Kukkapenkin katseenvangitsija

Jos katselee keskikesäistä, kukkivaa perennapenkkiä, ei voi olla näkemättä tätä hehkuvanpunaista kaunotarta, jonka väri suorastaan kirkuu huomiota. Sehän on tietysti palavarakkaus, jonka nimi on monille mieleinen, mutta väri ei niinkään. Ja ymmärrän hyvin hempeiden värisävyjen ystävää, jonka silmää palavanrakkauden punainen suorastaan raastaa. Punainen väri on niin voimakas, että se on hieman vaikea yhdistää muiden perennojen kanssa, jos hakee kovin harmonisia kokonaisuuksia. Mutta minulle voimakkaiden värien ystävänä palavarakkaus on suorastaan hurmaavan värinen.

Palavarakkaus (Silene chalcedonica) on todellinen perinneperenna. Se on kotoisin Euraasiasta ja kotiutunut Suomeenkin jo 1700-luvun alkupuolella. Se tunnetaan myös nimillä ylioppilasneilikka, loistokäenkukka ja Maltan risti (tähän nimeen on kukan muoto vahvasti vaikuttanut). 

Palavarakkaus on näyttävä suurina kasvustoina, jolloin se pysyy myös parhaiten pystyssä. Välillä olen joutunut sitä hieman tukemaankin, kun se on joinain kesinä innostunut kasvamaan puolitoistametriseksi. Yleensä se kasvaa 70-100 cm korkeaksi. 

Maan suhteen se ei tunnu olevan kovin kranttu, mutta auringosta se pitää. Muiden vanhanajan perennojen tapaan se on hyvin sitkeä, eikä hätkähdä pienistä. Se on erittäin hyvä mesikasvi päivä- ja yöperhosille. Se tekee hämmästyttävän määrän pikkuruisia siemeniä, joiden avulla se leviää tehokkaasti, mutta ei kuitenkaan riesaksi asti. 

Palavarakkaus vaatii rinnalleen joko valkoista tai toista vahvaa väriä, kovin hempeiden pastellien kanssa sitä on aika vaikea yhdistää. Itse pidän kovasti tästä kelta-punaisesta yhdistelmästä, joka monelle on varmasti kauhistus.

Palavarakkaus hieman hillitymmän punaisen värimintun ja keltaisen tarha-alpin seurassa.

Palavaarakkautta löytyy myös vaaleanpunaisena ja valkoisena. Kumpaakin on meillä ollut, mutta ne tuntuvat olevan selvästi herkempiä taantumaan. Valkoinen meiltä onkin kadonnut jo kokonaan. Vaaleanpunaiset ovat hieman sekavärisiä ja ovat voineet myös sekoittua valkoisten kanssa, kun ne ovat kasvaneet monta vuotta vierekkäin.

Sekaisin punaista ja vaaleanpunaista. Tästä näkee hyvin kuinka dominoiva tuo punainen väri on hempeämpien värien rinnalla. Varsinkin tuon takana kasvavan harmaamalvikin kanssa yhdistelmä
on aika tyrmäävä.

Itse en ole niin kovin innostunut tästä vaaleanpunaisesta (tai valkoisesta) versiosta, mutta onhan sekin omalla tavallaan viehättävä läheltä katsottuna. Nämä "värivirheelliset" ovat hauskoja yksittäisine erivärisine kukkineen. Ja koko kasvi on hassun karvainen ja karhea.

Kuten jo tuolla aikaisemmin totesinkin, palavarakkaus on melkoisen tuottelias siementen suhteen, ja pikkutaimia tupsahtelee milloin mistäkin. Yläkuvassa täpläpipo 'Mystica'n seurassa ja alakuvassa valkoisen varjoliljan ja enkeliperhoangervon kera. 

Mutta on se silti vaan niin kertakaikkisen upea perenna kirkuvasta väristään huolimatta tai sitten juurikin siitä syystä❤️

Hoya heuschkelianan uusi elämä

Vaikka minulle on kertynyt melkoinen kokoelma posliinikukkia, tämä Hoya heuschkeliana (inner variegated) on pysynyt pitkään suosikkilistani kärkipäässä. Se on vaan ollut niin uskomattoman kaunis, helppo ja nopeakasvuinen kasvi. 

Hoya heuschkeliana on kotoisin Filippiineiltä, jossa se kasvaa monien muiden hoyien tapaan epifyyttinä eli päällyskasvina puiden oksilla. Se on kostean ja lämpöisen ilmanalan kasvi, mutta sopeutuu kohtuu hyvin myös tavalliseen huoneilmaan. Sen eloa ja oloa voi kuitenkin helpottaa ilmankostuttimen avulla tai sijoittamalla kasvi vedellä ja lecasoralla täytetyn astian päälle. H. heuschkeliana ei kaipaa suoranaista auringon paahdetta, mutta runsasta epäsuoraa valoa kuitenkin. Kasvupohjan pitää olla hyvin läpäisevä. Vesi ei saa jäädä seisomaan, mutta kastellessa kasvupohjan täytyy kostua läpikotaisin.

Tässä vielä kukoistetaan.

Ja nyt kun vaatimukset on näin selkeästi kirjattu ylös, minulla on tietysti kukoistava posliinikukka esiteltävänä. No juu, eipä olekaan. Alkusyksystä vielä oli, mutta jossain vaiheessa kauhukseni huomasin, että heuschkelianan lehdet olivat alkaneet kurtistua. Kesällä puutarhatouhuilu vie aikani ja huomioni niin täysin, että sisälle jääneet huonekasvit ovat välillä hätää kärsimässä. Niinpä heuschkelianankin ahdinko oli jäänyt huomaamatta ja se oli ehtinyt jo kuivahtaa liikaa. 

Posliinikukilla on suhteellisen pienet juuret ja ne ovat herkkiä sekä liialliselle että liian vähäiselle kastelulle. Minun tapauksessani kyse on kyllä selkeästi alikastelusta. En muista olisinko koskaan hukuttanut mitään kasviani. Kai niinkin on joskus voinut käydä, mutta todella harvoin. Eli kesällä puutarhaa hoitaessani heuschkeliana parka todellakin nääntyi sisällä. Se sai itäikkunalla myös reippaasti kesän aamuaurinkoa, joka porotti välillä kovinkin kuumasti. Voi ressukkaa!

Sitten vähän karumpaa olomuotoa.

Heuschkelianan normaalisti napakat ja paksuhkot lehdet olivat jo suurin osa muuttuneet melkein paperin ohuiksi ja silloin ei kyllä ole enää muuta tehtävissä kuin leikata kasvi alas. En nostanut juuripaakkua esiin vaan jätin sen purkkiin muutaman hengissä olevan lehden kera. Katsotaan kuinka niille käy. Ennuste ei lupaa hyvää, jos juuret ovat kuivahtaneet kokonaan.

Alasleikattu kasvi.

Minulla on tällaisia "hikilaatikoita", joita käytän kasvien pistokaslisäykseen tai henkihieverissä kituvien hoitoon. Ne ovat tavallisia läpinäkyviä muovilaatikoita, joissa on pohjalla lecasoraa ja vettä sen verran, että lecasora pysyy kosteana. Ne on sijoitettu hyllyyn, jossa on kasvilamppu kohtuu lähellä laatikkoa. Näissä laatikoissa varsinkin juuri posliinikukkien pistokkaat juurtuvat tosi nopeasti.

Tämmöiseen laatikkoon myös heuschkelianan varmaan ainoa hengissä ollut oksanpätkäkin pääsi. Heitin sen laatikkoon ihan sellaisenaan suoraan kostean lecasoran päälle.

Ja komeat juurethan siellä laatikon valoisassa ja kosteassa lämmössä on kasvanut! Juuret takertuvat lecasoraan todella tiukasti, enkä niitä edes yritä irrotella. Laitan pistokkaat multiin lecasoran kera.

Koska "pistokkaassani" oli kaksi haaraa, napsaisin ne erilleen ja laitoin ne kahteen eri ruukkuun. Juuria oli kasvanut niin moneen kohtaan, että pyöräytin pistokkaat mullan (tai sekoitetun kasvupohjan) pinnalle ja kiinnitin rautalangasta vääntämilläni "koukuilla". Nämä koukut pitävät pistokkaat paikoillaan, kunnes ne juurtuvat kasvupohjaan. Erittäin toimiva ja näppärä konsti.

Suihkunraikkaina uusissa kasvupohjissa.

Rautalangasta vääntämäni "koukut".

Sitten pikkuiset heuschkelianat pääsivät kasvilampun alle muiden hoyakasvattien seuraan.

Edessä H. heuschkelianat, takana H. 'Chouke',  H. 'Larisa' ja H. sp. Bahoi.

Tavallisesti otan posliinikukista 2-6 lehden pistokkaita. Pienemmät pistokkaat juurtuvat yleensä parhaiten. Nyt vaan halusin kokeilla tuollaista pitkää pistokasta, kun se oli niin hanakasti noita juuria pitkin vartta kasvattanut.

Pikkupistokas.

Hoya heuschkeliana on kyllä niin nätti, varsinkin saadessaan runsaassa valossa punaisen eri sävyjä. 

Lehdet kuin ranskanpastilleja!

Hoya heuschkelianaa kutsutaan myös uurnaposliinikukaksi. Olen aina ihmetellyt, että mistä moinen nimi tulee? Joku ehdotti selitykseksi kukan muotoa, joka totta tosiaan muistuttaa pientä uurnaa. Kukat ovat pikkuruisia ja koko kukkaterttu vain sormenpääni kokoinen. Allaolevan kuvan oikeassa alareunassa sormeni näkyy hiukan kukkatertun takana.

Kukintaa helmikuulta 2024.

Minulla on myös kaksi muuta uurnaposliinikukkaa. Tämän esittelemäni heuschkelianan variegaatio (eli tuo vaalea osuus) on lehden keskellä. Minulta löytyy outer varigated eli sen variegaatio (vaalea osuus) on lehden ulkosyrjällä. Ja sitten aivan tavallinen kokovihreä Hoya heuschkeliana.

Nämä suluissa olevat nimien osat eivät kuulu posliinikukkien virallisiin nimiin, vaan nämä kaikki ovat vain H. heuschkelianoja. Näitä kuvaavia nimityksiä voidaan lisätä sulkuihin virallisen nimen perään, jotta voidaan erottaa erinäköiset hoyat toisistaan eli esimerkiksi juuri nämä erilaiset variegaatiot. 

Kaikki kolme heuschkelianaa yhdessä.

Hoya heuschkeliana.

Hoya heuschkeliana (inner variegated).

Hoya heuschkeliana (outer variegated).

Kiitos tämän kauniin posliinikukan nimihirviöstä kuuluu herra Dexter Heuschkelille, Manila Memorial Gardensin johtajalle, jonka mukaan tämä kasvi on saanut nimensä. Kuinkahan monta kertaa tätäkin postausta kirjoittaessani jokin noista schk-rimpsun kirjaimista oli väärällä paikalla!

Purppuraraatokukka kukkii

Tämä meidän ihana haisulimme, purppuraraatokukka (Stapelia grandiflora), alkoi kukkia. Onneksi se teki vain kaksi kukkaa, jotka ovat nyt yhtä aikaa auki. Ei nimittäin tarvitse arvailla mistä kukan melkoisen hurjaltakin kuulostava nimi tulee. Tuoksu on kukissa suorastaan tyrmäävä!

Juuri ennen kuin aloin kirjoitella tätä postausta, kyselin Pirjo-tädiltäni muistaako hän tätä kukkaa. Minulla on sellainen vahva mielikuva, että olisin joskus häneltä saanut tämän pistokkaan. Hän ei tällaista muistanut, eikä itsellänikään ole aivan varmaa muistikuvaa asiasta, joten tämän kasvin alkuperä jäänee hieman epävarmaksi. Mutta tämä raatokukka on ollut meillä kauan, ja olen aina ollut siihen jotenkin kovin tykästynyt.

Purppuraraatokukka on kotoisin Etelä-Afrikasta kuivilta aro- ja aavikkoseuduilta. Se ei ole ulkonäöstään huolimatta kaktus vaan mehikasvi. Sillä on samettisen pehmeät neliskulmaiset varret, joiden kärjet punertuvat voimakkaassa valossa kauniisti. Raatokukalla on varsin pienet juuret ja ryömivä kasvutapa, joten se viihtyy hyvin myös matalassa laakeassa ruukussa. Kasvupohjaan on hyvä sekoittaa hiekkaa, jolloin siitä saadaan läpäisevämpi. 

Meillä raatokukat kasvavat talvisin kasvilamppujen alla, joten kastelen ja lannoitankin niitä kevyesti läpi vuoden. Raatokukan mehevistä varsista huomaa hyvin, jos kastelu on unohtunut liian pitkäksi aikaa. Na alkavat kurtistua, ja silloin on syytä kastella kiireesti. Viime kesän raatokukat viettivät ulkona ja viihtyivät siellä hyvin.

Nostin raatokukan pois ikkunalta saadakseni siitä paremman "kokovartalokuvan". Siinä touhussa nenäni joutuikin hiukan liian lähelle avonaisia kukkia, ja voin kertoa, että kyllä lemahti!

Aamulla tuoreemman kukan nuppu oli jo melko pullea ja söpösti punertunut. Arvelin, että illalla töistä tullessa se varmaan olisi jo auki. 

Ja niinhän se olikin! 

Vanhempi kukka oli auennut hieman väljemmille vesille ja oli saanut käännettyä terälehtensä kippuralle, mutta tuo uudempi kukka oli niin ahtaassa rakosessa varsien välissä, että se oli kuin meritähti konsanaan varsien päällä. Englanniksi sitä kutsutaankin usein nimellä starfish flower.
 

Tästä kuvasta näkee hyvin kuinka kukka haluaa käpertää terälehtensä tiukasti taakse. Mikä ihana pörrö se onkaan!

Kukka on vaalea, mutta sen pinta on täynnä karvoja, jotka saavat kukan näyttämään aivan viininpunaiselta. Kukan väritys, pintarakenne ja tuoksu jäljittelevät mätänevää lihaa, ja se houkuttelee pölyttäjiä. Hämäys on niin täydellinen, että se saa kärpäset joskus jopa munimaan kukkaan, kun ne luulevat sitä raadoksi.

 Vuonna 2023 purppuraraatokukka kukki jo elokuussa.

Ja toisen kerran lokakuussa 2023.
Silloin ehdin saada kuvia aukeavasta
nupustakin.

Siellä se paistattelee päivää kasvilampun alla, vaikka ulkona on 
pimeääkin pimeämpi marraskuu.

Marraskuinen hyvä työ

Aikaansaamattomuutta on ollut liikkeellä. Ja pitkään. Olemme asuneet talossamme jo lähes kaksikymmentä vuotta, ja varmaan saman ajan olen manaillut vajamme hallitsematonta kaaosta. Puutarhatyökalut ovat roikkuneet kaikenlaisissa edellisten omistajien laittamissa naula- ja koukkuvirityksissä, emmekä ole saaneet aikaiseksi laittaa asioita siltä osin kuntoon. Tosin vajaan on vuosien saatossa myös kertynyt lisää kaikenlaista tavaraa. Oksasilppuria, trimmeriä ja uusia puutarhatyökaluja. Takaseinän hyllykössä on varmasti tavaraa, jonka omistamisesta en ole edes tietoinen. Sen siivous ja inventointi saa jäädä miellyttävämpään vuodenaikaan.

Tämänkin homman olisi varmaan voinut tehdä kesällä, kun oli lämmintä ja valoisaa, mutta paljon kivempaahan se oli näin marraskuussa tihkusateessa sormet jäässä ja into ylimmillään. Ja tietenkään koukkuja ei lopulta ollut edes tarpeeksi, joten niitä piti lähteä kesken kaiken hakemaan lisää. Sepäs vasta onkin aina yhtä riemastuttavaa!

Tehtyämme pienen autoajelun ja haettuamme lisää koukkuja, saimme lopulta ripustettua työkalut siististi seinälle. Samalla luovuimme vanhoista epäkäytännöllisistä työkaluista, joita emme olleet koko aikana edes käyttäneet. Miksi ihmeessä niitäkin on pitänyt näin pitkään säilytellä?

Kurkihirteen laitoimme myös uudet koukut, jotta saimme ainaista päänvaivaa aiheuttaneet teleskooppioksaleikkurit ja -sahat pois tieltä, mutta kätevästi saataville. Mies nosti siimaleikkurinkin killumaan ylös katonrajaan. Sekin on vienyt aina valtavasti tilaa roikkuessaan seinällä. Paljon siis hyviä uudistuksia. Oikein sydäntä lämmittää katsella näitä kuvia!

Katkoin vielä muutamia perennanvarsia, joita marraskuun alun lumisade oli painanut lakoon. Kultatyräkillä oli selvästi kevättä rinnassa, kun uudet alut jo pilkistelivät maasta. On kyllä kummallinen syksy meneillään. Ja lämmintä loppuviikkoa edelleen luvattu.

Joka puolelta kukkapenkeistä on noussut persiljaa. Mielenkiintoista. Olen varmaan kopistellut itämättömiä ruukkuja kukkapenkkeihin. Näitä yllätyskasveja löytyy aina kummallisista paikoista, kun olen niin innokas siemenkasvattaja, ja multaahan ei hukkaan heitetä.

Kuten olen jo aikaisemmin tainnut todetakin, en ole järin innokas pihan syyskoristelija. Mutta lyhdyistä ja kynttilänvalosta tykkään kovasti. Joten laitoin pihapöydälle pari lyhtyä marraskuisen illan alkaessa hämärtyä. Rakastan oranssia ja laitoinkin nuo venetsiakynttilät lyhtyihin tuomaan lämmintä valoa ja väriä muuten niin harmaaseen päivään.

Satokauden päätteeksi viimeiset 'Åkerö'- talviomenat pääsivät omenapiirakkaan, jotta saatiin suutkin vielä makeaksi!

 

Papinkaurat kukkivat

Meille lokakuun alkupuolella kotiutuneet papinkaurat ovat puskeneet siitä asti nuppuja ja nyt ne vihdoin saivat ne auki. Aiemmassa papinkaurapostauksessani kerroin kuinka rajun käsittelyn ne saivat meille saapuessaan. Vaihdoin niille mullat ja revin vanhoja ruusukkeita irti kasvustosta. Sitten ne pääsivät suihkuun. Muutama pieni nupun alku oli silloin näkyvissä. Luulin niiden ottavan itseensä kovasta käsittelystä, mutta nehän tuntuivat vain innostuvan päästyään sisälle ja uuteen kasvupohjaan kesäisen ulkoilun jälkeen.

Arvelin näitä viimeksi nuokkupapinkauroiksi (Billbergia nutans), mutta paristakin eri lähteestä on tullut vastaan tieto, että nuokkupapinkauran lehdet ovat vain noin 1 cm leveitä. Ja näiden lehdet ovat kyllä selvästi leveämmät. Ehkä lähempänä oikeaa olisi veikkaus kaaripapinkaura (Billbergia x windii). Siitäkään ei voi olla aivan varma, joten puhutaan nyt vain papinkaurasta.

Nuppujen kasvua ruusukkeen keskeltä on ollut mielenkiintoista seurata. Tämähän on ollut melkein parempaa ohjelmaa kuin mitä nykyään tv:stä tulee!

Nämä ensin näkyviin tulevat vaaleanpunaiset osat eivät ole varsinaisia kukkia vaan koristeellisia suojuslehtiä.

Suojuslehtien sisältä työntyvät esiin oikeat kukat. Kukkavalo saa vaaleanpunaiset suojuslehdet hohtamaan melkein pinkkeinä.

Sieltä sitä tulla pungerretaan esiin. Hitaasti, mutta päättäväisesti.

Vähän enemmän...

Ja vielä vähän enemmän...

Varsinaisten kukkien nuput ovat huikean värisiä nekin. Suojuslehtien vaaleanpunainen toistuu nupuissa hennosti upean sinisen raidan kera.  

Vaikka nuput ovat jo itsessään kauniita, niiden avautuessa koetaan vielä yksi yllätys. Päällimmäiset lehdet (ovatko ne sitten terälehtiä vai mitä) kääntyvät nätisti kiemuralle kuin joku olisi saksilla kihartanut lahjanarua.

Täytyy sanoa, että aika jännittävä huonekasvi tämä papinkaura kaiken kaikkiaan. Ja minä kun olen suhtautunut siihen aina kovin varauksella sen lehtien karheuden ja terävien piikkien takia. Kukinnan nyt koettuani olen alkanut muuttaa mielipidettäni!

Vielä yksi nuppu on puskemassa esiin, eli tätä mielenkiintoista näytelmää on siis lisää odotettavissa. Tuollainen ruusuke kukkii vain kerran. Sen jälkeen se kuolee hiljalleen pois kasvattaen toivottavasti ympärilleen uusia ruusukkeita. 

Tästä kukinnasta en voi ottaa kunniaa itselleni, kun sain kasvit nyt syksyllä nuppuisina. Ne olivat viettäneet kesän ulkona, minkä pitäisi edistää kukintaa. Ja näköjään näin tapahtuikin.

Minusta taisi tulla nyt ihan papinkaurafani❤️