Tarhakriinumin ihmettelyä

Kävin tänään kellarissa kurkistelemassa talvehtijoideni tilannetta. Lähinnä talvetan daalioita. Niistä olenkin ollut hieman huolissani, kun jouduin leikkaamaan ne alas ja laittamaan talviteloille ihan liian aikaisin syyskuisen sappileikkaukseni takia, joka aikaisti kummasti syystöitäni puutarhassa. Mutta ainakin suurin osa näytti olevan ihan kunnossa. Takimmaisia en viitsinyt edes kaivaa esiin hyllykön alta. Tutkitaan keväämmällä niiden vointia. 

Mutta eihän minun daalioista pitänyt tässä kirjoittaa, vaan tarhakriinumeista, jotka ovat olleet minulla jo vuoden 2022 keväästä asti. Nekin ovat olleet talvehtimassa daalioiden seurassa. Olen saanut ne vaarinlilja-nimellä, mutta Huonekasviseuran tietäjät tunnistivat ne tänä kesänä tarhakriinumeiksi. Eli sillä tiedolla nyt mennään. Vaarinlilja taitaa olla niin harvinainen, että sitä saisi luullakseni vain tosiharrastajilta. 

Tarhakriinumi (Crinum x powellii) on kahden etelä-afrikkalaisen kriinumin risteytys (C. bulbispermum x C. moorei). Sen nimi on kunnianosoitus irlantilais-englantilaiselle C.B.Powellille, joka esitteli tämän hybridin vuoden 1858 tietämissä. 

Tarhakriinumi voi kasvaa noin metrin korkuiseksi ja se viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Sen sipulit voivat kasvaa valtaviksi, mutta siitä huolimatta se viihtyy hyvin ahtaassa ruukussa. Sen sipuli kestää katteen alla jopa - 12°C pakkasen, mutta meidän talvia se ei sentään kestä eli se on talvetettava. Jänikset ja kauriit eivät kriinumiin koske, mikä on tietysti mukava tieto. Sitä voi lisätä pikkusipuleista, joita se kasvattaa isojen sipulien kylkeen, tai siemenistä. Siemenet kasvavat +21°C:ssa niiden tuleennuttua. Kukat ovat joko valkoisia tai vaaleanpunaisia (omani pitäisi olla tätä) ja tuoksun pitäisi olla jotakin vaniljan ja appelsiinin tapaista. Sitä odotellessa!

No, joka tapauksessa olen nyt pari vuotta ihmetellyt näiden sipulien kanssa. Nämä saadessani en edes oikein tiennyt sainko sisä- vai ulkokukkia. Kesällä -22 ja -23 olen kasvattanut niitä ulkona ruukussa. Menneenä kesänä ne saivat kasvaa maassa. Kukkia ei ole näkynyt, mutta en yhtään ihmettele, kun jostain luin, että tarvitsee kasvurauhan kukkiakseen. Ja minä tyttö se olen joka vuosi puljannut sipuleita ruukkuun ja pois, maahan ja ylös. Viime kesänä hermostuin ruukkukasvatukseen ja kaivoin sipulit penkkiin. Siellä ne viettivät koko kesän ison Längelmäen daalian kainalossa. Ja sieltä ne löytyivät, kun mieheni minulle samaisen jättidaalian kaivoi syyskuun lopulla ylös.

Ylöskaivetut tarhakriinumit 23.9.2024.

Komeita sipuleita ja paljon pienokaisia.

28.9.2024.
Tungin sipulit hurjine juurineen rahkapurkkiin ja laitoin multaa sekaan ennen kellariin viemistä.

Tämän näköisinä sipulit tulivat talvilevoltaan.

Olen talvettanut tarhakriinumeita siis kolme talvea. Ja nyt asioista selvää ottaneena ja ehkä hitusen viisaampana annan kriinumeille kasvurauhan ja saavat pysyä ruukuissaan minun niitä sorkkimatta. Ne tarvitsevat kolmen kuukauden lepokauden viileässä kukkiakseen. Minulla ei ole tarjota niille viileää ja valoisaa paikkaa, joten ne saavat tyytyä pimeään ja viileään kellariin. Lehtien kuoleminen ei haittaa, koska sipuli kasvattaa uudet päästessään takaisin valoon. En kyllä tiedä kukkisiko kasvi helpommin, jos sen ei tarvitsisi kasvattaa aina lehtiä ihan alusta. Koska kai sekin sipulin voimia vie?

Komeat juuret sipuleilla.

Poistin huonoja juuria ja istutin sipulit uuteen multaan.

Ruukutettuina.
Tarhakriinumin sipulia ei saa upottaa liian syvälle.

Laitoin pienokaiset omaan ruukkuun.
Sitten kastelin mullan ja ruukut pääsivät valon alle.

Onko sinulla kokemusta tarhakriinumin kasvattamisesta? Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia.