Hoya heuschkelianan uusi elämä

Vaikka minulle on kertynyt melkoinen kokoelma posliinikukkia, tämä Hoya heuschkeliana (inner variegated) on pysynyt pitkään suosikkilistani kärkipäässä. Se on vaan ollut niin uskomattoman kaunis, helppo ja nopeakasvuinen kasvi. 

Hoya heuschkeliana on kotoisin Filippiineiltä, jossa se kasvaa monien muiden hoyien tapaan epifyyttinä eli päällyskasvina puiden oksilla. Se on kostean ja lämpöisen ilmanalan kasvi, mutta sopeutuu kohtuu hyvin myös tavalliseen huoneilmaan. Sen eloa ja oloa voi kuitenkin helpottaa ilmankostuttimen avulla tai sijoittamalla kasvi vedellä ja lecasoralla täytetyn astian päälle. H. heuschkeliana ei kaipaa suoranaista auringon paahdetta, mutta runsasta epäsuoraa valoa kuitenkin. Kasvupohjan pitää olla hyvin läpäisevä. Vesi ei saa jäädä seisomaan, mutta kastellessa kasvupohjan täytyy kostua läpikotaisin.

Tässä vielä kukoistetaan.

Ja nyt kun vaatimukset on näin selkeästi kirjattu ylös, minulla on tietysti kukoistava posliinikukka esiteltävänä. No juu, eipä olekaan. Alkusyksystä vielä oli, mutta jossain vaiheessa kauhukseni huomasin, että heuschkelianan lehdet olivat alkaneet kurtistua. Kesällä puutarhatouhuilu vie aikani ja huomioni niin täysin, että sisälle jääneet huonekasvit ovat välillä hätää kärsimässä. Niinpä heuschkelianankin ahdinko oli jäänyt huomaamatta ja se oli ehtinyt jo kuivahtaa liikaa. 

Posliinikukilla on suhteellisen pienet juuret ja ne ovat herkkiä sekä liialliselle että liian vähäiselle kastelulle. Minun tapauksessani kyse on kyllä selkeästi alikastelusta. En muista olisinko koskaan hukuttanut mitään kasviani. Kai niinkin on joskus voinut käydä, mutta todella harvoin. Eli kesällä puutarhaa hoitaessani heuschkeliana parka todellakin nääntyi sisällä. Se sai itäikkunalla myös reippaasti kesän aamuaurinkoa, joka porotti välillä kovinkin kuumasti. Voi ressukkaa!

Sitten vähän karumpaa olomuotoa.

Heuschkelianan normaalisti napakat ja paksuhkot lehdet olivat jo suurin osa muuttuneet melkein paperin ohuiksi ja silloin ei kyllä ole enää muuta tehtävissä kuin leikata kasvi alas. En nostanut juuripaakkua esiin vaan jätin sen purkkiin muutaman hengissä olevan lehden kera. Katsotaan kuinka niille käy. Ennuste ei lupaa hyvää, jos juuret ovat kuivahtaneet kokonaan.

Alasleikattu kasvi.

Minulla on tällaisia "hikilaatikoita", joita käytän kasvien pistokaslisäykseen tai henkihieverissä kituvien hoitoon. Ne ovat tavallisia läpinäkyviä muovilaatikoita, joissa on pohjalla lecasoraa ja vettä sen verran, että lecasora pysyy kosteana. Ne on sijoitettu hyllyyn, jossa on kasvilamppu kohtuu lähellä laatikkoa. Näissä laatikoissa varsinkin juuri posliinikukkien pistokkaat juurtuvat tosi nopeasti.

Tämmöiseen laatikkoon myös heuschkelianan varmaan ainoa hengissä ollut oksanpätkäkin pääsi. Heitin sen laatikkoon ihan sellaisenaan suoraan kostean lecasoran päälle.

Ja komeat juurethan siellä laatikon valoisassa ja kosteassa lämmössä on kasvanut! Juuret takertuvat lecasoraan todella tiukasti, enkä niitä edes yritä irrotella. Laitan pistokkaat multiin lecasoran kera.

Koska "pistokkaassani" oli kaksi haaraa, napsaisin ne erilleen ja laitoin ne kahteen eri ruukkuun. Juuria oli kasvanut niin moneen kohtaan, että pyöräytin pistokkaat mullan (tai sekoitetun kasvupohjan) pinnalle ja kiinnitin rautalangasta vääntämilläni "koukuilla". Nämä koukut pitävät pistokkaat paikoillaan, kunnes ne juurtuvat kasvupohjaan. Erittäin toimiva ja näppärä konsti.

Suihkunraikkaina uusissa kasvupohjissa.

Rautalangasta vääntämäni "koukut".

Sitten pikkuiset heuschkelianat pääsivät kasvilampun alle muiden hoyakasvattien seuraan.

Edessä H. heuschkelianat, takana H. 'Chouke',  H. 'Larisa' ja H. sp. Bahoi.

Tavallisesti otan posliinikukista 2-6 lehden pistokkaita. Pienemmät pistokkaat juurtuvat yleensä parhaiten. Nyt vaan halusin kokeilla tuollaista pitkää pistokasta, kun se oli niin hanakasti noita juuria pitkin vartta kasvattanut.

Pikkupistokas.

Hoya heuschkeliana on kyllä niin nätti, varsinkin saadessaan runsaassa valossa punaisen eri sävyjä. 

Lehdet kuin ranskanpastilleja!

Hoya heuschkelianaa kutsutaan myös uurnaposliinikukaksi. Olen aina ihmetellyt, että mistä moinen nimi tulee? Joku ehdotti selitykseksi kukan muotoa, joka totta tosiaan muistuttaa pientä uurnaa. Kukat ovat pikkuruisia ja koko kukkaterttu vain sormenpääni kokoinen. Allaolevan kuvan oikeassa alareunassa sormeni näkyy hiukan kukkatertun takana.

Kukintaa helmikuulta 2024.

Minulla on myös kaksi muuta uurnaposliinikukkaa. Tämän esittelemäni heuschkelianan variegaatio (eli tuo vaalea osuus) on lehden keskellä. Minulta löytyy outer varigated eli sen variegaatio (vaalea osuus) on lehden ulkosyrjällä. Ja sitten aivan tavallinen kokovihreä Hoya heuschkeliana.

Nämä suluissa olevat nimien osat eivät kuulu posliinikukkien virallisiin nimiin, vaan nämä kaikki ovat vain H. heuschkelianoja. Näitä kuvaavia nimityksiä voidaan lisätä sulkuihin virallisen nimen perään, jotta voidaan erottaa erinäköiset hoyat toisistaan eli esimerkiksi juuri nämä erilaiset variegaatiot. 

Kaikki kolme heuschkelianaa yhdessä.

Hoya heuschkeliana.

Hoya heuschkeliana (inner variegated).

Hoya heuschkeliana (outer variegated).

Kiitos tämän kauniin posliinikukan nimihirviöstä kuuluu herra Dexter Heuschkelille, Manila Memorial Gardensin johtajalle, jonka mukaan tämä kasvi on saanut nimensä. Kuinkahan monta kertaa tätäkin postausta kirjoittaessani jokin noista schk-rimpsun kirjaimista oli väärällä paikalla!