Syksyisellä päiväkävelyllä Hatanpään arboretumissa

Hatanpään arboretum on upea puistoalue Pyhäjärven rantamaisemissa Tampereella. Se on perustettu 1970-luvulla entisen Hatanpään kartanon maille. Nykyään arboretumin alueeseen kuuluu kolme eri puistoa: Hatanpään arboretum, Hatanpään kartanopuisto ja Vihilahdenpuisto. 

Häpeäkseni missasin sen kesällä aivan kokonaan. Ei edes kuuluisan ruusutarhan kukinta saanut minua liikkeelle, vaikka ihmiset sitä kovasti hehkuttivat. Ehkä en sitten ole niin ruusuihmisiä.

Mutta tänään sain ajatuksen poiketa Hatanpäällä, kun olin muutenkin jo liikenteessä kaupungilla, minulla oli vapaapäivä ja sääkin näytti suosiolliselta. Niinpä hyppäsin bussiin ja huristelin keskustasta Hatanpäälle.

Alkuun taivaalla liikuskeli vähän pilven riekaleita, mutta sitten aurinko alkoi paistaa kunnolla ja kultasi maiseman. Ja koska olen täydestä sydämestäni syksyä rakastava ihminen, olin kyllä ihan seitsemännessä taivaassa. Nurmikko oli niin märkää, että kenkäni ja varpaani kastuivat siellä kulkiessani, ja tuuli puhalsi järveltä melko napakasti, mutta mikään ei voinut pilata tunnelmaani! 

Tuntui siltä, että nyt sai ladattua akut värikylvyssä kunnolla täyteen. Ja noiden puiston vanhojen puiden alla kuljeskelu tuntui suorastaan terapeuttiselta. 

Syksyn valo on ihanan lempeää siilautuessaan matalalta puiden oksien läpi luoden kauniin valon ja varjon leikin. Puiden upeat rungot ja oksistot pääsevät oikeuksiinsa, kun osa lehdistä on jo pudonnut. Ja täällä arboretumissa järvi tuo vielä oman viehättävän lisänsä maisemaan.

Seisoin pitkän aikaa näiden valtavien haapojen alla ja kuuntelin kuinka tuuli havisutti niiden lehtiä.

Kultaiset koivut.

Vaahterat rivissä.

Olen harkinnut tuurenpihlaja (Sorbus ulleungensis) 'Dodong'ia pihaamme ja tämä kirkuvan oranssinpunainen rento kaveri kyllä sinetöi päätökseni.

Toisesta suunnasta.

Tässä myös kaksi nättiä puuta. Takana sitruunapihlaja ja edessä arnoldinpihlaja.

Arnoldinpihlaja (Sorbus x arnoldiana) 'Kirsten Pink'illä on söpöt vaaleanpunaiset marjat.

Sitruunapihlaja (Sorbus) 'Joseph Rock'illa on keltaiset marjat.

Makeakirsikka (Prunus avium) on kasvanut valtavan isoksi.

Tuohituomi (Prunus maackii) on kuin taideteos.

Tuohituomi toisesta suunnasta. Melkoinen vänkyrä.

Visakoivu (Betula pendula var. carelica) näyttää ihan meduusalta.

Visakoivu lähempää.

Mustamarjaorapihlajat (Crataegus douglasii) hehkuvat kuvan keskellä.

Ajaninkuuset (Picea jezoensis) seisovat ylväinä.

Joka paikasta aukeaa kauniita näkymiä puiden lomasta.
Vasemmassa reunassa vaaleanvihreä amurinkorkkipuu (Phellodendron amurense).

Vaahterat syysasussa. Harmi, kun tässä kohtaa oli niin pilvistä.

Syksyllä arboretumin parasta antia ovat ehdottomasti kaikki upeat puut. Näiden etualan komeiden
havupuiden nimi jäi katsomatta. Niiden keskeltä kurkistelee amurinkorkkipuu.

 

Arboretum Cafe olisi ollut vielä auki, mutta kylmä tuuli ei houkutellut istahtamaan terassille.

Moni on varmasti vieraillut Hatanpään arboretumissa kesällä, mutta voin todella lämpimästi suositella myös syksyistä retkeä sinne. Nuo isot puut syksyn pehmeässä valossa tekivät todellakin syvän vaikutuksen ainakin minuun!

Posliinikukat päättivät piristää lokakuuta

Syksy alkaa selvästi kääntää minunkin katsettani enemmän huonekasvien puoleen.

Ja ilokseni huomasinkin tässä, että Hoya macrophylla 'Snow Queen' oli salaa alkanut tehdä nuppuja. Mikä ihana piristysruiske lokakuun keskelle. Ja kuinka söpöt kukat sillä onkaan. Vaikka pidänkin posliinikukista lähinnä niiden upeiden lehtien takia, kukat ovat aina kiva yllätys.

Hankin tämän Hoya macrophyllan elokuussa 2021 kaksilehtisenä pikkutaimena. Se on kasvanut kolmessa vuodessa ihan kivasti, vaikkei tunnukaan olevan nopeimpia kasvutahdiltaan hoyien joukossa.

Nykyään H. macrophylla on H. latifolia. Näitä posliinikukkia tutkitaan koko ajan ja niitä siirretään eri nimien alle, kun huomataankin tietyjen lajikkeiden olevankin samaa jonkun toisen lajikkeen kanssa. Itse kuljetan yleensä mukana vanhaa nimeä, jolla olen kunkin kasvin aikanaan hankkinut.

Hoya macrophylla 'Snow Queen'in melkein kokonaan avautunut kukinto.

Nuput ovat aina yhtä hauskan näköisiä ja niiden avautumista on mielenkiintoista seurata.

Kukinto on nätti myös takaapäin.

H. macrophylla asustaa olohuoneen eteläikkunalla tässä "hoyaryteikössä" kasvilampun alla.

Tässä se on nostettuna yksinään kuvattavaksi.

Posliinikukat viihtyvät kokoonsa nähden pienessä ruukussa, koska niillä on melko pienet juuret. Tämä H. macrophyllakin kasvaa vain 13 cm halkaisijaltaan olevassa ruukussa, vaikka se on tukineen yli 70 cm korkea. Kasvupohjana sillä on muiden posliinikukkieni tapaan multa, perliitti, kaarna -seosta. Välillä käytän myös lecasoraa ja biohiiltä sekoituksissa.

Posliinikukat kasvattelevat noita piiskojaan, joihin uudet lehdet ja usein myös kukkatapit ilmestyvät. Piiskoillaan ne kietoutuvat joka paikkaan, ja tämä ominaisuus saa minut välillä menettämään hermoni, kun niitä saa kieputella irti milloin mistäkin.

H. macrophyllan lehdet ovat todella kauniit. Nämä vaaleat "splash"-kuvioinnit
ovat itseasiassa ilmataskuja.

Toinen lokakuinen kukkija on Hoya crassipetiolata, joka kukki jo kesällä ahkerasti. Nyt se oli tehnyt piiskoihinsa uusia kukkatappeja ja jopa kaksi kukkaa kerralla. Se kasvaa itäikkunalla kasvivalojen alla.

Hoya crassipetiolatan kukka.

Tässä vähän pinkillä mausteella kukkavalon vaikutuksesta.

H. crassipetiolatan kukat ovat jännän näköisiä palloja sivusta katsottuna.

Tämäkin on sellainen piiskakasa, jota on todella vaikea kuvata.

Mutta kauniit lehdet H. crassipetiolatallakin on. Kuvassa näkyy myös vanha kukkatappi,
 josta se kukki kesällä useampaan otteeseen. Kukkatapit kasvavat jokaisella 
kukintakerralla, ja joka kerta kukinto on siis hieman isompi. Eli niitä ei 
kannata leikellä pois kukinnan päätyttyä.

Syyspuuhastelua

Auringon hieman näyttäydyttyä aamupäivällä, ajattelin kokeilla miltä nuo oikeat puutarhatyöt tuntuisivat pitkästä aikaa. Koska sappileikkaukseni yhteydessä napatyräänikin operoitiin, minun pitää olla vielä todella varovainen kaiken raskaamman puutarhatyön kanssa. Tänäänkin laitoin tukivyön tukemaan keskivartaloa, kun lähdin ulos puuhastelemaan. Oli se hienoa patsastella puutarhatöissä "korsetti" päällä. Jotain pientä olen tässä jo aikaisemminkin koettanut ulkona tehdä, mutta on kyllä tuntunut sen verran ikävältä, että olen suosiolla antanut rikkaruohojen kukoistaa. 

Paraatipenkin lähtötilanne.

Tänään pystyin jo täysin kivuitta köykkimään, ja otin työn alle talomme edessä olevan kukkapenkin. Kutsun sitä leikilläni "paraatikukkapenkiksi", koska se on ensimmäinen joka osuu silmiin, kun pihaamme portista saapuu. Paraatipenkki on kyllä valitettavasti melkoinen ongelmalapsi, koska se on pihakiveyksen ja taloa ympäröivän seulanpääkivireunuksen puristuksessa. Penkin multatila on rajallinen ja se on lähes koko päivän auringon paahteessa. Haasteita siis riittää.

Tässä penkissä on vuosien saatossa kasvanut vaikka mitä. Tällä hetkellä siinä kasvavat kiinanpioni 'Moon of Nippon' ja tarhapioni 'Rosea Plena', peurankelloa, harjaneilikkaa, etelänruusuruohoa, punakärsämöä, tuoksu-, tarha-, veri- kyläkurjenpolvea ja jalokurjenpolvet 'Tiny Monster' ja 'Patricia', koristekastikat 'Overdam' ja 'Avalance', enkeliperhoangervoa, marhanlilja 'Pink Morning'ia ja 'Manitoba Morning'ia, nuokkusara 'Majken' ja kuunliljaa. 

Aikaisemmin koko takareuna oli täynnä pioneja, mutta ne selvästi kärsivät kuivasta paikasta ja matalasta multatilasta. Samoin kävi jaloangervojen kanssa. Viime vuosina on tuntunut siltä, että parhaiten tässä paahteessa pärjäävät nuo kurjenpolvet, joista kyllä tykkäänkin kovasti. Samoin haluaisin lisää noita heiniä, jotka tuntuvat viihtyvän tuossa hyvin. Minulla onkin kasvatuksessa hienoja heiniä, joista toivottavasti saan täydennystä tähän penkkiin.

Kuva seinän viereltä portille päin. Vuohenputkea riittää!

Tuoksukurjenpolvi on tehokkaasti levinnyt penkin päädyssä.

Toisessa päädyssä pikkuruiset enkeliperhoangervot ovat hautautuneet vuohenputken alle.

 

Enkelinperhoangervojen lisäksi täältä kulmasta löytyy nuokkusara 'Majken', joka näyttää olevan
pupujen herkkua. Tarhapioni 'Rosea Plena'n juurakkoa on näköjään jäänyt hiukan jäljelle,
kun sen tuosta kulmasta olen siirtänyt edelliskesänä keskemmälle penkkiä.

Koristekastikka 'Ovedam' on kasvanut komeaksi mättääksi ja pääsee oikeuksiinsa, 
kun vuohenputket on ympäriltä poistettu.

Talonpuoleinen reuna on sopivan kuiva paikka sipulikukille. Siitä myös sulaa lumet keväällä 
aivan ensimmäiseksi.

Saatuani talonpuoleisen multatilan siivottua, istutin sinne tulppaanien sipuleita vanhojen seuraksi.  Tässä penkissä en ole koskaan nähnyt myyrien koloja, joten toiveissa olisi kukkaloistoa keväällä. Harmikseni vaan totesin, että Tampereelta oli luujauhot lopussa joka paikasta. Melko hämmentävää! No, heittelin sitten sipulien sekaan vähän kanankakkaa ja toivon sen hajun myös toimivan myyrien karkottimena. 

 

Pioni 'Moon of Nippon' on vapautettu tuoksukurjenpolven kuristuksesta.
 Kuunliljojen lehdet annan yleensä maatua paikoilleen.
 Keväällä niistä on tuskin mitään jäljellä.

Keskellä penkkiä takarivissä on isompi enkeliperhoangervo, 
jolla onkin kiva syysväritys. Sen takana koristekastikka esittelee
kauniita kukkaröyhyjään.

Penkin päädyssä on tuoksukurjenpolvea, joka on kova leviämään. Onneksi se leviää maan
pintaa pitkin ja on helppo repiä pois vääristä paikoista. Sen takana on jalokurjenpolvi 
'Tiny Monster'ia , verikurjenpolvea ja tarhakurjenpolvea.

Tuoksukurjenpolven pitkiä rönsyjä, joilla se leviää.

Vähän murjotun näköinen valmis penkki, mutta ainakin vuohenputkea on vähemmän.