Alasleikattuja ja uudestisyntyneitä

 

Osa huonekasveistani oli kesällä ulkona katottomalla terassilla, eivätkä kaikki siitä todellakaan nauttineet. Välillä yöt olivat tosi kylmiä ja vettäkin satoi toisinaan vähän liikaa. Ja sitten vielä kamala helle heinäkuussa. Oli siinä kasveilla kestämistä. Osaa kasveista kiusasivat ripsiäiset jo keväällä ennen ulos vientiä, ja toivoinkin ulkoilun ja ulkona olevien luontaisten vihollisten tekevän ripsuista selvää. Mutta se taisi olla turha toivo. Tosin niitä oli kyllä syyskesällä kasveissa vähemmän, kun toin ne sisälle, mutta sisällä ripsiäisten invaasio taas iski. 

Syksy oli monelle huonekasville todella vaikeaa aikaa, vaikka minulla on runsaasti kasvivaloja käytössä. Suurin syy kasvien kärsimyksiin olivat kuitenkin nuo ripsut, jotka viihtyvät luvattoman hyvin tietyissä kasveissa. Toisaalta se on hyväkin asia, koska voin käyttää esimerkiksi kultaköynnöstä houkuttelukasvina, koska en siitä itse niin välitä. Leikkaan sen aika ajoin vaan alas, kun se on tarpeeksi pahasti syöty, ja annan taas kasvaa. Konstit on monet!

Laitoin tähän alkuun kuvan enkelinsiiven kukista, kun ne ovat täysin auenneina niin kauniit. Enkelinsiipi oli kesän ulkona ja se oli yksi niistä kasveista, jotka eivät ulkoilusta kovin nauttineet. Marraskuunkaktukset kärsivät myös aika yllättäen kesän ulkoilusta, vaikka ne yleensä ovat siitä innoissaan. Enkelinsiipeä en kuitenkaan ole joutunut hetkeen karsimaan ripsiäisten takia. Ihme kyllä, sillä se on yleensä niiden herkkukasvilistalla aika korkealla.

Kuvasin tähän juttuuni muutamia pahimmin ripsiäisistä kärsineitä kasveja, joita olen joutunut leikkaamaan alas.  

Isoin rahapuuni on saaanut olla kohtuullisen hyvin ripsuilta rauhassa, mutta nämä pienemmät ovat olleet hyökkäyksen kohteena sitäkin useammin. Onneksi ne lähtevät helposti uudestaan kasvuun, vaikka ne leikkaisi ihan tapille eli lehdettömiksi. Tämäkin yksilö oli jo nelikymmensenttinen, mutta pysyy nyt paljon paremmin pystyssäkin ja tuuhistuu, kun napsaisin sen poikki.

Kohtalonköynnös on ollut ripsiäisten tähtäimessä koko ajan meillä ollessaan. Nyt leikkasin syksyllä sen toistamiseen tälle vuodelle alas ripsujen takia. Nopeasti se alkaa kasvilampun alla kasvaa uudestaan ja jopa tehdä nuppuja. Onneksi minulla on jo kaksi varakasvia, jos saan tuon alkuperäisen tapettua ainaisella saksimisellani. Alakuvassa toinen pienemmistä yksilöistä, jonka myös syksyllä jouduin pätkäisemään.

Hoya bella 'Anneke Buis'.

Hoya bella 'Anneke Buis' ja 'Lida Buis' ovat myös saaneet saksimisista osansa, mutta niidenkin pistokkaat ovat hienosti juurtuneet ja alkaneet kasvaa. Näissä kahdessa ripsiäiset mellastavat mielellään.

Hoya bella 'Lida Buis'.

Ison puukaktuksenikin jouduin pilkkomaan, vaikka syksyllä toinkin sen vielä kokonaisena ulkoa sisälle. Se on sellainen rikkaruoho, ettei sitä pienet leikkuut hätkäytä. Nyt sekin on jo hienossa kasvussa.

Brasilianopuntia on niin luotaantyöntävä piikkipaatsama, että ihmettelen aina ripsiäisten mieltymistä siihen. Mutta sen mehevät lehdet taitavat olla se juttu. Sekin sietää katkaisuhoitoa hyvin ja jaksaa aina työntää uutta kasvua vaikka keskellä talvea. No, ehkä sitäkin kasvivalot hieman auttavat.

Rakas isosoihtuköynnökseni 'Borneon kaunotar' (Aeschynanthus speciosus) on minulla keittiössä jatkuvan tarkkailun alla, etteivät ripsut pääse sen kimppuun. Ihan aina en tässä onnistu, kuten kävi sen kukkiessa, kun jouduin poistamaan kukinnon alapuolelta muutamia "syötyjä" lehtiä. Kukittuaan isosoihtuköynnös innostui työntämään uutta kasvua tyveltä, mikä on ilahduttanut minua kovasti!

Pitkä talvi on vielä edessä ja yhteiselo ripsiäisten kanssa jatkuu. Ehkä pitäisi puhua jonkinlaisesta kauhun tasapainosta. Monta isoa kasvia on mennyt kompostiin. Varsinkin lehtikaktuksia. Harmittaahan se, mutta tämäkin puoli kuuluu harrastukseen. 

Martagonien lisääminen siemenistä ja sipulisuomuista

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin omalta osaltani jalan ruusua edelleen parannellessa. Se osoittautuikin todella ikäväksi vaivaksi. Vaikka suonensisäinen lääkitys laski tulehdusarvot parissa päivässä alle viiteenkymmeneen, on jalka ollut todella punainen, turvonnut ja kipeä. Eilen sain sentään ensimmäisen kerran vedettyä tukipolvisukan aamulla jalkaan, vaikka kivulias toimenpide se kyllä oli. Tänään otin aamulla viimeisen tablettimuotoisen antibiootin. Nyt sitten jännitetään kuinka paraneminen edistyy. Suunniteltu viikon joululoma vaihtuikin sitten yllättäen kahden viikon sairauslomaksi. Pienyrittäjää tämä ei kauheasti naurata. Maanantaina pitäisi mennä töihin. Saa nähdä kuinka siinä asiassa käy.

Onneksi minulla on riittänyt noita amarylliksia, joiden tarkkailu ja ihastelu on tuonut vähän edes lohtua tähän kurjuuteen. Olen myös kaivellut siemenvarastoja, kun virallinen talvikylvökausi (winter sowing -metodilla) alkoi jo 21.12. viime vuoden puolella. Talvikylvöt ovat vasta suunnitelmissa ja toteutuvat varmaan ehkä lähempänä helmikuuta. 

Tässä sairastaessani on ollut aikaa myös lueskella ja järjestellä kaikkia kasvimuistiinpanojani. Niistä sainkin ajatuksen tehdä tänne blogiini postauksen minulle rakkaiden martagonliljojen lisäämisestä. Pidin nimittäin syksyllä Tampereen Puutarhaseuran jäsenillassa luennon liljojen kasvatuksesta ja lisäämisestä, ja ne muistiinpanot tulivat vastaan papereita läpi käydessäni. Ja kun satuin sopivasti juuri "löytämään" kaapista lämpökäsittelyssä olleet sipulisuomut ja niihin kasvaneet pikkusipulit. 

Martagon-ryhmän kantalajeja ovat Lilium martagon (varjolilja), Lilium tsingtauense, Lilium hansonii (täplälilja), Lilium distichum ja Lilium medeoloides, jotka ovat olleet vanhempina myös ryhmään kuuluville hybrideille (marhanliljat).

Marhanlilja 'Marhan'.

Olen lisäillyt liljoja aikanaan paljonkin siemenistä ja sipulisuomuista. Nyt on ollut hetken vähän hiljaisempaa sillä saralla. Syksyllä survoin muutaman marhanliljan sipulin niitä siirrellessäni ja sain taas ajatuksen lisäillä liljojani sipulisuomuista, kun niitä niin kätevästi tuli vähän ikäänkuin vahingossa käytettäväkseni. 

Martagonit ovat hitaita kasvamaan siemenestä, kukintaan menee yleensä 5-7 vuotta. Tämän olen ihan itsekin testannut. Sipulisuomuista saa ehkä pari vuotta nopeammin kukkivia kasveja, mutta aikaa sekin ottaa. Mutta koska kasvien lisääminen on mielestäni ihan hauskaa ja mielenkiintoista hommaa, en pidä aikaa mitenkään mahdottomana.

Martagonien pitkä kasvatusaika lienee vaikuttanut niiden suhteellisen korkeaan hintatasoon. Tosin  nykyään niitäkin taidetaan lisätä ihan laboratorioissa kudosviljelyn avulla, jolloin hintaa on saatu tietenkin alemmas massatuotannon avulla. 

Minisipulit ilmestyvät ensimmäisen lämpöjakson aikana.

Martagonien siemenet itävät niin sanotun pitkän kaavan mukaan eli hypogeeisesti. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät sirkkalehdet nouse ollenkaan mullan pinnalle vaan itäminen tapahtuu maanalaisesti. Siemenet tarvitsevat lämmin-kylmä-lämmin-käsittelyn, jotta ensimmäinen lehti nousee mullan pinnalle. 

Ensimmäisen kolmen kuukauden lämpökäsittelyjakson aikana siemen kasvattaa piilossa mullan alla pikkuruisen minisipulin. Sen jälkeen se tarvitsee kolmen kuukauden kylmäjakson +1 - 5°C:ssa lähteäkseen kasvuun. Kylmäjakson jälkeen siemenet itävät puolilämpimässä. Sellaiset kevään lämpötilat ovat itämiselle suotuisimpia.

Martagonin siemenestä näkee valoa vasten hyvin onko sen itämisestä toiveita. Siemenen sisällä näkyy alkio ja sitä ympäröivä "ravinnepussi". Sieltä kasvu alkaa ja tuon rihman (cotyledon eli alkeislehti) päähän se pikkusipuli muodostuu. Jos alkiota ei näy, itämistä on turha odotella. 

Sipulisuomuista lisääminen tapahtuu hyvin samaan tapaan kuin siemenistä. Laitoin syyskuussa marhanlilja 'Marhan'in sipulisuomuja minigrip-pussiin hiukan kosteaan multa/hiekka-seokseen. Pussin puolestaan laitoin pimeään kaappiin huoneenlämpöön kolmeksi kuukaudeksi. Välillä kävin kurkkimassa, ettei pussiin tiivistynyt liikaa kosteutta ja tuulettelin sitä hiukan. 

Joulun jälkeen kaapilla käydessäni muistin pussin ja otin sen tarkasteluun. Kolme kuukautta oli jo kulunut ja sipulisuomuihin oli kasvanut komeita pikkusipuleita. Nyt niiden oli aika mennä kylmäkäsittelyyn jääkaappiin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Vasta sen jälkeen pikkusipulit ovat valmiita puskemaan esiin ensimmäisen lehden. Läpinäkyvä pakastusrasia tai muu kannellinen muovirasia käy tähän tarkoitukseen myös erinomaisesti, jopa paremminkin.

En lakkaa ihmettelemästä tätä sipulisuomuihin pakattua elinvoimaa, joka tuottaa hetkessä uusia pikkusipuleita. Niillä on jo pieninä valtavat juuret ja kovat kasvuhalut. Pikkusipuleissa on selvästi jo nähtävissä liljan sipulille tyypillinen suomurakenne.

Kylmäjakson aikana sipuleita pitää välillä käydä kurkkaamassa. Jos ne alkavat työntää lehteä, ne kannattaa ottaa pois kylmästä ja istuttaa multaan. Pikkusipuleita ei kannata irrottaa sipulisuomusta, koska niistä sipulit saavat ravintoa kasvuunsa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että suomu alkaa näyttää mädäntymisen merkkejä eli ruskistuu ja pehmenee, se kannattaa poistaa.

Sipulisuomuja sipulista irrottaessa on tärkeää saada suomuun mukaan pieni pala sipulin alla olevasta tyvilevystä, jotta suomu kasvattaisi uusia sipuleita katkaistuun reunaan. Tyvilevy erottuu selkeämmin, kun muutama suomu on irrotettu.

Näppärin aikataulu tälle lisäystouhulle on aloittaa syksyllä lokakuulla lämmin jakso (3kk), jolloin kylmäjakso (3kk) ajoittuu tammi-helmi-maaliskuulle. Kylmäjaksoa voi hyvin pitkittää keväälle niin pitkälle, että saa pikkusipulit istutettua ulos. Mutta suojattuna pikkusipulit pärjäävät aika hyvin hieman viilemmässäkin säässä. Pikkusipuleille kannattaa varata oma kohopenkki, jossa niitä on helpompi hoitaa ja valvoa. 

Joku voi ihmetellä miksi ihmeessä ei vain heitetä siemeniä tai sipulisuomuja suoraan maahan. Näinkin voi tietysti tehdä, ja niinhän luonto asian hoitaa. Mutta jo tuo pitkä kasvuaika tekee sen, että usein pikkutaimet vain hautautuvat joko rikkaruohoihin tai ne tulee kitkettyä sellaisina huomaamatta ylös.  Itselläni on pikkusipulien kasvatusta varten erillinen "vauvala", jossa pienet taimet ovat omissa salaojaputken pätkissään. Kasvatus on näin hieman enemmän kontrolloitua ja pikkutaimia pystyy hoivaamaan vähän paremmin.

Täplälilja eli Lilium hansonii kuuluu Martagon-ryhmään.

Hitaasti eli hypogeeisesti (maan alla) itävien siemenien vastakohta ovat nopeasti eli epigeeisesti (maan päällä) itävät siemenet, jotka ovat niitä helppoja kasvatettavia. Siemenet vaan multaan ja muutamassa viikossa mullasta puskee ruohomaisia lehtiä. Kuvassa pellavaliljan siementaimia. 

Kuvassa etualalla kirkkaanpunainen pellavalilja (Lilium pumilum), joka ei siis kuulu Martagon-ryhmään taustalla näkyvien marhanliljojen tapaan, vaikka ulkonäöllisesti näin voisi luulla, vaan on ihan oma lajinsa.

Hyvää Uutta Vuotta 2026

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2026 

KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE!

 

Vuorossa oikuttelevat Hippeastrum 'Lady Jane't

Nyt päästäänkin varsinaiseen hupiosastoon tässä amaryllistarinoinnissa. Hippeastrum 'Lady Jane't saapuivat sipuleina syksyllä ihan ensimmäisinä. Ostin niitä kasvattaakseni niistä ystäville joulukukkia. Ja mitä vielä! Nepä olivat siitä asiasta ihan eri mieltä. Liottelin ja laitoin ne multiin jo 29.10. Ne olla möllöttelivät mitään tekemättä ties kuinka kauan. Lopulta ne suostuivat kasvattamaan kymmensenttiset minivarret, joihin ne alkoivat avata nuppujaan. Koska en kehdannut joulun alla antaa sellaisia miniamarylliksia kellekään, tein niistä itselleni jouluasetelman. Siitä tuli kieltämättä aika humoristisen näköinen, kun amaryllisten kukat aukesivat ihan koristeiden päälle. Olen tässä tänä syksynä näitä amarylliksia sipulista kasvatellessani todennut, että ne ovat jokainen omia yksilöitään, eikä niiden kasvatukseen päde mitkään säännöt tai opinkappaleet. Ne tekevät juuri niin kuin itse haluavat.

Oikuttelevat ladyt minivarsissaan.

Vaikka 'Lady Jane'lla on kaunis pehmeään aprikoosiin taittava sävy, ei se silti oikein miellytä minun silmääni. Ehkä se on vain tuo kerrottu muoto, josta en niin välitä. 

'

Hempeän värisen 'Rozetta'n sain asiakkaaltani. Sen piti olla kerrottu, mutta aika vähäiset hörsylät sille kuitenkin lopulta tuli. Sen nuput olivat tosi kauniit. 

Olen viettänyt useampiakin hetkiä nenä kiinni näiden ritarinkukkien kukinnoissa tutkien terälehtien hienoja kuvioita. 'Rozetta'n limenvihreä keskusta yhdistettynä vaaleanpunaiseen ja valkoiseen on kyllä aika hieno, vaikkei aivan osukaan minun värimieltymyksiini. Ja nuo tummemmat viirut tuovat mieleen ihan karamellin. Jossain kohtaa terälehdet näyttävät kreppipaperilta.

'Red Amazone', 'Rozetta' ja 'Lady Jane'.

'Red Pearl', 'Red Amazone' ja 'Lady Jane'.

Sitten lisää ritareita osastolta "vaikeat kuvattavat". Olen tehnyt kodistamme havainnon, ettei meillä ole vapaata seinätilaa, jota vasten kuvata näitä korkeita kasveja. Mutta yritän kuitenkin saada ne jotenkin kuviin.

Viime vuotisista amarylliksista kaksi vietti kesänsä ulkona. Suurimman osan ajasta ne olivat kylmälavassa hieman sateelta suojassa. Kummallakin oli yhtä pitkä lepokausi syksyllä pimeässä kellarissa. 'Red Victory' teki yhden kukkavarren ja kolme kukkaa pienehköstä sipulistaan ja 'Mandela' alkoi puskea vain lehtiä, vaikka sillä oli paljon muhkeampi sipuli. Eli ei näistä sipuleista näköjään voi koskaan päällepäin tietää, mikä niistä kukkii ja mikä ei.

Palataan vielä hetkeksi myös näihin tummiin kaunottariin. Ensimmäisenä kukkimaan alkanut 'Red Pearl' kasvatti pitkät kukkavarret ja isot kukat. Toinen on pysynyt paljon maltillisemman kokoisena. Se on matalampi ja kukatkin ovat selvästi pienempiä. Samasta paikasta on sipulit hankittu, yhtä aikaa laitettu multiin ja samalla lailla kasvatettu samoissa olosuhteissa. Tosin toinen on muoviruukussa ja toinen saviruukussa. Jos se sitten on vaikuttanut, että toinen on varmaan pysynyt kosteampana muoviruukussa. Se on ollut myös hitusen syvempään istutettu. Ehkäpä tällaisilla seikoilla voi olla merkitystä tai sitten ei, en tiedä.

Vain yksi ritari enää puuttuu joukosta...

Hippeastrum 'Red Amazone'

Seuraavana ritarinkukkarintamalla on vuorossa samettista punaa kapeissa, kaartuvissa terälehdissä. Ritarinkukka 'Red Amazone' on nimensä mukaisesti varsin eksoottinen ilmestys. Täytyy sanoa, että pidän kovasti noista kapeista terälehdistä ja tuosta väristä, joka on selvästi tummempi kuin tavallisen punaisen amarylliksen kukalla. Ja nuo tummemman punaiset suonet terälehdissä, nam!

H. 'Red Amazone'n ensimmäinen kukkavarsi ei kasvanut kovin korkeaksi, ehkä vain noin nelikymmensenttiseksi. Toinen nuppukin on jo näkyvissä. Myös varressa ja nupussa on hieno tumma väritys. 

Herkullista punaista!

Pehmeämmässä valossa 'Red Amazone'n väri muuttuu selvästi lämpöisemmäksi.

Vähän eksoottisemmat kaverukset yhteiskuvassa: 'Red Amazone', 'Chico' ja papilio. Värit näillä natsaavat aika kivasti yhteen. 'Chico' kasvatti toisesta kukkavarresta vielä kymmenen senttiä pidemmän kuin ensimmäisestä, joka sekin oli jo hurjan pitkä. Tähän kuvaan 'Chico' piti laittaa lattialle jakkaran päälle pöydän viereen, jotta sen sai mahdutettua samaan kuvaan puolta matalampien kavereidensa kanssa!

 

Lisää ritarinkukkaherkkuja

Tämän ritarinkukan kukintaa olen odottanut kaikkein eniten. Ja aika hyvin se odotukseni palkitsikin avautuessaan. Hippeastrum papilio on luonnonlaji, joka on kotoisin Etelä-Amerikasta Brasilian etelärannikolta hyvin pieneltä alueelta. Papilio tarkoittaa perhosta, jota kasvin kukka kovasti muistuttaakin. H. papilion sanotaan olevan ikivihreä, eikä se tarvitse varsinaista lepokautta niinkuin ritarinkukat yleensä, joten vähän jännittää kuinka tämän kanssa toimitaan sen kukittua. No, testaillaan ja kokeillaan!

H. papilio on varsin kuvauksellinen joka puolelta. Kukan terälehtien pohjaväri on pehmeä vaaleanvihreän ja kerman sekoitus, josta viininpunaiset viirut erottuvat upeasti. Kuviointi näkyy myös terälehtien ulkopuolella. Koska kukka ei avaudu kovin laakeaksi, myös takaosien väritys näkyy hienosti.

H. papilion nuppu oli erikoisen muotoinen puikula. Se näytti alkuun niin litteältä, että mietin mahtaako sieltä olla ollenkaan kukkaa tulossa. Mutta tulihan sieltä. Tosin vain kaksi. Myös sen sipuli oli näistä syksyllä tulleista ritarinkukista kaikkein pienin. 

Ensimmäisen kukan avautumista seurasin taas silmä kovana. Jo pieni pilkahdus tuosta viininpunaisesta väristä sai aikaan varmasti muutaman ylimääräisen lyönnin kasviharrastajan sydämessä. Ulostyöntyvät heteet olivat kuin jalkojaan venytteleviä hyönteisiä, jotka kuoriutuvat kotelostaan.

H. papilio ei kasvattanut ainakaan ensimmäistä kukkavarttaan kovin korkeaksi. Se on vain noin 30-40 cm korkea. Se haluaisi olla hieman tällainen individualisti ja kenottaa vinossa kuin se Pisan kuuluisa torni. Tai sitten sillä on vaan svengiä geeneissään verenperintönä kotiseudeltaan Etelä-Amerikasta. Näiden kuvien ottamisen jälkeen olen tukenut varren pystympään.

Valitettavasti huomasin myös ripsiäisten tykkäävän erityisen paljon H. papilion kukista. Uusia tuholaisia pyörii niissä joka päivä, kun olen saanut vanhat listittyä. Perhana sentään!