Uusia tukia posliinikukille

Innokkaana kasviharrastajana minulla on yksi mahtava valttikortti. Se on tuo tavattoman auttavainen ja käsistään kätevä mies, joka hämmästyttävän kärsivällisesti jaksaa (lähes) kaikkia vaimonsa päähänpistoja toteuttaa. Tässä niistä yksi. Pahoittelen kuvien tummuutta, mutta ehkä niistä idea selviää.

Joskus taannoin mies teki tukitelineitä minun kiipeileville posliinikukilleni. Siis sellaisille, jotka eivät halua kasvaa nätisti amppelissa roikkuen. Telineet tehtiin liimapuulevystä ja niihin kiinnitettiin metalliset kukkatuet, joita yleensä käytetään kukkuruukuissa. Kiinnitys tapahtui sopivan kokoiset reiät poraamalla. Edes liimaa ei laitettu, ja hyvin ovat pysyneet.

Vanhat tuet.

Tuet toimivat aikansa ihan kiitettävästi, mutta kukilla on tapana kasvaa, ja telineet alkoivat käydä pieniksi. Joten minä aloin esittää toivomusta hieman isommista tuista. Yllättäen mies ottikin heti asiasta kopin, ja kohta jo olimmekin kellarissa hänen miesluolassaan värkkäämässä tukia. Minä lähinnä apu- ja mittatyttönä, mies sirkkelin, porakoneen ja vasaran käyttäjänä. Hyvä työnjako!

Uudet tuet.
 Isommat ovat 95 cm ja pienemmät 70 cm korkeita.

Idean näihin tukiin olen löytänyt netistä, jossa olen muutamalla kasviharrastajalla nähnyt vastaavia. Uudet tuet teimme vanhojen tapaan myös liimapuulevystä ja koivuisista kukkakepeistä, jotka mies sahasi sopivaan mittaan. Hän porasi pienellä terällä poikkipuihin apureiät ennen naulaamista, jotteivat ohuet pienat halkeaisi. Ja ehjinä pysyivät. Mietin hetken josko käsittelisin tuet jollain aineella, mutta laiskuus voitti. Ja itseasiassa tuet ovat tuollaisina vaaleina aika huomaamattomat kasvien joukossa.

Tällaiset tuet ovat olleet todella kätevät posliinikukilla, jotka viihtyvät pienissä ruukuissa, ja ruukkuun työnnetty tuki on usein ollut liian kiikkerä ja kaatanut koko kasvin. Oikeastaan ainoa huono puoli näissä tuissa on ollut se, että kasveja ei ole voinut viedä suihkuun irrottamatta niitä ensin tuesta.

Hoya surigaoensis vanhassa tuessaan.
Se on yksi isolehtisimmistä hoyista, joita minulla on.

H. surigaoensis uudessa tuessa pestynä ja puunattuna.

Posliinikukkien irrottelu vanhoista tuista olikin melkoinen talkoo. Siinä katkesi muutamia lehtiä, mutta isommilta vahingoilta onneksi säästyttiin. Kun sain kukat irti, ne joutuivat pesulle keittiön tiskialtaaseen. Hieman kuivahdettuaan ne pääsivät uusiin tukiin. Vahvaoksaisten ja painavien kasvien uudelleenasennus tukeen ei sekään ollut homma helpoimmasta päästä. Varsinkin Hoya obovata on jo melkoisen painava hirvitys, mutten raskinut alkaa sitä pätkimään keskellä talvea.

Hoya obovata vanhassa tuessa iloisesti kallellaan.

H. obovata pesulla.

Hoya obovata on niin paksuvartinen ja jäykkä, että sen asettelu uuteen tukeen oli melkoista voimistelua. Eikä sitä kovin kauniisti siihen saanutkaan. Mutta uusi kasvu yleensä maisemoi pikku kauneusvirheet nopeasti. Sitä paitsi näiden kasvupaikka olohuoneen ikkunalla on niin ahdas, ettei sieltä edes erota yksittäistä kasvia kovin tarkasti.

H. obovata uudessa tuessaan.

Hoya carnosa outer variegated vanhassa tuessa.

Hoya carnosa outer variegated olisi ehkä vielä hetken pärjännyt vanhassa tuessaan, mutta siirsin nyt samalla senkin, kun vauhtiin pääsin. Se kasvattaa noita valkoisia ja vaaleanpunaisia lehtiä, joista toiset pitävät kovasti. Minusta ne ovat jotenkin sairaan näköisiä, enkä itse niistä niin välitä. Monesti leikkaan niitä pois. Ne eivät myöskään yhteytä, joten itse kasvillekin ne ovat oikeastaan vain rasite.

H. carnosa outer variegated uudessa tuessa.

Hoya macrophylla 'Snow Queen' pesulla.

H. macrophylla 'Snow Queen' uudessa tuessa.

Hoyat palautettuna omille paikoilleen olohuoneen ikkunalle. 

H. obovata oli uusine tukineen niin korkea, ettei se mahtunut enää lamppujen alle, vaan se piti siirtää keskelle niiden väliin. Hoya carnosa piti sijoittaa toisaalle, jotta kaikille saataisiin paremmin valoa. Keväämmällä on tiedossa melkoista harvennusta näille kasvikavereille!