassa kuin ihan vaan maahan kylvettynä. Linnut eivät pääse niitä nokkimaan tai kuopsuttamaan, eikä purkkeihin lentele muita siemeniä. Taimia ei siis missään vaiheessa tuoda sisälle, vaan ne alkavat kasvaa luonnollisen kalenterinsa mukaan, kun aika ja olosuhteet ovat oikeat. Tarkoitus ei ole saada mahdollisimman aikaista kasvua, vaan tanakoita ja vaihteleviin olosuhteisiin sopeutuneita pikkutaimia. Ja voin kokemuksesta kertoa, että tämä pitää kyllä paikkansa. Ulkona muovilaatikossa kasvunsa aloittaneet pikkutaimet ovat kyllä todella kestäviä, eivätkä hätkähdä kevään pikkupakkasiakaan (jos laatikon kansi vaan on kiinni)!

Laatikoiden kannet, pohjat ja sivuseinät on reijitetty,
 jotta liika vesi pääsee pois ja tuuletus pelaa.

Olen syksyllä varannut talvikylvöjä varten neliskanttisia ruukkuja, jotka sopivat
 laatikoihin paremmin kuin pyöreät.

Laatikoihin laitettavat ruukut täytän ihan tavallisella puutarhamullalla (jota olen varannut kellariin syksyllä), kastelen kunnolla ja kylvän siemenet. Vielä ruukkujen merkintä, kansi päälle ja koko komeus haudataan hankeen. Jos ei ulkona ole lunta, se ei ole mikään este. Vähälumisina talvina laatikkoni ovat olleet koko talven terassilla. Joskus olen pitänyt laatikoita päivän-pari sisällä, mutta yleensä olen nakannut ne heti ulos. Olen talvikylvänyt enimmäkseen perennoja, mutta myös yksivuotisia (yleensä maaliskuulta alkaen). Sillä ei ole merkitystä tarvitseeko jokin siemen kylmäkäsittelyä vai ei, koska ei siitä haittaakaan ole. Eipähän tarvitse miettiä. Jopa tomaattia olen onnistuneesti talvikylvänyt, mutta siitä en suosittele kokeiluja aloittamaan!

Talvikylvöä voi kokeilla helposti läpinäkyvissä, kannellisissa rasioissa. Jos niissä ei ole
valmiiksi reikiä, ne pitää reijittää. Viinirypälerasioissa on jo valmiiksi hyvät reijät. Korkeutta rasioilla
pitää olla sen verran, että pohjalle saa riittävästi multaa. Liian pieni multamäärä kuivuu herkästi!

Tässä käyttämäni talvikylvömetodi pähkinänkuoressa. Palaan asiaan varmasti vielä, kun oikeasti teen kylvöni. Ennen aloitin jo heti näin talvipäivänseisauksen jälkeen, mutta nykyään aloitukseni venyy melkein helmikuun alkupuolelle.

Posliinikukkien hoitopäivä

Vaikka kuinka on talvi, täytyy huonekasveja silti huoltaa. Varsinkin posliinikukkia, joista osa tuntuu  kasvavan kasvilamppujen ansiosta melko reippaasti näin talvellakin. Tällä kertaa tarkastelun kohteena oli pari isolehtistä hoyaa, jotka olivat joko kasvamassa ulos tuistaan tai voivat muuten huonosti.

Hoya 'Viola' kuuluu näihin isolehtisempiin hoyiin, jotka vaativat melko tanakoita tukia pysyäkseen pystyssä. H. 'Viola' on kahden indonesialaisen posliinikukan risteytys (H. deykeae x H. vitellina) ja se on varsin vahvakasvuinen ja komea kasvi. Sillä on suuret, syvänvihreät lehdet, joissa on kaunis suonitus. Osa lehdistä kasvaa hieman aaltoilevana, osa on tasaisempia. Se on ollut mielestäni helppo posliinikukka. Se ei ole ottanut nokkiinsa pienistä kastelun unohduksista, vaikka onkin välillä asustellut hankalassa paikassa ikkunalla kastelukannun saavuttamattomissa. Sillä on pieni muoviruukku, jonne olin tökännyt tuon metallisen  kukkatuen. Siitä huolimatta, että muoviruukku on keraamisessa suojaruukussa, alkoi tulla raja vastaan tuen pystyssä pysymiselle. Koko kasvi olikin jo melkoisesti kallellaan tukensa kanssa ja olikin vain ajan kysymys koska koko komeus olisi kaatunut.

Hoya 'Viola' vinksallaan vanhassa tuessa.

Suihkunraikkaana.

Purin H. 'Viola'n vanhasta tuesta ja suihkuttelin. 'Viola' oli niin hyväkuntoinen, etten leikellyt sitä mitenkään, vaan pyörittelin koko komeuden uuteen tukeen. Minulla oli vielä pari noita mieheni värkkäämää uutta tukea jäljellä edellisestä posliinikukkien veivaamisesta. Latvojen piiskat jätin vapaasti kasvamaan. Kiinnittelen niitä vasta niiden venyttyä pidemmiksi ja kasvatettua lehdet. 

Hoya 'Viola' uudessa tuessa.

Hoya deykeae, Hoya 'Viola'n toinen vanhempi. Sillä on todella kauniit lehdet.
Toista vanhempaa, Hoya vitellinaa, minulla ei olekaan.

Hoya deykeae pääsi myös suihkuun.

Seuraava huollettava oli Hoya fungii, Hainanin saarelta Kiinasta kotoisin oleva posliinikukka. Myös sillä on isot ja näyttävät lehdet, ja se on muutenkin hyvin voimakaskasvuinen. Se oli vanhassa tuessaan melkoinen piiskakasa. Unohdin ottaa siitä kuvan ennen kuin purin sen tuesta. Mutta pesun jälkeen sekin pääsi isompaan tukeen. Tuo tuki on melkein metrin korkuinen. Kuvista on hieman vaikea hahmottaa näiden posliinikukkien kokoa.

Hoya fungii uudessa tuessaan.

Hoya fungii on monen muun hoyan tapaan todella innokas kasvattamaan pitkiä piiskoja, jotka takertuvat nopeasti kaikkeen mahdolliseen lähellään. Ne kieputtuvat tosi tiukasti, ja siinä onkin setvimistä, kun ne ovat tarttuneet viereiseen posliinikukkaan, verhoon tai johtoon. Tai niinkuin alla olevassa kuvassa kaksi posliinikukkaa kieputtuneena naruun, joka kannattelee ritilää, johon kasvivalot on kiinnitetty alapuolella.

Piiskojen päät usein kuivahtavat, jos ne kiinnittää tukeen alaspäin. Toinen syy on epätasainen kastelu eli kasvi pääsee kuivahtamaan liikaa kasteluiden välillä. Piiskojen päiden kuivahtaminen ei onneksi ole kohtalokasta, sillä kasvi alkaa hetken päästä kasvaa toisesta kohtaa.

Kuivunut piiskan pää.

Hoya fungiilla on kauniit, paksut lehdet.

Sitten vielä tämä murheenkryyni, Hoya villosa. Sekin on vaihtanut nimeään ja on nykyään Hoya globulosa, mutta käytän siitä tässä nyt nimeä, jolla olen sen hankkinut. 

Hoya villosasta ja H. globulosasta on monenlaista tietoa liikkeellä. Ovatko ne sama kasvi vai ei? Oma hoyani muistuttaa enemmän globulosaa, koska sillä on sileät lehtien reunat. Villosalla ne ovat aaltoilevat. Nämä posliinikukkien nimenvaihdokset saavat minut välillä ihan pyörälle päästäni. Eikä mikään ihme! 

Hoya villosa hieman apeana.

Olen leikellyt tätä H. villosaani paljon, koska se on ollut melko ripeä kasvamaan ja jotenkin vaikea saada asettumaan fiksusti mihinkään tukeen. Ja varsi on myös vanhemmiten niin jäykkä, ettei sitä pysty kovin paljoa vääntelemään ilman sen katkeamista.

Kellastunut lehti.

Tänä syksynä H. villosa on näyttänyt hieman huonovointiselta ja alkanut kellastuttaa lehtiään. Lehdet ovat myös muuttuneet jotenkin elottomiksi. Tällä kun yleensä on todella kiiltävät ja upeat lehdet. Varsikin näyttää mullan pinnan yläpuolelta hieman huolestuttavalta. Se on ikäänkuin kuoriintunut. Sitä epäilen nyt suurimmaksi syyksi kasvin huonovointisuuteen. Koko kasvi on voinut päästä myös liian kuivaksi kasteluiden välillä.

Varren tyvi ei näytä ollenkaan hyvältä.

Normaalisti kiiltävät lehdet ovat hieman "rypistyneet" pinnaltaan. Kaikki ei siis ole hyvin.

Terve lehti. Mikä suonitus!

H. villosan lehdissä on kevyt karvoitus, joka tulee hyvin esiin
salamalla kuvatessa.

Nips naps, leikkuri kävi, ja H. villosa on palasina. Nämä pääsevät juurtumaan.

Jätin vanhan kasvinkin vielä henkiin.
Katsotaan kuinka sille käy!

Mikään  näistä neljästä posliinikukastani ei ole minulla vielä kukkinut. Kasvatankin niitä enimmäkseen niiden kauniiden lehtien takia, mutta kukat ovat aina iloinen yllätys ja mukava lisä kiitokseksi kasvattajalle.

 

Tässä vielä parhaat apurini näiden isojen posliinikukkien tukiin kiinnityksessä.
Kaksipuolinen tarranauha, jota olen ostanut kodinkoneliikkeestä.
Sitä käytetään yleensä johtojen sitomiseen, mutta joistain puutarhamyymälöistäkin
 sitä toisinaan löytyy.